Tervetuloa sivuilleni! Sisältönä ovat muualla julkaistut artikkelini eri aiheista, sekä satunnaisesti Ykkös-Sanomissa ja aikaisemmin Länsi-Uusimaassa julkaistut kolumnini. Ehkä myös kommentteja kirjoista, elokuvista ja muistiinpanoja matkoilta ym. Liity lukijaksi!
15. toukokuuta 2012
Hi,
Reissunaiseen on lisätty Gdanskin matkakertomus 8-11.5.
Salaisiin resepteihin on lisätty Heli Ilaskarin luvalla Nokkospeston
ohje.
Rakkaat lukijat! Minun piti jollakin tapaa pyydystää 2000s lukija,
mutta myöhästyin. Eilen illalla 24.5. oli tupsahtanut 17 lukijaa ja
rima ylittyi reippasti. Ihmiset ovat kiinnostuneimpia aiheesta
tunneäly. Uusia lukijoita on tullut Britanniasta ja Norjasta, Venä-
jälläkin useampi lukija seuraa bolgiani. Kivaa!
-kepa -
3. toukokuuta 2012
RAUTATIE JÄÄMERELLE. Länsi-Uusimaa 4.5.2012
Valtion rautateillä on lumi- ja
lippukatastrofien jälkeen juhlavuosi. Juna-
liikenne Helsinki – Hämeenlinna alkoi
150 vuotta sitten. Rataverkkoa on ny-
kyään
5900 km, josta sähköistettyä noin 3100 km. Omat rautatiekokemuk-
seni pääosin
Helsinki – Oulu väliltä kolmenkymmenen vuoden ajalta ovat
hyviä. Kesäpaikkaamme
Muhokselle mentiin toisinaan junalla, jonka kolk-
keeseen oli ihana nukahtaa.
Ajaessamme mökkimatkan autolla – usein yöl-
lä – vaarana olivat nelostien
kymmenet elleivät sadat vastaantulevat rekat.
Koskaan ei tiennyt, nukahtaisiko
kuski juuri meidän kohdallamme. Samaan
suuntaan ajavat rekkamiehet taas olivat
kuin ystäviä. Jos oli turvallista
ohittaa, he antoivat siitä merkin.
kontit junaan, jolloin kuskien työajatkin inhimillistyisivät. Kuljetusala
väittää, että maantiekuljetukset syövät energiaa raiteita vähemmän.
Tieverkon ylläpito kumipyöräliikennettä varten maksaa myös. Liikenne-
ministeriö on aina asettanut autoliikenteen ykkössijalle, ja rautatiet
ovat huonossa kunnossa. Raiteiden kilpailukykyä tavarakuljetuksissa hei-
kentää myös se, että juna ei vie ovelle saakka. Jatkokuljetukset ovat tavaraliikenteessäkin järjestelykysymys. Henkilöliikenteessä syöttölii-
kenne käy: Kun Helsinkiin valmistui metro, Itä-Helsingin bussilinjat kes-
kustaan lopetettiin ja väki tuodaan lähiöistä metroasemille syöttöbus-
seilla.
Aluepolitiikkatoimikunnan
työn päättötilaisuudessa 1986 kysyin komitean
jäseneltä, liikenneministeriön
silloiselta kansliapäällikkö Juhani Korpelalta,
miksi ei rakennettaisi rautatietä Jäämerelle. Korpela kallisti päätään,
suoritti varmaan joitakin päässälaskuja, ja lausahti: ”Ei se kannata”.
Ei
silloin varmaan kannattanutkaan. Mutta hyvänen aika, millainen piris-
tysruiske
se olisi nyt koko Pohjois-Suomelle. Ajatus ei jättänyt rauhaan,
ja eräässä
toisessa tilaisuudessa kysyin asiaa kuntaosaston Cay
Sevónilta.
Hänen mielestään rata Sallasta
Kantalahteen tulisi halvemmaksi, rataa
puuttuu tuskin sataakaan kilometriä
välistä.
Jopa öljynkuljetus pohjoisen kautta olisi turvallisempaa
kuin ahtaiden
Tanskan salmien kautta. Itämerihän on maailman saastunein meri,
eikä
se kaipaa yhtäkään öljykatastrofia rannoilleen. Kun tankkerit kasvavat
kooltaan ja Venäjä suurentaa Pietarin satamaa, riskit kasvavat kai.
ken aikaa.
Nyt Barentsin meren ja mannerjalustan valtavat rikkaudet ja
napa-
alueiden jään sulaminen ovat kohdistaneet katseet pohjoiseen
Koillis-
väylälle. Kaivostoiminnan kasvu Lapissa lisää hankkeen kiinnostavuut-
ta
Suomessa. Rautatie Jäämerelle vaihtoehtoineen on jo pohdinnan
alla monella
taholla.
