MALJOJA JA MALJAPUHEITA. Länsi-Uusimaa 31.5.2014

 

Eurovaalit on käyty. Äänestysprosentti oli vaatimaton 40,5.  Ei ihme, sillä 85 %

eräänkin netti­kyselyn vastaajista ilmoitti, ettei tiedä, mitä mepit tekevät. Ei

kannata kohottaa maljaa eikä pitää puheita noin yleisesti. Jotkut voivat olla

tuloksesta tyytyväisiä ja jopa ylpeitä.

 

Pelottaa hieman äärioikeiston voitto ympäri Eurooppaa, erityisesti ranskalais-

ten vaalitulos. Ensimmäistä kertaa Ranskan historiassa suurin osa äänestäjistä

antoi äänensä äärioikeistolaiselle, Marine Le Penin johtamalle Front Nationale-

puolueelle. Puolue sai neljänneksen ranskalaisten äänistä ja 23 paikkaa parla-

menttiin, kun Ranskan meppien kokonaismäärä on 74. Puolue on erittäin EU-

vastainen ja muukalaisvihamielinen, rasistinen ja populistinen. Ei taida olla

maljan kohottamisen paikka.

Suomen Leijonat ylsivät lopulta Minskissä jääkiekon MM-kisojen hopeaan. Voit-

tokuja oli välillä tukossa. Kun Sveitsin joukkue vastoin odotuksia voitti otte-
lunsa Latvian kanssa, Suomi pääsi pelaamaan kultamitalista Venäjän kanssa.
Venäjä oli jo voittanut kaikki siihen mennessä pela­amaansa yhdeksän ottelua,
joten oishan se ollut komeeta, jos ne olisivat hävinneet edes viimeisen otte-
lunsa. Suomen peli kaatui valmentajan mukaan jäähyihin ja loppulukema oli
4-2. Hopeamitali on silti hieno saavutus. Kilistetään siis rinta rottingilla Lei-
jonille!

 

Isoja ihmisjoukkoja koskevista aiheista on helppo siirtyä pienempiin – ensim-

mäinen lapsenlap­semme saa tänään lauantaina ylioppilaslakin! Sille kilistäm-

me riemumielin, kohotamme lasimme. Vaarilla on kunniatehtävä pitää puhe

uudelle ylioppilaalle. Se menee suunnilleen näin:

 

Vaari kilistää lasia kevyesti ja kun juhlaväki on hiljentynyt kuuntelemaan,
hän asettaa lasinsa het­keksi syrjään ja rykäisee. Sitten hän aloittaa puheen-
sa. Aloittaakohan hän sananlaskulla, kepeällä tarinalla pojanpojan lapsuu-
desta tai kenties runolla?

 

Muistikorttiin on merkitty puheen pääkohdat. Tietenkin hän aloittaa muis-
teluksensa siitä, kun hänen vanhin poikansa – ylioppilaan setä – kakkasi kas-
tetilaisuudessaan kummin käteen. Onneksi välissä oli vaippa ja kastemekko.
Ylioppilaan isä sen sijaan osasi käyttäytyä paremmin omassa kaste­tilaisuu-
dessaan. Häntä oli ehkä neuvottu hyvien tapojen tarpeellisuudesta.

 

Salaisuus verhoaa vielä vaarin aikeet puheen jatkosta, mitä tarinoita hän
kertoo ylioppilaan lapsuudesta ja minkä­laisia neuvoja hän antaa tulevai-
suutta varten.

 

Puheen päätyttyä Vaari kohottaa maljan silmiensä korkeudelle, siirtää kat-
seensa kevyen kumar­ruksen kera päivänsankaria ja sitten muita vieraita
kohti. Lasikäsi seuraa katseen suuntaa vakaasti ja rauhallisesti.

