KARJALOHJAN TERVEYSASEMAN PUOLUSTUS. Länsi-Uusimaa ja Ykkössanomat 29.9.2015

Karjalohjan terveysaseman puolustus

Lähetin 24.9.2015 Lohjan kaupunginhallituksen ja –valtuuston jäsenille sekä kaupungin­johtajille kirjeen Karjalohjan terveysaseman säilyttämisen puolesta. Seuraavassa ko. kirje päivitettynä:

Kävin Karjalohjan terveysasemalla puutiaisen hyökättyä kimppuuni. Minut otettiin ystävällisesti vastaan ja sain ohjeet, vaikka olen kesäasukas. Kesäasukkaita ei ole aina otettu vastaan.

Seuraavaksi kyselin terveysaseman käytöstä. Olin tehnyt valmiiksi listan mahdollisista käyttäjäryhmistä ja täydensin sen vastauksilla. Kysely jäi tasolle käyttääkö vai ei ja jos käyttää niin kuinka usein, koska odotushuone oli täynnä ja henkilökunta melko kiireinen.

Käyttäjien suunnasta katsottuna säilyttäminen on välttämätöntä ja perusteet tulivat entistä korostetummin esille:

1) Karjalohjalla on useita kehitysvammaisten perhe- ja hoitokoteja: Eino Raunion Säätiön Pipolakoti, Toivo ja Rauha ry:n Sarion perhekoti ja Ojalan perhekoti, Vammaiskotisäätiön Pukkilan toimintakeskus ja Johanneskartano, ja kaikki nämä käyttävät terveysaseman palveluja usein. Alzheimerpotilaita hoitava Apilaniitty käyttää erityislääkäreitä.

Näissä hoitokodeissa on autisteja, dementikkoja, CP-vammaisia, syömishäiriöisiä jne. jotka tarvitsevat sairauksiensa hoidon lisäksi muutakin erityskohtelua. Esim. vakituinen, potilaan tunteva lääkäri on tarpeen. Terveysasemalla käynnit voivat olla saattajallekin haaste puhumattakaan potilaiden kuljettamisista Lohjalle. Näitä potilaita on 90.

2) Eläkeläisten (ikärajana keskimääräinen eläköitymisikä 60v) osuus väestöstä kasvaa ja iän myötä myös autottomuus lisääntyy. Yli 60-vuotiaita oli Karjalohjalla tilastokeskuksen mukaan 31.12.2014 oli 488.

3) Alle kouluikäisiä, 0-6 vuotaita, oli saman tilaston mukaan 98. Peruskoulun oppilaita  oli 74 ja vapaan kyläkoulun oppilaita 80, yhteensä 252.

4) Tupalan tehostetun palvelun toimintayksikön, Kotolan ryhmäkodin ja kaupungin Koivu ja tähti vuokra-asuntojen asukkaiden määrä on 37.

5) On myös huomattava, että kaikki työssäkäyvät eivät ole työterveyshuollon piirissä. Työttömät ja oikeastaan kaikki asukkaat voivat olla terveysaseman käyttäjiä.

6) Kesäasukkaiden akuutit vammat ym. hoidetaan. Kesäasukkaat moninkertaistavat kesäisin asukas­määrän, joka toki koko ajan vaihtelee, mutta terveysaseman pitäminen kokonaan kiinni kesäaikaan on outoa.

7) Pakolaisten /turvapaikan hakijoiden määrä ei ole vielä tiedossa.

8) Karjalohjan väkiluku oli 1450, ja em. erityisryhmien väestömäärä 857.

---------

Kuntaliitoksen jälkeen me karjalohjalaiset olemme joutunet käyttämään suunnattomasti aikaa ja energiaa palvelujemme puolustamiseen. Lohjan taholta meitä on uhannut jatkuvasti jonkin palvelun, koulun, kirjaston, nuorisotalon ja nyt terveysaseman lopetus. Esimerkki palvelun merkittävästä huononnuksesta on Tupalan murheellinen ruokasähly.

Asukkaille on tullut käsitys, ettei Lohjan kaupunki PYSTY tai halua huolehtia karja­lohjalaisten peruspalveluista. Kuitenkin terveysasema on kuntalaisten palveluista tärkein. Lopettamisen taloudellisia hyötyjä ole pystytty osoittamaan ja voi olla, että vaikutukset nähdään vasta sitten, kun vahinko on jo tapahtunut. Kaiken lisäksi hyödyt (€) todella saattavat olla olemattomat (vain lääkärin matkakulut?).

Olisi otettava huomioon, että 30 km:n matka Lohjalle on kyläläisille haastava ja ehkä mahdotonkin.

Kannattaisiko lopetussuunnitelma panna hyllylle, kunnes valtion SOTE-ratkaisu valmistuu ja kun tiedetään pakolaisten määrä. Tämä ei saa olla virkamiesten päättämä läpihuutojuttu kaupunginhallituksessa eikä -valtuustossa.

Karjalohjan terveysasemaa ei saa sulkea. Me tarvitsemme sitä. Se on meidän.