Kovan lobbauksen ansiosta EU:n komissio päätti esittää
Suomen pää-
rataa Helsinki – Tornio TEN-T verkostoon. Jos parlamentti hyväksyy
esityksen, se edellyttää pääradan korjaamista erityisesti Tampere –
Oulu
väliltä 2030 mennessä. Jokaikisen asian eteenpäin tuuppimi-
seksi tarvitaan EU:a.
Allegro-junan saantia Helsingistä Pietariin hel-
potti varmasti Venäjän ja Suomen
sama raideleveys. Juna on jo niin
suosittu matkailussa, että se haittaa
tavarakuljetuksia. Rinnakkais-
rata onkin tulossa.
Hallituskin lisäsi raideliikenteen määrärahoja
kehysriihessään.
Kun EU julkaisi 2001 liikennepolitiikan Valkoisen kirjan,
yksi perus-
telu raideliikenteen lisäämiseksi oli nimenomaan liikenneonnetto-
muuksien
vähentäminen koko Euroopassa. Uudessa Valkoisessa kir-
jassa ei tätä tavoitetta
esitetä enää niin selkeästi. Silti raideliikenne
on tulevaisuutta, joten
ilmoittaudun barrikadin junienpuoleiselle
sivustalle. Kannatan länsirataa
Espoosta Lohjalle, tunnelia Helsingis-
tä Tallinnaan ja rataa Jäämerelle.
SS kirjoittaa 6.5.:
Kepa,
jos oikein muistan, niin taisimme kannattaa Sallan rataa
Gay Sevonin ItäLappi-työryhmässä.
Keminjärveltähän on ollut Sallaan rata, mutta se oli jätetty
heinittymään. Oliko se viime vuonna, kun ilmeni, että joku
kekseliäs tyyppi oli myynyt ne ratakiskot romurautakeräykseen...
19. huhtikuuta 2012
KESÄASUKKAAT - KUNTIEN VOIMAVARA. Länsi-Uusimaa 20.4.2012
Mökkitilastoni menevät uusiksi kuntaliitosten myötä. Yhteenlasku kertoo
jotakin, mutta kuinka moni onkaan kuntaliitoksen myötä myös mökkiläinen
omassa kunnassaan. Yhä useampi mökki on hyvin varustettu kakkosasunto.
Ratkaisevaa on silloin rekisterissä oleva asuntotyyppi. Ovatko ne ajan ta-
salla? On myös outoa sanoa menevänsä ”mökille” , kun kyseessä on vapaa-
ajan asunto, kakkosasunto, jossa ollaan monesti pitempään ja enemmän
kuin ykkösasunnossa. Moni mökkiläisyhdistyskin haluaa olla mieluummin
vapaa-ajan asukkaiden kuin mökkiläisten yhdistys.
jotakin, mutta kuinka moni onkaan kuntaliitoksen myötä myös mökkiläinen
omassa kunnassaan. Yhä useampi mökki on hyvin varustettu kakkosasunto.
Ratkaisevaa on silloin rekisterissä oleva asuntotyyppi. Ovatko ne ajan ta-
salla? On myös outoa sanoa menevänsä ”mökille” , kun kyseessä on vapaa-
ajan asunto, kakkosasunto, jossa ollaan monesti pitempään ja enemmän
kuin ykkösasunnossa. Moni mökkiläisyhdistyskin haluaa olla mieluummin
vapaa-ajan asukkaiden kuin mökkiläisten yhdistys.
Vielä vuonna 2007 Kuusamo oli johtava mökkikunta. Ykkössija perustui
kuitenkin yritysten henkilökuntaa ja edustamista varten rakennettuihin
huviloihin, joita on kolmasosaa mökeistä. Nyt ykköspaikkaa pitää Parai-
nen, jonka kaamea nimi vielä viime vuonna oli Länsi-Turunmaa. Parainen
on Kaskisten ohella Suomen ainoa kokonaan veden ympäröimä kaupunki.
Sillä on meripinta-alaakin eniten ja mökkejä noin 8400.
Tulevien kuntaliitosten myötä Lohjasta tulee muutaman vuoden perästä
mökkikuntien ykkönen, kun Lohjan omat 3693, Karjalohjan 1786, Nummi-
Pusulan 2780 ja ehkä vielä Siuntionkin 795 mökkiä lasketaan yhteen. Tulos
on 9054 vapaa-ajan asuntoa. Kuusamo jää kauas taakse 6394 luvullaan.
