HISTORIAN HAVINAAA ELOKUVISSA. Länsi-Uusimaa 25.3.2011

Viime vuoden lopulla kävin katsomassa Sofia Coppolan elokuvan Somewhere. Myöhemmin yritin muistella, mistä siinä oli kysymys. Vasta isojen ponniste­lujen jälkeen alkoi tulla mielikuvia parhaat päivänsä nähneen näyttelijän joutavanoloisesta elämästä, jossa vielä oli rippeitä elitistisestä elämästä. Ajettiin hienolla autolla älyttömästi ympyrää tai antamaan haastatteluja ja juhlittiin tolkuttomasti. Olihan siinä sanomaa, eri asia on, mitä siinä kukin näki.

      Nyt parin viikon sisällä olen katsonut sekä Juha Wuolijoen ohjaaman Hella W:n että Tom Hooperin ohjaaman Kuninkaan puheen. Muiden lailla ihmettelen, miksi Hella Wuolijoesta ei ole tehty elo­kuvaa aikaisemmin, kun aineksia olisi vaikka kuinka moniosaiseen jatkosarjaan. Vielä parikym­mentä vuotta sitten ei olisi voitu tehdäkään. Nyt on aikaa kulunut, Neuvostoliitto romahtanut ja Wuolijoen vaiheikasta elämää ja erikoista persoo­naa historiallisena merkkihenkilönä voidaan tutkia.

      Kun yhteen aikaan kun luin pelkästään elämäkertoja, oli luontevaa siirtyä Aino Kallaksen päiväkirjoista Hella Wuolijoen kirjoihin Koulutyttönä Tartossa ja Yliopistovuodet Helsingissä. Wuoli­joki kirjoitti ne vankilassa ilman muistiinpanoja tai mahdollisuutta tarkistaa faktoja. Niinpä kirjoissa saattaa olla ja onkin virheitä. Hella Wuolijoki oli joutunut maanpetossyytteen vuoksi vankilaan vältettyään kuolemantuomion äänin 3-2. Elokuvan vankilajakso oli silti painoarvoltaan iso verrattuna hänen muihin vaiheisiinsa. Vakooja vai ei? Omasta mielestään Hella W ei sitä ollut.

      Hella Wuolijoki oli tuottelias näytelmäkirjailija, piinkova bisnesnainen, politiikan huipulla suk­kuloiva rauhanneuvottelija, kartanonrouva ja maanviljelijä, kansanedustaja, Yleisradion pääjohtaja. Hän tuli nuorena tyttönä Suomeen opiskelemaan, ollen valmistuttuaan Viron ensimmäinen aka­teeminen nainen. Hän meni naimisiin Sulo Wuolijoen kanssa ja oli ensimmäinen suomalainen nainen, joka liiketoimillaan, ilman perintöjä, teki miljoonaomaisuuden. Hän omisti muutaman sahan, toi Suomeen kahvia ja sokeria, neuvotteli miljoonakau­poista länteen ja itään. Hän uudisti Yleis­radion pääjohtajaksi tultuaan sen ohjelmapolitiikan, muun muassa Radion orkesteri ja teatteri perustettiin, Työmiehen tunti ja Metsäradio saivat alkunsa. Hän onnistui lähes kaikessa mihin ryhtyi - paitsi suhteessa tyttäreensä.

     Filmin käsikirjoitus on Outi Nyytäjän, pääosassa Tiina Weckström. Elokuvassa on upeat puitteet, hienot näyttelijät, mutta aineiston runsauden vuoksi täysonnistuminen on mahdotonta. Olennaisen valinta on ylivoimaista kenelle tahansa.

     Brittielokuva Kuninkaan puhe oli myös hyvin vaikuttava. Se sai neljä Oscaria (paras elokuva, paras miespääosa, paras ohjaus ja paras käsikirjoitus). Mies-sivuosaa esittänyt (vale-)puheterapeutti Geoffrey Rush ei piitannut muodollisuuksista ja niinpä syntyikin monta herkullista tilannetta etiketistä kiinnipitäneen potilaan kanssa. Kun veli Edward VIII joutui luopumaan kruunusta rouva Wallis Simpsonin vuoksi, päähenkilöstä tuli vasten tahtoaan kuningas Yrjö VI. Englanti oli juuri joutunut sotaan Saksan kanssa ja kuninkaan piti pitää radiossa puhe alamaisilleen.