Kerttu Keränen

kesäasukas, mahdollinen paluumuuttaja

PUKKILANHARJU - KOTISEUTUMME HELMI. Ykkös-Sanomat 26.8.2015

70 000 vuotta sitten ilmasto alkoi viiletä Norjan ja Ruotsin tuntureilla.  

Kesät olivat koleita eikä lumi ehtinyt sulaa vaan kerrostui yhä paksum-

miksi kerroksiksi tunturien laelle. Alimmat kerrokset tiivistyivät jääksi. 

Lumi ja jää valuivat alas laaksoihin ja vuosituhansien aikana jäätikkö 

peitti yhä laajempia alueita, lopulta koko Pohjois-Euroopan. Jääkerros 

oli paksuimmillaan Pohjanlahden alueella, jopa kolmen kilometrin pak-

suinen.

       Noin 18 000 vuotta sitten ilmasto alkoi lämmetä ja jäätikkö sulaa. 

Sulava jäätikkö repi ja raastoi kiviä ja kallioita edetessään noin seitse-

män metrin syvyydeltä. Kun jään reunasta irtosi jäävuoria, ne kuljet-

tivat siirtolohkareita Viroon ja Tanskaan asti. Vasta 9000 vuotta sitten 

Suomi oli kokonaan jäätön, vaikkakin laajalti veden peittämä. Pysähty-

neen jäätikön eteen muodostuivat sulamis­vesien kuljettamasta ja jää-

tikön puskemasta aineksesta Salpausselät. Ensimmäinen Salpausselkä 

kerrostui noin 11000 vuotta sitten, ja se on pituudeltaan noin 200 km. 

Sen pohjois- ja eteläpuolelle muodostuivat Toinen ja Kolmas Salpaus-

selkä noin viidensadan vuoden välein. Ne eristävät Keski-Suomen tu-

hansien järvien vedet Suomenlahdesta ja Laatokasta.

       Punkaharju Saimaan Puruvedellä on kaunein harjuistamme ja yksi 

kansallismaisemistamme. Kansain­välinen matkailukohde se on ollut jo 

parisataa vuotta ja luonnonsuojelualueenakin yksi maailman van­him-

mista, sillä siitä muodostettiin kruunupuisto jo vuonna 1843.  Nykyisen

 suojelustatuksensa alue sai vuonna 1991. Metsähallitus hallinnoi alu-

etta vuoden 2008 alusta lähtien.

       Jo alakoulussa maantiedon tunnilla kuulimme myös muun muassa 

Hattelmalan harjusta Hämeenlinnassa ja Pyynikistä ja Kalevankankaas-

ta Tampereella. Lohjanharjun saimme kuulla olevan Salpausselän jatke. 

Lapsuuteni maise­maan kuuluu ehdottomasti Karjalohjan Pukkilan­harju, 

toinen näistä Salpausselän rinnakkaisharjuista ja sen kenties tuhansia 

vuosia vanha polku muhkuraisine juurakoineen ja kivineen. Harjujen 

harjanteillehan oli useimmiten muodostunut polkuja, joita ihmiset käyt-

tivät silloin, kun vesi vielä lainehti harjun molemmin puolin, ja myöhem-

min, kun teitä ja kulkuvälineitä ei ollut.

       Vanhempiemme ja meidän aikanamme monen upean harjun kohta-

loksi on tullut soranotto, erityisenä esimerkkinä Lohjanharju. Myös Kar-

jalohjan harjulla on pari sorakuoppaa. Soraa on tarvittu teiden ja talo-

jen rakentamiseen, eikä alkuaikoina kukaan puhunut pohjavesien vaa-

rantumisesta eikä maiseman entistämisestä.

       Pukkilanharju on Someron harjun tapaan tontti tontilta muuttu­-

massa asuntoalueeksi, jossa kesäasukkailla pitää olla huvila sekä ran-

nassa että harjun päällä. Vielä tänä keväänä Pukkilanharjun runsaan 

kilometrin mittainen polku kulki yhte­näisenä hautausmaalta koululle. 

Nyt hautausmaan viereisellekin tontille rakennetaan. Rakennustöiden 

aikana koneet tuhoa

vat ikiaikaiset polut, eikä niitä millään saa entistettyä kun ne kerran 

on myllerretty. Paikkakuntalaisten ulkoilutien kult­tuurihistoriallinen 

merkitys on tuhottu. Säilyneeltä osaltaan Pukkilanharjun polku on pai-

koin metrin levyinen. Sen molemmin puolin kasvaa kangasmetsää, mut-

ta aikoinaan harjun rinteillä kohosivat komeat petäjät. Parinsadan 

metrin päässä kirkolta ja hautausmaalta päin tultaessa on harjun kor-

kein kohta, luontainen näköalapaikka. Sen laelta näki aikaisemmin 

sekä Lohjanjärvelle että Puujärvelle. Kesäaikaan lehtipuut estävät 

nämä näkymät.

       Meillä karjalohjalaisilla ei ole museota, mutta meillä on upea, tu-

hansia vuosia vanha kulttuuriaarre, Pukkilanharju!  Sen polulla vaelsi-

vat aikoinaan Topelius ja todennäköisesti myös Lönnrot. Se on nyky-

 karja­lohjalaisten keskuspuisto, mainio sienestys- ja marjastuspaikka. 

