KOTISEUDULLENI. Länsi-Uusimaa 27.12.2012

Karjalohjan kunnalta tuli viimeinen vesilasku. Ensi vuonna se tulee Lohjan kaupungilta,

kuten kiinteistöverolippukin. Valtuusto kokoontui viimeiseen istuntoonsa 11.12. ja kunnan-

toimisto oli avoinna viimeistä kertaa 14.12. Vielä ei kunnan kotisivuja ole poistettu netistä,

mutta eiköhän sekin tapahdu ennen pitkää. Ollako murheellinen vai iloinen? Aineksia on

molempiin; jotain vanhaa meni, ja uutta tulee tilalle.

Mikä sitoo ihmisiä johonkin paikkaan? Itse olen usein vitsaillut, etten ole mistään kotoisin.

Tai että olen nelijalkainen, minulla kun on yksi jalka syntymäkunnassani Eräjärvellä, toinen

lapsuuteni ja nuoruuteni Karjalohjalla, kolmas kesämökkikunnassa Muhoksella ja neljäs

perheen, opiskelun ja työn vuoksi Helsingissä. Viime vuosina painopiste on taas enempi

Karjalohjan puolessa. Moni muuttaa elämässään kymmeniä kertoja opiskelun tai työpaik-

kojen vuoksi. Minun neljä kotipaik­kaani eivät ole mitenkään tavatonta.

Jotkut ihmiset eivät tunne olevansa mistään kotoisin. He eivät ole ehtineet kiintyä tai

kotiutua mi­hinkään. Koulukaverit, lapsuudenkoti ja monet ympäristön paikat sitovat ja

leimaavat minut iki­karjalohjalaiseksi. Vaikka teini-ikäisenä halusin lähteä mahdollisimman

äkkiä maailmalle ja lähdin­kin, minun ei tarvitse miettiä sekuntiakaan kun kysytään, mistä

olen kotoisin. Kotipaikka on kuin sipuli, jossa uloin kuori on koko maailma, sisempänä

Eurooppa, Suomi ja ytimessä Karjalohja.

Tein netin Ellit.fi -sivustoilla suomalaisuustestin. Se oli ihan huuhaata, eikä osunut koh-

dalleen sen paremmin kuin kuntavaalien vaalikonekaan. Testin mukaan pidän omista

juuristani, mutta valmis avartumaan. Luen eurooppalaisia lehtiä ja matkustan mielelläni.

Miellän itseni mieluummin suureen eurokansaan kuin pieneen Suomeen, vaikka kerron-

kin mieluusti olevani the Nokia-maasta. Kelpo eurokansalainen siis!

Ehkä eurokansalaisuus ja maailmankansalaisuuskin merkitsevät sitä, että ihminen on

kotonaan joka paikassa. Yhden määritelmän mukaan maailmankansalaiset eli kosmo-

poliitit eivät tunne itseään minkään kansallisvaltion kansalaiseksi, eikä rotu, uskonto

ja kotiseutu ole kovin tärkeitä. Jokin tuossa määritelmässä mättää. Kosmopoliitti voi

olla hyvinkin kiintynyt kotiseutuunsa ja tietää, missä hänen juurensa ovat, mutta olo

muualla ei ole vaikeata.

Äitini tunsi jatkuvaa koti-ikävää lapsuutensa Hämeeseen. Muutto kotiseudulta ei ollut

täysin vapaa­ehtoinen, mutta ei samalla tavalla pakollinenkaan niin kuin karjalaisten 

siirrot sodan jälkeen. Sadat tuhannet suomalaiset lähtivät 60-luvun lopulla työn peräs-

sä Ruotsiin ja kaipasivat kotosuomeen. Maailman miljoonat pakolaiset tälläkin hetkellä 

toivovat rauhaa ja pääsyä takaisin kotiseudulle.

Karjalohjan kuntaliitoksessa ei ole kysymys siirtolaisuudesta, pakolaisuudesta eikä

muuttoliik­keestä. Silti siinä on kysymys kotiseuturakkaudesta ja kouraistaan ihmisen

identiteettiä. Talot ja tiet ovat paikallaan, naapurit ovat samat kuin ennenkin. Mutta

kunnantalo on pimeänä ja kunnan kyltti poistuu tien varresta. Asiakirjoissa ja kar-

toissa kunnan nimilappu on Lohja. Vielä ei lohjalaisuus tunnu luontevalta eikä kotoi-

selta.