Kesämökkejä on Suomessa noin puoli miljoonaa ja niitä käyttää noin
800 000 henkilöä. 13 kunnassa kesäasukkaat vähintäänkin kaksinkertaista-
vat kunnan väkimäärän kesäisin. Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen
mukaan mökkiläisten merkitys mökkikuntansa talouteen ja työllisyyteen
on huomattava. Vaikutus vuonna 2010 oli 7,4 mrd euroa, ja se koostuu uudisrakentamisesta, korjaustoiminnasta, kestokulutus- ja päivittäis-
tavaroiden sekä palvelujen hankinnoista, kiinteistökaupoista ja kiinteistö-
veroista.
Vapaa-ajan asumiseen käytettävien rahasummien kohteista sai hyvän
kuvan Helsingin Messukeskuksessa järjestetyillä Kevätpuutarha-, Oma Koti-,
OmaMökki- ja Sisusta!-messuilla. Se oli valtava tapahtuma ja osoitti erin-
omaisesti, miten suuresti mökkeilyyn voi sijoittaa varojaan, vain taivas
on kattona.
Tämä ei kuitenkaan riitä kaikkien kuntien päättäjille, kiinteistöveron
korotus tuntuu helpolta ratkaisulta saada kunnan talouteen lisärahaa.
Kuntaliiton mielestä lomaasuntojen kiinteistöverotuksen pohjana olevat
rekisterit ja verotusarvot tulisi päivittää. Jo tämä toimi saattaisi tuplata kiinteistöverotulot. Korotus ei vapaa-ajan asukkaasta kuulosta hyvältä,
koska kiinteistövero on jo nyt keskimäärin kolminkertainen vakituisessa
käytössä olevaan asuntoon verrattuna.
Vapaa-ajan Asukkaiden Liiton Jukka Vanhanen kritisoi mökkiläisten ko-
vaa verotusta jo viime kesänä. Veroprosentti vaihtelee kunnittain, ja kun
vakituisen asunnon kiinteistövero voi olla 0.32 ja vapaa-ajan asunnon
1,35 prosenttia, ero on moninkertainen. Ja vaikka vapaa-ajan asunnon
vero luokiteltaisiinkin omaisuusveroksi, niin miten oikeusvaltiossa voidaan
periä toisen omaisuudesta nelinkertainen vero? Se ei ole perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen mukaista. Asuntotyyppien erottelu pitäisi
poistaa pikimmiten, vaati Jukka Vanhanen.
Ilouutinen on, että Karjalohjalle perustetaan kotiseutuyhdistys. Sen
toimintaan kutsutaan myös kesäasukkaat, kunhan heille saadaan jollakin
tapaa tieto perustamiskokouksesta. Hanke on mainio ja puoltaa paik-
kaansa kyläyhdistysten rinnalla. Tosin työnjako näiden välillä kannattaa
miettiä. Yhdistyksestä tulee kuntaliitoksen jälkeen ikään kuin karjalohja-
laisten oma kotipesä, johon voivat niin vakituiset kuin vapaa-ajan asuk-
kaatkin ankkuroida kotiseuturakkautensa ja identiteettinsä.
KERTTU KERÄNEN
SS:n kommenti sähköpostin kautta:
Pelkään pahoin, että kunnat alkavat kuppaamaan kiinteistöverolla
vapaa-ajanasukkaita, ainakin ns. köyhät mökkikunnat. Hehän saavat nyt pitää
kiinteistöverot itsellään.
Onneksi kukaan ei enää ole puhunut vapaa-ajanasukkaiden kunnallisveron
maksamisesta mökkikuntaan. Verontasausjärjestelmä taatusti kattaa sen, mitä
me käytämme kunnan palveluja. Valtionosuudet ovat O.K. mutta se, että
Helsinkikin taitaa siirtää verotulojaan n.200 milj.¬ köyhien kepulaiskuntien yllä-
pitämiseksi, on minusta kohtuutonta.
5. huhtikuuta 2012
PANKIT LUUPIN ALLE. Länsi-Uusimaa 6.4.2012
Meillä on Suomen Pankki, pankkien pankki ja tavallisia pankkeja. Nämä
poikkeavat toisistaan yhtiömuotonsa puolesta; on liikepankkeja, osuus-
pankkeja ja säästöpankkeja. Viime vuosina pankit ovat kehittyneet moni-
puolisiksi kiinteistö-, vakuutus- ja rahatavarataloiksi, joissa tavallinen
asiakas vain sotkee lattiat.
Suoravelotus oli mainio parannus huonomuistisille ja ilman tietokonetta
rkiasioiden hoito on niin sidoksissa pankkitoimintaan, että ilman pank-
Käteistä on saanut nostaa korvauksetta pankkiautomaateista, paitsi
poikkeavat toisistaan yhtiömuotonsa puolesta; on liikepankkeja, osuus-
pankkeja ja säästöpankkeja. Viime vuosina pankit ovat kehittyneet moni-
puolisiksi kiinteistö-, vakuutus- ja rahatavarataloiksi, joissa tavallinen
asiakas vain sotkee lattiat.