Sen ulkoilupolulla on hyvä hengittää raikasta hapekasta mäntymetsän 

ilmaa.

KERTTU KERÄNEN



Palautetta tuli sähköpostilla: 

pukkilanharju

Lähettäjä	r kaatranen
Vastaanottaja	Kerttu Keränen
Päiväys	Tänään  27.8.2015  12:33

Viesti 1/626 < >

change-formatchange-format

 Luin artikkelisi. Se oli hieno.
Yritin lähettää viestin, mutta en onnistunut.
Toivottavasti Pukkilanharju säilyy
se mikä on vielä jäljellä.
 
terv. Ritva

KARJALOHJAA TONTINOSTAJILLE JA LOMAILIJOILLE. Länsi-Uusimaa 14.11.2014

Viikko sitten oli Isänpäivä, seurakuntavaalit ja Meidän Viikonlopun 

Messut Helsingin messu­hallissa. Kaikkiin piti ehtiä. Messujen ykkös-

kohde oli ELMA Elävä Maaseutu. Ruoka­osastot notkuivat lähiruokaa

ja maa­kuntien herkkuja: erilaisia juustoja, liha- ja kalasäilykkeitä, 

leivonnaisia. Saattoi jopa istahtaa pöytään runsaalle brunssille.

Kotieläinosasto oli lapsiperheiden suosiossa: pieniä porsaita kylki 

kyljessä, laamoja, vuohia, erirotuisia kanoja, kalkkunoita, hevosia, 

poneja ja lampaita. Lapset saivat lypsää pahvilehmiä ja ratsastaa 

mini­hevosilla. Lammasaitauksessa oli kymmenen lammasta ja kaksi 

lammaskoiraa. Kun hoitaja antoi koirille käskyn ”jaa lauma”, koirat 

juoksentelivat jakaen lauman kahteen yhtä suureen osaan. Sitten 

ne vahtivat tarkasti, että lauma pysyi koossa. Pientä karkailua toki 

tapahtui. Kun hoitaja käski ”vaihtakaa laumaa”, koirat vaihtoivat. 

Hauskaa! Komein eläin messuilla oli valtava, 1300 kiloinen Hereford 

sonni.

Hallin toisessa päässä oli Muuta maalle –osasto ja ainakin Inkoon ja 

Lohjan ständit. Näytti jo kaukaa vähän aneemiselta, pelkkiä pahvi-

seiniä isoin fotostaattimaisemin ja kaksi esittelijää esitepinot käsis-

sään. Telineessä oli lisää esitteitä.

Lohjalla on yli 150 myytävää tai vuokrattavaa omakotitonttia. Ne on 

tarkoitettu etupäässä omatoimi­seen rakentamiseen. Erinomaisessa 

esitteessä oli tonttien koot, hinnat, tiedot muista maksuista sekä os-

ton ja rakentamisen menettelyistä ym. Karjalohjalla Kotipellon alu-

eella oli 29 myytävää tai vuorattavaa tonttia. Pienin niistä oli kool-

taan 973 m² ja suurin 2013 m². Sammatin tontit olivat lähes kaikki 

yli 2000 ja Roution tontit alle 1000 m².

Kaupungin myytävistä tonteista halvimpia olivat Kotipellon tontit, 

varmaan syrjäisestä sijainnista johtuen, mutta Karjalohjalla ne ovat 

aivan kylän keskustassa. Mahdollisen ostajan olisi hyvä saada tietoa 

myös muista tontin hankintaan vaikuttavista asioista, kuten puhtaas-

ta luonnosta, järvistä, kouluista ja muista palveluista. Tonttikauppa 

käy nyt nihkeästi taloustilanteesta johtuen, mutta rakennusvaihees­sa 

toivoisi suosittavan väljyyttä. Jokin aika sitten TV:ssä esitettiin doku-

mentti Suomeen saapuneista espan­jalaisista sairaanhoitajista. Tutus-

tuessaan majoitustiloihinsa yhdeltä lipsahti ”Oi, miten pieni kylpy-

huone!”, vaikka he muuten olivat hyvin kohteliaita. Totta, suomalai-

sessa kylpyhuoneessa on WC ja amme tai suihku, mutta tilaa niin vä-

hän, että juuri ja juuri pääsee kääntymään.

Lomailijoille tarkoitettu esite LOHJA. Asiat kohdallaan. Lomalla Loh-

jalla oli niukka Karjalohjan osalta. Kartassakin näkyi vain Lohjan kes-

kusta. Lohjan kirkot kohdassa ei esitelty Karjalohjan kivikirkkoa lain-

kaan, eikä Tapahtumat kohdassa muistettu Elokuun kirkkokonserttia, 

joka sentään on maankuulu, ei myöskään lapsimatkailijoiden Hupi-

kumpua Päiväkum­mun kupeessa. Luonto-sivuilla ei ollut sanaakaan 

Tammiston Arboretumista. Näiden puuttuminen ei voinut selittyä yk-

sityisomistuksella, koska moni Lohjan kahvila ja ostopaikka oli esitelty. 

