KARJALOHJAN TERVEYSASEMAN PUOLUSTUS. Länsi-Uusimaa ja Ykkössanomat 29.9.2015

Karjalohjan terveysaseman puolustus

Lähetin 24.9.2015 Lohjan kaupunginhallituksen ja –valtuuston jäsenille sekä kaupungin­johtajille kirjeen Karjalohjan terveysaseman säilyttämisen puolesta. Seuraavassa ko. kirje päivitettynä:

Kävin Karjalohjan terveysasemalla puutiaisen hyökättyä kimppuuni. Minut otettiin ystävällisesti vastaan ja sain ohjeet, vaikka olen kesäasukas. Kesäasukkaita ei ole aina otettu vastaan.

Seuraavaksi kyselin terveysaseman käytöstä. Olin tehnyt valmiiksi listan mahdollisista käyttäjäryhmistä ja täydensin sen vastauksilla. Kysely jäi tasolle käyttääkö vai ei ja jos käyttää niin kuinka usein, koska odotushuone oli täynnä ja henkilökunta melko kiireinen.

Käyttäjien suunnasta katsottuna säilyttäminen on välttämätöntä ja perusteet tulivat entistä korostetummin esille:

1) Karjalohjalla on useita kehitysvammaisten perhe- ja hoitokoteja: Eino Raunion Säätiön Pipolakoti, Toivo ja Rauha ry:n Sarion perhekoti ja Ojalan perhekoti, Vammaiskotisäätiön Pukkilan toimintakeskus ja Johanneskartano, ja kaikki nämä käyttävät terveysaseman palveluja usein. Alzheimerpotilaita hoitava Apilaniitty käyttää erityislääkäreitä.

Näissä hoitokodeissa on autisteja, dementikkoja, CP-vammaisia, syömishäiriöisiä jne. jotka tarvitsevat sairauksiensa hoidon lisäksi muutakin erityskohtelua. Esim. vakituinen, potilaan tunteva lääkäri on tarpeen. Terveysasemalla käynnit voivat olla saattajallekin haaste puhumattakaan potilaiden kuljettamisista Lohjalle. Näitä potilaita on 90.

2) Eläkeläisten (ikärajana keskimääräinen eläköitymisikä 60v) osuus väestöstä kasvaa ja iän myötä myös autottomuus lisääntyy. Yli 60-vuotiaita oli Karjalohjalla tilastokeskuksen mukaan 31.12.2014 oli 488.

3) Alle kouluikäisiä, 0-6 vuotaita, oli saman tilaston mukaan 98. Peruskoulun oppilaita  oli 74 ja vapaan kyläkoulun oppilaita 80, yhteensä 252.

4) Tupalan tehostetun palvelun toimintayksikön, Kotolan ryhmäkodin ja kaupungin Koivu ja tähti vuokra-asuntojen asukkaiden määrä on 37.

5) On myös huomattava, että kaikki työssäkäyvät eivät ole työterveyshuollon piirissä. Työttömät ja oikeastaan kaikki asukkaat voivat olla terveysaseman käyttäjiä.

6) Kesäasukkaiden akuutit vammat ym. hoidetaan. Kesäasukkaat moninkertaistavat kesäisin asukas­määrän, joka toki koko ajan vaihtelee, mutta terveysaseman pitäminen kokonaan kiinni kesäaikaan on outoa.

7) Pakolaisten /turvapaikan hakijoiden määrä ei ole vielä tiedossa.

8) Karjalohjan väkiluku oli 1450, ja em. erityisryhmien väestömäärä 857.

---------

Kuntaliitoksen jälkeen me karjalohjalaiset olemme joutunet käyttämään suunnattomasti aikaa ja energiaa palvelujemme puolustamiseen. Lohjan taholta meitä on uhannut jatkuvasti jonkin palvelun, koulun, kirjaston, nuorisotalon ja nyt terveysaseman lopetus. Esimerkki palvelun merkittävästä huononnuksesta on Tupalan murheellinen ruokasähly.