 

Voi olla, että joku muukin haluaa sanoa sanasensa ylioppilaan saavutuksen
johdosta. Sen jälkeen juhlaväki siirtyy kahvipöytään ja leikkaa ison palan
kakkua. Ensimmäisen kupillisen jälkeen ehkä laulamme Suvivirrestä alun
kolme säkeistöä. Mummi harjoitteli sitä viikko sitten Karjalohjan seurakun-
nan 400-vuotisjuhlissa ja koululaiset kouluissaan.

 

Vielä ei ole tiedossa minkälainen juhlasää tulee olemaan, voiko juhlaväki
olla ulkona. Toivottavasti. Varmaa on, että Mummi etsii nenäliinaa kuiva-
takseen noroina valuvat liikutuksen kyyneleet.

 

Paljon, paljon onnea kaikille valmistuneille ja uusille ylioppilaille!

 

KERTTU KERÄNEN

 

 

KÄYDÄÄN UURNILLE. Länsi-Uusimaa 16.5.2014

 

Ensi vuonna tulee 20 vuotta Suomen liittymisestä EU:hun. Analyytikot

terottelevat jo kyniään ehtiäkseen mukaan arviointikisaan siitä, onko

EU ollut hyväksi Suomelle vai ei, mitä hyötyjä olemme saaneet. Varmaa

vastausta siihen, miten olisimme pärjänneet ilman jäsenyyttä, ei voi

saada.

Muistan, miten liittymisen etuja ja haittoja punnittiin. Kansalaiset oli

saatava asialle myönteiseksi. Liittymispäätös tehtiin neuvoa antavan

kansanäänestyksen jälkeen eduskunnassa.

Etuihin silloinen Ahon hallitus kirjasi pääsyn EY:n sisäiseen valmiste-

luun ja päätöksentekoon, jäsenyyden kauppapoliittisessa suurvallas­sa,

Eurooppa-imagon investointeja helpottavan vaikutuksen, talouskasvun

nopeutumisen, työllisyy­den paranemisen, hintojen ja korkojen laskun

ja EY-maissa asuvien suomalaisten mahdollisuuden äänestää paikallis-

vaaleissa jne.

 

Haittojen lista oli lähes yhtä pitkä: ulkopoliittinen päätösvalta kaven-

tuisi, eduskunnan sanan­valta heikkenisi, valtion valmisteverot väheni-

sivät, idänkaupan erityisasema poistuisi, elintarvike­oma­varaisuus ja

maatalouden työllisyys laskisivat, palkkataso samoin, verotulojen la-

ku saattaisi vaikeuttaa sosiaaliturvan rahoitusta ja Suomi maksaisi

enemmän aluepoliittisia tukia kuin tulisi saamaan jne.

 

Itse olin innoissani jäsenyydestä. Matkustaminen ulkomaille helpottui-

si, samoin opiskelu ja oikeus hakea työtä muista EU-maista. Tosin en

muista suurta opiskelijoiden tai työttömien virtaa Euroo­ppaan, aina-

kaan siinä määrin kuin mitä viime vuosina on Baltian ja Itä-Euroopan

uusista jäsenmais­ta. Meillä opiskelu on pääosin ilmaista edelleenkin

ja työttömyysturva hyvä. Pitkään olin siinä us­kossa, että Suomen sosi-

aalietuudet ovat paremmat kuin Euroopassa yleensä. Ovat kuitenkin

hyvää EU:n keskitasoa. Suurin etu on kuitenkin turvallisuus; EU:han

on perustettu rauhan säilymiseksi, ja sitä toteutetaan taloudellisella

yhteistyöllä. Eikä eduskunnan valtakaan ole minnekään kadonnut.

 

Euroon liittyminen v. 2000 oli myös ilon aihe. Ulkomaankaupan riskit

poistuivat. Enää ei tarvinnut matkalle lähtiessä miettiä, paljonko va-

luuttaa kannatti vaihtaa ja missä. Hintojen vertailu kohde­maassa oli

help­poa. Ihmettelin tosin, miten rahaliittoon uskalletaan mennä, kun

se mahdollistaa palkkojen vertailun maiden välillä. Olin kielikurssilla

Saksassa havainnut, että ainakin opettajien palkat olivat paremmat

kuin meillä. Monissa maissa työntekijöille maksettiin ”13. kuukauden”

palkka jne. Yhä kuulee väitteitä, että Suomessa on paremmat palkat

kuin muualla. Näin on, ainakin verrattuna Viroon.

