KAKRUT KURIIN. Länsi-Uusimaa 19.10.2012

Eräässä radio-ohjelmassa kerrottiin pahoista lapsista. Alakoululaiset

kiusaavat, potkivat, purevat, homottelevat ja huorittelevat toisiaan

ja opettajia. Suuri osa lapsista ja vanhemmista on aivan kunnollisia,

mutta ”pahat” saavat huomiota ja palstatilaa kuten tässäkin.

 

Opettajien keinot väkivaltaisia lapsia kohtaan ovat heikot. Ei saa tut-

kia laukkuja, ei takavarikoida puukkoja eikä huumeita. Raivoavan lap-

sen hillitseminen on vaarallista, mutta hoitoon häntä ei saa. Kyseessä

on myös toisten lasten turvallisuus. Tappouhkauksia tulee vanhemmil-

ta, jotka ovat usein alkoholi- ja mielenterveysongelmaisia itsekin. Ei

kasvatusvastuuta pidä jättää kouluille, mutta ei sen pitäisi olla sairai-

den lasten säilytyspaikkakaan.

 

Edes parivuotiaan ei pidä antaa lyödä äitiään. Kun naapurin lapsi rie-

hui ja hakkasi äitiään, tämä vain väisteli ja sanoi, että kenelle lapsi

purkaisi kiukkuaan jos ei äidilleen? Olin lukenut A.S.Neill´in Summer-

hillin, joka oli 60-luvulla monen kasvattajan raamattu. Miller vastusti

lasten ruumiil­lista kurittamista ja autoritaarista kasvatusta, joka tu-

kahduttaa luovuuden. Nyt tukkapöllykin on onneksi kriminalisoitu, mut-

ta yhä minua kiusaa ohje: ”Lapsi ei saa joutua ristiriitaan taloudellisten

seikkojen kanssa.” Siis jos lapsi haluaa hakata nauloja pianoon, niin isi

antaa lisää nauloja? Summerhillin ilmestymisen aikoihin myös kalja-

örvellyksestä tuli maan tapa, eivätkä kaikki jätä juomista edes odotus-

aikana.

 

Syytetään vapaata kasvatusta. Vanhempien tulisi kuitenkin olla vanhem-

pia eikä lastensa kavereita, vetää kasvatusasioissa yhtä köyttä myös

opettajan kanssa. Hyvien tapojen juurruttamiseksi voi esim. vähentää

viikkorahaa toisten v-h-h – nimittelystä. Meidän lapset eivät kironneet

kotona emmekä mekään; olin saanut lapsena kuulla ärräpäitä kylliksi.

Isän kiroilu ei ollut harmitonta puheen tehostusta vaan pelottavaa,

sodasta palanneen miehen tunneilmaisua.

 

TV:ssä loppui äskettäin ranskalainen sarja Opettaja ohjaimissa. Aiheena

oli aina jokin ongelma ja lapset käyttäytyivät hyvin ja kunnioittivat opet-

tajaansa. Sarjaa esitettiin arkiaamuina, joten sitä eivät nähneet opettajat,

työssäkäyvät vanhemmat eivätkä koululaiset.

 

Ranskassa lapsi opetetaan jo kotona odottamaan vuoroaan, esimerkiksi

äiti ei heti keskeytä puhelua, kun lapsi nykii helmasta. Puistossa lapset

leikkivät keskenään ja äidit siemailevat kahvia. Ja ilta on vanhempien

yhteistä aikaa. Lapsi ei ole perheen keskipiste vaan osa sitä. Ranskalais-

lapsi pääsee (!) kouluun 3 vuotiaana, jos ei enää käytä vaippoja. Opetta-

jia pitänee vieläkin teititellä ja tervehtiä kunnioittavasti. Ranska on aina

pannut oman kulttuurinsa ja kielensä etusijalle. Ehkä Neill ei sen vuoksi

saanut maassa kovin suurta jalansijaa. Ja onko joku nähnyt ranskankie-

listä Aku Ankkaa? (Heillähän on Tintti). Aku Ankasta opitaan jo pienenä,

kuinka kivaa toisten kiusaaminen on. TV on täynnään väkivaltaohjelmia.

Suomalainen Angry Bird pelikin perustuu toisten tuhoamiseen.

 

Kiusaamisen torjumiseen tarvitaan kaikki keinot. FaceBookissa kiertää

tarina newyorkilaisesta opettajasta, joka jakoi oppilaille puhtaat paperi-

arkit. Paperi piti rypistää mytyksi, sitä piti polkea ja lyödä, mutta ei repiä

palasiksi. Seuraavaksi paperi piti oikoa ja katsoa, kuinka likainen ja täynnä

jälkiä ja taitteita se oli. Sitten lasten käskettiin pyytää anteeksi paperilta.

”Nuo jäljet eivät koskaan häviä, vaikka kuinka yrität poistaa niitä. Se on

sama, mitä kiusaaja tekee muille. Vaikka hän pyy­täisikin anteeksi, arvet

eivät ikinä katoa”. Lasten ilmeet kertoivat, että tarina tehosi. – Vaikuttai-

siko se suomalaiseen pikku raggariin?

 

KERTTU KERÄNEN

Kommentit Länsi-Uusimaan verkkolehdessä

22.10.2012 14:51

   Erittäin hieno ja hyvä kirjoitus .... kannattais pullamössö äitien ja isien ottaa vähän mallia ja oppia

kuinka kakarat muualla päin maailmaa kasvatetaan !

