SOPUA KISSA- JA KOIRASOTAAN. Länsi-Uusimaa 27.07-.2011

Eläinten hautausmaalla on kivi, jossa lukee: Tässä lepää Murri, ainoa ystäväni. Väinö.

Yhä useammalla ei ole omaisia eikä ystäviä, on vain pyyteetön lemmikki. Se tuottaa ihmiselle mielihyvää, endorfiineja; ei suutu eikä kanna kaunaa. Koirat tosin haukkuvat, mutta se on niiden tehtävä.

      Toiset pitävät enempi kissoista, toiset koirista. Hupaisaa, miten nämä kaksi ihmislajia ottavat yhteen. Kiistellään, kumpi on älykkäämpi, kissa vai koira. Keväällä lumen alta paljastuneet koiranjätökset kiukuttivat ihmisiä suunnattomasti ja tekstaripalstat täyttyvät. Kesään tultaessa on päästy jo kissan­jätöksiin. Ehkä ne ovat vain ylireagointia. Ei kissa sentään yhtenään kaki. Ennen kuin päästän oman kattini ulos, se on ehkä jo ehtinyt käydä laatikollaan. Lasten hiekkalaatikot ulkona voi peittää muovilla, ja kääntää sivuun lasten leikkien ajaksi. Siinähän voivat muutkin otukset käydä yöllä. Koirien kakat taas ovat paitsi esteettisesti vastenmielisiä myös hygieeninen ongelma ennen maatumistaan. Kissat sentään peittävät tuotoksensa. Lauri Viitakin runoili: ”Siisti pitää aina olla, sanoi kissa hietikolla. Kaapi päälle tarpeenteon, pienen sievän santakeon”.
      Myönnän siis olevani enempi kissaihminen. Jotkut koiratkin ovat toki ihania, mutta isoja koiria pelkään. Pelko syntyi jo lapsuudessa. Naapurilla oli saksanpaimenkoira Tipy, joka pistäytyi usein meidän pihalla. Sillä oli tapana nousta päälle, ja ruveta nuoleske-lemaan naamaa, ellei alle kymmenvuotias koiramaisuuden kohde tuupertunut sitä ennen. Sitä paitsi koiran suu haisi pahalle... – Jotkut koirarodut ovat taistelu- tai vartijakoiria, toiset kohdeltu vihaisiksi.
nhan kissalla sietämättömiä ominaisuuksia. Se on vähän ylellinen, ei tottele, ei alistu autoritaariseen komentoon. Moni perustelee kielteiset tuntemuksesta sillä, että kissa tappaa lintuja. Näin perustelee myös Pentti Linkola, joka on varmaan kissanvihaajien ykkönen. Hämmästyttävää, hänhän on kuitenkin jonkin sortin luonnon ystävä. Kissa on hyödyllinen, se metsästää hiiriä, myyriä ja rottia. Useista linnunpöntöistämme varttuu monta kertaa enemmän pikkulintuja kuin yksi kissa onnistuu tuhoamaan. Pääsy pönttöihin on estetty rautalankaverkolla, eikä kissa edes syö linnunmunia, niin kuin suloinen orava, varis tai harakka.

      Taluttaessani kissaani puistotiellä, on usein tullut vastaan koira irrallaan, ja omistaja vasta aikojen päästä perässä. Ymmärrän, että moni koira tarvitsee liikuntaa enemmän kuin isäntänsä kunto sallii. Kissa ei hyökkää koiran kimppuun, mutta pakon edessä se voi puolustautua hyvin ikävällä tavalla. Aamuisin päästän katin takapihalle ja pikkumetsik-köön. Onhan siinä riskinsä, mutta heitteillä se ei ole. Eikä se koskaan ole ollut yötä ulkona.