Kun pankkitiskillä käteisellä maksetun laskun palvelumaksu nousi jopa
seitsemään euroon, väki oppi äkkiä maksamaan laskunsa pankin lämpö-
kaapin maksupäätteellä. Ja kun ihmiset tottuivat maksupäätteisiin,
pitikin jo siirtyä verkkopankkiin. Verkkopankin kautta asiointi on ollut
kone- ja ohjelmistohankintoja lukuun ottamatta maksutonta, toistaiseksi.
Suoravelotus oli mainio parannus huonomuistisille ja ilman tietokonetta
sinnitteleville. Nyt pankit aikovat ryhtyä perimään korvausta suoravelo-
tuksen ennakkoilmoituksesta. Suoravelotuksesta ollaan kuitenkin hankkiu-
tumassa eroon viimeistään 2014. Paperilaskut korvataan e-laskulla, jotka
laskuttaja lähettää asiakkaan verkkopankkiin hyväksyttäväksi. Taustalla
on Suomen liittyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen (SEPA). Viimeis-
tään silloin pitäisi kaikilla olla tietokone, Internetyhteys ja verkkopankki-
tunnus.
Muutama päivä sitten Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry ja Kuluttaja-
liitto luovuttivat eduskuntaryhmille adressin, jossa oli 23 529 nimeä.
Adressilla vaadittiin pankeilta kohtuuhintaisia peruspalveluita pienituloi-
sille, erityisesti pienituloisille eläkeläisille, joilla ei ole mahdollisuuksia
hankkia tietokonetta ja/tai kykyä asioida verkossa. Myös muutama pank-
kikonttori syrjäseuduilla olisi hyvä säilyttää. Muutoin moni ikäihminen
on pulassa.
kia ei voi tulla toimeen. Juuri kun on aikonut ryhtyä käyttämään entistä
enemmän käteistä, käy ilmi, ettei käteisellä ehkä voikaan maksaa. Esi-
merkiksi yksi bussiyhtiö on jo ilmoittanut tällaisesta muutosaikeesta.
Euro Cash Finlandin Nosto-automaateista. Nosto sieltä voi tulla kalliiksi,
kalleimmillaan jopa 12% nostettavasta summasta. Näitä Nosto-auto-
maatteja on jo yli 40 ja ne sijaitsevat yleensä R-kioskeilla. Nosto Otto-
automaateista on maksutonta, mutta niiden määrää vähennetään
jatkuvasti.
Pankeista ei oikein voi erota. On mahdotonta palata aikaan, jolloin
henkilökunnan palkkarahat jaettiin työpaikoilla henkilökohtaisesti.
Nyt palkat ja eläkkeet tupsahtavat pankkitilille ja sähkölaskut, puhelin-
laskut, vakuutusmaksut jne. on kierrätettävä pankin kautta.
Pankkien palvelumaksupolitiikkaa kannattaa seurata. Jos oma pank-
kini ottaa käyttöön jonkin uuden lisämaksun, pankin vaihto voi olla
paras mielenilmaisu. Nehän eivät tee sitä yhtä aikaa. Jos nostosta
omalta tililtä joutuu maksamaan, se on jo asiakkaan pilkkaamista.
- Kaikki eivät kuitenkaan voi vaihtaa pankkia. Esimerkiksi henkilö,
jolla on lainaa, on lainapankkinsa lieassa.
Vielä pari sanaa pankkien hallituksista. On outoa, että Björn Wahlroos
on useiden isojen yritysten hallitusten puheenjohtaja, erityisesti sekä
Nordeassa että Sampo Oyj:ssä. Noin se varmaan lain mukaan menee,
mutta onko laki oikein? Eivätkö nämä yhtiöt kilpaile keskenään?
Ja vaikka raha ei tunne kotimaata, asiakas saattaa olla isänmaallinen
vanhasta muistista. Esimerkiksi Sampo Pankin emoyhtiön Danske Bankin
pääkonttori on Kööpenhaminassa, Nordean Tukholmassa, Aktian ja OKOn
Helsingissä, Ålandsbankenin Maarianhaminassa ja Länsi-Uudenmaan Sääs-
töpankin Lohjalla. Miettikäämme sitä.
pääkonttori on Kööpenhaminassa, Nordean Tukholmassa, Aktian ja OKOn
Helsingissä, Ålandsbankenin Maarianhaminassa ja Länsi-Uudenmaan Sääs-
töpankin Lohjalla. Miettikäämme sitä.
KERTTU KERÄNEN
22. maaliskuuta 2012
VUOKRATYÖ - AHNE VÄLISTÄVETO. Länsi-Uusimaa 23.3.2012
Finnair, sinivalkoinen ylpeytemme on ollut mediassa lähes joka päivä. Kansa-
laisia närästää toimitusjohtajan saama allekirjoituspalkkio ja asuntokauppa
sekä palkkiot 18 johtajalle ja avainhenkilölle, jotta he pysyisivät talossa.