    Erska (nimimerkki)

23.10.2012 17:18

  Toivon kolumnia hyvin käyttäytyvistä lapsista. Heitä nimittäin on paljon. Sitä ei

ehkä tunnusteta etteivät muut leimaituisi..... mikä on käsittämätöntä. Tuttavapii-

rissämme ei  ole yhtä ainoaa huonosti käyttäytyvää lasta. Johtunee siitä, että lapsil-

la on jämäkät vanhemmat ja lapsilla on täysin selkeä rooli perheessä: he ovat lap-

sia ja he eivät todellakaan pyöritä perheen arkea saatikka tee mitään päätöksiä.

Vanhemmuus ei ole kaveruutta vaan vastuuta lapsesta ja hänen kasvatuksestaan.

    yksinkertaista (nimimerkki)

24.10.2012 12:47

  Kyllähän se kodista lähtee muiden ihmisten huomioiminen. Jos vanhemmat ovat

täysiä typeryksiä ja opettavat lapsistaan samanlaisia, ei sitä voi koulussa korjata

tai missään muuallakaan. Itse olin opettajana 32 vuotta ja noin 95% (tuulesta tem-

mattu luku, parempi olis sanoa lähes kaikki) oppilaistani olivat hyvin käyttäytyviä

ja muutenkin kunnioitettavia ihmisen alkuja. Monet heistä olivat meikäläistä pa-

rempia, niin opiskelussa kuin toisten huomioonottamisessakin. Näitä "pahoja"

lapsia on vähän. Heihin pitäisi jollain tapaa pureutua ajoissa.

Miten, sitä en osaa neuvoa.

    Wanda  nimimerkki)

 Lisäksi

+ 10 suosittelee,  ja FaceBookissa 8 tykkää, yksi maininta ”mie oon täysin samaa mieltä”

+ tekstari 20.10.  "Todella asiallinen kirjoitus perjantain lewhdessä, Kerttu
   Keränen. Kiitos.  nimim. JepJep


LISÄÄ KOMMENTTEJA:

25.10.2012 22:18
Kolumnin ajatus siitä, ettei vanhempi ole lapsensa kaveri, on mielestäni täysin perus-
teltavissa sillä, että vanhempi on lapsestaan kasvatuksellisesti vastuussa toisin kuin
kaverit. Kasvatusvastuu ei myöskään mielestäni kuulu koululle tai päivähoidolle, vaan
hyvien käytöstapojen tulisi kuulua lapsen jokapäiväiseen elämään jo siinä vaiheessä
kun hän on kouluikäinen. Vaikkakin lapsen perusluonne rakentuu pitkälti ympäristön,
muun muassa kasvatuksen, vaikutuksesta, ei tule unohtaa että myös geenit ohjaavat
temperamenttiämme, eikä täten ole aina vanhempien päätettävissä tuleeko lapsesta
''vaikea''. Temperamentti kun on vaikeasti muutettavissa oleva yksilöllinen ominaisuus,
joka reagoi ympäristön ärsykkeisiin täysin omalla tavallaan, joten vaikka kotikasvatus
olisi ensiluokkaista, voidaan silti törmätä näihin ''vaikeisiin tapauksiin''. Myös mielen-
terveysongelmat ovat piirre, johon emme voi välttämättä kasvatuksella vaikuttaa. 
Mielestäni kasvatuksessa tulisi täten paneutua nimenomaan yksilöllisten temperament-
tipiirteiden huomioimiseen, ei vain vanhoillisiin kasvatusmetodeihin.
EmiliaH (nimimerkki)                      

25.10.2012 22:45

Opettajan pitäisi saada katsoa oppilaan laukkuun. Opettajat ovat aikuisia, koulutettuja
ja yleensä mukavia ihmisiä, jotka eivät (kai) lapsia kiusatakseen laukkuihin yhtä mittaa
kurkistele. Kun kyse on lasten turvallisuudesta niin opettajalla pitäisi olla oikeus puut-
tua siihen. Jos joku lapsi ottaa vaikkapa toisen lapsen päiväkirjan ja piilottaa sen lauk-
kuunsa niin opettaja voi ottaa sen sieltä pois ja antaa takaisin.
Hyvä kolumni, mutta Aku-Ankan suhteen mielestäni liioittelua. Aku on symppis ja Aku-
Ankan lukijat mukavia ;D
MeeriN (nimimerkki)

25.10.2012 23:54

Onko paha jos vanhempi on kasvatuksen ohella lapsensa kaveri ? Hyvä kasvatus voi on-
nistua silti, sillä vanhemman kaverisuus ei välttämättä tarkoita, että lapsella ei olisi
rajoja ja tämä saisi tehdä mitä haluaa. Itse nään tärkeämmäksi avoimuuden, ymmär-
täväisyyden ja vilpittömän tuen. Näiden avulla uskoisin lapsesta "muovautuvan" kun-
non järkeään käyttävä kansalainen.
Teksti kaikenkaikkiaan kuitenkin oli melko hyvä ja asiaa puhuva. Ja että opettaja ei
saa tutkia laukkuja, vaikka täällä olisi lapsella hallussa huumeita tai esimerkiksi ase ?
Tämä on jo liioiteltua yksityisyyden suojaamista ja tässä kohdassa ainakin sitä maa-
laisjärkeä pitäisi käyttää ja toimia sen mukaan, mikä oikeasti on oikein eikä sen mu-
kaan, mitä säännöissä lukee, ja lopuksi sitten jonkun miettiä, onko sääntö edes täysin
pätevä.
amandap (nimimerkki)
                