EU-tietämys ja kritiikki ovat kasvaneet. EU:hun kielteisesti suhtautu-

viakin on kuumeisesti pyrki­mässä parlamenttiin. En ole hirveästi huo-

lissani liittovaltiokehityksestä. Vaikka yhteinen valuutta jo onkin, yh-

teinen verotus tuskin toteutuu, ja EU voi toimia vain niissä asioissa,

joihin jäsenmaa on antanut toimivaltaa, kuten maatalous- ja kalastus-

politiikka. Kansalliseen toimivaltaan kuuluvat maanpuolustus, verotus,

koulutus, sosiaali- ja eläketurva, työmarkkina-asiat, tulopolitiikka,

tervey­den- ja sairaanhoito, hoivapalvelut jne. Suomen budjetissa näi-

den alojen osuus on yli 75%.

EU-vaalit pidetään joka viides vuosi. 1996 äänestysprosenttimme oli

57,6, 1999  30,14, 2004  39,43 ja 2009  40,3. Nyt on sellainen pöhinä,

että voi mennä paremmaksi. Suomella on 250 ehdokasta ja 13 valitaan.

 

Kerttu Keränen

 

VAPPUNA 2014

Tänä vuonna Vapunpäivä osuu torstaille. Se tarkoittaa, että lehdetkään
eivät ilmesty huomenna perjantaina, joka on minun kolumnini ilmestymis-
päivä. Voin siis rauhassa jatkaa Vapunviettoa kammrissani, lämpöisen pei-
ton alla. Ulkona on vaivaiset +5 astetta ja niin koleaa, niin koleaa...
Hauskaa Vappua silti lukijoilleni, Glada Wappen med kranavatten!

TÄMÄ EI OLE MAINOS. Länsi-Uusimaa 18.4.2014

Kun serkkuni talo valmistui, uutta kotia oli siunaamassa ortodoksisen
seurakunnan pappi. Homma tuntui hiukan noituudelta, kun pyhitettyä
vettä huiskittiin sinne tänne ja suitsukkeet tuoksuivat. Nyt kun luin
Kauppalehdestä, että Valamon luostarin arkkimandriitta Sergei kävi siu-
naamassa Berner-konsernin kaksi uutta tuotantolaitosta 3700 asukkaan
Heinävedellä, tulin yksinomaan iloi­seksi. Tai olisikohan puolet ilosta
johtunut siitä, että vielä on yrittäjiä, jotka sijoittavat Suomeen, eivät
siirry halvan työvoiman maihin, eivätkä ryhdy veropakolaisiksi. Berner
jakaa jopa voitto-osuutta työntekijöilleen.

Berner on 131-vuotias perheyritys, jolle suomalaisuus on toiminnan kul-
makivi. Sören Berner tuli aikoinaan Norjasta, kun muut Suomea teollis-
taneet suvut tulivat Saksasta tai Englannista. Alku­aikojen bisnes oli
sillin maahantuontia, myöhemmin öljytuotteita, kasvinsuojeluaineita ja
lääk­keitä. Oman tuotannon aloittaminen samoin kuin ensimmäiset kos-
metiikka- ja autoedus­tukset ajoittuvat 1950-luvulle. Automerkkejä oli
useita, ensin Chrysler, myöhemmin Plymouth ym. Volkswagenin, Audin
ja Seatin jälleenmyyntiä hoiti Auto-Berner, joka pari vuotta sitten myy-
tiin Länsi-Autolle.

Berner Oy:n oma tuotanto alkoi 1952 Herttoniemen tehtaalla. Ensim-
mäinen tuote oli XZ-hiusten­hoitoöljy, pian valmistettiin myös Castrol-
öljyä ja Revlonin kosmetiikkaa. Nykyään neljännes 300 miljoonan euron
liikevaihdosta syntyy omana tuotantona.