Majoitus­palveluista mukaan oli kelpuutettu vain Päiväkumpu, vaikka 

mökkimajoi­tustakin tarjotaan lomailijoille useammalta taholta. Hepo-

niemi, Hiljaisuuden keskuskin kannattaisi mainita.

Seuraava lomailuesite on varmaan entistä ehompi.

KERTTU KERÄNEN

KYLÄYHDISTYS JA ME. Länsi-Uusimaa 22.8.2014

Kuntaliitosten myötä tuli tarpeelliseksi kehittää lähidemokratiaa kuntalais-

ten vaikutusmahdollisuuksien li­säämiseksi varsinkin uusien kuntien reuna-

alueilla. Näin myös Lohjalla. Tavoitteena on muun muassa kunnan toimin­nan 

ja palvelujen edistäminen, kotiseutuhengen ja identiteetin vahvistaminen 

ja kuntalaisten edunval­vonta.

Pienin lähidemokratian yksikkö on kyläyhdistys. Se on avoin kaikille alueen-

sa ihmisille. Karjalohjalla yhdistyksiä on neljä. Kyläyhdistyksen tehtävä on 

valvoa kylän ja sen asukkaiden yhteistä hyvää ja tarvit­taessa herättää alue-

toimikunta asialle.

Aluetoimikunta on alueen kylä- tai asukasyhdistysten ja järjestöjen muodos-

tama elin. Sen toimikausi on valtuusto­kauden mittainen. Aluetoimikunnat -

ovat vapaata kansalais­toimintaa, ovat puolueettomia  eivätkä kuulu kaupun-

gin viralliseen organisaatioon, mutta tekevät ehdotuksia ja antavat lausun-
toja. Niillä ei yleensä ole pää­tösvaltaa, mutta pelkkiä keskustelufooru­mei-
takaan ne eivät ole. Ne järjes­tävät ko­kouksia ja asukas­iltoja, jotka on tar-
koitettu myös kesäasuk­kaille. Aluetoimikunnan mah­dollisesti tulossa olevaan 
asukaskyselyyn vapaa-ajan asukkaiden kannattaa myös ottaa kantaa.

Aluetoimikuntien yläpuolella toimii kaksi kertaa vuodessa kokoontuva aluei-

den johtokunta, johon alue­toimikunnat nimeävät kukin kaksi edustajaa. Se 

on osa kaupungin virallista organisaatiota ja sen tehtävänä on viedä aluetoi-

mikuntien esittämiä asioita eteenpäin ja ottaa kantaa talousarvion valmis­te-

luun.

Lohjan kylät ry puolestaan hallinnoi Läntistä lähidemokratiaa –hanketta, 
joka tukee ja edistää lähidemok­ratian toteutumista mm. Lohjan alueella
sekä kannustaa asukkaita oman alueensa kehittämiseen, esim. kyläsuunni-
telmien tekoon. Tässä yhteistyössä kyläyhdistykset ovat tiiviisti mukana.

Kehittämisehdotuksia tulee myös yksityistahoilta. Poliisiylijohtaja Mikko 
Paatero ehdotti äskettäin kylä­poliisien palkkaamista. Hyvä ehdotus, vaikka 
sisäministeri sen oitis tyrmäsikin. Oma kylä­poliisi olisi vähän kuin koulu ja 
kirkko keskellä kylää, luomassa turvallisuutta, me-henkeä ja identiteettiä. 
Ideaa voisi laajentaa vaikkapa kylien ympäristövastaavien suuntaan. Nythän 
kylien ja jopa kirkonkylän tienvarret ovat yhtä pusik­koa. Istutetaan pensas-
aitoja ja jätetään ne hoidotta. Tai että yksi kylän jäteasemista on aivan 
historiallisen kirkko­näkymän edessä. Tie­laitoskin olisi tarvinnut tienvar­ren 
pientareen niittokäskyn edes kunnan 400-vuotisjuhlien kunniaksi. Ihmisiä 
pitäisi opastaa luopumaan tupakkansa tumppaamisesta ranta­hiekkaan tai 
kieltää kesäasukasta kippaamasta ruohon­leikkurinsa koppaa järveen, josta 
jäteruohoa päiväkausia ajautuu hiekkarannalle.

Kerrotaan, ettei Karjalohjan ja Lohjan kuntaliitoksen seurantaryhmä ei ole 
vieläkään kokoontunut, vaikka siltä voisi odottaa jo vuosikatsausta. Yhtä 
ja toista alasajoa Karjalohjalla on jo nyt tapahtunut (Tupalan keittiö, Pik-
ku Karhu, Saaren koulu) viiden vuoden säilyttämislupauksesta huolimatta.

Edelleen on huolehdittava, ettei kuntalaisten arvoympäristöä, Pukkilanhar-
jua, tuhota kaupungin lyhyt­näköisen rahantarpeen paikkaa­miseen, eikä an-
neta onnettomien rakennusprojektien tuhota ympä­ristöä ja maisemaa, vaik-
ka kysymys olisikin yksityisestä maanomistajasta. Tai että Tupalan palvelu-
keskuk­sen ja erityisesti sen keittiön toiminta saadaan nopeasti ennalleen. 
Ei kehitystä pitäisi tietoisesti kuljettaa huonom­paan suuntaan. Saatiinhan 
kaksi taksilupaakin palautettua Karjalohjalle.