Sitoutuminen johonkin paikkaan auttaa ihmisiä viemään asioita eteenpäin ja olemaan

henkisesti tasapainossa. Kiinnittyminen tuttuihin asioihin, kylänraittiin, baariin, kirjas-

toon, maisemaan on onnellisuuden ja mielenterveyden ydintä.

Sydän hypähti mielihyvästä ja ylpeydestä, kun karjalohjalaisen Kaari Martinin tanssi-

ryhmä voitti äskettäin kolme pääpalkintoa maailman merkittävimmässä flamencokilpai-

lussa! Hyvä me! Ensi vuoden Tenoripäivillä voimme sanoa samoin!

KERTTU KERÄNEN

KAUKANA KOTOA. Länsi-Uusimaa 14.12.2012

 
Piti päästä pakoon pimeyttä ja kylmää. En ole koskaan innostunut yöttö-
mistä öistä eika kaamoskaan saa minua pois toltaltani, mutta kylmyys on
se, mita en voi sietää. Nyt tuli lumimyräkkä pari päivää liian aikaisin
Etela-Suomeen, mutta noin viiden tunnin lentomatkan päässä paistaa
aurinko kirkkaalta taivaalta, ja vesi uima-altaissa ja meressa ovat läm-
pimiä.
Joku saattaa ajatella, miten ajan saa kulumaan kaukana kotoa. Olemme
jo aikaisemmin kolunneet Hurghadan lähinähtävyydet, vain Kairo on käy-
mättä. Ehkä käymme siellakin joskus. Hotellissamme on mahdollista ot-
taa all inclusive –paketti, mutta meille se on liikaa. Aamiainen ja illallinen
riittävät.  Olemme muutenkin sita mieltä, että all inclusive -systeemi näi-
vettää lähiseudun pikku ravintolat ja putiikit, kun hotellissa on kaikki
mahdollinen health centeriä, apteekkia, pesulapalveluja, koruliikettä
ym. myöten. Kylpyläpuolella on kuntosali ja monenmoisia kauneus- ja
hierontapalveluja. Hierojat ovat taitavia, mutta heillä onkin neljan vuo-
den koulutus.
Juuri nyt ei ole paras sesonki, joten matkailijoiden määrä on vähentynyt.
Myös lama ja epävakaa tilanne vaikuttavat. Suuri osa matkailijoista on
venäläisiä ja monien liikkeiden nimet onkin ilmoitettu venäjäksi, kuten
myos ravintoloiden ruokalistat ja kaikenlaiset kyltit ja ohjeet. Hotellin
henkilokunta osaa englantia, saksaa ja jonkin verran venäjää kuten
myös suomea entisten aikojen perintönä. Mistä etelämaalaisten kielelli-
nen lahjakkuus oikein kumpuaa? Itse olen opetellut arabiaa vaivalla muu-
taman sanan.
TV:sta tulee tauotta CNN:n ja BBC:n uutisia. Pääaiheina viikolla ovat
olleet Britannian Royal Baby, sairaanhoitajan itsemurha, Filippiinien
hirmumyrsky, Syyrian kemiallisten aseiden uhka ja tietysti mielenosoit-
tajien ja sotilaiden toimet Tahririn aukiolla Kairossa. Useimmat paikal-
lisista, joiden kanssa olemme jutelleet, eivat pidä Mursin otteista,
mutta kannattajiakin on. Kunpa osapuolet nyt hillitsisivat itsensa pe-
rustuslain kansanäänestykseen asti, mutta oli tulos mika tahansa,
mellakat todennäkoisesti jatkuvat. - Reipasta hupia ovat kamelien 
juoksukilpailut, etenkin kun Egyptin Mertaranta selostaa!