Vuonna 2000 Berner osti Heinävedeltä teknokemian tehtaan, jonne
Herttoniemen hygieniatuot­teiden ja puhdistusaineiden tuotanto siirret-
tiin. Uusissa toimitiloissa valmistuu autokemikaaleja ja etikkaa (Berner
osti Altialta Raja-mäen etikan vuonna 2007). Tuotemerkkejä on 550,
joista tunne­tuimpia ovat XZ, Herbina, Oxygenol, Tummeli, Lasol, Sinol,
Korrek ja monet muut. Työntekijöitä on yhteensä 50.

Yhtiön pääkonttori ja tuotekehitys sijaitsevat Helsingissä. Konsernissa
on henkilökuntaa yli 515, ml. tytäryhtiöt Ruotsissa ja Baltian maissa.
Vienti on vielä vaatimatonta, mutta siihen aiotaan panostaa. Nykyään
Berner Oy on yritysostojen, edustuksien ja oman tuotannon ansiosta
moniala­konserni, joka satsaa vahvasti laatuun ja tuotekehitykseen.

Avajaisissa Bernerin johto kiitti kunnan suhtautumista myönteiseksi yri-
tyksen hankkeeseen, joka maksoi kaikkiaan 15 miljoonaa euroa. Kunta-
laiset rahoittivat sitä 5 milj.eurolla. Paikalla avajai­sissa oli myös työ-
ministeri Ihalainen, joka kertoi harvoin saavansa osallistua uuden tuo-
tannon juhlalli­suuksiin. Kehitys on viime aikoina ollut aivan päinvastai-
nen: 100 000 teollista työpaikkaa on kadonnut lyhyessä ajassa. Bernerin
arvot työ, rehellisyys ja ihminen käyvät malliksi muille­kin.

Mutta, mutta. Miksi yritykset haluavat kunnilta rahaa? Kuntien rahat ovat
suurimmaksi osaksi veronmaksajilta peräisin. Eikö yritysten luontaisin lii-
kekumppani pitäisi olla pankki? Varmaan onkin, mutta rahoitusta tarvitaan
nykyään monelta taholta. Ja kunnilla on huoli alueensa työlli­syydestä.
Moni muukin ottaisi mielihyvin vastaan vakavaraisen kasvuyhtiön. Karja-
lohjakin, Lohjan luoteisnurkassa.

KERTTU KERÄNEN

JO JOUTUI ARMAS AIKA. Länsi-Uusimaa 4.4.2014

Suvivirsi, osa koulujen kevätperinnettä, on taas uhattuna. Vapaa-ajattelijat

tekivät kantelun koulujen uskonnollisista tilaisuuksista apulaisoikeuskansleri

Mikko Puumalaiselle. Puumalainen pitääkin vakaumuksen sisältäviä tilaisuuk-

sia kouluissa uskonnonvapaus- ja ihmisoikeusongelmana.

Vastakkain ovat kulttuuriperinnön vaaliminen ja laillisuusvalvonta. Uhanalai-

seksi joutunut Suvi­virsi on enemmän kulttuuriperintöä kuin uskontoa, eikä

yksi virsi tee tilaisuudesta uskonnollista. Siinä ylistetään luonnon kauneutta

ja kevään tuloa pitkän talven jälkeen. Jos Suvivirren veisuu lopetetaan, kou-

lujen kevätjuhlan tunnelma muuttuu. Suuri osa opettajista ja kansalaisista

on säilyttämisen kannalla, jopa Suomen muslimiyhteisö on ilmoittanut, ettei

Suvivirsi ole heille ongelma. (Miehelleni ja minullekaan ei ollut ongelma, kun
muutama vuosi sitten Gambiassa kumarsimme Ramadanin päätösjuhlassa
3000 muslimin joukossa Mekkaan päin, moneen kertaan.)