Kyläyhdistykset järjestävät myös vähän hauskanpitoakin, kulttuuritapah-
tumia ym. Tässä kohtaa niiden tehtävät risteävät iloisesti kotiseutuyhdis-
tyksen ja mahdollisen kulttuuri­yhdistyksenkin kanssa, mutta so what?  On 
tärkeää, ettei yhteiseen tekemiseen ja viihtyvyyteen liittyvä toiminta jää 
strategisen suunnittelun ja hankkeitten jalkoihin. Jo pienikin yhteinen te-
keminen ja kokeminen lisää paikallista yhteisöllisyyttä ja kyläläisten mo-
tivaatiota.

KERTTU KERÄNEN

KARJALOHJAN RAITTI. Länsi-Uusimaa 27.6.2014

Enpä olisi uskonut koulutietä kepsutellessani, että Karjalohjan raitti luoki-
teltaisiin 1990-luvulla yhdeksi Suomen parhaiten säilyneistä kylänraiteista. 
Museovirasto teki tuolloin inventaarion valtakunnallisesti arvokkaasta ra-
kennusperinnöstä. Luetteloon pääsi noin 1800 kohdetta eri puolilta maata, 
mutta todella arvokkaita kohteita on vain muutama prosentti. Parhaat ym-
päristöt olivat seuduilla, joilla on asuttu kauan, kuten Uudellamaalla, Varsi-
nais-Suomessa ja Vaasan seudulla.

Valtakunnallinen kirkonkylien inventaario käsitti vain 80 kohdetta ja vain 
muutamille voitiin antaa kun­nolliset pisteet. Hyvin säilynyt kirkonkylä on 
taajama, jossa on kirkko ja palvelupisteillä selkeä historiallinen leima. Talot 
olivat sijoittuneet vanhan tieverkon, rautatieaseman, laivarannan tai kylän 
läpi virtaa­van joen mukaan. Hyvin säilyneitä kirkonkyliä Suomessa oli siis 
niukasti, pilattuja sitäkin enemmän. Sarjan kärkeen ylsi Kiskon kylänraitti, 
joka oli malliesimerkki vanhan suojelusta. Kiskon ohella Karjalohja sijoittui 
kylänraittien kilvassa kiitettävästi ja Vihtikin melko hyvin.

Karjalohjalla talot ovat ryhmittyneet vanhan, historiallisen tien varteen. 
Kirkonkylän raitti on osa keski­aikaista yhdystietä Suurelta rantatieltä Poh-
jasta ns. Yliselle Uudenmaantielle. Vain muutama tien varren 1900-luvun 
alun taloista on purettu. Tie seurailee Pukkilan harjua, joka on Lohjan-
harjun pohjoispuolinen rinnakkaisharju. Se kohoaa 30-40 metrin korkeu-
teen ja sen rinteillä oleville tonteille on tunnusomaista penkereet ja kivi-
aidat. Kivikirkko seisoo uljaana harjun päällä.

Kirkonkylän kulttuurimaisema oli uhattuna, kun raitin viereen alettiin suun-
nitella kevyen liikenteen väylää. Tienvarren puut inventoitiin ja merkittiin 
sinisellä maalilla. Siitäkös nousi hätä, pelättiin että merkityt 300 puuta kaa-
detaan. Kyseessä oli vain inventointi ja vain kolmisenkymmentä puuta kaa-
dettiin. Väylän rakentaminen aloitettiin syksyllä 1996 ja kyllähän se olikin 
jo tarpeen, sen verran oli liikenne lisääntynyt vuosien myötä. Silmäkin on 
jo tottunut väylän olemassa oloon.

2000-luvun alussa kylänraittia kohennettiin kilpailulla. Kunnassa oli toteu-
tettu maisemahanke, ja kuntalai­sille ja kesäasukkaille järjestettiin hedelmä-
puiden ja marjapensaiden leikkauskoulutusta ja pidettiin piha­suunnittelun 
ilta. Asialla olivat mm. paikkakunnan maa- ja metsätaloustuottajat, Martat, 
metsänhoito­yhdistys ja kunta. Kohennustoimet olivat vapaaehtoisia, mut-
ta kilpailuun joutuivat mukaan kaikki yleisesti nähtävillä olevat pihat. Pyrit-
tiin pihojen toimivuuteen ja siisteyteen ja metsämaisemien kauneuteen. 
Katujen kunnossa­pitolain mukaan tontinomistajan on pidettävä tonttiin 
rajoittuva viherkaista siistinä ja oja puhtaana roskista. Karjalohjan keskus-
tan tietä laki ei koske, mutta vapaaehtoinen, oman ympäristön hoito on 
sallittua.

Nyt Karjalohjan 400-vuotisjuhlien ja Puujärvipäivien lähestyessä ympäristöä 
ja pihoja ehtisi vielä hyvin kohentaa. Tienvarret ja ojat siivottiinkin jo ke-
väällä kertaalleen, mutta nyt voitaisiin vielä niittää ojan­penkat, leikata pen-
sasaidat ja siivota risukasat ja romut pois pihoilta. Pienilläkin toimilla saa-
daan ihmeitä aikaan!