      Koiria minun käy sääliksi. Monet niistä on jalostettu sairaiksi tai niillä harjoitetaan pentutehtailua. Kuten kissoillakin. Moni koira haukkuu ikäväänsä pitkin päivää yksin jätettynä. Kissa vähät välittää. Mutta molemmat ilahtuvat kun palvelijansa saapuu kotiin.
      Kissoilla on suurempi vaara tulla hylätyksi kesän jälkeen. Lomat loppuvat ja suloiset kesäkissat saavat jäädä oman onnensa varaan. Ne villiintyvät, tekevät lisää poikasia ja tuhoavat luonnonvaraisia eläimiä. Syksyn jälkeen tulee talvi ja huonostihan siinä käy.  Kissa ei pärjää Suomen luonnossa talvella.
       Olisiko mahdollista valjastaa opettajat kysymään alakoulussa, kenellä oli kesäkissa ja mitä sille tapah­tui. Lapsethan sen kesäkissan usein haluavat. Näin saataisiin koteihin viestiä vastuusta, jos sitä ei vanhemmilla muuten ole.

KERTTU KERÄNEN

KYLÄKÄVELYLLÄ PUUJÄRVIPÄIVÄNÄ. Länsi-Uusimaa 15.7.2011

Karjalohjan Osuuspankin mittari näytti 34 astetta, pari astetta enemmän kuin muualla. Tienvarret ja kunnantalon piha oli jo aamukymmeneltä täynnä autoja ja ihmisvirta jatkui tasaisena Seurojentaloa kohti. Myyntipöydillä oli uutta ja vanhaa tavaraa, kahvia, limua, lohta ja makkaraa, arvanmyyjät kulkivat väen joukossa ja Bel-Ami orkesteri soitti. Vaahtera-teatterikin esiintyi.

     Puujärvipäivien puhuja oli prof. Pentti Arajärvi. Päällimmäisenä oli tietysti luonto ja ympäristön tila. Kaikki mitä Puujärveen päästämme, valuu lopulta Itämereen. Vastuu on kaikilla, sekä kuntalai­silla että kesäasukkailla.

      Ennen FM Tauno Tukkisen opastamaa kyläkävelyä kävin Seurojentalon sisätiloissa. Takaseinällä oli komea jäljennös Ferdinand von Wrightin metsotaulusta, jota tuijottelin 50-luvulla Keko-juhlissa, kun talouskatsaus ei kiinnostanut. Keko-juhlissa oli aina joku tunnettu esiintyjä, esimerkiksi George de Godzinsky. Hän soitti pianolla mm. Ukko-Nooan improvisoiden ja eri tahtilajeissa, taisi olla ainakin kuusi versiota. Toisena vuonna taikuri Solmu Mäkelä taas kutsui luokkatoverini Jaakon lavalle avustajaksi ja käski tämän räpiköidä käsillään ja kotkottaa kuuluvasti. Taikuri itse ravisteli Jaakon takana mustaa pussia ja munahan sinne putkahti! Miten noloa! En pidä taikureista vieläkään.

     Näyttämöllä oli myös harvinaisiksi käyneet koivukulissit. Ne näyttivät paljon vaatimatto­mam­milta kuin lapsuudessani, mutta ovat silti arvokasta kansanperinnettä. - Myös työväentalolla on etevän salolaisen Emil Niinistön maalaamat maisemakulissit. Sammatin työväentalon kulissit 1920-luvulta taas ovat taiteilija Matti Taskisen käsialaa.

     Kyläkävely alkoi siis Seurojentalolta, jossa allekirjoittaneenkin häitä tanssittiin 1960-luvun puoli­välissä. Talo rakennettiin 1911 ja siellä ovat toimineet suojeluskunta, puhelinkeskus, nuorisoseura jne. Kaarle Salmen nahkurinliikkeen rakennuksista on jäljellä mansardikattoinen asuinrakennus vuodelta 1924. Seuraavalla tontilla on suutari Vihtori Niemisen rakennukset, erittäin kaunis kokonaisuus 1880-luvun lopulta. Komea kunnantalo on rakennettu 1908. Siellä oli kirjasto ja yläkerrassa terveyssisaren asunto. Alakerran eteläpäädyssä asui kätilö.

