SANOISTA TEKOIHIN JA ÄKKIÄ. Länsi-Uusimaa 10.2.2012

Uusi presidenttimme aikoo ottaa ykkösasiakseen nuorten syrjäytymisen
torjumisen. Hän on luvannut perustaa työryhmän selvittämään asiaa ja
keksimään ratkaisuja. Myös Tukikummit ry:n puheenjohtajana hän on
luvannut jatkaa. Säätiö tekee työtä lasten ja nuorten syrjäytymisen
ehkäise­miseksi. Suomessa on noin 50 000 syrjäytynyttä nuorta, joista
32 500 on sellaisia, jotka eivät ole töissä, työttöminä työnhakijoina,

opiskelemassa, armeijassa eivätkä edes eläkkeellä. Nuorten syrjäyty-
neisyyttä on tutkinut Pekka Myrskylä Tilastokeskuksesta (HS 2.2.).

 Syrjäytynyt henkilö ei osallistu täysipainoisesti yhteiskunnan toimintoi-
hin. Syrjäytyminen voi alkaa esimerkiksi jo koulussa kiusaamisesta tai
elämän muutosvaiheissa, koulun, työ- tai parisuhteen päättyessä. Se
voi alkaa koulutuspaikan puuttumisesta tai opintojen keskeytyessä.
Syrjäytymistä pahentaa alkoholisoituminen, mielen-terveysongelmat,
huumeiden käyttö. Pahimmassa tapauksessa syrjäytynyt on kaikin

tavoin huono-osainen, ja jos kavereita on, ne ovat toisia syrjäytyneitä.

Yksi tärkeimmistä syistä on työelämän ulkopuolisuus eli työttömyys ja
erityisesti pitkäaikais­työttömyys. Parikymmentä vuotta sitten oli vielä
tarjolla pelkän peruskoulun käyneille 800 000 työpaikkaa, nyt vain
340 000. Niissä ei kysytä koulutusta eikä ammattitaitoa, ja niistä
käydään kaikkein kovin kisa. Jotta pärjäisi paremmin, pitäisi olla am-
matti- tai korkea-asteen koulutus suoritettuna. Korkeakouluopintoja
edellyttävien työpaikkojenkin määrä on kaksinkertaistunut parissa
vuosikymmenessä.

Koulutuksellisen ulkopuolisuuden syntyyn vaikuttaa myös vanhempien
heikko koulutustaso ja kyky opastaa nuortaan. Se, että nuorella on
perhe, ja vaikka vain yksi vanhempi, torjuu syrjäytymistä. Oma-aloit-
teisuus ja asiakkaaksi hakeutuminen ovat tärkeitä nekin. Muissa pohjois-
maissa nuorilla on subjektiivinen oikeus toisen asteen koulutukseen.

 

Kannattaisi käydä koulut nuorena. Opiskelun uudelleen aloittaminen on
iso juttu myöhemmällä iällä. Sitä, että äskeisten presidentinvaaliehdok-
kaiden joukossa oli kaksikin opintonsa kesken jättänyttä, ei kannata
ottaa esimerkiksi. Hyväpalkkaisia virkoja ei politiikankaan piiristä löydy
kovin monelle.

Maahanmuuttajista tulee helposti syrjäytyneitä, sosiaalisesti ulkopuo-
lisia. Taloudellista ulkopuoli­suutta synnyttää tulojen pienuus, köyhyys.
Oikeudellinen ulkopuolisuus tarkoittaa tietämättömyyttä omista oikeuk-
sista ja velvollisuuksista ja siitä, mistä apua voi saada.

HS:ssa oli äskettäin lifestyle-juttu nuorukaisesta, joka eleli kotona, ei
opiskellut eikä ollut työ­elämässä. Hän teki vähän vapaaehtoistöitä ja
hoiti mummoaan. Hänen tulonsa olivat noin 700 euroa kuukaudessa ja
hän sanoi sen riittävän, oli tyytyväinen elämäänsä. Siltikään ei vastik-
keeton kansalaispalkka ole oikein. Ällistyttävää kehitystä on myös,
ettei vaimona oloa oikein arvosteta, mutta sosiaalitukien varassa elä-
minen on OK.
 

Syrjäytyminen on yhteiskunnallinen ongelma. Syrjäytynyt nuori ei ole
tuottava jäsen yhteis­kunnassa vaan kuluttaa palveluja, erilaisia sosi-
aalitukia, terveydenhuoltoa, jopa poliisia ja vankeinhoitoa. Yhden
syrjäytyneen nuoren elinaikanaan aiheuttamien ylimääräisten sosi-
aalikus­tannusten arvioidaan nousevan jo yli miljoonaan euroon.