KERTTU KERÄNEN

MUISTUIPA MIELEEN. Länsi-Uusimaa 3.5.2013

Kun olin lapsi, koko nykyinen nurmikkomme Karjalohjan kirkonkylän tontilla 

oli perunamaata. Isä käänsi maan keväisin hartiavoimin lapiolla ja talikolla ja 

me lapset keräsimme kiviä ämpäreihin, joka vuosi. Mistä niitä riittikin? Isän 

maankääntöurakka oli hengästyttävä näin kun ajattelee jälkeenpäin. Peruna-

vakojen tekoon toki lainattiin naapurista sahrat, kunnes myöhemmin hankit-

tiin oma. Ja aina joku meistä isommista lapsista joutui hevoseksi, kun isä oh-

jasi vaon suuntaa ja syvyyttä sahran sarvista.

Toisella naapurillamme, Axel Myhrbergillä eli Kotikonnulla ja vielä lyhyemmin 

Konnulla, oli jo 1950-luvulla kylän ensimmäinen puutarhatraktori. Sillä hän 

käänsi perunamaan ja omenapuiden aluset helpommin. Kontu oli kookas, 

komeaviiksinen mies, vaimo pieni ja hiljainen. Harjun päälle rakennetussa 

talossaan heillä oli myös kirkonkylän ensimmäinen televisio.  Pikkuveljeni 

Pentti ja Antti R kävivät sitä siellä katsomassa. Kotikontu suhtautui asiaan 

suopeasti, mutta ei malttanut olla hiukan kiusaamatta poikia ja viivytteli 
television avaamisessa. Ja pojat istua nakottivat penkillä ja odottivat Piilo-
kameran tai Tauno Rautiaisen Tupla tai kuitti –ohjelman alkua. - Netistä 
löytyi tieto, että Erkki Tuomioja voitti vuonna 1963, vain 16-vuotiaana, 
Tupla tai Kuitin pääpotin 1000 markkaa aiheenaan kansainvälinen politiikka
toisen maailmansodan jälkeen. Markku Kivekäs voitti potin kahdesti, vuo-
sina 1962 ja 1965. Ensin hänen aiheenaan oli Aku Ankka ja toisella kertaa 
Disneyn piirretyt elokuvat.

Kotikontu oli traktorin ja television lisäksi muutenkin konemiehen maineessa. 

Hänen komeimmat koneensa olivat moottoripyörät. Ensin hän ajoi amerikka-

laisella Indian Big Chiefillä, 4sylinterisellä sivuvaunullisella moottoripyörällä. 
Myöhemmin hän osti vähän käytettynä niinikään amerikkalaisen Royal Enfield 
-merkkisen moottoripyörän. Säännöstelyn aikana hankintaa auttoi varmaan 
se, että Kotikontu oli Karjalohjan palopäällikkö. Konemiehenä hän oli tarkka, 
esimerkiksi kun ajettu kilo­metri­määrä edellytti öljynvaihtoa, hän vaihtoi öljyt 
pakkasessa Lohjanjärven jäällä. Kaasutel­lessaan pyörällä kotiinsa jyrkkään 
ylämäkeen meidän ikkunan alta jylinä kuulosti maailman lopun pauhulta. Ker-
rotaan myös, että kerran kun hänen piti kääntyä Tallaaseen, pyörä syöksyikin 
suoraan Niemisen aidasta läpi. Nieminen totesi, että ”saa meille tulla portis-
takin!”

Kotikonnut olivat alkujaan Lohjansaaren Ristisalmesta. Ammatikseen Kontu 

teki muurarin ja kirvesmiehen töitä. 1920-luvulla hänellä oli Lohjanjärven 
rannassa höyrykäyttöinen raamisaha ja myöhemmin sirkkeli. Myytyään Risti-

salmen Edvin Linkomiehelle perhe muutti Karjalohjan kirkon­kylään. Kontu 
ryhtyi valmistamaan uusmaalaisia tasaperäisiä soutuveneitä, toimi palopääl-
likkönä ja viljeli vaimonsa kanssa tomaatteja kasvihuoneessa.

Meidän viljelypuuhamme ovat lähinnä hupia ja vain murto-osa entisestä. 
Entinen pelto on lähes kokonaan nurmikkoa ja nykyinen kasvimaa niin 
pieni, että sen jaksaa kääntää talikolla ja kylvää perunat kuokkaa apuna 
käyttäen. Mies istutti Vapunaattona kymmenkunta perunaa, jotka olimme 
esikasvattaneet vanhoissa maitopurkeissa ja loput olivat tavallisia siemen-
perunoita komein iduin. Juhannuksena meillä on tiedossa ensimmäiset
uudet perunat. Sitten istutamme uudet ja odotamme saavamme syyskuus.
sa kakkossadon. Lähes puolet alasta on mansikkamaata ja loput siis peru-
naa, porkkanaa, sipulia, tilliä, papuja ja herneitä. Tänä vuonna kokeilem-
me ensimmäistä kertaa myös kasvilaatikkoa, johon tulee matalampia yrt-
tejä, salaattia, retiisiä, persiljaa ym.