Meidan päätyömme täällä on auringonotto, vesijuoksu ja uinti, meressä
tai mieluummin altaalla, missa voi pitää kiinni määrällisistä tavoitteista.
Snorklaaminen koralliriutoilla kay, mutta kaahailu mönkijöillä hiekka-
aavikolla ei ole meita varten. Kamelikin saa olla rauhassa.

Kotona jää lukeminen vähiin, mutta täällä on toista. Mies hankki “haus-
kaa lukemista” matkalle, mm. Lasse Lehtisen Fyrkanvaltaajan kuoleman,
mutta saikin globaalin sijoituskeinottelun oppaan. Kirja kertoo eräiden
tunnettujen henkilöiden toimista 1980-luvulla Suomen valuutta- ja pank-
kimaailmassa. Kun suursijoittaja Soros äskettain kävi Suomessa, hänen
osallisuuttaan näihin toimiin ei enää kukaan muista­nut.

Perään sopi hyvin tekn.tri Kaarin Taipaleen pamfletti Kaupunkeja myy-
tävänä. Nykyäänhän ulkomaiset pääomasijoittajat ovat kiinnostuneista 
julkisista eli terveyden- ja vanhustenhoitopalveluista sekä vesi- ja ener-
giayhtiöistä. Voitot kulkeutuvat veroparatiisien kautta suomalaisten
ulottumattomiin. Guggenheim-seikkailu oli oikein malliesimerkki miten
pitää toimia kun halutaan julkinen sektori maksajaksi, vaikka sitä ei
Taipaleen kirjassa enää käsiteltykään. JCDegaux on toinen nolo esi-
merkki. Sitran toimet yhteisen omaisuutemme myynnissa veroparatiisi-
yhtioille ovat uskomattomia. Taipaleen pamfletin toivoisi kuluvan hiiren-
korville myös lohjalaisten valtuutettujen ja muiden päätöksentekijoi-
den käsissä.

Omassa matkalukussani oli Imbi Pajun Torjutut muistot. Se ilmestyi
2006 ennen Suomenlahden sisaria. Olin juuri lukenut Tuntemattoman
sotilaan, jonka lukemista olin lykannyt pitkaan. Tuntui, etta kauheuksien
kiintiö olisi ollut vähäksi aikaa täysi. Pajun kirjassa kerrottiin Viron lähi-
menneisyydestä, saksalaisten ja venäläisten miehityksistä vuoronperään, 
elämästä neuvostomiehityksen alla, kymmenien tuhansien virolaisten
kyydityksistä pakkotyöleireille, naisten, lasten ja vanhusten tappamisesta,
uuden neuvostoihmisen luomisesta. Pelosta ja vaikenemisesta. Nyt trau-
moista jo uskalletaan puhua. Presidentti Ilves toteaa kirjan esipuheessa
“Historia on nykyisen Euroopan sotatanner - sotaa ei käydä asein eika
alueista. Nyt sotivat historia-analyysit, ja kyse on oikeudenmukaisuudesta.”

KERTTU KERANEN

 Huom. Punaisella merkitty teksti poistettu L-U:n toimesta - kokolimiitti 3500 merkkiä

TUNTEMATON SOTILAS. Länsi-Uusimaa 30.11.2012

Tuntematon sotilas ilmestyi suunnilleen 50 vuotta sitten, joulukuussa 1954.

Olin päättänyt olla ikinä lukematta tuota kirjaa, mutta puoli vuotta sitten

lupasin virolaiselle kirjailija Imbi Pajulle lukea sen. Hän oli Otavan kirjalli-

suusillassa keskustelemassa Erkki Tuomiojan kanssa kirjastaan Suomenlah-

­den Sisaret, jossa käsiteltiin Suomen ja Viron lottajärjestöjen yhteistyötä.

Paju mainitsi Linnan käsi­telleen Tuntemattomassa lottia halventavasti.

 

Kirja herätti valtavasti keskustelua varsinkin Helsingin Sanomien kriitikon

Toini Havun lyttäyksen jälkeen; luin myös hänen arvostelunsa. Havu vertasi

Tuntematonta Jussi Talven sotaromaaniin Ystäviä ja vihollisia, joka on kir-

joitettu etupäässä upseeriston näkökulmasta. Linna katsoi asioita sammak-koperspektiivistä, tavallisten sotapoikien kokemuksista. Suomalainen soti-

las kiroilee, käyttää alkoholia ja purnaa.

