KYLÄYHDISTYS JA ME. Länsi-Uusimaa 22.8.2014

Kuntaliitosten myötä tuli tarpeelliseksi kehittää lähidemokratiaa kuntalais-

ten vaikutusmahdollisuuksien li­säämiseksi varsinkin uusien kuntien reuna-

alueilla. Näin myös Lohjalla. Tavoitteena on muun muassa kunnan toimin­nan 

ja palvelujen edistäminen, kotiseutuhengen ja identiteetin vahvistaminen 

ja kuntalaisten edunval­vonta.

Pienin lähidemokratian yksikkö on kyläyhdistys. Se on avoin kaikille alueen-

sa ihmisille. Karjalohjalla yhdistyksiä on neljä. Kyläyhdistyksen tehtävä on 

valvoa kylän ja sen asukkaiden yhteistä hyvää ja tarvit­taessa herättää alue-

toimikunta asialle.

Aluetoimikunta on alueen kylä- tai asukasyhdistysten ja järjestöjen muodos-

tama elin. Sen toimikausi on valtuusto­kauden mittainen. Aluetoimikunnat -

ovat vapaata kansalais­toimintaa, ovat puolueettomia  eivätkä kuulu kaupun-

gin viralliseen organisaatioon, mutta tekevät ehdotuksia ja antavat lausun-
toja. Niillä ei yleensä ole pää­tösvaltaa, mutta pelkkiä keskustelufooru­mei-
takaan ne eivät ole. Ne järjes­tävät ko­kouksia ja asukas­iltoja, jotka on tar-
koitettu myös kesäasuk­kaille. Aluetoimikunnan mah­dollisesti tulossa olevaan 
asukaskyselyyn vapaa-ajan asukkaiden kannattaa myös ottaa kantaa.

Aluetoimikuntien yläpuolella toimii kaksi kertaa vuodessa kokoontuva aluei-

den johtokunta, johon alue­toimikunnat nimeävät kukin kaksi edustajaa. Se 

on osa kaupungin virallista organisaatiota ja sen tehtävänä on viedä aluetoi-

mikuntien esittämiä asioita eteenpäin ja ottaa kantaa talousarvion valmis­te-

luun.

Lohjan kylät ry puolestaan hallinnoi Läntistä lähidemokratiaa –hanketta, 
joka tukee ja edistää lähidemok­ratian toteutumista mm. Lohjan alueella
sekä kannustaa asukkaita oman alueensa kehittämiseen, esim. kyläsuunni-
telmien tekoon. Tässä yhteistyössä kyläyhdistykset ovat tiiviisti mukana.

Kehittämisehdotuksia tulee myös yksityistahoilta. Poliisiylijohtaja Mikko 
Paatero ehdotti äskettäin kylä­poliisien palkkaamista. Hyvä ehdotus, vaikka 
sisäministeri sen oitis tyrmäsikin. Oma kylä­poliisi olisi vähän kuin koulu ja 
kirkko keskellä kylää, luomassa turvallisuutta, me-henkeä ja identiteettiä. 
Ideaa voisi laajentaa vaikkapa kylien ympäristövastaavien suuntaan. Nythän 
kylien ja jopa kirkonkylän tienvarret ovat yhtä pusik­koa. Istutetaan pensas-
aitoja ja jätetään ne hoidotta. Tai että yksi kylän jäteasemista on aivan 
historiallisen kirkko­näkymän edessä. Tie­laitoskin olisi tarvinnut tienvar­ren 
pientareen niittokäskyn edes kunnan 400-vuotisjuhlien kunniaksi. Ihmisiä 
pitäisi opastaa luopumaan tupakkansa tumppaamisesta ranta­hiekkaan tai 
kieltää kesäasukasta kippaamasta ruohon­leikkurinsa koppaa järveen, josta 
jäteruohoa päiväkausia ajautuu hiekkarannalle.

Kerrotaan, ettei Karjalohjan ja Lohjan kuntaliitoksen seurantaryhmä ei ole 
vieläkään kokoontunut, vaikka siltä voisi odottaa jo vuosikatsausta. Yhtä 
ja toista alasajoa Karjalohjalla on jo nyt tapahtunut (Tupalan keittiö, Pik-
ku Karhu, Saaren koulu) viiden vuoden säilyttämislupauksesta huolimatta.

Edelleen on huolehdittava, ettei kuntalaisten arvoympäristöä, Pukkilanhar-
jua, tuhota kaupungin lyhyt­näköisen rahantarpeen paikkaa­miseen, eikä an-
neta onnettomien rakennusprojektien tuhota ympä­ristöä ja maisemaa, vaik-
ka kysymys olisikin yksityisestä maanomistajasta. Tai että Tupalan palvelu-
keskuk­sen ja erityisesti sen keittiön toiminta saadaan nopeasti ennalleen. 
Ei kehitystä pitäisi tietoisesti kuljettaa huonom­paan suuntaan. Saatiinhan 
kaksi taksilupaakin palautettua Karjalohjalle.

Kyläyhdistykset järjestävät myös vähän hauskanpitoakin, kulttuuritapah-
tumia ym. Tässä kohtaa niiden tehtävät risteävät iloisesti kotiseutuyhdis-
tyksen ja mahdollisen kulttuuri­yhdistyksenkin kanssa, mutta so what?  On 
tärkeää, ettei yhteiseen tekemiseen ja viihtyvyyteen liittyvä toiminta jää 
strategisen suunnittelun ja hankkeitten jalkoihin. Jo pienikin yhteinen te-
keminen ja kokeminen lisää paikallista yhteisöllisyyttä ja kyläläisten mo-
tivaatiota.

