PUKKILANHARJU - KOTISEUTUMME HELMI. Ykkös-Sanomat 26.8.2015

70 000 vuotta sitten ilmasto alkoi viiletä Norjan ja Ruotsin tuntureilla.  

Kesät olivat koleita eikä lumi ehtinyt sulaa vaan kerrostui yhä paksum-

miksi kerroksiksi tunturien laelle. Alimmat kerrokset tiivistyivät jääksi. 

Lumi ja jää valuivat alas laaksoihin ja vuosituhansien aikana jäätikkö 

peitti yhä laajempia alueita, lopulta koko Pohjois-Euroopan. Jääkerros 

oli paksuimmillaan Pohjanlahden alueella, jopa kolmen kilometrin pak-

suinen.

       Noin 18 000 vuotta sitten ilmasto alkoi lämmetä ja jäätikkö sulaa. 

Sulava jäätikkö repi ja raastoi kiviä ja kallioita edetessään noin seitse-

män metrin syvyydeltä. Kun jään reunasta irtosi jäävuoria, ne kuljet-

tivat siirtolohkareita Viroon ja Tanskaan asti. Vasta 9000 vuotta sitten 

Suomi oli kokonaan jäätön, vaikkakin laajalti veden peittämä. Pysähty-

neen jäätikön eteen muodostuivat sulamis­vesien kuljettamasta ja jää-

tikön puskemasta aineksesta Salpausselät. Ensimmäinen Salpausselkä 

kerrostui noin 11000 vuotta sitten, ja se on pituudeltaan noin 200 km. 

Sen pohjois- ja eteläpuolelle muodostuivat Toinen ja Kolmas Salpaus-

selkä noin viidensadan vuoden välein. Ne eristävät Keski-Suomen tu-

hansien järvien vedet Suomenlahdesta ja Laatokasta.

       Punkaharju Saimaan Puruvedellä on kaunein harjuistamme ja yksi 

kansallismaisemistamme. Kansain­välinen matkailukohde se on ollut jo 

parisataa vuotta ja luonnonsuojelualueenakin yksi maailman van­him-

mista, sillä siitä muodostettiin kruunupuisto jo vuonna 1843.  Nykyisen

 suojelustatuksensa alue sai vuonna 1991. Metsähallitus hallinnoi alu-

etta vuoden 2008 alusta lähtien.

       Jo alakoulussa maantiedon tunnilla kuulimme myös muun muassa 

Hattelmalan harjusta Hämeenlinnassa ja Pyynikistä ja Kalevankankaas-

ta Tampereella. Lohjanharjun saimme kuulla olevan Salpausselän jatke. 

Lapsuuteni maise­maan kuuluu ehdottomasti Karjalohjan Pukkilan­harju, 

toinen näistä Salpausselän rinnakkaisharjuista ja sen kenties tuhansia 

vuosia vanha polku muhkuraisine juurakoineen ja kivineen. Harjujen 

harjanteillehan oli useimmiten muodostunut polkuja, joita ihmiset käyt-

tivät silloin, kun vesi vielä lainehti harjun molemmin puolin, ja myöhem-

min, kun teitä ja kulkuvälineitä ei ollut.

       Vanhempiemme ja meidän aikanamme monen upean harjun kohta-

loksi on tullut soranotto, erityisenä esimerkkinä Lohjanharju. Myös Kar-

jalohjan harjulla on pari sorakuoppaa. Soraa on tarvittu teiden ja talo-

jen rakentamiseen, eikä alkuaikoina kukaan puhunut pohjavesien vaa-

rantumisesta eikä maiseman entistämisestä.

       Pukkilanharju on Someron harjun tapaan tontti tontilta muuttu­-

massa asuntoalueeksi, jossa kesäasukkailla pitää olla huvila sekä ran-

nassa että harjun päällä. Vielä tänä keväänä Pukkilanharjun runsaan 

kilometrin mittainen polku kulki yhte­näisenä hautausmaalta koululle. 

Nyt hautausmaan viereisellekin tontille rakennetaan. Rakennustöiden 

aikana koneet tuhoa

vat ikiaikaiset polut, eikä niitä millään saa entistettyä kun ne kerran 

on myllerretty. Paikkakuntalaisten ulkoilutien kult­tuurihistoriallinen 

merkitys on tuhottu. Säilyneeltä osaltaan Pukkilanharjun polku on pai-

koin metrin levyinen. Sen molemmin puolin kasvaa kangasmetsää, mut-

ta aikoinaan harjun rinteillä kohosivat komeat petäjät. Parinsadan 

metrin päässä kirkolta ja hautausmaalta päin tultaessa on harjun kor-

kein kohta, luontainen näköalapaikka. Sen laelta näki aikaisemmin 

sekä Lohjanjärvelle että Puujärvelle. Kesäaikaan lehtipuut estävät 

nämä näkymät.

       Meillä karjalohjalaisilla ei ole museota, mutta meillä on upea, tu-

hansia vuosia vanha kulttuuriaarre, Pukkilanharju!  Sen polulla vaelsi-

vat aikoinaan Topelius ja todennäköisesti myös Lönnrot. Se on nyky-

 karja­lohjalaisten keskuspuisto, mainio sienestys- ja marjastuspaikka. 