 

Syrjäytymistä on jo tutkittu ja monia keinoja kokeiltu. Mm. sosiaali-
ja terveysministeriössä on meneillään viisi hanketta. Niinistön kaa-
vailema uusi työryhmä voi jättää selvitykset sikseen ja ryhtyä suo-
raan miettimään uusia keinoja syrjäytymisen estämiseksi.

KERTTU KERÄNEN

KUNNAT, HYVINVOINTIVALTION PERUSTA. Länsi-Uusimaa 27.1.2012

Tapahtui vuoto. Presidentinvaalien alla Suomen Kuvalehti sai käsiinsä valtio-

varainministeriössä laaditun kartan, jossa Suomen kunnat oli yhdistelty niin,

että jäljellä olisi vain 70 kuntaa. Sodassa, rakkaudessa ja vaaleissa ovat

kaikki keinot luvallisia?

Jo vuonna 1992 samaa kuntamäärää vaati Heikki S. von Hertzen, silloinen

sosiaali- ja terveysminis­teriön kansliapäällikkö. Kuntia oli tuolloin 460,

eli ehdotus oli vielä rankempi kuin nyt. Aikamoi­nen älämölö siitä silloin-

kin syntyi.

Vuonna 2003 Tampereen yliopiston tutkimuksessa esitettiin kuntien

lukumäärän puolittamista 237:ään. Toimiva itsenäinen kunta vaatisi

vähintään 8000 asukasta. Suurin vähennystarve oli Ahvenanmaalla.

Tutkimuksen pohjana olivat väkilukuennusteet, huoltosuhde, työ-

markkinat ja taloudellinen aktiivisuus.

Sen jälkeen useampikin taho on esittänyt lukumääräksi 150 kuntaa.

On julkistettu ”kuolevien kuntien” luetteloita, kehitelty kuntien

vertailemiseksi erityinen ”talousluku” ja tarjoiltu keppiä ja porkka-

naa. Ja aina on syntynyt poliittista kärhämää.

Kuntien määrä on kyllä vähentynyt. Vuonna 1886, Venäjän vallan

aikaan, kuntia oli kuutisensataa. Karjalan luovutuksessa jäi rajan

taakse 44 kuntaa. 1966 kuntia oli yhä 545. Seuraavana kymmen­-

vuotiskautena 1967-77 kuntaliitoksia tehtiin 63. Sitten tuli hiljai-

sempi kausi, mutta kymmenen viimeisen vuoden aikana kuntamäärä

väheni 112:lla, joista 90 vuonna 2009. Tänä vuonna ei yhdis­tymisiä

tapahdu ja vuonna 2013 on tiedossa vain Karjalohjan liittyminen

Lohjaan sekä Oulun, Haukiputaan, Kiimingin, Oulunsalon ja Yli-Iin

yhdistyminen, jolloin kuntamäärä vähenee viidellä. Nyt kuntia on

336, ja niissä keskimäärin 15 600 asukasta.

Pari esimerkkiä Euroopasta: Puolet EU:n kunnista on Ranskassa, eli

36 571 kuntaa. Asukkaita maassa on 64,4 miljoonaa ja kuntien kes-

kipinta-ala runsaat 14 km². Väestöltään suurin on yli kaksimiljoo-

nainen Pariisi, mutta on kuntia, joissa ei ole yhtään asukasta.

Näitä ensimmäisessä maailmansodassa tuhottuja kuntia on kuusi,

muutama yhden ja kahden asukkaan kuntakin löytyy.

Ruotsissa asukkaita on noin 8 miljoonaa. Alunperin siellä oli kuntia

2498, mutta vuonna 1952 niiden määrä karsittiin 1037:ään. Seuraava

uudistus vietiin läpi valtion päätöksellä 1969, jolloin kuntien luku-

määräksi tuli 278. Sen jälkeen luku on noussut kymmenellä kuntien

jakaantumisen vuoksi. Nykyään ruotsalaisessa kunnassa on keski-

määrin 30 000 asukasta.

