Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mehiläinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mehiläinen. Näytä kaikki tekstit

3. kesäkuuta 2019

ETTEI UNOHTUISI

Ettei unohtuisi   3.6.2019

Muistiinpano 8 vuoden takaa:

Vieläkö Lohja ostaa työterveyspalvelut Mehiläiseltä? Ja nyt ovat vanhuspalvelut vuorossa. Näin kirjoitti Niklas Herlin jo 5 vuotta sitten:
Verorahat veroparatiisiin - yleistä toimintaa?
25.11.2011 18:54 Niklas Herlin 
136 kommenttia

• ilmoita asiaton viesti
Lääkäripalveluja tuottava suomalainen, kansainvälisen konsernin tytäryhtiö Mehiläinen on saanut melkoista julkista ryöpytystä osakseen. Eikä ihme! Yhtiö on erikoistempuin kierrättänyt tuloksestaan Jerseyn veroparatiisisaarelle 35 miljoonaa euroa. Lisäksi Mehiläisen johdon hulppeat pääomatulot ovat herättäneet huomiota.
Myös yhtiössä on kiinnitetty huomiota ongelmiin. Henkilökuntakin on varsin hämmästynyt. Niinpä yhtiön sisällä on lähetetty tietoja huolestuneelle henkilökunnalle:
” Mehiläisen ja muiden konserniyhtiöiden maksamat ja saamat konserniavustukset ovat lakien mukainen ja yleisesti käytetty osa konsernien verotusta. Näin toimitaan yleisesti konserneissa. Asia koskee kaikkia toimialoja ja verovelvollisia, eikä vain yhtä yhtiötä tai toimialaa. Kysymys on siis yleisemmin kansallisesta veropolitiikasta kansainvälisessä kilpailussa verotuksen ja investointien suhteen. Mehiläisen ja muiden konserniyhtiöiden maksamat ja saamat konserniavustukset ovat lakien mukainen ja yleisesti käytetty osa konsernien verotusta. Näin toimitaan yleisesti konserneissa. Asia koskee kaikkia toimialoja ja verovelvollisia, eikä vain yhtä yhtiötä tai toimialaa. Kysymys on siis yleisemmin kansallisesta veropolitiikasta kansainvälisessä kilpailussa verotuksen ja investointien suhteen.”
Voitot kiepautetaan vippaslainoilla veroparatiisiin? Laillista ja yleistä konserneissa? No, laillista varmaan, kai se on tarkastettu, mutta sekä Suomessa että Ruotsissa toimii aika paljon konserneja, jotka eivät toimi näin. Menetelmän ”yleisyydestä” en tosin ole täysin perillä.
Mehiläisen konsernijohto on harmissaan kiusallisesta julkisuu-desta ja varsinkin kiusallisista toimittajista. Yhtiön henkilökunnalle on kerrottu tarkalleen, kuinka toimia, jos toimittaja soittaa:
”Käytännön esimerkki: Mikäli toimittaja on ehtinyt aloittaa kyselyn, voi toimittajalle todeta, että 'olen hankalassa paikassa (tai nyt tähän tuli kiireinen tilanne väliin) enkä pysty nyt vastaamaan kysymyksiin, voinko soittaa hetken päästä uudelleen?' ja pyytää toimittajan nimen, numeron ja toimittajan edustama median nimi sekä soittaa X:lle ja kertoa tilanne.”
X siis tässä tapauksessa on Mehiläisen tiedotuksesta vastaava henkilö. Ehkäpä juuri noin kiusallisista tilanteista selvitään. Yleistä ehkä tämäkin?
No, vitsit sikseen. Johtoryhmä nimittäin muistuttaa henkilöstöä vakavasta asiasta: "Teemme johtoryhmässä kaikkemme, että työrauha palaa ja innostus jatkaa hyvää työtämme säilyy. Haluamme huolehtia siitä, että Mehiläinen on myös tulevai-suudessa tunnetuin ja arvostetuin sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottaja sekä hyvä, kannustava ja vetovoimainen työpaikka."
Mehiläinen siis on tunnettu sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaja. Itse asiassa ”normaalisti” veroparatiisissa kiepautetuista voitoista huomattava osa on sosiaalipalvelusta kiepautettua voittoa – Kela-rahaa. Kunnat ostavat Mehiläisen palveluja alihankintana. Mehiläinen tekee Kelakorvattua työsuhdehoitoa. Ja se on kannattavaa! Kun investoinnit on tehty, yksi laboratoriohoito tai röntgenkuva maksaa Mehiläiselle euron tai pari. Mutta yhtiö laskuttaakin hoidosta parikymppiä. Siitä jää 18 tai 19 euroa Kelalta veroparatiisiin kierrätettäväksi. Näin siis jokaisen suomalaisen maksamat verorahat päätyvät veroparatiisiin.
Ja Mehiläinen tietysti hoitaa vanhuksia yhteisillä rahoillamme. Ja ruotsalainen emoyhtiö on se, joka on saanut viime aikoina kuuluisuutta, ettei vanhuksen vaippoja saa vaihtaa, elleivät ne paina riittävästi. Terveisiä Jerseystä!
(kursivoidut kohdat Mehiläisen sisäisestä tiedotuksesta)
Valitettavasti kursivointi häipyi siirrossa, mutta lainausmerkit on!
Kommentoi 136 kommenttia
Kommentit
  • Kerttu Keränen Terveystalo ja Mehiläinen veroparatiisiyhtiöitä. Diacor ja Aava ovat kotimaisia yksityisiä terveysfirmoja, Toisaalta olen antanut äskettäin kertoa itselleni, kuinka hyvää ja asiantunteja palvelua saa Lohjan sairaalassa (ja terveysasemilla).
    1
  • Keke Klenberg Jeee! Päin vittua ollaan menossa
  • Katri Kalske Lohjan kaupunki järjestää työterveyspalvelut tse.
  • Kerttu Keränen Oikein hyvä!