      Elokuvan esille tuoma puhevika, änkytys, on vakava asia varsinkin valtion päämiehelle. Se voi aiheutua kiusaami­sesta ja toisaalta olla kiusaamisen syy. Soisin kaikkien, joilla on puhevika, jotka on pakotettu oikeakätiseksi tai joita kiusataan, näkevän sen. Elokuva ei voi olla koskettamatta jokaista, joka sen näkee. Tirautinpa minäkin lopuksi muutaman kyyneleen.

KERTTU KERÄNEN

AVOIMIN KORTEIN VAALEIHIN, Länsi-Uusimaa 11.03.2011

Eräs mielipidekirjoittaja kyseli kansanedustajaehdokkaiden arvoja. Varsinkin näinä päivinä, kun kaikki asiat mitataan rahassa, olisi vanhoilla arvoilla tilausta. Arvokeskustelussa on mahdollista joutua loputtomaan kiistelyyn. Kuitenkin Vuorisaarnasta ja kymmenestä käskystä kumpuava kristillinen etiikka löytyy jossain muodossa kaikista uskonnoista. Myös uskonnot-tomat ovat yhtä mieltä yhteiselon onnistumisen edellytyksistä: älä varasta, älä tapa, auta lähimmäistäsi jne.

      Suomen evankelisluterilaista kirkkoa kiusaa kristillisdemokraattien esiintyminen koko kirkon äänitorvena. Nyt vaalien lähestyessä Kirkko- ja Kaupunki –lehden päätoimittaja Seppo Simola otti asiaan ärhäkän kannan: ”Tehtäköön nyt jälleen kerran selväksi, että kristillisdemokraatit eivät ole mikään kirkon puolue. Sen kannatus tulee lähinnä hellun-tailaispiireistä ja kirkon konservatiivisim­masta laidasta. Se ei edusta millään lailla kirkon tai suomalaisten kristittyjen valtavirtaa.”

(Helluntailaispiirien lisäksi kristillisdemokraateilla on kytköksiä viidenteen herätysliikkeeseen. Puolueen puheenjohtajan Päivi Räsäsen mies Niilo Räsänen on Luther-säätiötä lähellä olevan  Kansanlähetysseuran opiston rehtori. Kansanlähetysseura, Suomen Raamattuopisto ja Kansan Raamattuseura ovat ns. viidennen herätysliikkeen suurimmat järjestöt. Herätysliike syntyi 1900-luvulla rukoilevaisuuden, herännäisyyden, evankelisuuden ja lestadiolaisuuden jälkeen. L-U toim.poistama kpl))

Onko kirkko huolissaan kenties siitä, että monet ihmiset äänestävät kristillisiä ajatellen, että ne nyt ainakin ovat kunnollisia ihmisiä. Niin yleensä onkin, mutta lahkolaisuus merkit-see myös ehdotto­mia äärikannanottoja aiheuttaen arkielämän ahdistusta. Lahkolaiset pitävät itseään muita parempina kristittyinä. Kuitenkin kaikissa puolueissa on kristilliset arvot ja etiikan omaavia ehdokkaita, joille myös tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat tärkeitä. Näin ei voi sanoa kaikista lahkoista.

     Kävin MTV3:n vaalikoneella. Jokaisen kysymyksen kohdalla tuli eri ehdokas ja lopulta ekaksi sijoittui kristillisdemokraatti! Mistä tiedän mihin lahkoon hän kuuluu? Onko hän piilohelluntailai­nen, vapaakirkkolainen, lestadiolainen? Luther-säätiöläinen tai muu arvo-koservatiivi? Uskonnolli­nen suuntautuneisuus on niin tärkeä tieto, ettei sitä saisi piilotella. Vaalikoneesta tietoa ei löydy ja puolueen ehdokasluettelossa on pelkät nimet.

      Äänestysiän laskeminen ei ehtinyt näihin vaaleihin, onneksi. Nuorten pitäisi ensin hankkia vähän elämänkokemusta. Todella pieni vähemmistö nuorista tietää tai edes välittää yhteiskunnallisista asioista. Esimerkiksi kymmenlapsisessa lestadiolaisperheessä saattaa olla viisikin nuorta äänestä­jää, joille isä sanoo ketä äänestetään. Ja isälle on annettu seuroissa ohjeet. Lestadiolaiset kuuluvat usein keskustaan.