KOTISEUDULLENI. Länsi-Uusimaa 27.12.2012

Karjalohjan kunnalta tuli viimeinen vesilasku. Ensi vuonna se tulee Lohjan kaupungilta,

kuten kiinteistöverolippukin. Valtuusto kokoontui viimeiseen istuntoonsa 11.12. ja kunnan-

toimisto oli avoinna viimeistä kertaa 14.12. Vielä ei kunnan kotisivuja ole poistettu netistä,

mutta eiköhän sekin tapahdu ennen pitkää. Ollako murheellinen vai iloinen? Aineksia on

molempiin; jotain vanhaa meni, ja uutta tulee tilalle.

Mikä sitoo ihmisiä johonkin paikkaan? Itse olen usein vitsaillut, etten ole mistään kotoisin.

Tai että olen nelijalkainen, minulla kun on yksi jalka syntymäkunnassani Eräjärvellä, toinen

lapsuuteni ja nuoruuteni Karjalohjalla, kolmas kesämökkikunnassa Muhoksella ja neljäs

perheen, opiskelun ja työn vuoksi Helsingissä. Viime vuosina painopiste on taas enempi

Karjalohjan puolessa. Moni muuttaa elämässään kymmeniä kertoja opiskelun tai työpaik-

kojen vuoksi. Minun neljä kotipaik­kaani eivät ole mitenkään tavatonta.

Jotkut ihmiset eivät tunne olevansa mistään kotoisin. He eivät ole ehtineet kiintyä tai

kotiutua mi­hinkään. Koulukaverit, lapsuudenkoti ja monet ympäristön paikat sitovat ja

leimaavat minut iki­karjalohjalaiseksi. Vaikka teini-ikäisenä halusin lähteä mahdollisimman

äkkiä maailmalle ja lähdin­kin, minun ei tarvitse miettiä sekuntiakaan kun kysytään, mistä

olen kotoisin. Kotipaikka on kuin sipuli, jossa uloin kuori on koko maailma, sisempänä

Eurooppa, Suomi ja ytimessä Karjalohja.

Tein netin Ellit.fi -sivustoilla suomalaisuustestin. Se oli ihan huuhaata, eikä osunut koh-

dalleen sen paremmin kuin kuntavaalien vaalikonekaan. Testin mukaan pidän omista

juuristani, mutta valmis avartumaan. Luen eurooppalaisia lehtiä ja matkustan mielelläni.

Miellän itseni mieluummin suureen eurokansaan kuin pieneen Suomeen, vaikka kerron-

kin mieluusti olevani the Nokia-maasta. Kelpo eurokansalainen siis!

Ehkä eurokansalaisuus ja maailmankansalaisuuskin merkitsevät sitä, että ihminen on

kotonaan joka paikassa. Yhden määritelmän mukaan maailmankansalaiset eli kosmo-

poliitit eivät tunne itseään minkään kansallisvaltion kansalaiseksi, eikä rotu, uskonto

ja kotiseutu ole kovin tärkeitä. Jokin tuossa määritelmässä mättää. Kosmopoliitti voi

olla hyvinkin kiintynyt kotiseutuunsa ja tietää, missä hänen juurensa ovat, mutta olo

muualla ei ole vaikeata.

Äitini tunsi jatkuvaa koti-ikävää lapsuutensa Hämeeseen. Muutto kotiseudulta ei ollut

täysin vapaa­ehtoinen, mutta ei samalla tavalla pakollinenkaan niin kuin karjalaisten 

siirrot sodan jälkeen. Sadat tuhannet suomalaiset lähtivät 60-luvun lopulla työn peräs-

sä Ruotsiin ja kaipasivat kotosuomeen. Maailman miljoonat pakolaiset tälläkin hetkellä 

toivovat rauhaa ja pääsyä takaisin kotiseudulle.

Karjalohjan kuntaliitoksessa ei ole kysymys siirtolaisuudesta, pakolaisuudesta eikä

muuttoliik­keestä. Silti siinä on kysymys kotiseuturakkaudesta ja kouraistaan ihmisen

identiteettiä. Talot ja tiet ovat paikallaan, naapurit ovat samat kuin ennenkin. Mutta

kunnantalo on pimeänä ja kunnan kyltti poistuu tien varresta. Asiakirjoissa ja kar-

toissa kunnan nimilappu on Lohja. Vielä ei lohjalaisuus tunnu luontevalta eikä kotoi-

selta.

Sitoutuminen johonkin paikkaan auttaa ihmisiä viemään asioita eteenpäin ja olemaan

henkisesti tasapainossa. Kiinnittyminen tuttuihin asioihin, kylänraittiin, baariin, kirjas-

toon, maisemaan on onnellisuuden ja mielenterveyden ydintä.

Sydän hypähti mielihyvästä ja ylpeydestä, kun karjalohjalaisen Kaari Martinin tanssi-

ryhmä voitti äskettäin kolme pääpalkintoa maailman merkittävimmässä flamencokilpai-

lussa! Hyvä me! Ensi vuoden Tenoripäivillä voimme sanoa samoin!