 

Suomen kuntien talousongelmat johtuvat suureksi osaksi valtion

syytämistä velvoitteista. Niinpä kuntaliitosten pontimena ovat useim-

miten kustannussäästöt. Ei ole kunnollista tietoa, ovatko hyödyt

haittoja suuremmat. Kunnatkin ovat erilaisia lähtökohdiltaan. Voi

käydä niin, että kun ”kymppi tulee niin satanen menee”. Kunta-

liitossopimuksissa noudatetaan yleensä periaatetta, ettei ketään

irtisanota viiteen vuoteen, mikä on sinänsä hyvä. Tällöin henkilöstö-

säästöjen hyötyjä joudutaan odottelemaan. – Yksinkertaiselta kuu-

lostava keino olisi, jos valtio ottaisi hoitoonsa esimerkiksi koko

maan sairaanhoidon. Saattaisi hyvinkin olla, ettei kaikkia kuntal-

iitoksia tarvittaisi.

Kun taloudelliset arvot määräävät, kuntaliitosten muut haitat jäävät

vähemmälle huomiolle: Reuna-alueiden palveluja karsitaan, väli-

matkat kasvavat, liikenne lisääntyy. Reuna-alueilta voi olla vaikea

saada edustajia valtuustoon, osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet

vähenevät ja tiedon­kulku vaarantuu. Tällöin lähidemokratia tulisi

jotenkin turvata. Tähtäimessä pitäisi aina olla kuntalaisten tarpeet.

KERTTU KERÄNEN

TURBULENSSIA HALLINNOSSA. Länsi-Uusimaa 13.1.2012

Turbulenssia hallinnossa

Kirjailija Pekka Hiltunen (Vilpittömästi sinun) lomaili äskettäin Filippiineillä.

Siellä joulukuun ensimmäinen viikko on omistettu virkamiehille tarkoituksena

luoda näille arvostusta Viikko on perustettu 90-luvulla ja sitä vietetään koko

maassa. Ohjelmaan kuuluu usein jumalanpalvelus, kilpailuja ja kulkueita.

Riemastuttava ajatus! Vaikka tuskin se paljoakaan huvittaisi suomalaisia

virkamiehiä, joita viimei­set kymmenen vuotta on riepoteltu niin, että se

tuntuu jo kiusaamiselta. Ensin vain säästettiin, leikattiin juustohöylällä

vähän sieltä ja täältä, sitten aloitettiin alueellistaminen ja tuottavuus-

oh­jelma, aluehallinnon uudelleenorganisointi, alettiin ulkoistaa ja kilpai-

luttaa.

Valtion ja kuntien sanotaan aina toteuttaneen humaanimpaa henkilöstö-

politiikkaa kuin yksityinen sektori. ”Henkilöstö on avainasemassa” ja

”Valtion henkilöstö tekee oivallista työtä ja on osaltaan ollut vaikutta-

massa siihen, että Suomen julkinen sektori on arvioitu korkealle useissa

kansain­välisissä kilpailukykyarvioinneissa”, lausutaan valtiovarainminis-

teriön nettisivuilla. Kunkin viras­ton ja virkamiehen vastuulla on toimia

puolueettomasti, riippumattomasti ja tasapuolisesti. Virka­miehen käsi-

kirjassa ”Arvot ja etiikka” on suomalaisen virkamiehen lahjomattomuus

todettu yhdeksi tärkeimmistä arvoista.

Nykyään myös valtio voi irtisanoa. Ensin virkamies yritetään sijoittaa
vastaavaan työhön ja omalle työssä­käyntialueelle. Tämä on kirjattu
lakiin nykyisten alueellistamistoimien vuoksi.
 

Alueellistaminen alkoi 2000-luvun alussa. Aluepolitiikankaan nimissä ei

yksityisiä yrityksiä voida siirtää maakuntiin, joten siirretään sitten val-

tion laitoksia. Tavoitteena on siirtää 4000-8000 työ­paikkaa pääkaupunki-

seudun ulkopuolelle. Siirtymishaluja on harvalla ja perusteena on useim-

miten perheellisyys; puoliso jäisi todennäköisesti työttömäksi ja lasten

pitäisi sopeutua uuteen kou­luun. Ystävät ja harrastukset jäisivät. Niinpä siirtopaikkakunnalla on pitänyt palkata ja kouluttaa uutta henkilökuntaa

samalla kun muuttoon suostumattomille on pitänyt osoittaa uusi työ,

tai heidät on irtisanottu.

Esimerkiksi Poliisin tietohallintokeskus siirrettiin Rovaniemelle 2006.