      Viereisellä tontilla sijaitsi 1960-luvulle saakka komeankaunis Osuuspankin talo. Varjoisaa koivu­kujaa pitkin vein sinne ensimmäiset pennoseni kasvamaan korkoa. Talo purettiin ja uusi punatiili­nen liikerakennus rakennettiin lähemmäs tietä. - Outoa on, että Osuuspankki Sammatissa ja Karja­lohjalla on auki vain yhtenä päivänä viikossa, kun Säästöpankki sentään palvelee viitenä päivänä.

      Vastapäiselle tontille rakennettiin 1879 kauppa, jossa myöhemmin toimi Matkahuolto 1960-luvun lopulle ja on nykyään yksityiskäytössä. Matkahuollon aikaan talossa oli myös kirja­kauppa ja parturi. Baari oli kaksiosainen, ja peräkammarissa miehet joivat kaljaa ja ilma oli sakeana tupakan­savusta. Joskus meille lähitalojen lapsille koitti onnenpäivä, kun jäätelökaappi suli. Silloin Matka­huollon Saima huusi kovalla äänellä lapset jäätelölle.

     Puputin talo ennen kirkkoa on myös iäkäs ja suojeltu. Tien varressa kirkon alapuolella oli kirkkotalli, jossa Kurjen Eemeli korjasi kesäisin polkupyöriä. Joka kerta kun kuljen siitä ohi, ihmettelen, miksi se purettiin?

     Ja sitten karjalohjalaisten ylpeys: 1867 valmistunut kivikirkko. Kirkon vaiheet käytiin läpi vuoden 1970 tulipaloineen, jossa jäljelle jäi vain ulkoseinät ja alttaritaulu. Valtavin ponnistuksin karjaloh­jalaiset ovat kunnostaneet kirkkonsa vähitellen käyttökuntoon.

     Ensimmäisen oikean työpaikkani, entisen Keon kaupan kohdalla poikkesin hautausmaalle. Kahden luokkatoverini kanssa laskimme kukat rehtorimme Tauno Heikkilän haudalle. Kyläkävely jatkui tosin Nummijärven tienhaaraan asti, mutta mansikat odottivat perkaajaa…

KERTTU KERÄNEN

LUONNON LAKI. Länsi-Uusimaa 1.7.2011

Seurasin huhtikuulta saakka nettikameroista kalasääskien eli sääksien
saapumista sekä Hailuodon että Seilin pesille. Ensin tuli merikotka Seilin
pesälle ja otaksuin, että pesäpaikasta tulee sääksien kanssa taistelu
edellisen kevään tapaan. Lienee tapahtunut sopuratkaisu, koska sääksi-
pari ryhtyi pesänkohennukseen eikä kotkia enää näkynyt. Hailuodon
kamera käynnistettiin 8.4. Sielläkin kävi useampia katsojia, ennen
kuin viimevuotinen ärhäkkä sääksipari valtasi sen 24.4.

Sitten alkoikin seuranta montako munaa saavat aikaiseksi ja milloin ne
kuoriutuvat. Hailuodon ensimmäinen muna ilmaantui 28.4., sitten toinen,
kolmas ja vielä parin päivän viiveellä neljäs. Seilin munien lukumäärästä
ei saanut selkoa ennen kuin poikaset kuoriutuivat ja näkyivät kunnolla.
Niitä on kolme ja poikaset varttuvat silmissä. Välillä on sekä uros- että
emolintu yhtä aikaa pesällä ruokintahommissa.

Hailuodon neljättä poikasta näki harvoin, aina se oli toisten takana tai
alinna pesä-kuopassa. Kerran seurasin hyvän tovin ruokintatuokiota. Kolme
isompaa oli rivissä emon lähellä ja kukin sai vuorol­laan suupalan sitä
mukaa kun emo repi isälinnun tuomaa lohta tai siikaa kappaleiksi. Pienin
poikasista yritti kurkotella toisten takaa osingolle, mutta sillä ei ollut
mitään mahdollisuuksia. Eikä emo antanut sille palaakaan toisten yli.