      Soini taas kertoi olevansa roomalaiskatolinen. Katolisessa kirkossa on paljon hyvää. Moniin asioihin silläkin on tiukka kanta, jotka aiheuttavat ihmisille ahdistusta ja jopa terveyshaittoja.

      Kansanedustajat ovat ylintä lainsäädäntövaltaa edustava taho. Vaikka meillä on perus- ja ihmis­oikeuksista lainsäädäntö kunnossa, niitä koskevia uudistuksia saattaa tulla käsit-telyyn. Silloin ei ole ollenkaan merkityksetöntä kansanedustajan arvot. Uskonnon ja politiikan yhdistäminen saattaa olla jopa vaarallista. Kunnallispolitiikassa uskonnolliset hyvä-veli­porukat vaikuttavat pieneen ihmiseen vielä enemmän.

      No niin tytöt (sanoo jumppaohjaajani), muistakaamme, mitä mieltä katolinen kirkko ja useimmat lahkot ovat tasa-arvosta, naisten asemasta, naispappeudesta, ehkäisystä, abortista ja avioliitosta.

KERTTU KERÄNEN

PIENIÄ JA ISOJA ROSVOJA. Länsi-Uusimaa 25.2.2011

Koulujen talvilomaviikko alkoi. Elias, Pyry, Valtteri ja Otso tulivat mummin ja vaarin kanssa Karjalohjalle pakkasia pelkäämättä. Luntakin oli valtavasti, mutta pakkasta puolen päivän aikaan enää -15C. Sisällä oli sentään +13, eikä hätää: tuli pönttöuuniin ja lämpöpatterit täysille!

      Odotetuin riento oli tietysti uintireissu Päiväkummun Kylpylään, höyrysaunaan, pikku-riikkiseen vesiliukumäkeen ja uima-altaisiin. Sinne sutena! Illemmalla sanapeliä pelattaessa kuului ruoka­kaapista rapinaa; hiiret olivat siis hankkiutuneet taloon. Aamulla havaittiin, että ruokakomeroon unohtunut makaronipussi oli tyhjä. Joka ikinen makaroninkiekura oli viety; pussin kyljessä oli vain pikkuriikkinen reikä. Mahtoi olla hiiriheimolla säpinää ja touhua, kun raahasivat saaliin koloihinsa. Mutta, mitenkähän hiirille kävi? Kuolivatko nämä ahneet pikkurosvot ähkyyn, kun makaronit turposivat pikkumahoissa moninkertaiseksi? Rapina komerossa ainakin loppui.

      Makaronien rosvous ei tietysti paljoa haitannut, Mies uudestaan kauppaan ja se oli sillä selvä. Mutta miten valtaisaa tuhoa hiiret ja rotat tekevätkään maailman viljavarastoissa! Intiassa Biharin maa­kunnassa puolet viljasadosta menee rottien ja muiden jyrsijöiden suihin. Osissa Intiaa rotta on pyhä eläin niin kuin nautakin, eikä sitä saa hävittää.

      Maailman viljavarastot ovat huvenneet koko 2000-luvun, eikä ennätyssato 2009 juuri-kaan kohen­tanut tilannetta. Yhdysvaltain maatalousministeriön arvion mukaan viljasato kasvoi yli 90 miljardia kiloa edellisvuodesta 1781 miljardiin kiloon, vaikka viljelyala pysyi ennallaan. Keskihehtaarisato nousi 3,1 tonnista 3,3 tonniin, ja myös oli uusi ennätys. Varastointioloja vain pitäisi parantaa kaikkialla, torjua homeen, hyönteisten ja jyrsijöiden tuhot. Äärimmäiset sääilmiöt, kuivuus mm. Venäjällä ja nyt Kiinassa sekä tulvat Australiassa ovat aiheuttaneet sadolle jyrsijöitäkin suurempaa tuhoa.