Lähes koko henkilökunta vaihtui. Puolet uuden Maa­seutukeskuksen hen.

kilökunnasta kieltäytyi muuttamasta Seinäjoelle. Vastustus on ollut

kovaa Kuopioon siirrettävien Eviran (Elintarviketurvallisuusvirasto) ja

Fimean (Lääkealan turval­lisuus- ja kehittämiskeskus) tapauksissa.

Fimean siirrolle on annettu lisäaikaa vuoteen 2018.

Alueellistamisen tuloksia ei ole seurattu kunnolla. Moniko on siirtynyt

työnsä  perässä ja montako sijoitettu uudelleen? Tiedetään, että valtion

toimintamenot ja matkustaminen ovat lisään­tyneet. Kalleinta varmaan

on vuosikausien kaksoismiehitys.

Myös tuottavuusohjelma kuritti valtion henkilöstöä. Henkilökuntaa ei

saanut lisätä, vaikka tehtävät olisivat kasvaneet. Konsultteihin kyllä

riitti rahaa satoja tuhansia euroja. Ohjelman tuloksia arvioi­taessa

todettiin viideksi parhaaksi keinoksi: lisätään toimia, joiden avulla

henkilöstötarve pienenee. Ulkoistetaan tai yhtiöitetään toimintoja.

Pyritään vähentämään palvelutarvetta. Vähennetään hen­kilö­kuntaa

sieltä, missä tinkimisvaraa on. Ja paras viimeiseksi: vähennetään hen-

kilökuntaa, koska henkilökuntaa pitää vähentää! –Väki vähentyikin

5600:lla vuosina 2005-10 niin, että palvelutaso heikkeni. Ohjelma

lopetettiin ja perustettiin uudella nimellä tämän vuoden alusta.

Valtion aluehallintoa on murjottu pitkään: kihlakuntauudistus, hätä-

keskusuudistus, poliisipiirien supistaminen, ely-keskusten perusta-

minen jne. Uusin muutos on jo vireillä; ministeriöiden yhdistä­minen

yhdeksi virastoksi Ruotsin malliin. Välillä tarvittaisiin työrauhaa,

pieni breikki työpaikoille.

KERTTU KERÄNEN

UUDENVUODENKIRJEEN LUONNOS. Länsi-Uusimaa 30.12.2011

Ystäväni aloitti Joulukirjeiden kirjoittamisen omaisilleen ja ystävilleen

muutama vuosi sitten. Kirjeellä oli tilausta, kun komennukset työtehtäviin

veivät perheen välillä kauaskin kotomaasta. Joulukirjeessä tuli kerrotuksi

vuoden tärkeimmät kuulumiset ja tapahtumat. Idea tuntui hyvältä ja

niinpä minäkin otin käytännön omaksi.

Ennen joulua on kaikenlaisia kiireitä. Muutenkin on hyvä katsoa vuosi

loppuun ja kirjoittaa vasta Uudenvuodenkirje. Voihan sen luonnostella

jo vaikka juhannuksena ja päivittää pitkin vuotta. Minulla kirjoittaminen

jää lopputinkaan, mutta onneksi erinomainen allakkani on apuna.

Ensin käyn läpi maailmantapahtumia. Vuoden 2011 valtavat luonnon-
katastrofit alkoivat maalis­kuussa Japanin Sendain maanjäristyksellä
(8,9 Richteriä). Sitä seurannut tsunami tuhosi lähes 20 000 kotia, silto-
ja ja teitä, sähkö ja juomavesi loppuivat. Ihmisiä evakuoitiin puoli mil-
joonaa ja kuoli lähes 20 000. Tsunami aiheutti vakavan ydinonnettoä
muuden Fukushiman kolmessa reaktorissa, ja säteily ulottui ympäri
maapalloa. Ihmiset ivät vieläkään ole voineet palata koteihinsa.

 Myös Thaimaan ja Kiinan rankkasateet ja tulvat aiheuttivat aineellisten

vahinkojen lisäksi satojen ihmisten kuoleman, Filippiineillä tulvien uhri-

määrä on jo 1500. Sään ääri-ilmiöt olivat tuttuja Euroopassakin.

Arabimaailman kevät alkoi Tunisiassa katukauppiaan polttoitsemurhasta.