KERTTU KERÄNEN

KOTISEUDULLENI. Länsi-Uusimaa 27.12.2012

Karjalohjan kunnalta tuli viimeinen vesilasku. Ensi vuonna se tulee Lohjan kaupungilta,

kuten kiinteistöverolippukin. Valtuusto kokoontui viimeiseen istuntoonsa 11.12. ja kunnan-

toimisto oli avoinna viimeistä kertaa 14.12. Vielä ei kunnan kotisivuja ole poistettu netistä,

mutta eiköhän sekin tapahdu ennen pitkää. Ollako murheellinen vai iloinen? Aineksia on

molempiin; jotain vanhaa meni, ja uutta tulee tilalle.

Mikä sitoo ihmisiä johonkin paikkaan? Itse olen usein vitsaillut, etten ole mistään kotoisin.

Tai että olen nelijalkainen, minulla kun on yksi jalka syntymäkunnassani Eräjärvellä, toinen

lapsuuteni ja nuoruuteni Karjalohjalla, kolmas kesämökkikunnassa Muhoksella ja neljäs

perheen, opiskelun ja työn vuoksi Helsingissä. Viime vuosina painopiste on taas enempi

Karjalohjan puolessa. Moni muuttaa elämässään kymmeniä kertoja opiskelun tai työpaik-

kojen vuoksi. Minun neljä kotipaik­kaani eivät ole mitenkään tavatonta.

Jotkut ihmiset eivät tunne olevansa mistään kotoisin. He eivät ole ehtineet kiintyä tai

kotiutua mi­hinkään. Koulukaverit, lapsuudenkoti ja monet ympäristön paikat sitovat ja

leimaavat minut iki­karjalohjalaiseksi. Vaikka teini-ikäisenä halusin lähteä mahdollisimman

äkkiä maailmalle ja lähdin­kin, minun ei tarvitse miettiä sekuntiakaan kun kysytään, mistä

olen kotoisin. Kotipaikka on kuin sipuli, jossa uloin kuori on koko maailma, sisempänä

Eurooppa, Suomi ja ytimessä Karjalohja.

Tein netin Ellit.fi -sivustoilla suomalaisuustestin. Se oli ihan huuhaata, eikä osunut koh-

dalleen sen paremmin kuin kuntavaalien vaalikonekaan. Testin mukaan pidän omista

juuristani, mutta valmis avartumaan. Luen eurooppalaisia lehtiä ja matkustan mielelläni.

Miellän itseni mieluummin suureen eurokansaan kuin pieneen Suomeen, vaikka kerron-

kin mieluusti olevani the Nokia-maasta. Kelpo eurokansalainen siis!

Ehkä eurokansalaisuus ja maailmankansalaisuuskin merkitsevät sitä, että ihminen on

kotonaan joka paikassa. Yhden määritelmän mukaan maailmankansalaiset eli kosmo-

poliitit eivät tunne itseään minkään kansallisvaltion kansalaiseksi, eikä rotu, uskonto

ja kotiseutu ole kovin tärkeitä. Jokin tuossa määritelmässä mättää. Kosmopoliitti voi

olla hyvinkin kiintynyt kotiseutuunsa ja tietää, missä hänen juurensa ovat, mutta olo

muualla ei ole vaikeata.

Äitini tunsi jatkuvaa koti-ikävää lapsuutensa Hämeeseen. Muutto kotiseudulta ei ollut

täysin vapaa­ehtoinen, mutta ei samalla tavalla pakollinenkaan niin kuin karjalaisten 

siirrot sodan jälkeen. Sadat tuhannet suomalaiset lähtivät 60-luvun lopulla työn peräs-

sä Ruotsiin ja kaipasivat kotosuomeen. Maailman miljoonat pakolaiset tälläkin hetkellä 

toivovat rauhaa ja pääsyä takaisin kotiseudulle.

Karjalohjan kuntaliitoksessa ei ole kysymys siirtolaisuudesta, pakolaisuudesta eikä

muuttoliik­keestä. Silti siinä on kysymys kotiseuturakkaudesta ja kouraistaan ihmisen

identiteettiä. Talot ja tiet ovat paikallaan, naapurit ovat samat kuin ennenkin. Mutta

kunnantalo on pimeänä ja kunnan kyltti poistuu tien varresta. Asiakirjoissa ja kar-

toissa kunnan nimilappu on Lohja. Vielä ei lohjalaisuus tunnu luontevalta eikä kotoi-

selta.

Sitoutuminen johonkin paikkaan auttaa ihmisiä viemään asioita eteenpäin ja olemaan

henkisesti tasapainossa. Kiinnittyminen tuttuihin asioihin, kylänraittiin, baariin, kirjas-

toon, maisemaan on onnellisuuden ja mielenterveyden ydintä.

Sydän hypähti mielihyvästä ja ylpeydestä, kun karjalohjalaisen Kaari Martinin tanssi-

ryhmä voitti äskettäin kolme pääpalkintoa maailman merkittävimmässä flamencokilpai-

lussa! Hyvä me! Ensi vuoden Tenoripäivillä voimme sanoa samoin!

KERTTU KERÄNEN