      Entäs tämä toinen iso rosvo, Guggenheimin taidemuseohanke? Eräs viimekertaisen pakinani lukija oli epätietoinen, olenko Helsingin Guggenheimin museon puolella vai vastaan. Kyllä kantani piti näkyä: nyt on jo niin monta jättihanketta meneillään (Musiikki-talo, rautatietunneli Tallinnaan, pisararata ja uusi pääkirjasto) ja kun Kiasmakin tuottaa tappiota 200 000 € vuodessa, niin ei enää Guggenheimia, please! Eihän Helsinki pysty edes avaamaan uudestaan erästä jo lakkautettua sivukirjastoakaan, se kun maksaisi muka          50 000€!

       Markkinataloudessa yritykset tekevät markkinatutkimukset ja analyysit omalla kus-tannuksellaan. Nämä vekkulit Guggenheimin johtajat tekevät selvitykset itse, mutta maksattavat sen mahdollisella tilaajalla. Selvityssumma on kaksi miljoonaa euroa. Se on törkeää rahastusta! Ja jos rakentamiseen päädytään, järjestetäänkö arkkitehtikilpailu, missä suomalaiset arkkitehdit pääsevät esittelemään näkemyksensä? Kanadalaissyntyisestä arkkitehti Frank Gehrystä, 82, puhutaan jo itsestään selvyy­tenä. Millä oikeudella? Sitä paitsi vauraat Rio de Janeiro, Guadaljara, Taichung, Hongkong, Las Vegas ja myös Vilna luopuivat Guggenheim-hankkeista, osaksi kustannussyistä.

      Mistä koko idea on lähtöisin? Helsingin taidemuseon johtaja Jussi Gallen-Kallela-Sirén myönsi aamuTV:n lähetyksessä 18.1. olevansa idean isä: ”Pari museonjohtajaa keskusteli asiasta, hän itse ja pääjohtaja Richard Armstrong ja he sitten ehdottivat Guggenheimin Museon sijoittamista Helsin­kiin.” Sillalailla! Ja taas on kädet kyynärpäitä myöten veronmaksajien taskussa!

KERTTU KERÄNEN

HUUTOLAISET KESKUUDESSAMME. Länsi-Uusimaa 11.2.2011

1800-luvun alkupuolella vanhusten- ja köyhäinhoidosta Suomessa vastasi kirkko. Kunnallis-laki vuodelta 1873 muutti hallintoa ja siirsi muun muassa köyhäinhoidon kuntien tehtäväksi. Asetus yleisestä vaivaishoidosta uudistettiin vuonna 1879 ja se velvoitti kunnat auttamaan elatusta vailla olevia vanhuksia, lapsia, raajarikkoja, heikkomielisiä ja pitkällisempää tautia sairastavia. Ylöspito järjestettiin pitämällä huutokauppa viattomien lasten päivänä. Huutolaiset annettiin niille, jotka huusivat heistä pienimmän summan. Talolliset huusivat taval­lisesti lapsia, joista oli apua talon töissä. Köyhät huusivat hoidokin saadakseen lisätuloja. Huutolaisen ylläpito oli usein huonoa ja valvonta olematonta. Huutokauppoja järjestettiin vielä 1920-luvulla.

      Jotkut kiersivät mieluummin kerjäläisinä kylästä kylään. Kerjääminen oli yleistä 1800-luvun alussa eikä sitä saanut kitketyksi Ruotsin eikä Venäjän hallinto. Kerjäläiset eivät päässeet vaivaishoitoon paitsi siellä missä olivat kirjoilla. Kirjoille taas pääsi vain, jos oli elättänyt itsensä ko. kunnassa kaksi vuotta, eikä siis ollut köyhäinhoidon tarpeessa.

      Poikkeaako nykymeno paljoakaan tuosta? Nettikeskustelussa eräs äiti murehti lapsensa oloa perhepäivähoidossa. Lapsi sai eri kohtelun kuin hoitajan omat lapset, joiden teke-misiin ei puututtu samalla tavoin kuin hoitolapsiin. Huutolaislapset taas saattoivat joutua tekemään kellon ympäri töitä ja ylöspito oli ihan toista kuin talon omilla lapsilla. Eriarvoisuus alkaa varhain ja mitä se tekee lapsen itsetunnolle? Päiväkodissa lapset ovat sentään tasa-arvoisia keskenään. - Kyseessä oli siis yksit­täistapaus, eikä tällä äidillä ilmeisesti ollut valinnan mahdollisuutta.