Samanaikaisesti Finnair on edellyttänyt talousvaikeuksien vuoksi työntekijöiltä
palkkojen alentamista, mihin nämä ovatkin suostuneet. Ulkomaisten lento-
emäntien palkkaaminen, Catering-toimintojen ja matkalaukkujen käsittelyn
ulkoistaminen eivät myöskään ole parantaneet ilmapiiriä.
KERTTU KERÄNEN
laisia närästää toimitusjohtajan saama allekirjoituspalkkio ja asuntokauppa
sekä palkkiot 18 johtajalle ja avainhenkilölle, jotta he pysyisivät talossa.
Samanaikaisesti Finnair on edellyttänyt talousvaikeuksien vuoksi työntekijöiltä
palkkojen alentamista, mihin nämä ovatkin suostuneet. Ulkomaisten lento-
emäntien palkkaaminen, Catering-toimintojen ja matkalaukkujen käsittelyn
ulkoistaminen eivät myöskään ole parantaneet ilmapiiriä.
Lisää Jobinpostia: Finnair tiedotti 12.3., että se alkaa vuokrata ulkopuolista matkustamohenkilökuntaa, useita kymmeniä työntekijöitä jo ensi kesänä.
Sopimus on pidempiaikainen ja sillä katsotaan muutenkin, kuinka paljon
Finnair voi hyödyntää sitä poissaolojen ja ruuhkahuippujen paikkaamiseen.
Vuokratyövoiman käyttö Suomessa on vielä suhteellisen pientä, vain parisen
prosenttia koko työvoimasta. Nyt käyttö on kasvamaan päin. Henkilövuok-
rausta harjoittavat yleensä isot yritykset, joissa on henkilöstöjohtaja, jopa henkilöstöosasto. Näiden palkka ei pienene, vaikka ulkoistaisivatkin työ-
voiman rekrytoinnin henkilöstöpalveluyritykselle. Vuokraus siis tulee kalliim-
maksi, koska vuokrafirma ei palvele ilmaiseksi ja vuokratyöntekijälle on mak-
settava samansuuruista palkkaa kuin muillekin.
Ihmisten vuokraaminen - onneksi ei myyminen – kuulostaa kammottavalta.
Ei ihminen saisi olla kauppatavaraa. Asioilla on usein kaksi puolta. Opiskeli-
joille sopii mainiosti tehdä silloin tällöin keikkaa opintojen rahoittamiseksi.
Ravintola-alalla on suuri vaihtuvuus sekä yrittäjien että työntekijöiden kes-
kuudessa. Uuden henkilön palkkaaminen on aina työlästä, kun hakemuksia
saattaa tulla kymmenittäin. Niiden läpikäynti, yhteenveto ja vertailu vie-
vät aikaa.
Vuokratyön käytössä on kuitenkin ongelmia, joita on yritetty ratkaista
vuosikausia. Valtaosa vuokratyöntekijöistä on määräaikaisia. Heidän työterveydenhuollostaan vastaa vuokrafirma. Kun työntekijä sairastuu
tai tulee vaikkapa raskaaksi, palvelun ostanut yritys voi ilmoittaa vuokra-
yritykselle, ettei työntekijää enää tarvita. Tai vuokrattu työntekijä on s
aattanut työskennellä samalla työpaikalla vuosia, mutta työsuhdetta ei
ole vakinaistettu. Työnantaja saattaisi palkatakin, mutta sopimus vuokra-
firman kanssa edellyttää rekrytointimaksua. Vuokratyöntekijän ja vuokra-
yrityksen välistä suhdetta koskee yleinen kilpailukieltosääntö, mikä se-
kään ei edistä uuden, pysyvän työpaikan saantia. Työ- ja elinkeinominis-
teriön vuokratyöopas on välttämätön pätkätöihin joutuneelle.
Oma lukunsa on, kun esimerkiksi Tallinnassa sijaitseva vuokratyöyritys
toimittaa rakennus- ym. miehiä Suomeen, jopa Helsingin kaupungin työ-
maille. Kukaan ei tiedä millaista palkkaa tälle työvoimalle maksetaan.
Kuntien lääkäripulaa käytetään myös hyväksi. Terveydenhuollon palvelun-
tuottajat ry ylläpitää vuokralääkärijärjestelmää. Lääkärikunta voisi itse
ryhdistäytyä, luopua vuokratyöstä ja kääntää selkänsä välittäjille. Selvi-
tysten mukaan vuokratyö ei ole tuonut terveydenhuoltoomme tehokkuutta
eikä muutakaan hyvää.