26.10.2012 08:38

Suurin osa lasten oppimista asioista on kotoa opittua ja siksi vanhempien pitäisi
miettiä, että mitä kaikkea tekevät ja sanovat pienen lapsen kuullessa. Niinkuin
tekstissä sanotaankin, että nykyajan monet lasten ohjelmatkin ovat yllättävän
väkivaltaisia ja pelit myös. Erityisesti minua ihmetyttää tuo, että pienetkin lapset
käyttäytyvät todella törkeästi opettajia kohtaan ja kyllä opettajien pitäisi käyttää
omaa järkeäkin jos on epäilys, että lapsella on repussa vaikka puukko, niin silloin
kyllä se reppu pitäisi tarkistaa, vaikka se ei olisikaan sallittua.
Kaiken kaikkiaan teksti oli hyvä ja hyvin puhuttava ja varmasti keskustelua herät-
tävä.

JuhaS

26.10.2012 09:24
Kun puhutaan kunnioituksesta, se ei mielestäni ole pelkkää teitittelyä tai kunnioit-
tavasti tervehtimistä vaan ylipäätänsä hyvin käyttäytymistä kenelle tahansa. Lei-
mautuuko lapsesta pakosti epäkunnoittava ihminen jos hän ei teitittele opettajaan
niinkuin ranskalaisiin tapoihin kuulunee? Kasvatuksessa kaverillinen opetus voisi o
lla jopa tehokkaampaa kuin liiallinen aikuismainen auktoriteetin ja vallan käyttö.
Huomaahan sen muutenkin kuinka paljon pienet lapset oppivat kavereiltaan, niin
hyvässä kuin pahassakin. Ystävilta saadut neuvot voivat ollakin helpompi omaksua,
kuin vanhemmilta ja opettajilta saadut opit. Tekstissä mainittu asia, että oppilai-
den reppuihin ei saa kurkistaa, on ehkä hieman liikaa. Opettajat tuskin katselevat
reppuihin huvinvuokseen tai urkkiakseen oppilaiden yksityisasioita, vaan kaikkien
turvallisuuden eduksi. Jos herää epäilys jostain hämärästä, se pitäisi saada tar-
kistaa.
Teksti oli mielenkiintoinen ja kirjoitettu hyvin tärkeästä aiheesta!

MUSIIKKIA ELÄIMILLE. Länsi-Uusimaa 6.10.2012

Eläinten päivää viettiin ensi kertaa 4.10.1959. Päivä on samalla

Fransiscus Assisilaisen muisto­päivä. Fransiscus oli varakkaan kaup.

piaan poika Italian Assisista. Hän oli hilpeä, elämänhaluinen ja

hyväsydäminen nuorukainen, joka rakasti hienoja vaatteita, juhlia

ja ylhäisiä ystäviä. Nuorena hän sairastui ankaraan tautiin ja paran-

nuttuaan muuttui, vetäytyi yksinäisyyteen mietis­kelemään. Kuul­-

tuaan Jeesuksen sanat, joilla tämä lähetti opetuslapsensa saar-

naamaan evankeliumia, Fransiscus luopui sauvastaan, kengistään

ja evässäkistään alkaakseen elää kerjäläisten kanssa ”apos­tolisessa

köyhyydessä” ja saarnata parannusta ja Jumalan rakkautta kaikkia

luotuja kohtaan. Monet seu­rasivat hänen esimerkkiään, antoivat

tavaransa pois. Heitä kutsuttiin fransiskaanimunkeiksi.

 

Fransiscus Assisilainen kuoli 1226 ja pian hänet julistettiin pyhimyk-
seksi. Eräässä Giotton kirkkomaalauk­sessa Assisissa Pyhä Fransiscus
saarnaa linnuille. 1989 paavi Johannes Paavali II julisti hänet luonnon
ja eläinten suojeluspyhimykseksi.

 

Tavaranpaljouden lisäksi ihmisillä on nykyään yhä enemmän lemmikki-

eläimiä kodeissaan. Niitä hankitaan itselle ja lapsille seuraksi, ja mo-

nesti ne saavat parempaa kohtelua ja hoitoa osakseen kuin köyhät ja

kerjäläiset. Ne ovat usein ihan perheenjäsenen asemassa, vaikkeivät

tuottaisi muuta kuin mielihyvää omistajilleen, mutta niitä kohtaan on

myös velvoitteita. Lemmikistä on huoleh­dittava vuoden jokaisena päi-

vänä.

Tuotantoeläimiinkin voi kiintyä, ja luopuminen niistä aikanaan voi mer-

kitä suurtakin surua hoi­tajalle. Kaikki eivät voi esimerkiksi syödä joulu-

kinkkua, jos tietävät sen olevan omasta karsinasta, Nasua, josta jo

pienenä vaaleanpunaisena porsaana tuli koko perheen lemmikki.

 

Helsingin yliopiston tilalla Viikissä tutkittiin viime kesänä klassisen

musiikin vaikutusta maidon­tuotantoon. Ensin lehmille soitettiin nau-

halta viulunsoittoa. Lehmät tykkäsivät selvästi enemmän rauhallisista

ja surullisistakin sävelistä, esim. Bachin d-molli partitan Allemandesta.