      Ei ole kaukana huutolaismenettely vanhustenkaan kohdalla. Hoivapalveluja yksityiste-tään tai ulkoistetaan ja kilpailutetaan säästöjen toivossa. Kilpailutus edellyttää tuotteista-mista. Mutta voi­daanko hoivapalveluja edes kunnolla tuotteistaa? Toimenpiteitä kyllä, mutta miten mitataan toiseen ihmiseen suhtautuminen, tapa jolla palveluntuottaja kohtaa palvelun saajan? Pelkät toimenpiteet eivät hyvässä hoivapalvelussa riitä.

      Entä terveydenhuolto? Kolme vuotta sitten luovuttiin lääkärien oikeudesta ottaa yk-sityispotilaita julkisissa sairaaloissa. Nyt helmikuussa HUS päättää yksityissairaalan perus-tamisesta julkisiin tiloihin. Perusteluna on tilojen käytön tehokkuus, hyvien lääkärien pysyminen viroissaan ja se, ”etteivät vuorineuvokset halua jonottaa arkena julkisessa sairaalassa”. Ehkä suunnitelmaa ei kannata torpata, eikä enää voikaan. Silti, verorahoja ei pitäisi syytää yksityiseen terveydenhuoltoon, mutta uuden sairausvakuutuslain mukaan julkisissa tiloissa toimiva yksityinen sairaala voi saada Kela-korvauksia vuoteen 2015 saakka. Ainakin.

      Ulkoistusesimerkiksi sopii kun kunta vähentää väkeä hoivapalveluista ja kehottaa työntekijöitään ryhtymään yrittäjiksi. Vanhukset yrittävät kaikkensa, ettei apua tarvitsisi ostaa ja tukeutuvat mie­luummin sukulaisiinsa, jos niitä on. Kun aikoinaan tein tutkimusta naisyrittäjyydestä, oli äärim­mäisen vaikea saada haastateltavia. Osa vastanneista oli ns. pakkoyrittäjiä, entisiä kunnan kodin­hoitajia, joiden tulotaso oli heikentynyt yrittäjyyden myötä. Mitään ei jäänyt käteen ja niinpä he yrittivät kaikin keinoin vaihtaa alaa.

      Onko missään tutkittu, kuinka paljon ulkoistaminen, kilpailuttaminen, tuotteistaminen ja valvonta maksaa? On alkanut kuulua kuiskauksia, ettei ulkoistaminen olisikaan niin edullista. Ja, kun valtion tai kunnan järjestämisvastuu on poistettu, sitä ei saada takaisin.

KERTTU KERÄNEN

TAIDETTA FRANCHISING-PERIAATTEELLA. Länsi-Uusimaa 28.1.2011

Arkkitehti- ja taidepiireissä kuhisee, on suorastaan turbulenssia: Helsinkiin halutaan museoiden museo: Guggenheimin modernin taiteen museo. Selvitystyön tekemisestä on sovittu ilmeisesti ilman kilpailutusta Helsingin kaupungin ja Guggenheim-säätiön välillä, ja työhön on budjetoitu kaksi miljoonaa euroa. Maksamiseen osallistuvat Helsingin kaupungin lisäksi Suomen Kulttuuri­rahasto ja Svenska Kulturfonden - varakkaita yksityisiä säätiöitä kumpikin. Itse museon raken­tamiseen tulisi kulumaan useita satoja miljoonia. Se olisi metron jälkeen suurin hanke Helsingissä kautta aikojen.

      Vertailun vuoksi mainittakoon, että vireillä on myös Helsinki – Tallinna rautatietunnelin raken­tamisselvitys. Selvitystyö aloitettiin vuonna 2008, kun Jussi Pajunen ja Edgard Savi-saar alle­kir­joittivat aiesopimuksen. Kumpikin kaupunki maksoi 100 000 euroa ja rahaa anottiin myös EU:lta vähintään 500 000 euroa, mutta ei saatu. Itse tunnelin rakentamisen arvellaan maksavan sitten jo miljardi euroa. Suunnittelua tehdään ilmeisesti virkatyönä, ainakaan kilpailutuksista ei ole havain­toa. Tunnelin perusteluina on liikenteen päästöjen vähennystarve jota edesauttaa tavaraliikenteen siirtäminen raiteille. Mutta sittenpä olisimme maayhteydessä Eurooppaan!