Asukkaille on tullut käsitys, ettei Lohjan kaupunki PYSTY tai halua huolehtia karja­lohjalaisten peruspalveluista. Kuitenkin terveysasema on kuntalaisten palveluista tärkein. Lopettamisen taloudellisia hyötyjä ole pystytty osoittamaan ja voi olla, että vaikutukset nähdään vasta sitten, kun vahinko on jo tapahtunut. Kaiken lisäksi hyödyt (€) todella saattavat olla olemattomat (vain lääkärin matkakulut?).

Olisi otettava huomioon, että 30 km:n matka Lohjalle on kyläläisille haastava ja ehkä mahdotonkin.

Kannattaisiko lopetussuunnitelma panna hyllylle, kunnes valtion SOTE-ratkaisu valmistuu ja kun tiedetään pakolaisten määrä. Tämä ei saa olla virkamiesten päättämä läpihuutojuttu kaupunginhallituksessa eikä -valtuustossa.

Karjalohjan terveysasemaa ei saa sulkea. Me tarvitsemme sitä. Se on meidän.

Kerttu Keränen

kesäasukas, mahdollinen paluumuuttaja

PUKKILANHARJU - KOTISEUTUMME HELMI. Ykkös-Sanomat 26.8.2015

70 000 vuotta sitten ilmasto alkoi viiletä Norjan ja Ruotsin tuntureilla.  

Kesät olivat koleita eikä lumi ehtinyt sulaa vaan kerrostui yhä paksum-

miksi kerroksiksi tunturien laelle. Alimmat kerrokset tiivistyivät jääksi. 

Lumi ja jää valuivat alas laaksoihin ja vuosituhansien aikana jäätikkö 

peitti yhä laajempia alueita, lopulta koko Pohjois-Euroopan. Jääkerros 

oli paksuimmillaan Pohjanlahden alueella, jopa kolmen kilometrin pak-

suinen.

       Noin 18 000 vuotta sitten ilmasto alkoi lämmetä ja jäätikkö sulaa. 

Sulava jäätikkö repi ja raastoi kiviä ja kallioita edetessään noin seitse-

män metrin syvyydeltä. Kun jään reunasta irtosi jäävuoria, ne kuljet-

tivat siirtolohkareita Viroon ja Tanskaan asti. Vasta 9000 vuotta sitten 

Suomi oli kokonaan jäätön, vaikkakin laajalti veden peittämä. Pysähty-

neen jäätikön eteen muodostuivat sulamis­vesien kuljettamasta ja jää-

tikön puskemasta aineksesta Salpausselät. Ensimmäinen Salpausselkä 

kerrostui noin 11000 vuotta sitten, ja se on pituudeltaan noin 200 km. 

Sen pohjois- ja eteläpuolelle muodostuivat Toinen ja Kolmas Salpaus-

selkä noin viidensadan vuoden välein. Ne eristävät Keski-Suomen tu-

hansien järvien vedet Suomenlahdesta ja Laatokasta.

       Punkaharju Saimaan Puruvedellä on kaunein harjuistamme ja yksi 

kansallismaisemistamme. Kansain­välinen matkailukohde se on ollut jo 

parisataa vuotta ja luonnonsuojelualueenakin yksi maailman van­him-

mista, sillä siitä muodostettiin kruunupuisto jo vuonna 1843.  Nykyisen

 suojelustatuksensa alue sai vuonna 1991. Metsähallitus hallinnoi alu-

etta vuoden 2008 alusta lähtien.

       Jo alakoulussa maantiedon tunnilla kuulimme myös muun muassa 

Hattelmalan harjusta Hämeenlinnassa ja Pyynikistä ja Kalevankankaas-

ta Tampereella. Lohjanharjun saimme kuulla olevan Salpausselän jatke. 