Vuokratyövoiman välitys lienee varsin tuottoisaa. Suomen tunnetuimman henkilöstöyrityksen Eilakaislan johtaja Tom Kaisla osti viime joulukuussa
useita miljoonia maksaneen Rysäkarin, joka on historiallisesti arvokas
sotilassaari Helsingin edustalla. Eikä mikään kari vaan lähes 10 ha:n saari.
Henkilöpalveluyritysten toiminta on toki laillista, mutta liikeidea eettisesti
epäilyttävä. Olisi parempi, jos yritykset työllistäisivät työntekijänsä suoraan
ilman välikäsiä tai julkisen työnvälityksen avulla. Kukin rikastukoon omalla
työllään.
8. maaliskuuta 2012
MAAILMAN VARANAPA JA MUITA OIVALLUKSIA. Länsi-Uusimaa 9.3.2012
MAAILMAN VARANAPA JA MUITA OIVALLUKSIA
Maailman varanapa sijaitsee Ylivieskasta Ouluun vievän tien varrella ja on
lähes 30 metriä korkea. Jos se olisi korkeampi, siinä pitäisi olla huipulla
valo lentoliikennettä varten. Monumentti on tehty graniitista ja runkona
on Rautaruukin kierresaumaputki. Monumentin on tehnyt taiteilija Ilkka-
Juhani Takalo-Eskola (s. 5.9.1937 Keminmaalla).
Takalo-Eskolan taidenäyttely on parhaillaan Lohjalla Galleria Juha Wik-
holmissa. Takalo-Eskola on äärimmäisen kiinnostava taiteilija. Ensimmäiset
havaintoni hänestä olivat Lohjan kauppaoppilaitoksen saksantunneilta 60-
luvun alussa. Hän ei vielä silloin ollut löytänyt taitelijaa itsestään, mutta
kirjoitti runoja ja opiskeli saksaa. Hän toimi parikymmentä vuotta vienti-
miehenä ja monenmoisissa konttorihommissa, oman ilmaisunsa mukaan
”konttorirottana”. Runojen kirjoittaminen vaihtui maalaamiseen; kuva oli
sanaa tärkeämpi ilmaisukeino. 1970-luvulla hän kuului Elonkorjaajat-ryh-
mään, joka piti näyttelyitään J.O.Mallanderin Halvat Huvit galleriassa.
Siellä Takalo-Eskola piti ensimmäisen näyttelynsä vuonna 1971. Hän oli
myös perustamassa 1980-luvulla Lohjan Taiteilijaseuraa ja osallistui vuo-
sittain sen näyttelyihin.
Takalo-Eskola on hyvin monipuolinen. Valokuvat, kollaasit ja performans-
sit alastomine ihmisineen ovat ravistelleet tabuja ja närkästyttäneet joi-
takin, mutta ei hän tahallaan pyri ärsyttämään. Hän filosofoi ja luennoi
taiteestaan ja teostensa synnystä, ja on pitänyt satoja taidenäyttelyä ym-
päri maailmaa: Euroopassa, Japanissa, Australiassa, Uudessa Seelannissa,
puhumattakaan näyttelyistä kotimaassa.
Hänen maalauksensa ovat rohkeita, värikkäitä, joskus primitiivisiä, mys-
tisiä, naiveja, rajua tajunnanvirtaa puhtaine väreineen. Useissa varhai-
semmissa ja uudemmissakin töissä on varmuuden vuoksi tekstiä, kuten
esimerkiksi ”SANON TALOUSELÄMÄN IRTI TODELLISUUDESTA. SYY: RAHAN
SYMBOLIARVON VÄÄRINKÄYTTÖ TAJUNTAA SUPISTAVANA VALLAN VÄLINEE-
NÄ”, tai ”HENGEN ASEVARUSTELUA IHMISARVON TUHOAMISKONEISTOJA
VASTAAN KIIHDYTETTÄVÄ”. Ja signeerauksena joskus pelkkä ”Juhani”.
Takalo-Eskolalla ei varsinaisesti ole taiteellista koulutusta. Hän opiskeli
saksaa yliopistossa, toimi opettajana ja muutaman vuoden Retretin joh-
tajana ja Hämeen läänin läänintaiteilijana. Tultuaan valituksi Outi Heiska-
selta kesken jääneeseen Kuvataideakatemian rehtorin virkaan, hän piti
virkaanastujaisesitelmänsä suoraan iholle maalatussa frakissa. Takalo-
Eskola on sekä Suomen Taidemaalariliiton että Kirjailijaliiton jäsen ja
saanut elämäntyöstään Ars Fennica palkinnon.