       Edellistä vähäisempi hanke on Helsingin Musiikkitalo Töölönlahdelle, joka aloittaa toimintansa jo ensi kesänä. Talon ovat suunnitelleet suomalaiset arkkitehdit Marko Kivistö, Ola Laiho ja Mikko Pulkkinen. Kustannusarvio oli alun perin 98 miljoonaa euroa ja nyt toivotaan, että kustannukset pysyisivät 140 miljoonassa eurossa. Musiikkitalon osakkeista valtio omistaa 48 ja Helsingin kaupunki ja Yleis­radio kumpikin 26 prosenttia.

      Sitä paitsi nykytaidetta varten meillä on jo Kiasma, jonka suunnitteli amerikkalainen arkkitehti Steven Holl. Rakennusbudjetti oli 38 miljoonaa euroa. Kiasma on toiminut run-saat kymmenen vuotta, eikä ole kaikkien mielestä vastannut sille asettuja taiteellisia odo-tuksia. Kiasman maineik­kain teoskin lienee Teemu Mäen kissantap­povideo.Tappiota tuli viime vuonna 200 000 euroa. Suurin menestys oli vuoden 2006 ARS-näyttely, muutoin vuosittaiset kävijämäärät ovat alle 200 000.

      New Yorkin, Venetsian, Berliinin ja Bilbaon lisäksi Abu Dhabiin nousee Guggenheim-museo parin vuoden kuluttua. Helsinki olisi siis kuudes, ja sitä hallinnoitaisiin Bilbaon yksiköstä, jolla on veto-oikeus uusiin hankkeisiin Euroopassa. Bilbao on suureksi osaksi Guggnheiminsa ansiosta elpynyt  merkittäväksi talous- ja matkailukeskukseksi. Asukkaita siellä on runsas 350 000 ja suunta on ollut laskeva vuodesta 1970, esikaupunkialueet mukaan luettuna väkeä on noin miljoona. Tässä kohtaa Helsinki siis pärjäisi ilman väestöä koskevaa metropolihankettakin, mutta mistä saataisiin miljoona turistia vuodessa? Firenzen ja Bilbaon leveys­asteilla ei tarvitse jonottaa sisäänpääsyä pakkasessa.  

      Guggenheim-museot tapaavat olla veden äärellä. Vaikka nyt puhutaan rakentamisesta Katajanokan rantaan, voi tontti Töölönlahdelta olla todennäköisempi. Tarvitsisiko sen välttämättä olla Helsin­gissä? Eikö jokin rapakunnossa oleva paikkakunta, josta on tehtaat suljettu ja työttömiä joka puolel­la, tarvitsisi Bilbaon ihmettä kipeämmin?

      Olin aikoinaan vuorenvarma siitä, että Hartwall Areena ei menesty ja kaatuu lopulta veronmaksa­jien syliin. Näin ei ole käynyt, joten katson hiukan optimistisemmin Guggen-heim-hanketta. Siinä on puolensa. Ainakaan en lyö vetoa.

KERTTU KERÄNEN

KOHTI JÄNIKSEN VUOTTA. Länsi-Uusimaa 14.1.2011

Jotkut ehkä muistavat yhden 1970-luvun lopun vihaisista nuorista miehistä, kiharapäisen Dan Steinbockin (s. 1954). Hän nousi julkisuuteen arvosteltuaan vastakult­tuuri- ja vaihto-ehtoliikkeitä. Vuosiin hänestä ei kuulunut mitään, mies oli muuttanut rapakon taakse. 90-luvulla hänestä tuli kansain­välisesti tunnettu taloustutkija muun muassa amerikkalaisen media- ja viihdeteollisuuden ja Nokian menestystä koskevilla analyyseillaan. Uusimpaan Nokia-kirjaansa hän haastatteli kymmeniä Nokian johtajia, mutta johon syksyn organi-saatiomuutos ei ehtinyt. Steinbock sai kovaa kritiikkiä Nokin johdon mielistelystä.