 

Kulttuuri ja perinteet muuttuvat. Laulutekstejäkin voidaan tarvittaessa
uudistaa. Kun Neuvostoliitto romahti 1990, käytössä oli Sergei Mihailkovin
sanoittama Neuvostoliitto-hymni, joka ei sopinut uuteen tilanteeseen.
Vuonna 2000 hymni otettiin uudelleen käyttöön Venäjän federaation kan-
sal­lislauluna Mihailkovin kirjoittamin uusin sanoin. Toisinkin voi käydä:
ranskalaiset ovat monta kertaa puuhanneet Marseljeesin sanoittamista
paremmin nykyaikaan sopivaksi, turhaan. Sitä lau­letaan yhä perustuslain
mukaisesti 1700-luvun muodossa. Suvivirsi on harmiton ja kaunis siihen
verrattuna, ja parin sanan muutoksella toiseen ja kolmanteen säkeistöön
siitä tulee neutraali.

 

Koulujen uskonnonopetus on ollut tunnustuksetonta jo vuodesta 2002,
ja joulukirkko on ollut kaikille vapaaehtoista jo vuodesta 2002. Aamun-
avauksien uskonnollisuus riippuu opettajasta. Niiden sisältö voisi olla
tapakasvatusta, pohdintaa arvoista, suvaitsevaisuudesta tai hyveistä,
jotka eivät ole kristittyjen keksintöä vaan yleismaailmallisia. Koulun tär-
keyttä näiden välittäjänä lapsille ei voi korostaa liikaa.

 

Kantelun logiikan mukaan ja samoin perustein pitäisi poistaa uskonnollisuus

myös armeijasta. Sotilasvalan sanamuoto on vuodelta 1918 pienin muutoksin,

ja se on kaikille uskontokunnille sama. Korkeat virkamiehet vannovat tuoma-

rinvalan tai virkavalan. Uskonnottomat antavat vakuutuksen. Oikeussaleissa

luvataan käsi raamatulla puhua totta.

Ihminen kastetaan, vihitään ja haudataan useimmiten kristillisin menoin.

Kastettaessa kummit ja vanhemmat antavat lupauksen kasvattaa lapsi kris-

tilliseen uskoon. Avioliittoon vihittäessä puolisot lupaavat seurakunnan ja

jumalan kasvojen edessä tukea toisiaan niin vasta- kuin myötämäessä. Vai-

najat voi haudata ilman kristillisiä menoja, mutta mistä lohdutus omaisille?

 

Jos me itse, vapaa-ajattelijoiden säikyttäminä, alamme puhdistaa suoma-

laista yhteiskuntaa kaikesta kristillis-länsimaisesta kulttuurista, joudumme

ojasta allikkoon. Järki ja suvaitsevaisuus eivät ole kiellettyjä.

Perustuslakivaliokunta käsittelee kanteluasiaa lähiaikoina. Sen jälkeen ope-
tushallitus saanee keho­tuksen valmistella uudet ohjeet koulujen uskonnolli-
sista tilaisuuksista.

 

KERTTU KERÄNEN

 

 

JÄRKI JA TUNTEET. Länsi-Uusimaa 21.3.2014

Tunnustan heti, etten ole lukenut Jane Austenin 1811 julkaistua
kirjaa Järki ja tunteet, enkä mitään muutakaan hänen tuotannos-
taan. Epäilen, että pahimman ahmimiskautenani niitä ei ollut Kar-
jalohjan kirjastossa. Olin kyllä lukenut Emily Brontën Humisevan
harjun ja sisarensa Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanit,
amerikkalaisen Louise M. Alcottin Pikku naisia ja kanadalaisen L.M.
Montgomeryn Anna-sarjan. Pari Alcottin kirjaa tuli kerratuksi myö-
hemmällä iällä isomummun kirjahyllystä.