 

Tuntemattoman pohjana olivat Linnan omat jatkosodan aikaiset kokemuk-

set. Lukemisen tueksi otin JP8:n vaiheet (johon Linnan yksikkö kuului) ja

Itä-Karjalan kartan, josta tosin ei ollut paljon apua. Kirjassa ei paikoista

paljon puhuttu ja vaikka tarina eteni kronologisesti, puhuttiin korkeintaan

”kesästä” tai ”syksystä”. Epäselvää oli, mihin ollaan pyrkimässä, mikä on

suunnitelma. Mahtoivat­ko upseeritkaan aina tietää ennen kuin viime het-

kellä, puhumattakaan tavallisista sotilaista. Moni käytännön asiakin olisi

voinut tulla kuvatuksi. Esimerkiksi pääsivätkö pojat koskaan saunaan.

 

Upseerien ja sotilaiden luonteenpiirteet oli mestarillisesti kuvattu. Pojat

olivat kotoisin eri puolilta Suomea ja heidän murteensa toivat väriä muu-

tenkin sujuvaan kerrontaan. Henkilöistä suosikikseni nousi heti Hietanen,

ehkäpä länsisuomalaisen murteensa ja huumorin vuoksi. Jännitys nousi

huip­puunsa kohtauksessa, jossa hän heitti miinan panssarivaunun tela-

ketjuun ja onnistui. Ja ihmetteli sitten: ”Kyl mää ole senttä aika poika.

Mää ihmettele oikke ittiän. Mikä mää ollenka olenka! Suome sankari mää

ole.” Rokan riemastuttavista puheenparsista jäi mieleen ”Kuule sie väns-

kä…”. Yksit­täisenä tapahtumana Hietasen kuolema oli kauhein; sitä en

pystynyt yhtäjaksoisesti lukemaan. Koskelakin oli kuollessaan vasta 31-

vuotias. Kirjan loppuosa oli pelkkää perääntymistä, kauhua ja kuolemaa.

- Jatkosota kesti yli neljä vuotta ja päättyi aselepoon 4.9.1944.

 

Mitä tulee tähän lotta-asiaan, heitä oli talvi- ja jatkosodassa noin 230 000.

He toimivat viesti- ja ilmavalvontatehtävissä, hoitivat haavoittuneita sota-

ja kenttäsairaaloissa, tekivät ruokaa, hoitivat kanttiineja ym. Kirjassa pu-

hutaan lotista hyvin vähän. Pari kertaa syntyy suunsoittoa lottien ja upsee-

rien suhteista, mutta se on paljon siistimpää kuin nykypäivän kielenkäyttö.

Pitää myös muis­taa, että sotilaat ja lotat olivat useimmiten nuoria, jotka

ilman muuta vilkuilivat toisiaan. Rivisoti­laita kismitti se, että lotat olivat

upseerien perään. Kirjan lopulla perääntymisvaiheessa on tapaus, jossa

miehet kieltäytyvät auttamasta lottaa, jonka pyörä on rikki, ja huutele-

vat tälle solvauksia. - Eräs lotta kertoo muistelmissaan, että pojat käyttäy-

tyivät aina hyvin ja huolehtivat pommitusten yhteydessä että lotat olivat

suojassa.

 

Miten Linnasta tuli erinomainen kirjoittaja? Koulu oli jäänyt kesken. Parin

lyhyen työrupeaman jälkeen hän pääsi Tampereella Finlaysonin tehtaaseen

ja palasi sinne jatkosodan jälkeen. Samalla hän alkoi määrätietoisesti pe-

rehtyä kirjoittamiseen lukemalla: ensin historiaa, psykologiaa ja sitten suo-

malaisia romaaneja, suuret venäläiset klassikot jne. Hänestä tuli täysin itse-

oppinut kirjailija, joka lopulta sai akateemikon arvon.