Lapsuuteni maise­maan kuuluu ehdottomasti Karjalohjan Pukkilan­harju, 

toinen näistä Salpausselän rinnakkaisharjuista ja sen kenties tuhansia 

vuosia vanha polku muhkuraisine juurakoineen ja kivineen. Harjujen 

harjanteillehan oli useimmiten muodostunut polkuja, joita ihmiset käyt-

tivät silloin, kun vesi vielä lainehti harjun molemmin puolin, ja myöhem-

min, kun teitä ja kulkuvälineitä ei ollut.

       Vanhempiemme ja meidän aikanamme monen upean harjun kohta-

loksi on tullut soranotto, erityisenä esimerkkinä Lohjanharju. Myös Kar-

jalohjan harjulla on pari sorakuoppaa. Soraa on tarvittu teiden ja talo-

jen rakentamiseen, eikä alkuaikoina kukaan puhunut pohjavesien vaa-

rantumisesta eikä maiseman entistämisestä.

       Pukkilanharju on Someron harjun tapaan tontti tontilta muuttu­-

massa asuntoalueeksi, jossa kesäasukkailla pitää olla huvila sekä ran-

nassa että harjun päällä. Vielä tänä keväänä Pukkilanharjun runsaan 

kilometrin mittainen polku kulki yhte­näisenä hautausmaalta koululle. 

Nyt hautausmaan viereisellekin tontille rakennetaan. Rakennustöiden 

aikana koneet tuhoa

vat ikiaikaiset polut, eikä niitä millään saa entistettyä kun ne kerran 

on myllerretty. Paikkakuntalaisten ulkoilutien kult­tuurihistoriallinen 

merkitys on tuhottu. Säilyneeltä osaltaan Pukkilanharjun polku on pai-

koin metrin levyinen. Sen molemmin puolin kasvaa kangasmetsää, mut-

ta aikoinaan harjun rinteillä kohosivat komeat petäjät. Parinsadan 

metrin päässä kirkolta ja hautausmaalta päin tultaessa on harjun kor-

kein kohta, luontainen näköalapaikka. Sen laelta näki aikaisemmin 

sekä Lohjanjärvelle että Puujärvelle. Kesäaikaan lehtipuut estävät 

nämä näkymät.

       Meillä karjalohjalaisilla ei ole museota, mutta meillä on upea, tu-

hansia vuosia vanha kulttuuriaarre, Pukkilanharju!  Sen polulla vaelsi-

vat aikoinaan Topelius ja todennäköisesti myös Lönnrot. Se on nyky-

 karja­lohjalaisten keskuspuisto, mainio sienestys- ja marjastuspaikka. 

Sen ulkoilupolulla on hyvä hengittää raikasta hapekasta mäntymetsän 

ilmaa.

KERTTU KERÄNEN



Palautetta tuli sähköpostilla: 

pukkilanharju

Lähettäjä	r kaatranen
Vastaanottaja	Kerttu Keränen
Päiväys	Tänään  27.8.2015  12:33

Viesti 1/626 < >

change-formatchange-format

 Luin artikkelisi. Se oli hieno.
Yritin lähettää viestin, mutta en onnistunut.
Toivottavasti Pukkilanharju säilyy
se mikä on vielä jäljellä.
 
terv. Ritva

KARJALOHJAN KIRKKOTALLEISTA

Kerttu Keränen & Tuomo Tukkinen  
(Alkuperäinen artikkeli on julkaistu Lohjan kotiseutulehdessä Kirkhakkisessa toukokuussa 
2015, tässä uudistettu versio)

Kuva 1. Yrjö Lehtonen 1913 

Kirkkotallien rakentamisperinne on todennäköisesti alkujaan jo keski-ajalta. 1700-luvulla tallit olivat yleisiä koko Ruotsissa. Niitä saattoi olla kirkon yhteydessä paikoin jopa toistasataa. Tällaista kirkkotallien ryhmää kutsuttiin kirkkokyläksi. Ruotsalaisissa talleissa oli usein toi-sessa kerroksessa liedellinen ja ikkunallinen kirkkotupa, jossa voi yöpyä.