Aamuin illoin kävin tietokoneella katsomassa, miten perhe jakselee.
Kahteen päivään poikasta ei näkynyt lainkaan. Lopulta pesäuutisissa
mainittiin lyhyesti, että neljäs poikanen oli menehtynyt. Pari muutakin
lintuharrastajaa oli seurannut tragedian kehittymistä, mutta kukaan ei
ollut nähnyt, mitä oikeastaan tapahtui. Selvää oli, että poikanen oli
kuollut nälkään, mutta kippasiko emo sen laidan yli ja ennen vai jälkeen
menehtymisen, vai söivätkö ne sen. Eivät syö omiaan, sanoi Mies, joka on
perillä tällaisista asioista. Petolinnuilla vain on tapana kasvattaa poika-
sista vain elin­kelpoisimmat, se on Luonnon Laki. Toisen tahon mukaan
esimerkiksi pöllönpesässä menehtynyt poikanen voi joutua toisten
ravinnoksi.

Television luonto-ohjelmat olisivat aivan mainioita lasten ohjelmia, ellei
niissä esitettäisi niin huolellisesti tätä Luonnon Lain toteutumista. Esimer-
kiksi ensin näytetään, miten suloisia leijonan­pennut ovat ja miten hellästi
emo niistä huolehtii. Sitten yhtäkkiä, varoittamatta, menossa on säälimätön
gasellijahti. Kamera suorastaan piehtaroi aiheella, zoomaa lähikuviksi
heti kun viimeisiä henkosiaan vetelevää suloista gasellia jo revitään kap-
paleiksi. Aikuinenkin järkyttyy pikkulapsista puhumattakaan. Saaliiksi
jäävät useimmiten heikot ja elinkelvottomat yksilöt, valistaa Mies.

Olemme etääntyneet luonnosta ja tosielämästä. Omankin ravintomme
saamiseksi jonkun muun on tehtävä raaka työ. Vuosisatoja sitten ihminen
metsästi ihan eri mittakaavassa kuin nyt, mutta sit­temmin ihminen oppi
kasvattamaan paistinsa ja pihvinsä navetoissa, sikaloissa ja kanaloissa.
Aikanaan sitten soitetaan auto hakemaan teuraseläimet. Kaupassa emme
enää juurikaan ajattele lihan alkuperää, teurastusta ja muita lopputoimia,
emmekä halua tietääkään. Ruokahaluhan siinä menisi.

Ihminen on ainoa elollinen olento, joka tappaa omaa lajiaan, ei kuiten-
kaan syödäkseen. Kanniba­lismi on kautta historian ollut erittäin harvinaista. 
Sodissa on tapettu miljoonia ihmisiä eikä muutosta näytä tulevan. Tänäänkin
ihmiset tappavat toisiaan, omaa lajiaan, Libyassa, Syyriassa ja monessa
muussa paikassa, jopa Euroopassa.

Se ei kylläkään ole Luonnon Laki?

KERTTU KERÄNEN

HÄRJÄNVATSA MAAILMANKARTALLE. Länsi-Uusimaa 18.6.2011

Uudenmaan maakuntakaavan luonnos on saatu näytille. Sen on valmistanut Uudenmaan liitto, jolla on aluelainsäädäntöön perustuva viranomaisen asema. Maakunnan liitot syntyivät, kun väliportaan­hallintoa muutettiin 1993 lopettamalla lääninhallitusten suunnitteluosastot, ja maakunta- ja seutu­kaavaliitot yhdistettiin. Maakunnan liitoilla on kaksi päätehtävää, lakisääteinen aluekehitysvastuu ja maakuntakaavan laatiminen. Se on perintöä seutukaavaliittojen ajoilta rakennuslakiin perustuneesta seutukaavoituksesta. Aikaisemmin liitot olivat kansan mielestä turhanaikaisia isäntien herraseuroja. Esimerkiksi Joni Skiftesvik on kirjoittanut riemastuttavan novellin seutukaavaliiton miesten matkasta Brysseliin.