Kuohunta levisi muihinkin arabimaihin, kapinalliset halusivat vallan-
vaihtoa. Tunisiassa, Egyptissä ja Jemenissä vallanvaihto tapahtuikin,
mutta näyttää siltä, ettei se riitä. Libyassa kapinalliset taistelivat kuu-
kausia Gaddaffin joukkoja vastaan. Muammar Gaddafi löytyi lopulta, ei
maakuopasta kuten Irakin Saddam, vaan viemäriputkesta. Kuljetuksen
aikana Gaddafi kuoli, ja asiaa tutkitaan sotarikoksena. Syyrian tilanne
on muuttumassa sisällissodaksi. Nyt Arabiliiton tarkkailijat ovat vihdoin
paikalla.

Toukokuussa Osama bin Laden sai surmansa amerikkalaisten iskussa. Myös

Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong Il kuoli, ja kansalaiset surivat näyttä-

västi. – USAn taistelujoukot poistuivat Irakista 18.12. Sota tuli maksamaan

amerikkalaisille 196 milj.euroa päivässä, yht. 2,3 bilj.euroa ja 4500 soti-

lasta kuoli.

Euroopan uutisia hallitsee velkakriisi. Irlannin ja Portugalin ongelmien jäl-

keen Kreikka keikuttaa jo euroa, ratkaisua euron pelastamiseksi haetaan.

– 22.7. Anders Breivik tappoi autopommilla Oslossa kahdeksan henkilöä,
lähti sitten Utoyan saarelle ja ampui 69 nuorta. Breivik todettiin sittemmin

syyntakeettomaksi. - Hauskempi uutinen oli Britannian prinssi Williamin ja

Katen hulppeat häät 29.4.

Suomen tapahtumista kirjaan itseäni varten ainakin 17.4. pidettyjen
eduskuntavaalien tulokset. Äänestysprosentti oli 70,5 ja tulokset:
KOK 20,4 %, paikkoja 44, DP 19,1 (42), PS 19,1 (39), Kes 15,8 (35),
Vas 8,1 (16), Vihr 7,3 (10), RKP 4,3 (9), KD 4,0 (6). Vasta kesäkuun
puolivälissä Jyrki Katainen sai aikaan 6 puolueen hallituksen. Syksy
on sitten mennyt presidentinvaalien merkeissä. – Jääkiekon maail-
manmestaruus 2011 lienee noteerattava, kuten myös joulusää ja
Hannunpäivän myrsky.

Uudenvuodenkirjeen painopiste, henkilökohtainen osuus, alkaa veli
Reinon ja Miehen syntymä­päivistä, lastenlasten stipendeistä, Sofian
ylioppilasjuhlista, Peterin ripille pääsystä, Puujärvi­päivistä, luokka-
kokouksesta, matkoista ja muista tapahtumista. Hiukan pitää selos-
taa terveyden­tilaakin. Arvaavathan kaikki kuitenkin, että jotain
kremppaa aina on. Kun ei olla kaksvitosia.

Ja loppuun: Rauhallisen ja Onnellisen Uuden Vuoden toivotukset kaikille!

KERTTU KERÄNEN

RUMAT NE VAATTEILLA KOREILEE? Länsi-Uusimaa 16.12.2011

Ei puhuta enää linnan vaatteista, vaikka se kulttuurihistoriallisesti olisikin
kiinnostavaa. Mollaaminen ja väheksyvät kannanotot vain todistavat meidän
ankeasta protestanttisesta ilmapiiristämme. Kun me pukeudumme asiallisesti
ja harmaasti, jossain muualla pukeudutaan arjessakin värikkäästi. Riemukkaan pukeutumisen voi kuvitella huipentuvan vaikka Rion karnevaalien pukuloistossa.

Jouduin vaatetusasian kanssa tekemisiin äskeisen etelänmatkamme aikana.

Hotellin esitteessä luki toivomus, tosin aika pienellä, etteivät vieraat tulisi

shortseissa ja uimapuvuissa lounaalle eikä illalliselle. Kaipa se oli esitteessä

myös kyrillisillä kirjaimilla, mutta aina joku tuli shortseissa. Ja eräskin iha-

nasti lapsistaan huolehtiva isä istui pöydässä aina lippalakki päässä, lippa

niskapuolella, joka meillä on jo pitkään ollut junttiuden merkki. Lippis oli

hänen tavaramerkkinsä kuten myssy Veltto Virtasella.

Hupaisaa oli myös kahden nuoren, tyylikkään äidin koikkelehtiminen 12 sen-

tin koroilla, kun he yrittivät saada karkuun pyrkiviä pienokaisiaan kiinni.