Maidontuo­tantoon soitto ei vaikuttanut sitä eikä tätä, mutta lehmien

todettiin kyllä käväisevän lypsyautomaa­tilla useammin.

 

Seuraavaksi viulisti meni oikein iltapuvussa pellonreunalle ja alkoi soit-

taa klassista musiikkia. Lehmät kuuntelivat ja katselivat tarkkaavaisesti.

Viulistin luokse saapuivat ensin rohkeimmat lehmät. Soitto piti lopulta

keskeyttää, kun muutamat niistä ryhtyivät nuoleskelemaan viulua.

 

Seuraavaksi soitettiin selloa. Lehmien mielestä sello vaikutti olevan

soittimena mieluisampi. Kaikki tulivat kuuntelemaan Bachin 3. sello-

sarjan preludia. Ehkä sellon matalampi ääni sopi lehmien korvaan

paremmin. - Musiikki lehmille ei ole uusi keksintö. Navetoissa on pi-

detty matka­radioita äänessä jo kauan sitten. Lieko sitten tarkoitus

viihdyttää lehmiä vai lypsäjiä. Ehkäpä molempia. Mutta lemmikin,

miksei lehmänkin silittämisestä ja paijaamisesta saa endorfiineja!

 

Ensimmäinen oma kissani ei pitänyt ainakaan laulamisesta. Laulaes-

sani se hyökkäsi vihaisena jalkoihin, ilmeisesti korkeat äänet sattui-

vat sen korviin.

 

Laurie Andersson on säveltänyt 20 minuuttisen kappaleen Musiikkia

koirille. Osaa äänistä ei ihmi­nen kuule, mutta koira kuulee. Kappa-

leen ensiesitys oli Sydneyssä 5.6.2010 ja sitä oli Sydneyn ooppera-

talon portailla kuulemassa noin tuhat koiraa. Uutinen ei kerro, ryh-

tyivätkö koirat laulamaan mukana. Koiranhaltijaystäväni ei ole huo-

mannut mitään erityistä koiransa musiikkimaussa – ihan sama, tuu-

maa heidän hauvansa.

 

KERTTU KERÄNEN

HYVIÄ UUTISIA, HYVIÄ UUTISIA! Länsi-Uusimaa 21.9.2012

tekijä: Kerttu Keränen päivä: 20. syyskuuta 2012 kello 21:56 ·

JulkinenKaveritKaverit paitsi tuttavatVain minäMukautettuLäheiset kaveritHelsinki -alueNäytä kaikki listat...PerhekepakEPA2Käpylän iltalukio 1984Haaga - Helia University of Applied SciencesSisM --31.5.2006Lohjan kauppaoppilaitos  1965TuttavatTakaisin

 

Kolumneissani olen kritisoinut yksityistämistä, pakkoyrittämistä, vuokratyöllä suhmurointia,

tolkutonta konsultointia jne. HS:ssa oli 17.9. vihdoin hyvä uutinen: kansalaiset ja yritykset

ovat alkaneet kysyä yksityisten lääkäriasemien taustoja ja vieroksua ulkomaisten pääoma-

sijoittajien terveyspalveluja niiden veronkierron vuoksi. Niissähän kela-tuetut voitot valuvat

veroparatiiseihin mm. Cayman- tai Jersey-saarille, joissa yritysveroa ei ole. Toki veroparatiisi-

yhtiökin työllistää paljon henkilökuntaa, joka maksaa veronsa Suomeen.

 

Silti kannatan julkisia terveyspalveluja, koska voitontavoittelu ihmisten sairauksilla on vasten-

mielistä. Yksityisten yritysten tarjoama isompi palkka ilman raskaita päivystysvuoroja houkut-

taa lääkäreitä kuin hunaja mehiläisiä, vaikeuttaen virkojen täyttöä julkisella sektorilla. Ja kun

kahden kerroksen terveysmarkkinat on päästetty syntymään, suosikaamme sitten, jos mah-

dol­lista, koti­maisessa omistuksessa olevia yksityisiä yrityksiä. Alan liikevaihto on sentään 2.6

mrd.euroa eikä voittojen valuminen ulkomaille tunnu hyvältä.

 

Kotimaisia lääkäriasemia on satoja. Yksi suurimmista on Aava, jonka muodostivat viime ke-

väänä Helsingin Lääkärikeskus Oy ja pari muuta yritystä. Myös Dextra on kotimainen lääkä-

rien omistama täydenpalvelun yritys, joka on saanut monta laatusertifikaattia ja palkintoa.

Kolmas suuri kotimai­nen on Diakonissalaitoksen Diacor.

 

Sen sijaan Mehiläinen ja Terveystalo ovat ulkomaisten pääomasijoittajien omistuksessa. Mo-

lemmat ovat konserniavustusten ja rahoituskulujen avulla välttyneet maksamasta yhteisö-

veroja Suomeen. Mehiläinen on ehkä tunnetuin ja arvostetuin, sen palveluverkostoon kuuluu

26 lääkärikeskusta, työterveysasemia ja 9 sairaalaa, mm. Suomen ensimmäinen yksityinen

lastenpsykiatrinen sairaala Hyvinkäällä. Sillä on myös kahdeksan vanhusten hoivakotia sekä

lastensuojelu-, mielenterveyden kuntoutus- ja vammaispalveluyksiköitä.