Ympäristöministeriö vahvistaa maakuntakaavat. Maankäytön suunnittelujärjestelmässä kaavojen arvojärjestys on maakuntakaava - yleiskaava – asemakaava. Maakuntakaava on kaavoista yleis­piirteisin. Tärkeä merkitys maakuntakaavalla on yhdyskuntarakenteen periaatteiden määrittelyssä, yli kuntarajojen menevien suurien liikenneväylien ym. linjaamisessa ja suurten kauppakeskusten aluevarauksissa.

Koska maakuntakaavasta tulee lainvoimainen ja sitä tullaan käyttämään muun päätöksenteon mm. rakennuslupien pohjana, sen merkintöihin kannattaa suhtautua vakavasti. Suurten linjausten lisäksi kaavassa on myös merkinnät kylistä. Kyliä on kahdenlaisia, maakunnallisesti merkittäviä kyliä ja paikallisesti merkittäviä (eroa karttamerkinnässä ei näkynyt). Paikallisesti merkittäviin kyliinkin voi kunnan kaavoituksessa ja lupahallinnossa suunnata hajarakentamista, mutta määrältään sen tulee olla merkittävästi vähäisempää kuin maakunnallisesti merkittävissä kylissä. Tämähän merkitsee asutuksen ohjaamista keskuksiin haja-asutusalueiden asemesta. Jos kylämerkintää ei ole lainkaan, rakennus- ym. luvat on helppo torjua kokonaan.

 Karjalohjalla poistettavia kylämerkintöjä on kaksi, Härjänvatsa ja Särkiä. Karttaa katsoen asia ei selity, eikä väkimääräkään antane aihetta, kun maakuntien raja-alueilla alle 300 asukasta riittää. Joukkoliikennekin toimii. Härjänvatsa oli talojen lukumäärän mukaan Karjalohjan suurin kylä jo 1800-luvulla. Kiertoajelulla kylällä saattoi havaita pitkiä postilaatikkorivistöjä ja uusia komeita omakotitaloja, kasvua siis näytti olevan.

Asutuksen keskittämisen taustalla on pyrkimys kustannustehokkuuteen. Palvelujen ja infrastruk­tuurin rakentaminen haja-asutusalueelle tulee kalliiksi. Kaupunki – maaseutu -kustannuslaskelmia on tehty aikaisemminkin. Tekn.tri Paavo Littow teki 1980-luvulla selvityksen, jonka päätulema oli, että yhdyskuntakustannukset haja-asutusalueella ovat edullisemmat kuin kaupungeissa. Ajat olivat silloin toiset, pitihän siihen aikaan vielä rakentaa teitä ja vetää puhelin- ja sähköjohtoja parin kolmen talon takia vaikka kauas korpeen, ja aluepoliittisista syistä vedettiinkin. Kaupungissa tonttimaa oli ja on arvokasta ja se varmaan kallisti laskelmat maaseudun hyväksi.

Karjalohjan sijainti maakunnan rajalla ja kolmenkymmenen kilometrin päässä järven takana olevasta Lohjan keskustasta on hankala, joten kaikkia huononnuksia kannattaa torjua kaksin käsin, vaikka allekirjoittamalla adressi: Härjänvatsan eikä Särkiän kylämerkintöjä ei saa poistaa.

Maakuntakaavassa voidaan antaa myös suojelumääräyksiä. Pukkilanharjun suojelu olisi tärkeä, vaikka sitä jo nyt koskisikin yleinen harjujensuojeluohjelma. Muutenhan se tontti tontilta nakerre­taan kuntalaisten ulottumattomiin. Toivottavasti harjusta on merkintä jo vanhassa kaavassa.