Kävin katsomassa Austenin kirjaan pohjautuvan näytelmän Helsingin
kaupunginteatterissa. Olin liikkeellä ilman suuria odotuksia. Jos jo-
tain odotin, niin odotin näkeväni jotain naivia, lapsellista ja todella
ennenvanhaista, huokailua ja kyyneleisiä katseita…

Näyttämöllä oli pari tuolia, vaatekaappi ja kottikärryllinen hiekkaa.
Ei siis dramaattista esiripun nousua tai yläluokkaisen kodin interiööri-
lavasteita. Perheen isä oli kuollut ja äiti kahden tyttärensä kera jou-
tui lähtemään ylellisestä kodistaan, koska englantilaisessa sääty-yh-
teiskunnassa veli peri kaiken. Ja sitten se melske alkoi.

Veljen ahne vaimo yritti estää veljeä maksamasta sisarilleen elatus-
apua, äiti etsi kiireellä uutta kotia. Koti löytyi, mutta se oli liian pie-
ni, vain neljä makuuhuonetta. Kävi entistä selvemmäksi, että tyttö-
jen ainoa mahdollisuus oli päästä naimisiin rikkaan tai edes varakkaan
miehen kanssa.

Sisarukset Elinor ja Marianne (Kreeta Salminen ja Sara Melleri) upeis-
sa epookkivaatteissaan olivat erinomaisia, mutta voimakkaat ajatukset
ja tunnetilat tuotiin esiin kauheasti huutamalla. Eikö ohjaaja Laura
Jäntti ja muut tiedä, että joskus kuiskaus kuuluu kovemmin. Tyttöjen
äiti (Eija Vilpas) oli hillityn huolestunut ja täti (Leena Uotila) suoras-
taan hurmaava. Hän kutsui neidot Lontooseen ja lupasi naittaa heidät
kuukaudessa. Nuorukaisia kyllä löytyi, mutta kaikissa oli vikaa. Hyviä
roolitöitä joka tapauksessa.

Oli kiehtovaa katsella frakkipukuisten palvelijoiden touhuja näyttämöl-
lä – he askelsivat keveästi kuin koreografian mukaan milloin jonossa
milloin rivissä toimitellessaan matkalaukkujen vientiä tai kukkien tuon-
tia. Tanssiaiset olivat visuaalinen napakymppi: parit tanssivat tyylik-
käästi näyttämön takaosassa pylvään takaa toisen taakse, valot ja var-
jot lisäsivät liikkeiden rentoa vauhtia. Onnellisessa lopussa ”vanhat”
kurkistelivat hauskasti nuorten kuhertelua.

Koetan ajatella miltä tämä kaikki näyttäisi nykytytöistä. Onko maail-
ma sittenkään paljoa muuttunut tasa-arvon ja koulutusmahdollisuuk-
sien myötä. Joskus tuntuu, että meno on suorastaan taantunut. Tai
mikä nyt sitten on taantumista; ainahan tyttöjen on pitänyt edes vä-
hän katsoa eteensä, ainakin millaisen isän lapsilleen valitsee. Talou-
delliset syyt eivät välttämättä pakota avio- tai avoliittoon.  Mutta
muut tavoitteet: pyrkivätkö tytöt itse joksikin vai aikovatko elää mie-
hen kautta. Ja ovatko tavoitteet realistisia? Monen nuoren suuri ta-
voite on päätä malliksi, julkkikseksi, tähdeksi ym., mikä on julmaa,
lyhytnäköistä hömppää useimpien kohdalla. Meillä ei kuitenkaan
kurssiteta nuoria naisia rikkaiden miesten vaimoiksi niin kuin Venäjällä.

KERTTU KERÄNEN

PUSSIKALJAA JA RISTIVETOA. Länsi-Uusimaa 7.3.2014

 

Lukemisen ylellisyyteen ei kotona tahdo löytyä aikaa. Niinpä parin viikon

lomamatkalla etelässä oli mukana kolme kirjaa: Mikko Rimmisen Pussikalja-

romaani ja Finlandia-palkittu Nenäpäivä. Nimi Nenäpäivä ei oikein hou­ku-

tellut lukemaan, mutta sain sen joululahjaksi ja hyvä niin. Kirja on rikkaan suomenkielensä ansiosta aika erikoinen. Molemmissa romaaneissa kerrotaan

lämpimällä huumorilla vähäosaisista ihmisistä tarinoiden edetessä kiihtyvällä

vauhdilla – yleensä katastrofista toiseen.