Meillä Suomessa

Suomessa kirkkotalleja oli lähinnä vain Pohjanmaan rannikolla ja Länsi-Suomessa, todennäköisesti juuri Ruotsin vaikutuksesta. Jos kirkkomatka oli pitkä, talolliset rakensivat tallin omien hevostensa lepo- ja suojapaikaksi, mutta myös kylien yhteisiä talleja oli. Tavallisesti tallit oli rakennettu hirsistä, mutta joskus myös laudoista, ja maalattu punamullalla. 

Kirkkotalleja on ollut kaikkien Etelä-Pohjanmaan emäkirkkojen lähellä. Erityisen hyvin tallit ovat säilyneet Kruunupyyssä ja Närpiössä. Närpiön kirkkotallit ovat tiiviisti vieri vieressä kolmessa ryhmässä. Vanhimmasta tallista löytyy vuosiluku 1780, mutta suurin osa lienee rakennettu 1800-luvulla. Närpiön tallien käyttö talleina päättyi ilmeisesti jo 1800-luvun lopulla. Kirkkotalli saattoi olla jaettu kahteen osaan, toinen ihmisille ja toinen hevosille. Jos tallin yhteydessä oli tupa, kirkkoväki vietti siellä aikaansa ennen ja jälkeen kirkonmenojen, lepäsi ja vaihtoi vaatteita. Talliin mahtui yhdestä kolmeen hevosta. 

Karjalohjan tallit

Karjalohjan tallit olivat kuvien perusteella yksiosaisia hevos­talleja, osin hirsistä salvattuja. Joskus kylien taloilla oli yhteinen talli, jota käytti sen talon väki, jonka vuoro oli käydä kirkossa. Kirkossakäynti oli tärkeätä 1700- ja 1800-luvuilla sananjulis­tuksen lisäksi myös siksi, että kirkossa luettiin julkiset kuulutukset. Vuorossa olleen talon väki tiedotti oman kylänsä ihmisille kuulutusten sisällön. Rippikirjoista selviää talollisten ja kaikkien muidenkin seurakuntalaisten käynnit ehtoollisella. Kirkossa pyrittiin käymään hyvän kelin aikana etenkin touko-syyskuussa. Kirkossa­käyntipakko poistettiin 1910-luvun alussa.

Karjalohjan neljäs kirkko, kivikirkko valmistui 1860. (Kuvat 2 ja 3). Kirkon läheisyyteen itäpuolelle perustettiin heti hautausmaa, ja ensimmäiset kirkkotallit rakennettiin samoihin aikoihin. Ensimmäinen kirkkotalli, joka oli myö­hempiä talleja selvästi pitempi, sijaitsi ruumishuonetta vastapäätä maantien toisella puolella. Se oli kuitenkin huonokuntoinen eikä suojannut hevosia tuulelta ja kovilta pakkasilta, joten se korjattiin varastotilaksi. Muita kirkkotalleja oli kuusi. Niistä kolme sijaitsi tien varressa kivikirkosta etelään nykyisen Puputin talon vieressä ja kolme kirkon itäpuolella, entisen osuuskaupan tontin kirkonpuoleisella sivulla. Ne olivat kaikki maalaamattomista hirsistä rakennettuja ja niissä oli pärekatto, eikä niissä yövytty. Suoraan kirkkoa vastapäätä tien toisella puolella oli 1880-luvulla Stefan Miinisen kauppa, jonka yhteydessä oli tallitilaa sekä hevospuomi kuten kirkonmäelläkin.