KERTTU KERÄNEN
-------------------
Seuraava kommentti siirretty L-U:n verkkoversiosta  (5.5.2012):

Kommentoisin Härjänvatsan nimen alkuperästä: ollessani lapsi kuuntelin tarkkaan vanhojen taattojen pirttipuheita ja sivuttiin siellä "härjänvatsaakin". Sanan alkuperä oli vanhojen mukaan ärja, joka ei tarkoita härkää vaan tarkoittaa hiekkaista maata ja niillä seuduin oli ollut samanniminen talokin jonka pellot hiekkamaata ja talon nimi olisi vääntynyt myös muotoon Härja? Vatta ei tarkoittanut ollenkaan minkään eläimen vatsaa vaan vettä, kirkasvetistä lähdettä. Vanhojen mukaan nimi siis tarkoitti suurinpiirtein hiekkaisesta maasta nousevaa vettä, ehkä pohjavettä? Taatat ovat viruneet maanraossa jo liki kuusikymmentä vuotta, mutta tällaisen jutustelun muistan kuulleeni ja olisi mukava tietää onkokellään muulla samanlaista kansantietoa?

pienipata (nimimerkki)

Helatorstaina

Rakkaat lukijat!

Kävin vilkaIsemassa lukijatilastojani, viime kuussa kävijöitä oli 152 eli alusta lähtien 570. Hauskaa. Olisi vain kiva tietää keitä lukijat ovat, olenhan loppujen lopuksi antanut blogini osoitteen melko harvoille.

Huomisen perjantain Länsi-Uusimaassa ei ole kolumniani, eikä siis täälläkään. Lehti ei ilmesty Helatorstain vuoksi. Aiheita muhii mielessäni kuitenkin, esimerkiksi valtion tuottavuus-ohjelma, valtion alueellistamistouhut ym.

HAUSKAA HELATORSTAITA!