      Viime vuosina Steinbock on ollut Intian, Kiinan ja Amerikan instituutin (ICA) kansain-välisen liiketoimin­nan tutkimusjohtaja ja käy silloin tällöin Suomessa. Marraskuun lopulla hän esitelmöi Työ- ja elinkeinoministeriön järjestämässä ”Alueet globaalissa taloudessa – aluekehittämisen strategiset valinnat” -seminaarissa. Kaukaa näkee helpommin missä mennään?

      Steinbock puhui huomattavan nopeasti, eivätkä suomenkielen sanat olleet hakusessa, vaikka mies on asunut vuosikymmeniä ulkomailla. Varoituksen sana kohdistui siihen, että ”kun Suomen teollisuu­desta on ensin siirtynyt suorittava työ Viroon ja myöhemmin Kiinaan, niin seuraavaksi lähtevät asiantuntijatyöpaikat, ellei kilpailukyvystä pidetä huolta. Nokian kannalta Kiina on tärkeä, mutta Afrikka myös; kehittyvien maiden riski­alttius on pienempi kuin kehittyneiden maiden.”

      ”Tulevaisuuden näkymät koko maailmassa ovat mustia. Viiden vuoden kuluttua todel-liset ongelmat ovat Steinbockin mukaan demokratiakriisi ja velkaantumisaste. Valtavan velkaantumisen ja työttö­myyden seu­rauksena monet USAn kaupungit autioituvat, eikä nousua näy. Maailman talouden veturit ovat muuttu­massa, pääoma menee Aasiaan ja ongelmat on hoidettava inflaatioilla. Tämä koskee lopulta muitakin maita.”

      Kiina on maailman väkirikkain maa, jonka valtava talouskasvu ei ole hyödyttänyt kaik­kia kansan­osia. Sielläkin rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Energiantarve kasvaa kilpaa teollistumisen ja elintason nousun kanssa. Sähköntuo­tannon lisäämiseksi Jangtse-jokeen valmistui vuonna 2003 valtava Kolmen rotkon pato, jonka vuoksi yli 1500 kylää ja kaupunkia peittyi veden alle ja lähes kaksi miljoonaa ihmistä joutui muuttamaan kotiseu­dultaan. Yksitoista ydinvoimalaa tuottaa sähköä, 32 on suunnitteilla ja näistä parikymmentä on jo rakenteilla. Kiinan vaikutusvalta Afrikassa ja myös Euroopassa on lisääntynyt huimasti. Olympia­laiset 2008 ja Shanghain maailmannäyttely 2010 oli­vat iso näyttö maailmalle Kii-nasta suurvaltana. Mutta ongelmiakin riittää: ilman ja ym­päristön saastuminen, uiguuri- ja Tiibet-kysymykset, suuret tuloerot ja demokratiaa ja ihmisoikeuksia vaativat toisin-ajattelijat. Liu Xiaobon tyhjä tuoli Oslon Nobel-juhlassa muistutti Kiinan johtoa poliittisen muutoksen tarpeellisuudesta.

      Kiinalaisten uusi vuosi alkaa 3.2., ja siirtymistä jäniksen vuoteen juhlitaan neljä päivää. Kiinalaiset kehittivät astrologiansa alun perin intialaisesta mytologiasta. Sen mukaan Buddha kutsui kaikki eläimet luokseen ollessaan lähdössä maan päältä. Vain kaksitoista eläintä saapui. Buddha nimitti palkinnoksi 12 vuotta näiden eläinten mukaan ja määräsi ne hoitamaan vuorollaan maan ja sen asukkaiden asioita, kukin kykyjensä ja luonteensa mukaan. Jäniksen ominaisuuksiin kuuluu hyvä käytös ja verraton neuvottelutaito; kunpa ne kuvaisivat kehityksen hallittua luonnetta jäniksen vuonna, Kiinassa ja muuallakin.

Hyvää ja Onnellista Jäniksen Vuotta!

KERTTU KERÄNEN

SILENZIO - HILJAISUUTTA! Länsi-Uusimaa 24.12.2010

Ihmisten vähyys voi tuntua oudolta. Eräs suomalainen pikkutyttö, jonka perhe oli isän työpaikan takia vuosia asunut Mumbaissa, tuli lomalle Suomeen. Helsingin Mannerheimintiellä tyttö kysyi isältä: ”Missä ihmiset ovat?” Hän oli tottunut ihan toisenlaiseen väenpaljouteen.