Eteläpuolen tallit

Talolliset rakensivat ja omistivat tallit. Tarkkaa tietoa niiden rakennusvuosista ei ole, mutta olemassa olevien valokuvien perusteella voi näitä päätellä. Ensimmäisessä tunnetussa kirkkokuvassa (kuva 2), joka on Irene Wahlbergin 1894 ottama,  näkyvät kaikki kolme eteläpuolen kirkkotallia. Nämä ns. Winterin kulman tallit olivat pystyssä vielä 1915¸kesällä 1919 niitä oli jäljellä kaksi ja 1934 talleista vain yksi. Kanttori Oskari Viljasen 1903 ottamassa kuvassa (kuva 3) näkyvät eteläpuolen kirkkotallit, joista oikealle kauppias Miinisen hevosvaja.

Kuva 2. Irene Wahlberg 1894: Ensimmäinen valokuva Karjalohjan kirkosta. 

Eteläpuolen kolme kirkkotallia erottuvat vasemmalla.

Yksi eteläpuolen talleista kuului Långvikin kylän Tavian talolle. Kuusian kylän Vanhantalo ja Uusitalo omistivat ainakin myöhemmin keskimmäisen tallin. Tässä tallissa Eemeli Kurki korjasi 1950-luvulla polkupyöriä ja kokosi uusiakin useammista pyöränromuista. Monen pienen koululaisen ensim­mäinen polkupyörä oli Eemelin pajasta lähtöisin. Tämä viimeinenkin talli purettiin 1970-luvulla ja siirrettiin Kuusialle Vanhantalon pihapiiriin, jossa se sai uuden katon pellistä, ja jossa se sijaitsee edelleen. Kolmas eteläpuolen talleista kuului ilmeisesti Kärkelän kartanolle. Lähellä Kiskon rajaa sijainneen kartanon väen ja ruukin työntekijöiden kirkkomatkat suuntautuivat Karjalohjan kirkkoon, kesäisin vesistöjä pitkin ja talvella hevoskyydillä.

Kuva 3. Oskari Viljanen 1903:  Eteläpuolen kirkkotallit, 

joista oikealla kauppias Miinisen hevosvaja.

Kuva 4. Jalmari Ahkio 1919. Karjalohjan kirkkotallit, 

eteläpuolella talleja on kaksi, itäpuolella kolme.

Itäpuolen tallit

Yksi kirkon itäpuolen eli osuuskaupan puoleisista talleista oli Mustlahden kylän talojen Terävän, Uusmiehen ja Ylhäisten yhteisessä käytössä. Yli 90-vuotias Aino Haatio Mustlahdesta muisteli 2015, että hevoset ajettiin rekineen talleihin kirkonmenojen ajaksi. Hevosille laitettiin paksut loimet selkään ja ruokaa eteen. 

Toinen talli kuului Härjänvatsan kylän talollisille yhteisesti. Kolmas talli oli ilmeisesti Lohjansaaren talojen käytössä. Sieltä tultiin kirkkoon talvisin hevoskyydillä jäätä pitkin Lohjanjärven yli. Nummijärveläiset kävivät Karjalohjan kirkossa vuodesta 1874 lähtien, joten jossakin tallissa heidänkin hevosensa olivat. Kaksi itäpuolen tallia purettiin 1949. Kolmas eli viimeisenä pystyssä ollut talli purettiin muutamaa vuotta myöhemmin. Se oli kesällä 1952 jo lähes hajoamispisteessä.   (Kuvat 5-8).

Kuva 5: Oskari Viljanen 1905: Oikealla ensimmäinen, mutta  noin v. 1900 varastokäyttöön muutettu kirkkotalli. Vasemmalla pärekattoinen kirkkotalli, jonka seinustalla seisoo kirkkoväkeä. Muita talleja ei itäpuolella vielä ollut. Vasta vuoden 1915 tienoilla pystytettiin kaksi tallia lisää.

Kuva 6. Itäpuolen tallit 1925. Oikealla erottuu osuuskaupan hevospuomi, 

jota sai käyttää myös kaupan ollessa kiinni. 