POPULISTISTA PEKULAATIOTA. Länsi-Uusimaa 20.5.2011

Luulin, että vaalien jälkeen voi rauhassa palata arkeen ja tietysti voikin, mutta säpinä politiikassa sen kun jatkuu! Suomeen piti saada hallitus, mutta sitten Soini heitti uuden jytkyn: Mää en leiki teidän kanssa! Siis etukäteen. Hiekkalaatikollakin lapsi yrittää aikansa ja vasta kun sukset menevät kokonaan ristiin, hävinnyt luopuu leikistä. ”Mää en enää leiki sun kanssa!
      Moni (mies) lyö kantansa kaksikymppisenä lukkoon joka asiaan ja pysyy kannassaan maailman tappiin saakka. Ja jos se ei muille kelpaa, niin tuosta poikki ja pinoon. Meillä on kaksi jäärää, toinen puhuu ”vaikka Kiinan keisarin kanssa” ja toinen ”Minä teen juuri niin kuin teen”. Nykymaailmassa pitäisi olla tuntosarvet herkkänä joka suuntaan ja olla valmiina arvioimaan mielipiteensä uudestaan, aina kun uutta faktaa tulee.
      Moni äänestäjä halusi edellisen hallituksen talouspolitiikkaan muutosta: nyt jätetään neljäksi vuodeksi kehitysapu maksamatta, rajoilla pannaan portit kiinni elintasopako-laisilta, romaneille laitetaan postimerkki takapuoleen ja lähetetään sinne missä pippuri kasvaa. Kreikalle ja Portugalille lainata ropoakaan. Jos Soini olisi ruvennut 800-päisen työ- ja elinkeinoministeriön päälliköksi, hän olisi työministerin avulla järjestänyt työttömille töitä, pannut ruotuun käsittämättömän yritys- ja aluetukien viidakon ja lopettanut aikoinaan väliaikaiseksi tarkoitetun lähialueyhteistyön. Hän olisi myös oikonut verotukseen epäoikeudenmukaisuutta ja parantanut toimeentuloturvaa. Ja mitä kaikkea muuta hän lupasikaan. Yli puoli miljoonaa ihmistä perusti toivonsa häneen. – Oppositiosta voi tietysti huudella ja voihan se vaikuttaakin, mene tiedä.
     Vai katsoiko Soini sittenkin uusia kansanedustajiaan ja päätti peruuttaa ajoissa. Vai murskasiko oma ryhmä Soinin ministeriunelman? Alkoiko vastuu hirvittää? Perussuoma-laisten ryhmässä on vain viisi eduskuntakokemusta jo omaavaa, eivätkä loputkaan ehkä ihan pystymetsästä tulleet. Monenlaista pallontallaajaa joukkoon silti mahtuu. On korkeasti oppineita, on loikkareita, joilla on toinen tai jopa kolmas puolue menossa, moni on käynyt raastuvassa ja tuomioita on tullut monenmoisista tekosista. Nyt se vasta paimennus alkaa. Ja pysyykö puolue Soinin hyppysissä?
     Soini piti liikuttavan, tunteisiin vetoavan puheen, miksi ei lähtenyt hallitusneuvot-teluihin. Saattoi suorastaan luulla, että siinäpä suoraselkäinen mies, pitää kiinni arvoistaan ja periaatteistaan. Onko semmoisia vielä? Politiikassa on neuvoteltava, soviteltava, tehtävä lehmänkauppoja ja tarvittaessa takinkääntöjä. On osattava asettua toisen asemaan ja varsinkin vähäosaisen.
      560 075 suomalaista äänesti perussuomalaisia. Se on kumminkin vain 20 prosenttia äänistä, eli perussuomalaiset paransivat 15 prosenttia edellistä tulostaan, ja olivat siinä mielessä suurvoittajia. Urheilumaailmassa tällä laskutavalla ei välttämättä ”voiteta”. Elon laskuopin mukaan kokoomus voitti vaalit, sosialidemokraatit tulivat toiseksi ja perus-suomalaiset kolmanneksi.
      Olen ja en ole koskaan ymmärtänyt EU:ta vastustavien ja EU -kriittisten henkilöiden tunkua EU:n parlamenttiin. Jos vastustaa niin vastustaa. Meneekö semmoinen ihminen naimisiin, joka vastustaa avioliittoa? Pyrkiikö papiksi jos on ateisti? Jos oli juutalainen, liittyikö Gestapoon? Suoraselkäinen 2009 Soini pyrki EU:n parlamenttiin ja pääsi. Kotipesä löytyi EU-vastaisten ryhmästä. Miksi? Voidakseen vaikuttaa asioihin. Kotimaassa Soini piti parempana vaikuttaa oppositiosta.

KERTTU KERÄNEN

KUULES OSKU PAJAMÄKI. Länsi-Uusimaa 6.5.2011

Olet taas kirjoittanut kirjan ahneista eläkeläisistä. Edellisessä kirjassasi olit huolissasi, kun suuret ikäluokat tuhlaavat perintönsä etukäteen. Tämä ei ole kritiikki kummastakaan, tuonpahan esiin ajatuksia, joita niistä virisi. Eiväthän suuret ikäluokat noin keskimäärin peri paljoa­kaan, isiltä meni parhaat vuodet sodassa ja maan jälleenrakentamiseen. Siinä sivussa syntyivät suuret ikäluokat. joiden elättämisessä oli kova työ. Lapsethan oikeastaan estävät vanhempiaan vaurastumasta. Eikö jokaisen sukupolven pitäisi haalia itse omai­suutensa, jos se tuntuu tarpeelliselta?