Sen ulkoilupolulla on hyvä hengittää raikasta hapekasta mäntymetsän 

ilmaa.

KERTTU KERÄNEN



Palautetta tuli sähköpostilla: 

pukkilanharju

Lähettäjä	r kaatranen
Vastaanottaja	Kerttu Keränen
Päiväys	Tänään  27.8.2015  12:33

Viesti 1/626 < >

change-formatchange-format

 Luin artikkelisi. Se oli hieno.
Yritin lähettää viestin, mutta en onnistunut.
Toivottavasti Pukkilanharju säilyy
se mikä on vielä jäljellä.
 
terv. Ritva

KARJALOHJAN RAITTI. Länsi-Uusimaa 27.6.2014

Enpä olisi uskonut koulutietä kepsutellessani, että Karjalohjan raitti luoki-
teltaisiin 1990-luvulla yhdeksi Suomen parhaiten säilyneistä kylänraiteista. 
Museovirasto teki tuolloin inventaarion valtakunnallisesti arvokkaasta ra-
kennusperinnöstä. Luetteloon pääsi noin 1800 kohdetta eri puolilta maata, 
mutta todella arvokkaita kohteita on vain muutama prosentti. Parhaat ym-
päristöt olivat seuduilla, joilla on asuttu kauan, kuten Uudellamaalla, Varsi-
nais-Suomessa ja Vaasan seudulla.

Valtakunnallinen kirkonkylien inventaario käsitti vain 80 kohdetta ja vain 
muutamille voitiin antaa kun­nolliset pisteet. Hyvin säilynyt kirkonkylä on 
taajama, jossa on kirkko ja palvelupisteillä selkeä historiallinen leima. Talot 
olivat sijoittuneet vanhan tieverkon, rautatieaseman, laivarannan tai kylän 
läpi virtaa­van joen mukaan. Hyvin säilyneitä kirkonkyliä Suomessa oli siis 
niukasti, pilattuja sitäkin enemmän. Sarjan kärkeen ylsi Kiskon kylänraitti, 
joka oli malliesimerkki vanhan suojelusta. Kiskon ohella Karjalohja sijoittui 
kylänraittien kilvassa kiitettävästi ja Vihtikin melko hyvin.

Karjalohjalla talot ovat ryhmittyneet vanhan, historiallisen tien varteen. 
Kirkonkylän raitti on osa keski­aikaista yhdystietä Suurelta rantatieltä Poh-
jasta ns. Yliselle Uudenmaantielle. Vain muutama tien varren 1900-luvun 
alun taloista on purettu. Tie seurailee Pukkilan harjua, joka on Lohjan-
harjun pohjoispuolinen rinnakkaisharju. Se kohoaa 30-40 metrin korkeu-
teen ja sen rinteillä oleville tonteille on tunnusomaista penkereet ja kivi-
aidat. Kivikirkko seisoo uljaana harjun päällä.

Kirkonkylän kulttuurimaisema oli uhattuna, kun raitin viereen alettiin suun-
nitella kevyen liikenteen väylää. Tienvarren puut inventoitiin ja merkittiin 
sinisellä maalilla. Siitäkös nousi hätä, pelättiin että merkityt 300 puuta kaa-
detaan. Kyseessä oli vain inventointi ja vain kolmisenkymmentä puuta kaa-
dettiin. Väylän rakentaminen aloitettiin syksyllä 1996 ja kyllähän se olikin 
jo tarpeen, sen verran oli liikenne lisääntynyt vuosien myötä. Silmäkin on 
jo tottunut väylän olemassa oloon.

2000-luvun alussa kylänraittia kohennettiin kilpailulla. Kunnassa oli toteu-
tettu maisemahanke, ja kuntalai­sille ja kesäasukkaille järjestettiin hedelmä-
puiden ja marjapensaiden leikkauskoulutusta ja pidettiin piha­suunnittelun 
ilta. Asialla olivat mm. paikkakunnan maa- ja metsätaloustuottajat, Martat, 
metsänhoito­yhdistys ja kunta. Kohennustoimet olivat vapaaehtoisia, mut-
ta kilpailuun joutuivat mukaan kaikki yleisesti nähtävillä olevat pihat. Pyrit-
tiin pihojen toimivuuteen ja siisteyteen ja metsämaisemien kauneuteen. 
Katujen kunnossa­pitolain mukaan tontinomistajan on pidettävä tonttiin 
rajoittuva viherkaista siistinä ja oja puhtaana roskista. Karjalohjan keskus-
tan tietä laki ei koske, mutta vapaaehtoinen, oman ympäristön hoito on 
sallittua.

Nyt Karjalohjan 400-vuotisjuhlien ja Puujärvipäivien lähestyessä ympäristöä 
ja pihoja ehtisi vielä hyvin kohentaa. Tienvarret ja ojat siivottiinkin jo ke-
väällä kertaalleen, mutta nyt voitaisiin vielä niittää ojan­penkat, leikata pen-
sasaidat ja siivota risukasat ja romut pois pihoilta. Pienilläkin toimilla saa-
daan ihmeitä aikaan!

KERTTU KERÄNEN