Luettelin yllä muutaman adjektiivin korvaamaan syvällisempiä ajatuksia
hänen töistään. Parasta kuitenkin siteerata tanskalaista Bent Peterseniä:
”…paradoksi, jonka olin kokenut olevan hänen omassa elämässään älyllis-
en taiteilijan, kuntourheilijan ja liikemiehen välillä …haihtui - olen ym-
märtänyt että hänen taiteensa ja kaikki mitä hän tekee on täysin sopu-
soinnussa hänen elämänasenteensa ja elämänfilosofiansa kanssa”...
”Hänen elämäänsä kuuluu syvä yhteenkuuluvuuden tunne niin luonnon
kuin ympäröivän yhteiskunnan kanssa.” ..”Juhani on taiteilija, joka suo-
malaisen kulttuurinsa pohjalta on maailmankansalainen”.
Tavallinen katsoja tuntee itsensä taidenäyttelyssä monesti avuttomaksi.
Tulee ehkä pelko siitä, ettei ymmärrä, mitä taitelija on halunnut sanoa
pantuaan ilmiselvästi sielunsa näytille. Tulee tarve luokitella eikä osaa.
– Huoli on turha, riittää kun menee katsomaan avoimin mielin, ja antaa
mielleyhtymien ja intuitioiden tulla.
KERTTU KERÄNEN
9. helmikuuta 2012
SANOISTA TEKOIHIN JA ÄKKIÄ. Länsi-Uusimaa 10.2.2012
Uusi presidenttimme aikoo ottaa ykkösasiakseen nuorten syrjäytymisen
torjumisen. Hän on luvannut perustaa työryhmän selvittämään asiaa ja
keksimään ratkaisuja. Myös Tukikummit ry:n puheenjohtajana hän on
luvannut jatkaa. Säätiö tekee työtä lasten ja nuorten syrjäytymisen
ehkäisemiseksi. Suomessa on noin 50 000 syrjäytynyttä nuorta, joista
32 500 on sellaisia, jotka eivät ole töissä, työttöminä työnhakijoina,
torjumisen. Hän on luvannut perustaa työryhmän selvittämään asiaa ja
keksimään ratkaisuja. Myös Tukikummit ry:n puheenjohtajana hän on
luvannut jatkaa. Säätiö tekee työtä lasten ja nuorten syrjäytymisen
ehkäisemiseksi. Suomessa on noin 50 000 syrjäytynyttä nuorta, joista
32 500 on sellaisia, jotka eivät ole töissä, työttöminä työnhakijoina,
opiskelemassa, armeijassa eivätkä edes eläkkeellä. Nuorten syrjäyty-
neisyyttä on tutkinut Pekka Myrskylä Tilastokeskuksesta (HS 2.2.).
neisyyttä on tutkinut Pekka Myrskylä Tilastokeskuksesta (HS 2.2.).
Syrjäytynyt henkilö ei osallistu täysipainoisesti yhteiskunnan toimintoi-
hin. Syrjäytyminen voi alkaa esimerkiksi jo koulussa kiusaamisesta tai
elämän muutosvaiheissa, koulun, työ- tai parisuhteen päättyessä. Se
voi alkaa koulutuspaikan puuttumisesta tai opintojen keskeytyessä.
Syrjäytymistä pahentaa alkoholisoituminen, mielen-terveysongelmat,
huumeiden käyttö. Pahimmassa tapauksessa syrjäytynyt on kaikin
hin. Syrjäytyminen voi alkaa esimerkiksi jo koulussa kiusaamisesta tai
elämän muutosvaiheissa, koulun, työ- tai parisuhteen päättyessä. Se
voi alkaa koulutuspaikan puuttumisesta tai opintojen keskeytyessä.
Syrjäytymistä pahentaa alkoholisoituminen, mielen-terveysongelmat,
huumeiden käyttö. Pahimmassa tapauksessa syrjäytynyt on kaikin
tavoin huono-osainen, ja jos kavereita on, ne ovat toisia syrjäytyneitä.
Yksi tärkeimmistä syistä on työelämän ulkopuolisuus eli työttömyys ja
erityisesti pitkäaikaistyöttömyys. Parikymmentä vuotta sitten oli vielä
tarjolla pelkän peruskoulun käyneille 800 000 työpaikkaa, nyt vain
340 000. Niissä ei kysytä koulutusta eikä ammattitaitoa, ja niistä
käydään kaikkein kovin kisa. Jotta pärjäisi paremmin, pitäisi olla am-
matti- tai korkea-asteen koulutus suoritettuna. Korkeakouluopintoja
edellyttävien työpaikkojenkin määrä on kaksinkertaistunut parissa
vuosikymmenessä.
erityisesti pitkäaikaistyöttömyys. Parikymmentä vuotta sitten oli vielä
tarjolla pelkän peruskoulun käyneille 800 000 työpaikkaa, nyt vain
340 000. Niissä ei kysytä koulutusta eikä ammattitaitoa, ja niistä
käydään kaikkein kovin kisa. Jotta pärjäisi paremmin, pitäisi olla am-
matti- tai korkea-asteen koulutus suoritettuna. Korkeakouluopintoja
edellyttävien työpaikkojenkin määrä on kaksinkertaistunut parissa
vuosikymmenessä.