      Suurten ikäluokkien väitetään maksattavan eläkkeensä seuraavilla sukupolvilla. Veroja ja työ­eläkemaksuja koko ikäni maksaneena katson kuitenkin maksaneeni eläkkeeni itse.  Ihmettelin, kun Jan Erolakin lausahti viime perjantain Jälkiviisaissa, että se (että olisi itse maksettu) on vale! Suuret ikäluokat aloittivat työnteon heti kansakoulusta, keskikoulusta, lukiosta tai opistosta pääs­tyään. Työeläkemaksua alettiin kerätä palkasta vasta 22 vuotiaana, eli jos jaksaa olla työssä 62 vuotiaaksi, on maksanut työeläkemaksuja yli 40 vuotta. Toivottavasti vain eläkerahastojen isopalkkaiset johta­jat huolehtivat varojemme sijoittamisesta kunnolla. 
     Nykynuorista yhä useampi pääsee opiskelemaan ja aloittaa säännöllisen työnteon yli kolmikymp­pisenä. Jos on aloittanut työelämän kymmenen vuotta myöhemmin, kai sitä voi jatkaakin myöhem­pään. Siis jos on terve. Kertyisi heilläkin sitä eläkettä.
     1990-luvun lopulla puhuttiin aina vaan isommalla äänellä lähestyvästä eläkepommista. TV:n eräässä suuressa eläkekeskustelussa Kirsi Piha käänsi kasvonsa kameraan päin ja sanoi: ”Äiti, ethän nyt suutu, mutta mielestäni sinun ikäluokkasi pitäisi viimeinkin ruveta säästämään.”
     Siis sen sukupolven, joka joutui sotakorvauksien takia elämään lapsuutensa nuukasti ellei suoras­taan puutteessa! Samainen sukupolvi opiskeli ilman opintolainoja ja työhön päästyään ryhtyi asuntosäästäjäksi ja jos lopulta sai asuntolainaa, korot olivat 9-12%. Inflaatio toki tuli avuksi. Tehtiin 6 päiväistä työviikkoa, vasta 1970 lähes kaikilla aloilla oli siirrytty 40-tuntiseen ja sen sivutuotteena 5-päiväiseen työviikkoon. Lasten päivähoito-paikkoja oli vähän eikä subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon ollut vihiäkään.
      Kaikesta huolimatta tämä sukupolvi teki omille lapsilleen  kaiken niin helpoksi kuin kykeni, maksoi kalliit lukukausi­maksut ja huvit, uuden nuorisokulttuurin jne. Näistä lapsista kasvoi pullamössö­sukupolvi, joka sai kaiken ilmaiseksi, muttei tiennyt minkään arvoa. Paitsi oman arvonsa, joka esti ottamasta vastaan paskaduunia. Ja vaati, että vanhempien pitäisi ryhtyä säästämään. Sitähän nämä vanhemmat, monesti yksinhuoltajat olivat tehneet koko ikänsä!
      Osa tästä oikeesti ahneesta sukupolvesta odottaa perintöä ja elelee opiskelijastatuk­sella erilaisten tukien ja etujen varassa niin pitkään kuin mahdollista. Säästääkö kukaan edes asuntoa nykyään, otetaan vaan pika­vippejä tai suorastaan valtavia lainoja, jos perintöä ei ala kuulua. 
      Osku Pajamäen käsitys on, että hänen sukupolvensa maksaa edellisen ikäpolven eläkkeet, hirmuisen valtionvelan ja vanhusten hoivapommin. Pienellä lisäponnistuksella hän saisi aiheesta gradun ja toivottavasti päätyisi toisiin aatoksiin. Aihe on kyllä kiinnostava. Etenkin se, miten koko ikänsä työtä tehneet, veroja ja eläkemaksuja maksa­neet pärjäävät pikkuriikkisillä eläkkeillään. Sillä ei juhlita eikä matkustella, hyvä kun saa lääkkeet maksetuksi. Vanhus voi lopulta joutua myymään työllään hankkimansa asunnonkin hoitomaksujen vuoksi.
      Kyllähän siinä perintö hupenee, valitettavasti.

KERTTU KERÄNEN