 

Mehiläinen kuuluu nykyisin ruotsalaiseen Ambea-konserniin, jonka omistavat puoliksi Triton

(rekisteröity Jerseyn saarelle) ja KKR-sijoitusyhtiöt. Ambea on Pohjoismaiden suurin yksityinen

terveydenhuolto- ja hoivapalveluyritys. Mehiläisen omistajat mm. Sitra, jonka osuus oli 15%,

myivät 2006 yhtiön kansainvälisille 3i-pääomasijoittajille. Nykytiedon valossa Sitran silloinen

hallituksen pj. Raimo Sailas pitää Mehiläisen myyntiä virheenä. Sitran tehtävähän on edistää

Suomen asiaa.

 

Kesällä Mehiläinen aloitti yt-neuvottelut, kun monet yritysasiakkaat ovat luopuneet siitä työ-

terveystuottajana, esim. Nokia vaihtoi Terveystaloon. Helsingin yliopiston henkilökunta oli jo

aikaisemmin vaatinut työterveyshuoltonsa pois Mehiläiseltä. Entinen Karjaa oli ensimmäisiä

terveyskeskusten yksityistäjiä, ja on nyt ensimmäisenä palaamassa kunnan omaan terveyden-

huoltoon 2014 alusta. Mehiläinen käytti kalliita keikkalääkäreitä, hinnat nousivat joka vuosi

ja jo pelkästään valelääkäristä aiheutui 30 000 euron korvaukset.

 

Terveystalo osti 2007 johtavan työterveysyrityksen Medivireen kotimaiselta sijoitusrahasto

MB:ltä ja vakuutusyhtiö Ilmariselta. Parin vuoden kuluttua brittiläinen sijoitusyhtiö Bridge-

point (Cayman saaret) osti velkaantuneen Terveystalon. Kun Terveystalon verosuunnitte-

lusta oli syksyllä keskustelua, tj. Y.Närhinen vakuutti Internetissä, että ”Terveystalo on in-

vestoinut viimeisen neljän vuoden aikana terveydenhuollon kehittämiseen 400 milj.euroa

ja maksanut veroja Suomeen 16 milj.euroa (2011), mutta ei ole tulouttanut omistajilleen

osinkoa, eikä ole koko toiminta-aikanaan maksanut veroja tai korkoja ulkomaille.” – Hm,

miten joku voi sijoittaa saamatta mitään vastinetta sijoituk­selleen?

 

KERTTU KERÄNEN


L-U:n verkkoversiossa oli 2 kommentttia:

Kommentit

24.10.2012 14:50

Raimo Sailas päätti SITRA:n hallituksen puheenjohtajana Mehiläisen myynnistä pääoma-
sijoittajille. Sailas myös johtaa lähes itsevaltaisesti VM:tä. Onkin mielenkiintoista, että
Ambea/Mehiläisen Bergendahl vetosi A-Studion 'verosuunnittelu'haastattelussa juuri VM:n
ohjeisiin (eikä mihinkään lakiin) Mehiläisen verottomuuden oikeuttajana.
Katuuko Sailas myös VM:stä käsin antamiaan veronkierto/verosuunnitteluohjeita, joiden
avulla verojen pakoilu on tehty lailliseksi?
Olisi mielenkiintoista tarkistaa ko. A-studion haastattelussa Bergendahlin ilmaisevan VM:n
'vero'-ohjeen valmistelija ja muotoilija, koska sen avulla lienee laillistettu satojen miljoonien
eurojen verotappiot valtiolle.

Sailaksen vero-ohjeet / katumus? (nimimerkki)

24.10.2012 14:51

A-studio 5.11.2011 Bergendahl kuultavana Mehiläisen verosuunnittelusta (alle 1%:n vero
35.000.000 euron voitosta).

Sailaksen vero-ohjeet / katumus? (nimimerkki)

HELENE SCHJERFBECK, 150v. Länsi-Uusimaa 7.9.2012

     (punaisella merkityt osat jätettiin kokorajoitteen (3500 merkkiä) vuoksi pois L-U:sta)

Kesällä Helene Schjerfbeckin, kuuluisimman suomalaisen taidemaalarin synty-

mästä tuli kuluneeksi 150 vuotta. Juhlavuoden näyttelyitä on useita, muun

muassa Ateneumissa ja pysyvä näyttely Tam­mi­saaren EKTA-museossa.

Schjerfbeckin lapsuus oli iloton vakavassa ja raskasmielisessä pikkuvirka­mies-

kodissa. Isä sairasti tuberkuloosia ja äiti Olga os. Prinz (kotoisin Karjaloh-
jalta), oli köyhyyden uuvuttama. 4-vuotiaana Helene putosi portailta ja sai
elinikäisen lonkkavian. Hänestä tuli arka ja hiljainen lapsi. Mutta hän oli hyvä

piirtämään.

Kotiopettaja huomasi Helenen lahjakkuuden ja näytti tytön töitä taiteilija

Adolf von Beckerille. Tämä ei voinut uskoa, että tyttö on vasta 10-vuotias.

Helene pääsi 11-vuotiaana Taideyhdistyksen piirustuskouluun valitsijoiden

tietämättä hänen ikäänsä, ja valmistui 14-vuotiaana. Suomessa naisten tai-
deopiskelu oli ollut mahdollista vuodesta 1846.