20. syyskuuta 2012

HYVIÄ UUTISIA, HYVIÄ UUTISIA! Länsi-Uusimaa 21.9.2012

tekijä: Kerttu Keränen päivä: 20. syyskuuta 2012 kello 21:56 ·



 
Kolumneissani olen kritisoinut yksityistämistä, pakkoyrittämistä, vuokratyöllä suhmurointia,
tolkutonta konsultointia jne. HS:ssa oli 17.9. vihdoin hyvä uutinen: kansalaiset ja yritykset
ovat alkaneet kysyä yksityisten lääkäriasemien taustoja ja vieroksua ulkomaisten pääoma-
sijoittajien terveyspalveluja niiden veronkierron vuoksi. Niissähän kela-tuetut voitot valuvat
veroparatiiseihin mm. Cayman- tai Jersey-saarille, joissa yritysveroa ei ole. Toki veroparatiisi-
yhtiökin työllistää paljon henkilökuntaa, joka maksaa veronsa Suomeen.
 
Silti kannatan julkisia terveyspalveluja, koska voitontavoittelu ihmisten sairauksilla on vasten-
mielistä. Yksityisten yritysten tarjoama isompi palkka ilman raskaita päivystysvuoroja houkut-
taa lääkäreitä kuin hunaja mehiläisiä, vaikeuttaen virkojen täyttöä julkisella sektorilla. Ja kun
kahden kerroksen terveysmarkkinat on päästetty syntymään, suosikaamme sitten, jos mah-
dol­lista, koti­maisessa omistuksessa olevia yksityisiä yrityksiä. Alan liikevaihto on sentään 2.6
mrd.euroa eikä voittojen valuminen ulkomaille tunnu hyvältä.
 
Kotimaisia lääkäriasemia on satoja. Yksi suurimmista on Aava, jonka muodostivat viime ke-
väänä Helsingin Lääkärikeskus Oy ja pari muuta yritystä. Myös Dextra on kotimainen lääkä-
rien omistama täydenpalvelun yritys, joka on saanut monta laatusertifikaattia ja palkintoa.
Kolmas suuri kotimai­nen on Diakonissalaitoksen Diacor.
 