Loppuviikosta kyseiset äidit tinkivät jo tyylistä siirtymällä illallisellakin

matalampiin jalkineisiin. - Meillä ollaan käytännöllisempiä. Lenkkareista

on tullut lähes joka paikan jalkine. Muualla vastaantulija luokitellaan puo-

lessa sekunnissa kenkien perusteella.

Matkatoimisto muistutti paikallisen väestön kunnioittamisesta. Olisi hyvä

pukeutua asiallisesti kaupungilla, peittää käsivarret ja jopa hiukset. No,

moskeijaanhan pääsy on naisilta kielletty joka tapauksessa. Paikallisväestön kunnioittaminen ei maksa mitään, vaikka burkhasta ja huivipakosta muutoin

olisi mitä mieltä.

Kotomaassa käytän näin syksymmällä mieluusti tummansinistä pusakkaa.

Se on käytännöllinen eikä herätä huomiota (!!!). Paitsi astuessani ratikkaan

tai metroon, toisesta ovesta saattaa syöksähtää pari matkustajaa ulos.

Minua luullaan lipuntarkastajaksi! Viininpunaistakaan pusakkaa ei kannata

hankkia, ellei halua vaikuttaa pysäköinninvalvojalta. Paitsi ehkä Pariisissa,

missä jo vuosia sitten pysäköin­ninvalvojat käyttivät Diorin suunnittelemia

sinisiä kävelypukuja.

Muotisuunnittelijoilla on kieltämättä suuri valta mieltymyksiimme. Silmä

sopeutuu aika nopeasti näkemään mikä on muotia, mikä ei. Mitkä värit,

mikä hameen pituus tai lahkeiden leveys on kulloinkin in. Toisaalta yksi-

löllisyys ja monimuotoisuus ovat voittaneet alaa, ja kukin voi valita tyy-

linsä. Surullista sen sijaan on, että pikkutytöt puetaan kuin pienet aikuiset.

Koulupuvuista on joskus käyty kovaakin kiistaa. Niissä on puolensa. Lapset-

han saattavat olla tosi julmia, jos joku pukeutuu erilailla. Koulupuku toisi

tasa-arvoa, estäisi kiusaamista. Näin Lontoossa useitakin koululaisryhmiä,

joilla oli tummanvihreät, kauniit kouluasut. Toisella ryhmällä oli pääasiassa

siniset. Väri kertoi millä luokalla tai mistä koulusta kukin oli. Lukioikäisillä

pojilla oli tyylikkäät klubitakit ja solmiot. Farkkuja ja napapaitoja ei näkynyt.

Voisihan asiaa meilläkin lähestyä työvaatteen näkökulmasta. Tasa-arvon

lisäksi koulupuku lisäisi aamurauhaa kodeissa ja opastaisi lapsia vaatehuol-

toon jo pienenä. Vapaa-aikana sitten kukin pukeutuisi miten haluaa. Tiedän

hyvin, että tämä ei käy meillä, ei missään tapauksessa. Kertakäyttö­rytkyjen

maahantuojat tekisivät konkurssin ja pimumuodin edistäjilläkin menisi

huonosti.

Pukeutuminen on käyntikorttimme. Se kertoo meistä enemmän kuin luu-

lemmekaan. Eikä ole ollenkaan totta, että rumat ne vaatteilla koreilee.

 KERTTU KERÄNEN

KOLME PAAVOA. Länsi-Uusimaa 18.11.2011

Viikon päästä meillä saattaa olla kolme Paavoa pyrkimässä presidentiksi ja sitten vielä muutama muu. Vasemmistoliiton ehdokas on vielä nimittämättä, mutta kun kaikki joilta on kysytty, ovat kieltäytyneet, niin eiköhän Paavo A. suostu. Lähdetään siitä. Sitä paitsi hän oli jo mukana HS:n kyselyssä, vaikkei vielä virallisesti ehdokas olekaan.

Kolme Paavoa ehdokkaana kiehtoo kummasti. Tässäpä muutamia havaintoja heistä.

Paavo A. on  jalkapallomiehiä. Astuttuaan korkeaan virkaan kulttuuri-, urheilu- ja tasa-arvo­ministerinä hän tunnusti, ettei ole milloinkaan käynyt oopperassa. Se on iso miinus kulttuuri­ministerille.  26.7.2011 hän korjasi tämän loven sivistyksessään ja kävi Savonlinnan Ooppera­juhlilla katsomassa Verdin Don Carlon. Kansallis­oopperankaan väki ei kauaa aikaillut, vaan teki Internetiin räppivideon, jossa toivotaan, että Paavo tulisi katso­maan, mitä oopperassa tehdään. Tuli ihan ylimääräisiä kiksejä videota katsoessa.  (Googleta ”Paavolle”).