Kuva 7. Arvo Tukkinen 1926: Itäpuolen tallit 

Kuva 8. Arvo Tukkinen, itäpuolen tallit ja Osuuskauppa 1946

Kirkkotallien historia päättyy

Kirkkotallit olivat kuuluneet olennaisena osana Karjalohjan kirkonkylän maisemaan.  Hevoset hävisivät kylän raitilta 1960-luvulta lähtien, ja kirkkoon alettiin kulkea yhä enemmän autoilla.  Viimeisenä pystyssä ollut "Empun talli" purettiin 1970-luvulla (kuva 9) ja siirrettiin Kuusialle Vanhantalon pihapiiriin. Siihen päättyi kirkkotallien yli 100-vuotinen historia Karjalohjalla. 

Kuva 9: Tauno Puputti 1970-luvun alkupuolella: Kuusian Uudentalon ja 
Vanhantalon yhteisesti omistaman ja viimeisenä pystyssä säilyneen 
eteläpuolen kirkkotallin purku- ja siirtotyöt Kuusialle alkavat. 

OOOOOO

Kuvaluettelo:

Kuva 1: Yrjö Lehtonen 1913:  Eteläpuolen tallit näkyvät vasemmalla Yrjö Lehtosen kaupan mainoskuvassa.
Kuva 2:  Irene Wahlberg 1894: Ensimmäinen valokuva Karjalohjan kirkosta. Eteläpuolen kolme kirkkotallia erottuvat vasemmalla.

Kuva 3.  Oskari Viljanen 1903:  Eteläpuolen kirkkotallit, joista oikealla kauppias Miinisen hevosvaja.

Kuva 4.  Jalmari Ahkio 1919: Karjalohjan kirkkotallit. Eteläpuolella talleja on kaksi, itäpuolella kolme.

Kuva 5:  Oskari Viljanen 1905: Oikealla ensimmäinen, mutta noin v. 1900 varastokäyttöön muutettu kirkkotalli. Vasemmalla pärekattoinen kirkkotalli, jonka seinustalla seisoo kirkkoväkeä. Muita talleja ei itäpuolella vielä ollut. Vasta vuoden 1915 tienoilla pystytettiin kaksi tallia lisää.
Kuva 6. Itäpuolen tallit 1925. Oikealla osuuskaupan hevospuomi, jota sai käyttää myös kaupan ollessa kiinni.
Kuva 7.  Arvo Tukkinen 1926: Itäpuolen tallit 
Kuva 8.  Arvo Tukkinen, itäpuolen tallit ja Osuuskauppa 1946

Kuva 9:  Tauno Puputti 1970-luvun alkupuolella: Kuusian Uudentalon ja Vanhantalon yhteisesti omistaman ja viimeisenä pystyssä säilyneen eteläpuolen kirkkotallin purku- ja siirtotyöt Kuusialle alkavat. 

Valokuvat 1, 2, 3, 4, 5, 6, 7 ja 8  Tuomo Tukkisen kokoelmasta,

kuva 9 Fanny Salmisen perikunnan albumista

Lähteet:

Veikko Kallio: Karjalohja, Itsenäisen väen pitäjä (2005)

Liisa Mantere: Karjalohjan seurakunta 400 vuotta (2014)

Tuomo Tukkinen: Karjalohjan kylät ennen ja eilen (2008)

Tuomo Tukkinen: Karjalohjan entisyyttä I (2014)

Tuomo Tukkinen: Karjalohjan entisyyttä II (2014)

Iso Tietosanakirja nro 6, Otava 1934

Verkkotietosanakirja Wikipedia

Haastatellut:

Eteläpuolen tallit: Risto Kuittinen, Sylvi Puputti, Antti Rosenblad

Itäpuolen tallit: Aino Haatio, Liisa Mantere, Anneli Teperi

Kattelus: Terhi Haataja, Anna Nordström

Kärkelän kartano: Tanja Bergroth, Inga-Lill Hassel

Lohjansaari: Tapio Heljävaara

Nummijärvi: Heljä Järnefelt

KARJALOHJAN RAITTI, Kolumnikokoelma tulossa

Jatkoa kolumnikokoelmalleni PATALUHA JA UMPIMÄHKÄ (Länsi-
Uusimaassa julkaistut kolumnini 2009-2012) on valmistunut!  