 

Schjerfbeck vieroksui sankarillisia kansallisromanttisia aiheita ja pyrki alusta

lähtien sisäisty­neem­pään ilmaisuun. Niinpä johtava taide-eliitti jätti hänet

syrjään. Varsinkin Akseli Gallen-Kallela moitti hänen aiheitaan ja kehotti

Schjerfbeckiä piirustuskoulun aikaisine ystävineen, eli Helene Westermarkia,

Maria Wiikiä, Venny Soldania ja Ada Thileniä lopettamaan taiteilun ja teke-

mään maalle pulskia poikia. Maalari­siskot eivät siitä lannistuneet.

 

1880 Helene Schjerfbeck sai matka-apurahan Pariisiin. Seurasi työskentelyä

St.Ivesissä Eng­lan­nissa, Wienissä, Pietarissa ja Italiassa. Palattuaan Suomeen

Schjerfbeck toimi runsaat 10 vuotta opettajana entisessä opinahjossaan,

taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Voi vain kuvitella kuinka vaikeaa ja ras-

kasta Schjerfbeckille oli kavuta Ateneumin portaita…

Isän kuoltua 1901 äiti ja tytär muuttivat Hyvinkäälle. Kotityöt uuvuttivat,

mutta äiti ei ymmärtänyt tyttären maalaamista eikä antanut ottaa palveli-
jaa. Schjerfbeck unelmoi omasta huoneesta ja ikku­nasta josta tulisi valoa.
Huonekysymys on tullut esiin muidenkin taiteilijoiden kohdalla. Tunnetuin
naisen oman huoneen ja oman rahan tarvetta perustellut kirjailija on Vir-
ginia Woolf. Aino Kallas hankki myös huoneen kodin ulkopuolelta voidak-
seen kirjoittaa.

 

Malleistakin oli pulaa, äiti oli ensimmäinen Hyvinkään ajan malli, sittemmin

naapurit ja näiden lap­set ja hyvin usein taiteilija itse. Omakuvia tiedetään

olevan ainakin 18. Taidekauppias Gösta Sten­man näki Helenen lahjakkuuden

ja teki hänen kanssaan sopimuksen kuukausipalkasta, saaden vasti­neeksi

yksinoikeuden Schjerfbeckin töihin. Stenman järjesti Schjerfbeckin ainoan

yksi­tyis­näyttelyn Suomessa 1917. Seuraavat näyttelyt hän piti Tukholman

salongissaan vuosina 1937 ja 1942.

 

Myös ystävyys torniolaisen metsänhoitajan, Einar Reuterin kanssa oli tärkeä.

Reuter maalasi itsekin ja kirjoitti runoja taiteilijanimellä H. Ahtela. Schjerf-

beckin puolelta ystävyys muuttui vakavammak­si ja kun mies kertoi kihlauk-

sesta toisen kanssa, taiteilijan sydän särkyi. Reuter keräsi Schjerfbeckin tau-

luja, kirjoitti hänestä kolme elämä­kertaa ja loi samalla myytin yksinäisestä,

kärsivästä taitei­lijas­ta. Tätä käsitystä varsinkin Riitta Konttinen ja Rakel

Liehu torjuvat teoksissaan. Ulkomaisten leh­tien, runsaan kirjeenvaihtonsa

ja taiteilijaystävien avulla Schjerfbeck oli hyvin perillä eurooppalai­sista

suuntauksista.

 

Äidin kuoltua 1923 Helene muutti Tammisaareen. Viimeiset vuotensa Schjerf-

beck vietti Ruotsissa ja kuoli 1946 kaivaten loppuun saakka takaisin Suomeen.

Ruotsalainen tutkija Lena Holger, todellinen Schjerfbeck-asian­tuntija, on
sitä mieltä, että Schjerf­beck kuuluu maailman eturivin taiteilijoihin.  Mark-
ku Valkosen mielestä ”Schjerfbeck on paljon parempi taiteilija kuin Akseli
Gallen-Kallela, jota moni suomalainen kuvittelee ylittämättömäksi mesta-
riksi.”  Leena Ahtola-Moorhouse on sanonut, että ”Schjerfbeck oli aikaansa
edellä ja että vain harva mies yltää samalle tasolle. Hän on erittäin tärkeä
taiteilija teostensa maa­lauksellisuuden ja laatutason vuoksi…”

 

Nykyään Schjerfbeckin taulut komeilevat Lontoossa Christien ja Sothebyn

huutokaupoissa Pi­cas­son, Monetin, Renoirin ym. rinnalla. 1990 tuntematon

suo­malainen osti Sothebyn huutokaupasta Tanssikengät noin 7,1 milj.mar-
kalla (lisäksi verot).2008 taulu oli jälleen myytävänä. Nyt siitä mak­settiin
3,9 milj.euroa. Summa on korkein mitä on koskaan maksettu kenenkään
suomalaisen taiteilijan työstä.

Taulujen joutuminen yksityiskokoelmiin ja pankkiholveihin voi merkitä sitä,
että ko. teosta ei suuri yleisö enää saa nähdä. Suuressa Helene Schjerfbeck
-näyttelyssä Ateneumissa 1992 Tanssi­kengät oli kuitenkin esillä, kuten myös
Toipilas, Haavoittunut sotilas jne. Yli puolet Schjerfbeckin töistä on nykyään
Suomessa, etupäässä museoissa, Ruotsissa ne ovat useimmiten yksityiskodeis-
sa. Vuonna 2005 Ateneum sai Yrjö ja Nanny Kauniston 35 teosta käsittävän
Schjerf­beck-kokoelman, joten siellä on nyt 89 Schjerfbeckin teosta.