 

KERTTU KERÄNEN

AYN RAND - ARISTOTELEESTA SEURAAVA. Länsi-Uusimaa 16.11.2012

Aktia-pankin tv-mainoksessa kerrotaan, että Laura ansaitsee elämänsä aikana 1571772

euroa. Hän on siis keskituloinen. Pankki olisi halukas antamaan sijoitusneuvoja, etteivät

Lauran rahat valu hukkaan. - Sinänsä on mukava kuulla, etteivät kaikki pankit pidä keski-

tuloisia vain lattian likaajina.

 

Aktia tuskin tarkoitti, että keskituloiset kiinnittäisivät huomiota tuloihinsa ja ryhtyisivät

vertaile­maan. Äskettäin monet lehdet, etupäässä iltapäivälehdet, julkaisivat eniten an-

sainneiden ja eniten pääomatuloja saaneiden listoja. Sadat suurituloiset keräävät enem-

män vuodessa kuin minkä Laura koko elämänsä aikana. Tuloerot eivät ole enää kohtuul-

lisia keski- ja suurituloistenkaan välillä, puhumattakaan pienituloisista.

 

Televisiosta tuli myös katsotuksi 13.11. dokumentti Ayn Rand  – Nainen Björn Wahl-

roosin takana. Rand syntyi Pietarissa 1905, oli venäjänjuutalainen kirjailija ja filosofi,

joka siirtyi Yhdysvaltoihin . Siellä hän kehitti filosofisen objektivismi -oppisuunnan, joka

korostaa ”objektiivisen todellisuuden, ratio­naalisen ajattelun, egoistisen etiikan ja kapi-

talistisen politiikan merkitystä”. ”Ihmisellä on  oikeus olla olemassa oman itsensä vuoksi,

vailla pakkoa uhrautua toisten puolesta” ja ”Myötätunto on suurinta moraalittomuutta”.

Ayn Rand on Suomessa noussut esiin mm. Wahlroosin ansiosta; hän siteeraa runsaasti

Randia kirjassaan Markkinat ja demokratia.

 

Wahlroos ei itse osallistunut ohjelmaan, mutta osasia hänen esiintymisistään näytettiin,

mm. lausahdus jostain esitelmästä: ”Jos maksamme työttömyydestä, saamme työttömiä”.

Entä jos maksamme asumistukea? Siinähän tuet valuvat asuntosijoittajille ja vuokrataso

saadaan pidettyä korkealla. Tai jos maksamme maa­talous­tukea? Suurimmat tuet mene-

vät suurtiloille.

 

Ohjelmassa huomiotani kiinnitti myös Ayn Rand Instituutin suomalaisen toimitusjohta-

jan Anu Seppälän mielipiteet. Hän oli Randin filosofiaan perehdyttyään vapautunut syyl-

lisyydestä. Hänen ei tarvinnut antaa kehitysapua eikä muutenkaan auttaa maailman

köyhiä, vaan ajatella vain omaa hyvinvointiaan. Randin opit löivät iloisesti korville Raa-

matun opetuksia lähimmäisyydestä, ennen kaikkea ihmisen ei ole pakko uhrautua tois-

ten hyväksi. Hänen tulee ajatella vain omaa parastaan ja valita arvonsa ja toimintansa

omaan järkeensä nojautuen. Itsekkyys on korkein arvo. Näihin arvoihin nojaa myös

USA:n teekutsuliike.

 

Prof. Panu Raatikainen Tampereen yliopistosta sanoi, ettei ko. oppeja voida pitää va-

kavasti  otettavana akateemisena filosofiana ja lisäsi hauskasti: ”Se vuotaa kuin seula”.

Jyrki Koulumies taas arvioi Randia uusimmassa Kanava lehdessä kioskikirjailijaksi,

vaikka tämä piti itseään Aristo­teleesta seuraavana.

 

Rand toimi itsekin ihanteidensa vastaisesti. Hän oli ketjupolttaja, joka vastusti kaiken-

laista aatteiden tuputtamista esim. puuttumista tupakointiin, mutta turvautui itse julki-

seen terveydenhuoltoon sairastuttuaan keuhkosyöpään.