Nimeksi tuli KARJALOHJAN RAITTI  Länsi-Uusimaassa  2013-2015
julkaistut kolumnit.

KLARA WAPPEN MED KRANAVATTEN!

KLARA WAPPEN MED KRANAVATTEN!

Sovitak näi: Tän wappun ei sit ryypät. Juttuha o simmone, ettei juhlatunnelma ain tartte ryyppämist. Voi pittä muutenki hauska: juara simaa ja kaffet ja muistella mennei simmotte muute vaa, vai kui?

Jos KUITENKI ryypätä, niin ryypätä iha vähä vaa. Oteta korkentas yhre tai kahre ja maistella niit hittaste niinku herrasmiähe. Sit voira otta vaik jottai viini, ettei ain kossu tai votka kauhioi määri.

Jos KUITENKI ryypätän paljo, niin ei ainaka ruvet laulama. Se on simmost ku juavuksis oleva ihmine laula, nii ei sitä miälelläs kuuntel. Eli ei sit laulet, olla juavuksis vaa.

Jos KUITENKI ruveta laulama juavuksis, niin ei laulet mittä härskei värssyi. Ei se loppuje lopuks ol mittä hauska, et ain tartte olla nii härski, voi sitä juavuksis olla siivostenki.

Jos KUITENKI lauleta härskei värssyi, niin ei laulet niin kovi, et joku naapuri tai isäntä tule valittama.

Jos KUITENKI tulla valittama, niin pyyretä silt vaa iha kiltiste antteks, eikä ruvet tappelema.

Mut jos KUITENKI ruveta tappelema, nii tapella simmottis iha vähä vaa, ettei tul mittä yleist mellakka.

Mut jos KUITENKI tulee simmone yleismellakka, niin lähretä aikonas pakko, ettei koko viikoloppu men iham piäle.

Jos koko viikolopp KUITENKI menee iham piäle, niin ei sit ryypät ens wappuna yhtä! VAI KUI?

- Edellinen oli roskapostin helmiä, ei minun eikä Heli Laaksosen päästä. Joka tapauksessa: Klara Wappen med kranavatten!

Tulossa:: KARJALOHJAN KIRKKOTALLIT

Olen kirjoittanut Tuomo Tukkisen kanssa artikkelin
Karjalohjan kirkkotalleista Kirkhakkiseen, joka on
Lohjan alueen kotiseutulehti. Se ilmestyy kesäkuun 
alussa. Lisään artikkelin myöhemmin tähän blogiini.

Kirkkotalliperinne alkoi jo keskiajalla ja tuli meille 
todennäköisesti Ruotsista, jossa talleja oli joka kirkon 
ympärillä. Meillä niitä rakennettiin lähinnä länsiranni-
kolle ja Pohjanmaalle ja siksi on mielenkiintoista, että 
niitä oli näinkin sisämaassa. Karjalohjalla talleja  oli  
alun perin kuusi ja viimenenkin purettiin 1970-luvulla. 

Purkutoimet alkavat. Kuva: Tauno Puputti

KONFOIJARIT JOUKOSSAMME. (Pöytälaatikkoon) Helmik. 2015

PRKL! Meidän rapun hissistä on kadonnut jakkara! Se oli tuiki tärkeä niille

asukkaille, jotka juuri ja juuri olivat jaksaneet raahautua kaupungilta ko-

tiin, ehkä juuri sillä tiedolla, että pääsee hississä istumaan. Hissin jakka-

ralle saattoi myös laskea 20 kiloa painavat ruokaostokset ja tarkastella 

punaisia painaumia käsissä hissimatkan ajan. Simo-katti  on myös tottunut 

hissinkäyttäjä. Se koikkelehtii aina itse rappuja pitkin neljännestä kerrok-

sesta alas, mutta ylös meno hissillä on itsestään selvää. Nyt hän katsoo 

minua joka hissimatkalla syyttävästi, missä on jakkara? Oletko piilottanut 

sen? Simolla oli tapana hypätä heti jakkaralle pesemään itseään tai katse-

lemaan hissin takaseinän ikkunasta, kun kerrokset vilahtivat ohi. Tai ei 

ne mitään vilahtaneet, meidän talon viipalehissi on maailman hitain.