Koulutuksellisen ulkopuolisuuden syntyyn vaikuttaa myös vanhempien
heikko koulutustaso ja kyky opastaa nuortaan. Se, että nuorella on
perhe, ja vaikka vain yksi vanhempi, torjuu syrjäytymistä. Oma-aloit-
teisuus ja asiakkaaksi hakeutuminen ovat tärkeitä nekin. Muissa pohjois-
maissa nuorilla on subjektiivinen oikeus toisen asteen koulutukseen.
heikko koulutustaso ja kyky opastaa nuortaan. Se, että nuorella on
perhe, ja vaikka vain yksi vanhempi, torjuu syrjäytymistä. Oma-aloit-
teisuus ja asiakkaaksi hakeutuminen ovat tärkeitä nekin. Muissa pohjois-
maissa nuorilla on subjektiivinen oikeus toisen asteen koulutukseen.
Kannattaisi käydä koulut nuorena. Opiskelun uudelleen aloittaminen on
iso juttu myöhemmällä iällä. Sitä, että äskeisten presidentinvaaliehdok-
kaiden joukossa oli kaksikin opintonsa kesken jättänyttä, ei kannata
ottaa esimerkiksi. Hyväpalkkaisia virkoja ei politiikankaan piiristä löydy
kovin monelle.
iso juttu myöhemmällä iällä. Sitä, että äskeisten presidentinvaaliehdok-
kaiden joukossa oli kaksikin opintonsa kesken jättänyttä, ei kannata
ottaa esimerkiksi. Hyväpalkkaisia virkoja ei politiikankaan piiristä löydy
kovin monelle.
Maahanmuuttajista tulee helposti syrjäytyneitä, sosiaalisesti ulkopuo-
lisia. Taloudellista ulkopuolisuutta synnyttää tulojen pienuus, köyhyys.
Oikeudellinen ulkopuolisuus tarkoittaa tietämättömyyttä omista oikeuk-
sista ja velvollisuuksista ja siitä, mistä apua voi saada.
HS:ssa oli äskettäin lifestyle-juttu nuorukaisesta, joka eleli kotona, ei lisia. Taloudellista ulkopuolisuutta synnyttää tulojen pienuus, köyhyys.
Oikeudellinen ulkopuolisuus tarkoittaa tietämättömyyttä omista oikeuk-
sista ja velvollisuuksista ja siitä, mistä apua voi saada.
opiskellut eikä ollut työelämässä. Hän teki vähän vapaaehtoistöitä ja
hoiti mummoaan. Hänen tulonsa olivat noin 700 euroa kuukaudessa ja
hän sanoi sen riittävän, oli tyytyväinen elämäänsä. Siltikään ei vastik-
keeton kansalaispalkka ole oikein. Ällistyttävää kehitystä on myös,
ettei vaimona oloa oikein arvosteta, mutta sosiaalitukien varassa elä-
minen on OK.
Syrjäytyminen on yhteiskunnallinen ongelma. Syrjäytynyt nuori ei ole
tuottava jäsen yhteiskunnassa vaan kuluttaa palveluja, erilaisia sosi-
aalitukia, terveydenhuoltoa, jopa poliisia ja vankeinhoitoa. Yhden
syrjäytyneen nuoren elinaikanaan aiheuttamien ylimääräisten sosi-
aalikustannusten arvioidaan nousevan jo yli miljoonaan euroon.
tuottava jäsen yhteiskunnassa vaan kuluttaa palveluja, erilaisia sosi-
aalitukia, terveydenhuoltoa, jopa poliisia ja vankeinhoitoa. Yhden
syrjäytyneen nuoren elinaikanaan aiheuttamien ylimääräisten sosi-
aalikustannusten arvioidaan nousevan jo yli miljoonaan euroon.
Syrjäytymistä on jo tutkittu ja monia keinoja kokeiltu. Mm. sosiaali-
ja terveysministeriössä on meneillään viisi hanketta. Niinistön kaa-
vailema uusi työryhmä voi jättää selvitykset sikseen ja ryhtyä suo-
raan miettimään uusia keinoja syrjäytymisen estämiseksi.
ja terveysministeriössä on meneillään viisi hanketta. Niinistön kaa-
vailema uusi työryhmä voi jättää selvitykset sikseen ja ryhtyä suo-
raan miettimään uusia keinoja syrjäytymisen estämiseksi.
KERTTU KERÄNEN
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)