 

Samaan itsekkyyden hiileen puhalsi oikeastaan myös Kokoomusnuorten puheenjoh-

taja Saul Schubak ipsautettuaan ajatuksensa lapsilisien poistamisesta ”heikommalta

ainekselta”. Kohuhan siitä syntyi. Schubak erosi puheenjohtajan paikalta, mutta puo-

lusteli kantaansa Facebookissa: ”Taloustieteissä lähdetään siitä, että kaikissa tuissa

tulisi myös huomioida sivuvaikutukset. Lapsilisien negatiivisena sivuvaikutuksena

tuetaan sellaisten ihmisten lastensaantia, jotka eivät pysty tarjoamaan lapselleen

hyvää elämää…”

 

Itsekkyys vapaan markkinatalouden kantavana voimana saa aina vain kammotta-

vampia piirteitä.

 

KERTTU KERÄNEN

KOULUUN, KOULUUN. Länsi-Uusimaa 2.11.2012

Yksi mielilausahduksiani on, että verottaja saa kiinni kunnolla vain palkan-

saajat, eläkeläiset ja autoilijat – nyt lisäisin joukkoon lukiolaisten vanhem-
mat. Tosin kyseessä ei ole verot vaan oppikirjojen osto, joka on melkoinen
kulu teiniperheissä. Kirjat vaihtuvat lähes vuosittain, ja varsinaisen oppi-
kirjan parina on harjoituskirja, jota ainakaan ei voi käyttää kahdesti. Edis-
tystä on toki tapahtunut. 80-luvulla piti maksaa kirjojen lisäksi myös luku-
kausimaksut. Onneksi ne poistuivat SYL:n raivokkaan kampanjan ansiosta
1992.

Koulukirjat ovat iso bisnes. Jo 70-luvulla vaadittiin oppikirjojen tekemisen valtiollistamista. Silloinkin oppikirjoja vaihdettiin usein, eivätkä käytetyt

kirjat soveltuneet nuoremmille sisaruksille. Kirjoja ei aina edes luettu lop-

puun.

 

Nykylukion kirjat maksavat 1000-1400 euroa. Ammattikoululaistenkin on

hankittava kirjoja ja materiaaleja ja kulut saattavat olla yhtä isot. Jo

pienituloisella perheellä voivat kirjakustannukset olla melkoinen kynnys,

puhumattakaan työttömän tai yksinhuoltajan perheestä. Lapsilisäkin päät-

tyy juuri lukion alkamisen aikaan. Asuminen toisella paikkakunnalla ja

bussimaksut aiheuttavat lisä­kuluja. Presidentin nuorten syrjäytymistyö-

ryhmäkin oli rajannut raha-asiat ehdotustensa ulko­puolelle.

 

Olisivatko ilmaiset kirjat ylivoimainen kustannus kunnille? Koulu organi-

soisi kirjojen uudelleen­käytön tehokkaammaksi ja oppilas korvaisi vain,

jos kirja on kadonnut tai ihan kelvoton. Monelle nuorelle opintojen jat-

kaminen on edelleenkin rahakysymys.

 

Mutta silti, mikäs meidän on ollessa. Monessa kehitysmaassa otetaan

lasten koulunpääsyssä vasta ensi askelia. Edelleenkin jää 93 miljoonaa

lasta vuosittain koulun ovien ulkopuolelle, ja valtaosa heistä on tyttöjä.

Pojat pääsevät kouluun, mutta tyttöjä tarvitaan kotitöissä ja hoitamassa

nuorempia sisaruksia. Tyttöjen koulutie harvaanasutuilla syrjäseuduilla voi

myös olla vaarallinen monestakin syystä. Ääritapauksissa tyttöjen koulun-

käyntiä on koetettu estää räjäyttämällä koulubussi- Monissa maissa tytöt jou-

tuvat naimisiin jopa 12-vuotiaana ja se lopettaa kouluhaaveet lopullisesti.

– Maailmassa on edelleen 800 miljoonaa aikuistakin lukutaidotonta, ja

kaksi kolmasosaa heistä on naisia.

 

Sielläkin, missä kouluja on, kirjoista ja muista tarvikkeista on pulaa.