Hissijakkaran teki 1990-luvun lopulla Tillanderin pappa, 90v. Hänellä lie-

nee ollut autotallissaan pieni puutyö­nurkkaus, jossa oli sahat ja höylät ja 

muut tarvittavat vekottimett.  Pappa teki jakkaraan myös puiset kahvat 

molemmille sivuille ja kun se oli puu­valmis, hän petsasi sen ruskealla läpi-

kuultavalla puuöljyllä. Lopputulos oli kerrassaan kaunis!

Jakkara oli tarkoitettu Iida-vaimolle, joka oli myös melko iäkäs ja hyvin 

sairas. Iida pääsi päivittäin ulos juuri hissin ja jakkaran avulla. Ulkona

pappa nosti hänelle pyöräkellarista ­tuolin etupihan seinustalle. Siinä Iida 

istuskeli kesäaikaan tunnin tai puolitoista ja jutusteli liikkeellä olevien 

naapureiden kanssa maailman me­nos­ta. Etupihalla oli varjoisaa ja kuiten-

kin lämmintä ja vasta ilta-auringon säteet paistoivat sinne suoraan.

Tillanderien jälkeen jakkaran oli tarkoitus jäädä hissiin ikiaikaisesti mui-

den asukkaiden avuksi ja iloksi. Ainakin kerran se joutui muuttokuormaan, 

kun se oli lastauksen ajaksi nostettu käytävään ja muuttomiehet luulivat 

sen olevan muuttotavaraa. Parin päivän päästä muuttajat palauttivat sen. 

Nyt sitä ei ole palautettu. Jakkara kuuluu meidän talon hissiin aina maail-

man tappiin saakka!

Samaan aikaan hissijakkaran myötä hävisi toisenkin rapun hissituoli, par-

haillaan ikkunaremonttia tekevien työmiesten suojamatto, lattiaharja ja 

rikkalapio ja pari polyuretaaniruiskua. Kenties muutakin.

Vuosi sitten vohkittiin käyttämästäni uimahallista hiustenkuivaaja. Kun 

tilalle tuotiin uusi, sekin kelpasi. Kun uimahallin väki keksi kiinnittää kui-

vaajan johdon ruuveilla seinään, laite pysyi paikoillaan.  Herttoniemen 

terveysasemalla oli koppi asiakkaille verenpainemittausta varten. Saman-

lainen ruuvikiinnitys piti tehdä sielläkin. Ei ole tiedossani, montako veren-

painemittaria ehdittiin viedä, mutta sanotaan että muutama.

Mistä tämä epärehellisyys, vähäarvoisten esineiden varastelu ja näpistely 

johtuu?  Niillä ei voro todellakaan pääse rikastumaan, mutta kiusaa siinä 

syntyy.  Tämmöisille nilkeille on Lohjan seudulla oma nimitys: konfoijari. 

Eeva Joenpellon kirjassa Vetää kaikista ovista konfoijari luon­neh­ditaan 

näin: ”…se on semmoinen vähän halveksittava ihminen, joka näpistelee tai 

ottaa jotain pientä,  kun tilaisuus tulee. Sen verran kuin jaksaa kantaa, 

jotain pientä. Varas, tavallaan, mutta ei mikään suuri varas …”  Ymmär-

ryksen puute ja kyky erottaa omat ja toisten tavarat näyttää puuttuvan  

täysin. Tulee mieleen, onko tämä osoitus äskettäin todetusta suomalaisten älykkyysosamäärän laskusta?