Ikä korjaa automaattisesti Paavo A:n muut pääasiassa nuoruudesta johtuvat haitat kuten ylen­määräisen agitoinnin sekä seinien töherryshimon. Tulee ikään kuin tähdelli­sempää tekemistä. Tosin seiniin töhertely on jo melko laillista puuhaa, onhan Pirkan­maan läänintaiteilijaksi (onko Pirkanmaa lääni?) nimitetty graffiti­taiteilija Tero Karvinen ja Paavo A:ta itseään on tituleerattu laillisten graffitien isäksi. - Hienojakin graffiteja on, mutta suuri osa on taita­mat­tomia töherryksiä. Ja aina tulee mieleen, että mistäköhän nuokin värit on varastettu, vai tulevatko rahat maa­leihin, pensse­leihin ja spraypurkkeihin opintorahoista ja työttömyyskorvauksis­ta?

Sitten tämä Paavo L.  Hän on kunnostautunut puhumisen saralla, toki hän kirjoittaa myös, mutta hänen lausahduksistaan politiikan tiukoissa tilanteissa on tullut jokapaikan fraaseja. Lupaus  nahkurin orsilla tapaamisesta meni keskustaväelle 1996 Erm-kiistelyn tuoksinassa.  Sokea Reettakin sen tietää -fraasi on varmaan eniten siteerattu, jopa niin, ettei alkuperäistä yhteyttä enää kukaan muista. So what kirposi Lipposen huulilta, kun MTV3 uteli häneltä Suomen Wikileaks-vuodoista. Kun toimittaja Petri Kejonen myöhemmin kysyi häneltä Ylen ykkösaamussa Wikileaks-asiasta, Paavo L tokaisi, että ”keskustelen vaikka Kiinan keisarin kanssa, jos sellainen olisi”.  Niinpä, Paavo L:a ei Euroopankaan kabineteissa tarvitse esitellä.

Paavo V. taas on varsinainen lukija. Hän kertoi itse lainanneensa Keminmaan kirjastosta kaikki Fjodor Dostojevskin kirjat ja lukeneensa ne viikonlopun aikana. Myöhemmin hän tarkensi ällistyttävää suoritustaan ettei lukenut ihan sanasta sanaan, vaan pääkohdat tarkasti ja muun kursorisesti. Ei silti, on hän itsekin kirjoittanut parikymmentä kirjaa, Suomen ulkopolitiikkaa käsittelevä väitöskirja vuodelta 1988 mukaan lukien, eli kaikista Paavoista eniten. Ja jos joku oikeesti haluaa presidentiksi, niin se on Paavo V. On halunnut kauemmin kuin kukaan muistaa. Ja Paavo V:n kannatus kasvaa. Aikaisemmin Paavo V on ollut hyvin, hyvin tyytymätön mediaan, mutta nyt ei ole tarvetta. Isot positiiviset otsikot ja pääkirjoitukset HS:ssä ovat varmaan hänelle mieleen. Mutta onhan siellä keskustalainen päätoimittajana.

Ehdokkaana mukana myös Timo S. Jospa hän päihittää kaikki Paavot. Ja jos vielä kakkos­kierroksella sattuisi voittamaan …Se olisi perussuomalaisten loppu. Kukaan muu ei sitä joukkoa kasassa pitele. Ja onhan vielä Sauli N., galluppien ykkönen, joka on niin itsestään selvä, että meinasi unohtua.

KERTTU KERÄNEN

KANNA KORTESI KEKOON. Länsi-Uusimaa 4.11.2011

Kanna kortesi Kekoon

ja jyvät osuuskauppaan. Noin muuttui Osuusliike Keon slogan kansan suussa
1950-luvulla. Ta­louden murroksessa korsien kantaminen ei riittänyt: Kekoa
ei enää ole ja osuuskauppakin on Sale.

  Aalto-yliopiston liiketaloustieteen professori Jaakko Aspara oli huolissaan
suurosuus-kuntien etääntymisestä juuristaan (HS 11.10.). Jättiosuuskuntia
ovat mm. S-ryhmä, OP-ryhmä ja Metsäliitto. Liikevaihdon ja koon kasvat-
tamisesta on tullut pääasia, tehdään yli-investointeja ja alkuperäiset arvot
ovat hämärtyneet. Unohtuu, ettei osuuskunnan ole tarkoitus olla pörssi-
yhtiö.