Sen sijaan Mehiläinen ja Terveystalo ovat ulkomaisten pääomasijoittajien omistuksessa. Mo-
lemmat ovat konserniavustusten ja rahoituskulujen avulla välttyneet maksamasta yhteisö-
veroja Suomeen. Mehiläinen on ehkä tunnetuin ja arvostetuin, sen palveluverkostoon kuuluu
26 lääkärikeskusta, työterveysasemia ja 9 sairaalaa, mm. Suomen ensimmäinen yksityinen
lastenpsykiatrinen sairaala Hyvinkäällä. Sillä on myös kahdeksan vanhusten hoivakotia sekä
lastensuojelu-, mielenterveyden kuntoutus- ja vammaispalveluyksiköitä.
 
Mehiläinen kuuluu nykyisin ruotsalaiseen Ambea-konserniin, jonka omistavat puoliksi Triton
(rekisteröity Jerseyn saarelle) ja KKR-sijoitusyhtiöt. Ambea on Pohjoismaiden suurin yksityinen
terveydenhuolto- ja hoivapalveluyritys. Mehiläisen omistajat mm. Sitra, jonka osuus oli 15%,
myivät 2006 yhtiön kansainvälisille 3i-pääomasijoittajille. Nykytiedon valossa Sitran silloinen
hallituksen pj. Raimo Sailas pitää Mehiläisen myyntiä virheenä. Sitran tehtävähän on edistää
Suomen asiaa.
 
Kesällä Mehiläinen aloitti yt-neuvottelut, kun monet yritysasiakkaat ovat luopuneet siitä työ-
terveystuottajana, esim. Nokia vaihtoi Terveystaloon. Helsingin yliopiston henkilökunta oli jo
aikaisemmin vaatinut työterveyshuoltonsa pois Mehiläiseltä. Entinen Karjaa oli ensimmäisiä
terveyskeskusten yksityistäjiä, ja on nyt ensimmäisenä palaamassa kunnan omaan terveyden-
huoltoon 2014 alusta. Mehiläinen käytti kalliita keikkalääkäreitä, hinnat nousivat joka vuosi
ja jo pelkästään valelääkäristä aiheutui 30 000 euron korvaukset.
 
Terveystalo osti 2007 johtavan työterveysyrityksen Medivireen kotimaiselta sijoitusrahasto
MB:ltä ja vakuutusyhtiö Ilmariselta. Parin vuoden kuluttua brittiläinen sijoitusyhtiö Bridge-
point (Cayman saaret) osti velkaantuneen Terveystalon. Kun Terveystalon verosuunnitte-
lusta oli syksyllä keskustelua, tj. Y.Närhinen vakuutti Internetissä, että ”Terveystalo on in-
vestoinut viimeisen neljän vuoden aikana terveydenhuollon kehittämiseen 400 milj.euroa
ja maksanut veroja Suomeen 16 milj.euroa (2011), mutta ei ole tulouttanut omistajilleen
osinkoa, eikä ole koko toiminta-aikanaan maksanut veroja tai korkoja ulkomaille.” – Hm,
miten joku voi sijoittaa saamatta mitään vastinetta sijoituk­selleen?
 
KERTTU KERÄNEN


L-U:n verkkoversiossa oli 2 kommentttia:

Kommentit

24.10.2012 14:50
Raimo Sailas päätti SITRA:n hallituksen puheenjohtajana Mehiläisen myynnistä pääoma-
sijoittajille. Sailas myös johtaa lähes itsevaltaisesti VM:tä. Onkin mielenkiintoista, että
Ambea/Mehiläisen Bergendahl vetosi A-Studion 'verosuunnittelu'haastattelussa juuri VM:n
ohjeisiin (eikä mihinkään lakiin) Mehiläisen verottomuuden oikeuttajana.
Katuuko Sailas myös VM:stä käsin antamiaan veronkierto/verosuunnitteluohjeita, joiden
avulla verojen pakoilu on tehty lailliseksi?
Olisi mielenkiintoista tarkistaa ko. A-studion haastattelussa Bergendahlin ilmaisevan VM:n
'vero'-ohjeen valmistelija ja muotoilija, koska sen avulla lienee laillistettu satojen miljoonien
eurojen verotappiot valtiolle.
24.10.2012 14:51
A-studio 5.11.2011 Bergendahl kuultavana Mehiläisen verosuunnittelusta (alle 1%:n vero
35.000.000 euron voitosta).