Taidemaalarit ja kirjailijat ovat yhdessä suhteessa eriarvoisessa asemassa.
Kirjailija ei työnsä val­mis­tuttua luovu lopullisesti kirjastaan, mutta kun tai-
teilija myy maa­lauksensa, hän luopuu siitä kokonaan.

KERTTU KERÄNEN

 

 

 

 

BART SIMPSON, VASENKÄTINEN

 

Jos olet oikeakätinen, koetapa heittää tikkaa vasemmalla! Saat pienen

aavistuksen vasenkätisyyden merkityksestä. Leikki on leikkiä, mutta

vasenkätisyydestä koituu monenmoista pikkuharmia maailmassa, joka

on suunniteltu oikeakätisille, kuten nokallisesta kauhasta tai purkin-

avaajasta. Kymmenen prosenttia ihmisistä on vasenkätisiä.

 

Vasenkätisyyttä on pidetty kautta aikojen epänormaalina ja huonou-

den merkkinä. Koulussa lapsia on yritetty pakottaa oikeakätisiksi esi-

merkiksi paketoimalla vasen käsi, sitomalla sormet yhteen tai paksun

kintaan käytöllä. 60-luvulle tultaessa keinot olivat jo jääneet pois,

korkeintaan huomau­tettiin lusikan pitämisestä ”väärässä” kädessä.

Vasenkätisyyttä ei enää pidetä vikana vaan erilai­suutena. Silti voi

olla tarpeen seurata, onko pienen koululaisen vasenkätisyys huomi-

oitu?

 

Nykyään kahden hengen pulpeteista on luovuttu, niissä vasen- ja oi-

keakätinen tökkivät toisiaan kyynärpäillä. Vasenkätisen kannattaa

olla pöydässä oikeakätisen vasemmalla puolella. Onko koulussa sak-

set vasenkätisille? Tavalliset sakset satuttavat eikä leikkausjälki ole

sitä mitä pitäisi. Käsitöissä ja urheilussa vasenkätisellä voi olla vai-

keaa. Jos opastat lasta kutomaan tai virkkaamaan, istu häntä vasta-

päätä ja opeta näyttäen. Kirjoitettaessa syntyy vähemmän sotkua,

jos paperi kään­netään 30-45 astetta myötäpäivään ja pidetään kättä

tekstin alapuolella. Ihmisen kätisyyttä ei voi muuttaa sen jälkeen,

kun käsien motoriikka on rakentunut. Oikean käden käyttöä voi kui-

tenkin harjoitella, esimerkkinä vasenkätinen pojanpoikani soittaa

oikeakätisesti veto­pasuunaa.

 

Vasenkätisille on erittäin tärkeää itsetunnon kehittyminen, luotta-

mus omaan itseen, että on hyvä. Hankittu itsetunto syntyy omista

kokemuksista, onnistumisen tunteista, kannustavasta palautteesta

mutta myös pettymyksistä. Annettu itsetunto taas syntyy vanhem-

pien hoivasta ja rakkaudesta ilman, että lapsi itse tekee sen eteen

mitään. Koulunkäyntiäkin edistää opettajan suhtautuminen vasen-

käti­siin oppilaisiin ymmärtäen ja kannustaen.

 

Vasenkätisyyttä on tutkittu jo pitkään, mutta tarkkaa selkoa siitä,

mistä vasenkätisyys johtuu, ei vielä ole. Todennäköisesti syynä

ovat monimutkaiset yhteydet geenien ja ympäristön välillä ja en-

nen kaikkea ilmiöllä on selvä yhteys aivojen toimintoihin. Oikea

aivolohko on luovuuden ja tunne-elämän keskus ja vasen järjen

ja logiikan, mutta ne toimivat yhteistyössä. Aivolohkojen toimin-

nallisia eroja ja pitkälle meneviä päätelmiä ihmisten luokittele-

miseksi on parasta välttää.

 

Oikeakätisillä vanhemmilla voi olla vasenkätinen lapsi, ja kahden

vasenkätisen lapsi voi hyvinkin olla oikeakätinen. Vasenkätisyyttä

esiintyy kaikkialla ja hieman enemmän miehillä kuin naisilla.

Vasenkätiset ovat taiteellisia, hyviä urheilijoita ja johtajia.

Luettelot vasenkätisistä julkisuuden henkilöistä ovat kovin mies-

voittoiset. Niillä on kuitenkin merkitystä esimerkkeinä onnistu-

misista, kuten Bill Gates.

 

Eturivin vasenkätisten taiteilijoiden luettelo on loputon, esim.:

Leonardo da Vinci, Michelangelo, Rafaello, Picasso, Bach, Beet-

hoven, Mozart, Kaija Saariaho. Moni taiteilija on molempikätinen.

Huippu-urheilijoista mainitta­koon Pelé, Rafael Nadar, Jari Kurri,

Jarkko Nieminen jne. Ten­nik­sessä on etua vasenkätisyydestä,

koska vastustajilla voi olla vaikeata löytää harjoitusvas­tustajia.

Ja nyrkkeilyssä vasen suora voi yllättää.