      Yksi Koskenniemen tunnetuimmista runoista on ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin”. Joku voi tuntea olevansa yksin perheessä, avioliitossa tai suuressa ihmisjoukossa. Se on lähinnä surumielinen tunnetila. On eri asia olla yksin kotona tai vaikka metsässä, siten ettei muita ole lähimaillakaan. Joskus yksinäisyys on juhlaa. Ainakin silloin kun se on vapaaehtoista.

      Yksinäisyyden sisarilmiö on hiljaisuus ja puhumattomuus. EU:n humoristisessa posti-kortissa kuvailtiin taannoin, millainen täydellisen eurooppalaisen tulisi olla. Hänen pitäisi olla humoristinen kuin saksalainen, hyvä organisaattori kuten kreikkalainen, hyvä kokki kuin britti, hänen pitäisi ajaa autoa kuin ranskalainen, olla raitis kuin irlantilainen, vaatimaton kuin espanjalainen, hillitty kuin italialai­nen ja puhelias kuin suomalainen (Talkative as a Finn),  ja niin edelleen. Suomalaisten vähäpuheisuus ja puhumattomuus tunnetaan. 

      Kun suomalainen pitää tauon puheessa tai puhuu liian hitaasti, se tulkitaan lopettamiseksi ja puheenvuoro siirtyy toisille. Suomalainen puhuu kyllä, kun on aihetta. Puhu-mattomuutta ei meillä edes pidetä pahana, päinvastoin. Sen sijaan  henkilö, joka ei anna toiselle suunvuoroa,  on ”suuna ja päänä”. Mutta suomalaisten puhumattomuus kiusaa muita. Jos istut seurassa pitempään sanomatta mitään, hyvin nopeasti sinulta kysytään, mikä sinun on? Mikset sano mitään? Oletko suuttunut, onko sinulla huolia?

       Oma lukunsa on hiljaisuus. Kun ei kuulu liikenteen tai minkään muunkaan ihmisen toiminnan aiheuttamaa ääntä tai melua, ei edes musiikkia. Ihminen voi kuulla omat ajatuksensa. Toisia hiljaisuus hermostuttaa tai jotain säpinää pitää olla. Heti huoneeseen tultuaan he laittavat ämyrit päälle, television, radion tai jonkin musiikkilaitteen.

      Tuomo Airaksinen, joka on Invest in Finlandin toimitusjohtaja, esitelmöi äskettäin investoinneista ja globaalista  taloudesta. Hän sanoi, että mikäli Suomeen halutaan ulkomaista pääomaa, sijoittajille ei kannata esitellä kaunista luontoa, koskemat­tomia erämaita eikä hiljaisuutta. Jotkut suorastaan ahdistuvat hiljaisuudesta, muun muassa kiinalaiset. Jo Keski-Euroopassa on miljoonia ihmisiä, joka eivät ole koskaan käyneet maalla, erämaista puhumattakaan. Moni kaupunki-ihminen saattaa ahdistua ja jopa pelätä metsässä.

      Kun Vatikaanin Sikstiiniläiskappelissa puheensorina yltyy, kaiuttimista kuuluu komento: ”Silènzio!” Kymmenien kielten sekamelska on yhtä tasaista kohinaa, eikä sen luulisi häi-ritsevän ketään. Se on samaa sukua kuin maailman (ihmiskunnan) humu rautatieasemilla, mikä myös on yksi kiehtovimmista äänimaisemista mitä tiedän.

      Mutta yhtä kaikki, Herran huoneessa tulisi olla hiljaa. Siellä ei kuitenkaan koskaan voi syntyä sellaista hiljaisuutta, jonka koin vuosia sitten öisellä hiihtoretkellä Kiilopäällä. Musta tähtitaivas kaartui kaiken yllä, tähdet tuikkivat ja oli aivan hiljaista. Vähitellen tajuntaan tunki käsittämätön ikiavaruuden humina. Ja oivallus omasta pienuudesta ja kaiken turhanaikaisuudesta valtasi mielen.

      Huomenna on joulupäivä. Kaiken humun ja kohinan jälkeen on hyvä hiljentyä, levätä arjen aherruksesta ja vain olla, yksin tai yhdessä. Hyvää Joulua meille kaikille!

KERTTU KERÄNEN