KERTTU KERÄNEN

KOULUUN, KOULUUN. Länsi-Uusimaa 2.11.2012

Yksi mielilausahduksiani on, että verottaja saa kiinni kunnolla vain palkan-

saajat, eläkeläiset ja autoilijat – nyt lisäisin joukkoon lukiolaisten vanhem-
mat. Tosin kyseessä ei ole verot vaan oppikirjojen osto, joka on melkoinen
kulu teiniperheissä. Kirjat vaihtuvat lähes vuosittain, ja varsinaisen oppi-
kirjan parina on harjoituskirja, jota ainakaan ei voi käyttää kahdesti. Edis-
tystä on toki tapahtunut. 80-luvulla piti maksaa kirjojen lisäksi myös luku-
kausimaksut. Onneksi ne poistuivat SYL:n raivokkaan kampanjan ansiosta
1992.

Koulukirjat ovat iso bisnes. Jo 70-luvulla vaadittiin oppikirjojen tekemisen valtiollistamista. Silloinkin oppikirjoja vaihdettiin usein, eivätkä käytetyt

kirjat soveltuneet nuoremmille sisaruksille. Kirjoja ei aina edes luettu lop-

puun.

 

Nykylukion kirjat maksavat 1000-1400 euroa. Ammattikoululaistenkin on

hankittava kirjoja ja materiaaleja ja kulut saattavat olla yhtä isot. Jo

pienituloisella perheellä voivat kirjakustannukset olla melkoinen kynnys,

puhumattakaan työttömän tai yksinhuoltajan perheestä. Lapsilisäkin päät-

tyy juuri lukion alkamisen aikaan. Asuminen toisella paikkakunnalla ja

bussimaksut aiheuttavat lisä­kuluja. Presidentin nuorten syrjäytymistyö-

ryhmäkin oli rajannut raha-asiat ehdotustensa ulko­puolelle.

 

Olisivatko ilmaiset kirjat ylivoimainen kustannus kunnille? Koulu organi-

soisi kirjojen uudelleen­käytön tehokkaammaksi ja oppilas korvaisi vain,

jos kirja on kadonnut tai ihan kelvoton. Monelle nuorelle opintojen jat-

kaminen on edelleenkin rahakysymys.

 

Mutta silti, mikäs meidän on ollessa. Monessa kehitysmaassa otetaan

lasten koulunpääsyssä vasta ensi askelia. Edelleenkin jää 93 miljoonaa

lasta vuosittain koulun ovien ulkopuolelle, ja valtaosa heistä on tyttöjä.

Pojat pääsevät kouluun, mutta tyttöjä tarvitaan kotitöissä ja hoitamassa

nuorempia sisaruksia. Tyttöjen koulutie harvaanasutuilla syrjäseuduilla voi

myös olla vaarallinen monestakin syystä. Ääritapauksissa tyttöjen koulun-

käyntiä on koetettu estää räjäyttämällä koulubussi- Monissa maissa tytöt jou-

tuvat naimisiin jopa 12-vuotiaana ja se lopettaa kouluhaaveet lopullisesti.

– Maailmassa on edelleen 800 miljoonaa aikuistakin lukutaidotonta, ja

kaksi kolmasosaa heistä on naisia.

 

Sielläkin, missä kouluja on, kirjoista ja muista tarvikkeista on pulaa.

Sudanissa lasten pitää kantaa jopa oma tuoli kouluun. Näin kuvan

pikkutytöstä, joka sanoo: En välitä yhtään vaikka ei ole pulpettia,

kunhan vain saan käydä koulua. Intiassa koulu on ilmainen ja pakol-

linen, mutta jotkut vanhemmat eivät halua lähettää tyttäriään kou-

luun, jossa ei ole kunnon wc-tiloja. Tämmöisiä kou­luja on 40%.

Intian korkein oikeus määräsi äskettäin, että puolen vuoden kuluttua

Intian jokaisessa koulussa on oltava puhdasta juomavettä ja käymälät.

Vessoja onkin viime aikoina ryhdytty raken­tamaan – erikseen tytöil-

le ja pojille. Ihmettelen, mistä intialaiset saavat vettä vessoihinsa,

kun puh­taasta juomavedestäkin on pulaa. Sitä paitsi vesivessat ovat

ympäristön tuho. Nyt olisi huussivien­nillä ja –neuvonnalla kysyntää

ainakin intialaisiin kotitalouksiin, joista vain puolella on käymälä.

Kuntavaaleja on ruodittu jo monta päivää. Kerrataanpa vielä: koko
maan äänestysprosentti oli 58,2 eli kolme prosenttiyksikköä vähem-
män kuin 2008. Lohjan lukema oli 56,2, eli lähes puolet äänioikeute-
tuista nukkui! Karjalohjalla oltiin virkeämpiä (62.6%) ja vaalitulok-
sesta voidaan olla vähintäinkin tyytyväisiä. Lohjan valtuustoon saa-
tiin 3 ja ½ valtuutettua: Lackman, Lehtonen, Aittakumpu ja puoli
Linnavirtaa.

Menestystä heille valtuustotyössä!

KERTTU KERÄNEN