 

Huomattavan moni Yhdysvaltain presidentti on vasenkätinen,

ainakin Obama, isä-Bush, Clinton, Reagan, Kennedy, Ford, Truman,

Franklin, Hoover. Johtajakaartia ovat myös Napoleon, Elizabeth II

ja Fidel Castro.

 

Mutta miksi ihmeessä Bart Simpson ja Kermit ovat vasenkätisiä?

 

KERTTU KERÄNEN

 

IDEAGENERAATTORI PYÖRÄHTI TAAS. Länsi-Uusimaa 11.8.2012

Ideageneraattori pyörähti taas  

Länsi-Uusimaassa oli suunnilleen vuosi sitten huolestunut kirjoitus Karja-

lohjan koulun uimarannan kunnosta. Rantatöyräällä olevien mäntyjen

juuret olivat suureksi osaksi paljaana ja rankat sateet juoksuttivat maa-

ainesta lisää hietikolle ja veteen saakka. Vuosien mittaan tilanne on pa-

hentunut ja varmaan pahenee entisestään, kun sateista ei tänäkään ke-

sänä näytä tulevan loppua.

Mielikuvani mukaan kunnassa on ollut työryhmä pohtimassa, mitä uima-

rannalle pitäisi tehdä, mutta mitään ei ole kuulunut. Nyt kunnan väki

lienee vielä lomalla, mutta ideageneraattorin pyörähdettyä päässäni eh-

dottaisin, että rantatöyrästä myötäilemään rakennettaisiin kivipenger,

jonka taakse jäävät puiden juuret voisi myös suojata maa-aineksella.

Kiviaidan ja veden väliin jäisi lähes kolme metrin leveydeltä hiekkarantaa.

Kiviaita voisi olla kaareva, polveileva, muodostaen loivia looseja. Jos ki-

vet olisivat pieniä, aita pitäisi vahvistaa betonilla. Muutoin kivet päätyvät

lasten hiekkalinnojen vahvistukseksi. Nähdäk­seni tuommoisia 40-senttisiä

kanttiinsa kiviä tarvittaisiin pari kerrosta ehkä 60 metrin matkalle. Polvei-

levan muodon idea on jäänyt mieleeni Gaudin Parc Qüellista Barcelonassa,

mutta vain muo­to. Gaudin aidathan on päällystetty erivärisillä mosaiikki-

palasilla. Pengerrysesimerkkejä löytyy toki lähempääkin, esimerkiksi Mus-

tikka­maan uimaranta mäntyineen Helsingissä on suojattu juuri kiveyksellä.

Ja toisaalta, kiviaitojen rakentamisesta on näyttöä Karjalohjan harjun rin-

teessä melkein joka tontilla. Eikä niitä kiviä ole hakattu muotoon, vaan

käytetty semmoisenaan. Sitä paitsi graniitti ja gneissi ovat kumpikin kau-

niita kivilajeja.

Kysymys on myös siitä, saako kiveä ottaa ja mistä. Uuden paloaseman ra-

kennustyömaalta näyttäisi löytyvän runsaasti ylimää­räistä maa-ainesta,

muun muassa juuri isoja kiviä. Joutaisiko sieltä kiviä ainakin hyväksi aluksi,

vai onko niille suunniteltu muuta käyttöä? Kuljetus pitäisi myös järjestää,

mutta ei millään isolla maansiirtokoneella eikä kuorma-autollakaan. Nii-

den kulku harjun poikki on torjuttava kerta kaikkiaan, nyt ja aina.

Ainakin yhdet portaat pitäisi rakentaa. Niiden pitäisi tietysti olla kiinteät

ja tukevat. Ja sitten on tuhannen taalan kysymys: löytyisikö talkooväkeä?

Vielä 1960-luvulle saakka oli tapana, että kirkonkylän miehet rakensivat

talkoilla kunnan ”kivirantaan” aina alkukesästä laiturin. Sitä käy­tettiin

venelaiturina, lapset kävivät pohjan terävistä kivistä huolimatta siitä uimas-

sakin, mutta ennen kaikkea sitä käytettiin ahkerasti matonpesuun ja pyyk-

kien huuhteluun. Siihen aikaan vielä äitien pyykki­padat höyrysivät rannoilla.

Nyt on kaikenlainen pyykinpesu kielletty Puujärvessä vesien säilymiseksi

puhtaana ja se on hieno asia. Talkoohenkeä on Karjalohjalta löytynyt ihan

äsket­täinkin: vanhan tiilitehtaan kunnostus on edennyt hyvän loikan.

Uimarannasta vielä. Ei olisi pahitteeksi, jos rannassa olisi myös hyppypont-

tooni tai vastaava, sekä jonkinlainen systeemi  kenkien saamiseksi jalkaan

hiekattomina. Venelaituria ei mielestäni tarvita, sen sijaan sellaisen voisi

rakentaa kirkkojen luokse kunnan rantaan, vai tulisiko siitä liikaa liiken­net.

tä lasi- ja kivikirkkojen väliin?  Veneilijöiden ei tällöin tarvitsisi jättää ve-

nettään kummallekaan uimarannalle. - Mutta ensin pengerrys koulun ran-

taan, mieluummin ennen kuin Karjalohja liitetään Lohjaan. Luulenpa, et-

teivät ideageneraattorin kirskahdukset kuulu Lohjalle asti kovin helposti.

KERTTU KERÄNEN