SOK:n pääjohtaja Kuisma Niemelä vastasi (HS 20.10.), että vahvoja osuus-
kuntia tarvitaan, mutta aatepuoli kaipaa vahvistusta. ”Ihmisistä ja yhdessä
tekemisestä voimansa saava osuustoiminta pitää päivittää tähän päivään.
Kaupallinen opetus on pitkään sivuuttanut osuustoiminnan varteen­otetta-
vana yrittämisen muotona, ja mediakin on usein harmillisen tietämätön
pörssimaailman ulkopuolisesta toi-mintalogiikasta.”

 Suurmyymälät ovat näännyttäviä. Maitotölkki, se tärkein, on sijoitettu
kauimmaiseen nurkkaan. Toisaalta on etu, että asiakas saa palvelut ja
tavarat saman katon alta. Usein marketit ovat kaukana asutuksesta,
jonne autottomilla ei ole asiaa. Jäsenistön etu ei ole myymäläkoon kas-
vattaminen eikä tolkuton kilpailu. Laajeneminen kaikille mahdollisille
aloille ei myöskään ole tarpeen. Tarvitseeko keskivertojäsen hotelleja?
Oma huoltoasemaverkosto on nykyoloissa tietysti hyvä, mutta sen
bonusetu katoaa korkeampiin hintoihin.

Moni jäsen/asiakasomistaja on autuaan tietämätön osuustoiminnan alku-
peräisistä periaatteista. Niitä olivat avoin jäsenyys, poliittinen riippumat-
tomuus, demokraattinen vaikuttaminen, etujen jako palveluiden käytön
mukaan, laatutakuu sekä jäsenistön elämänlaadun ja yhteisöllisyyden
edistä­minen. Nykymuodossa periaatteisiin kuuluu omatoimisuus, oma-
vastuisuus, demokratia, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja solidaarisuus.
Osuustoiminta saa voimansa rehellisyyden, avoimuuden, muista ihmisis-
tä välittämisen ja yhteiskunnallisen vastuun eettisistä arvoista.

 Osuustoiminta-aate syntyi Englannissa. 1844 Rochdalen kaupungissa puu-
villatehtaan työntekijät perustivat oman kaupan. Idea levisi nopeasti Eu-
rooppaan. Suomessa osuustoiminta lähti käyntiin helposti, meillähän on
talkooperinnettä ja muuta yhteistyötä ollut aina. 1899 perustettiin Pel-
lervo-Seura edistämään asiaa ja ensimmäiset osuuskunnat perustettiin
osuustoimintalain tultua voimaan 1901. Osuustoiminta nähtiin ratkaisuksi
moniin maaseudun ongelmiin, muun muassa viljelijöiden taloudellisen
aseman parantamiseen yhteisostoin ja -myynnein.

Suomessa on yrityksiä noin 200 000- Niistä osuuskuntia on yli 4000 ja
niillä yli 7 miljoonaa jäsentä. Uusia pienosuuskuntia perustetaan vuosit-
tain noin 200. Keskiverto suomalainen kuuluu pariin-kolmeen osuuskun-
taan.

Niemelä mainitsee osuustoiminnan heikon aseman kaupallisessa koulu-
tuksessa. Ammattikorkea­kouluissa liiketaloustieteen opiskelijoilla on
mahdollisuus perustaa osuuskuntamuotoinen yritys jo opiskeluaikana ja
saada liikeidea alkuun. Yliopistotasoinen osuustoimintakoulutus alkoi
1925 ja on monen vaiheen jälkeen keskittynyt Ruralia Instituuttiin Mik-
kelissä. Verkostoon kuuluu kahdeksan yliopistoa ja opetus tapahtuu pää-
osin virtuaalisesti.

Pienosuuskunnan perustamiseen tarvitaan vähintään kolme jäsentä. Pää-
oma muodostuu jäsenten liittymis- ja osuusmaksuista. Mikä estäisi tieto-
koneen korjaajia, kampaajia, kauneudenhoitoalan osaajia tai graafikoita
perustamasta osuuskuntaa! Mahdollisuuksia on valtavasti!

YK on nimennyt vuoden 2012 osuustoiminnan vuodeksi. Katsotaan, onko
sillä vaikutusta.

KERTTU KERÄNEN