 

Kolmas kirja oli Päivi Istalan 2012 ilmestynyt 540-sivuinen Ristivetoa. Se
on kerta kaikkiaan mahtava tietopaketti 1960-luvulle, yleisradion lähihisto-
riaan, kurkistus radiotoimittajan työhön sekä Istalan yksityiselämään, väki-
valtaiseen lapsuuteen ja alkoholismiin.

 

Istala valmistui dramaturgiksi ja toimi useammassakin teatterissa, mm.
Kemin teatterin johta­jana. Elämäntyö oli kuitenkin yleisradiossa ja siihen
hän suhtautui intohimoisesti ja teki työnsä tunteja laskematta. Yleisradion
jatkuvassa muutoksessa Istala ja muutkin toimittajat olivat voimat­tomia,
kun suurista kuuntelijamääristä huolimatta ohjelma toisensa jälkeen lope-
tettiin: Ristivetoa, Naisten tunti, Tänään iltapäivällä. Radion millään kana-
valla ei ole enää yhtään naisille suunnat­tua puhe­ohjelmaa.

 

Tunsin isoa sympatiaa yleläisten joutumisesta jatkuvaan organisaatiorum.
baan. Olin luullut itse olleeni aikoinaan ainutlaatuisessa uudistusmyllyssä,
mutta yleisradion vastaava vie kyllä voiton. Eivätkö organisaatiouudistajat
lainkaan ymmärrä, milloin haitat ovat hyötyjä suuremmat? Loput­tomat uu-
det järjestelyt ja muutokset syövät luovuutta, energiaa ja aikaa varsinaisel-
ta työltä. Mitä ongelmia seuraa esimerkiksi atk-tuen ulkoistamisesta, kun
uudet sovellukset eivät vielä toimi? Uusi tilaaja - tuottaja mallikin edellytti
7-portaista johtajistoa (TV:n puolella 11) ja merkitsi siirtymistä pelkkään
suorittamiseen. 700 työntekijän lopputiliä 2003 ei edes uutisoitu.

 

Pidän hiukan liian suorasukaisina kuvauksia entisistä työtovereista ja jokai-
sesta pääjohtajasta. Varmaan vihamiesten määrä lisääntyi, mutta Istala
nyt vaan on niin avoin ja rehellinen. Hänhän on sekä hyvin pidetty että in-
hottu persoona. Eikä omien vanhempien riitoja ja avioeroa kuuluisi levi­tellä,
ei ehkä sitäkään, että isä saatuaan itse lapsena ratsupiiskasta, löi omien las-
tensa selät juomuille vyöremelillä. Toisaalta isä oli viisas ja laittoi tytön luke-
­maan pitkän saksan, kun ”englantia oppii joka tuutista muutenkin”. Kun yli-
opistossa jokin suoritus edellytti latinan opiskelua, Istala opiskeli sitä ja sai
näin pohjan romaanisiin kieliin, ruotsin­kielen taito oli Kokkolan ajan peruja.
Kotoa versoi kiihkeä rakkaus runouteen, kirjallisuuteen ja historiaan. Risti-
vetoa pääsee listalleni ”hyvä että luin”. Rohkea likka.

 

Päivi Istala toimi myös Pelastetaan Vuosaari-liikkeen puheenjohtajana kun
Suur-Vuosaarta suunni­teltiin ja kiisteltiin sataman sijoittamisesta Vuosaa-
reen tai Kirkkonummelle. Yhtenä perusteena Vuosaaren sataman vastusta-
miselle oli, että alueella sijaitsee Uudenmaan ainoa lehtoluonnon suojelu-
alue Mustavuori. Uudenmaan ainoa? Onhan meillä Karkalinkin luonnonsuo-
jelualue! Mutta siitä joskus myöhemmin.

 

KERTTU KERÄNEN