Sudanissa lasten pitää kantaa jopa oma tuoli kouluun. Näin kuvan

pikkutytöstä, joka sanoo: En välitä yhtään vaikka ei ole pulpettia,

kunhan vain saan käydä koulua. Intiassa koulu on ilmainen ja pakol-

linen, mutta jotkut vanhemmat eivät halua lähettää tyttäriään kou-

luun, jossa ei ole kunnon wc-tiloja. Tämmöisiä kou­luja on 40%.

Intian korkein oikeus määräsi äskettäin, että puolen vuoden kuluttua

Intian jokaisessa koulussa on oltava puhdasta juomavettä ja käymälät.

Vessoja onkin viime aikoina ryhdytty raken­tamaan – erikseen tytöil-

le ja pojille. Ihmettelen, mistä intialaiset saavat vettä vessoihinsa,

kun puh­taasta juomavedestäkin on pulaa. Sitä paitsi vesivessat ovat

ympäristön tuho. Nyt olisi huussivien­nillä ja –neuvonnalla kysyntää

ainakin intialaisiin kotitalouksiin, joista vain puolella on käymälä.

Kuntavaaleja on ruodittu jo monta päivää. Kerrataanpa vielä: koko
maan äänestysprosentti oli 58,2 eli kolme prosenttiyksikköä vähem-
män kuin 2008. Lohjan lukema oli 56,2, eli lähes puolet äänioikeute-
tuista nukkui! Karjalohjalla oltiin virkeämpiä (62.6%) ja vaalitulok-
sesta voidaan olla vähintäinkin tyytyväisiä. Lohjan valtuustoon saa-
tiin 3 ja ½ valtuutettua: Lackman, Lehtonen, Aittakumpu ja puoli
Linnavirtaa.

Menestystä heille valtuustotyössä!

KERTTU KERÄNEN

KAKRUT KURIIN. Länsi-Uusimaa 19.10.2012

Eräässä radio-ohjelmassa kerrottiin pahoista lapsista. Alakoululaiset

kiusaavat, potkivat, purevat, homottelevat ja huorittelevat toisiaan

ja opettajia. Suuri osa lapsista ja vanhemmista on aivan kunnollisia,

mutta ”pahat” saavat huomiota ja palstatilaa kuten tässäkin.

 

Opettajien keinot väkivaltaisia lapsia kohtaan ovat heikot. Ei saa tut-

kia laukkuja, ei takavarikoida puukkoja eikä huumeita. Raivoavan lap-

sen hillitseminen on vaarallista, mutta hoitoon häntä ei saa. Kyseessä

on myös toisten lasten turvallisuus. Tappouhkauksia tulee vanhemmil-

ta, jotka ovat usein alkoholi- ja mielenterveysongelmaisia itsekin. Ei

kasvatusvastuuta pidä jättää kouluille, mutta ei sen pitäisi olla sairai-

den lasten säilytyspaikkakaan.

 

Edes parivuotiaan ei pidä antaa lyödä äitiään. Kun naapurin lapsi rie-

hui ja hakkasi äitiään, tämä vain väisteli ja sanoi, että kenelle lapsi

purkaisi kiukkuaan jos ei äidilleen? Olin lukenut A.S.Neill´in Summer-

hillin, joka oli 60-luvulla monen kasvattajan raamattu. Miller vastusti

lasten ruumiil­lista kurittamista ja autoritaarista kasvatusta, joka tu-

kahduttaa luovuuden. Nyt tukkapöllykin on onneksi kriminalisoitu, mut-

ta yhä minua kiusaa ohje: ”Lapsi ei saa joutua ristiriitaan taloudellisten

seikkojen kanssa.” Siis jos lapsi haluaa hakata nauloja pianoon, niin isi

antaa lisää nauloja? Summerhillin ilmestymisen aikoihin myös kalja-

örvellyksestä tuli maan tapa, eivätkä kaikki jätä juomista edes odotus-

aikana.

 

Syytetään vapaata kasvatusta. Vanhempien tulisi kuitenkin olla vanhem-

pia eikä lastensa kavereita, vetää kasvatusasioissa yhtä köyttä myös

opettajan kanssa. Hyvien tapojen juurruttamiseksi voi esim. vähentää

viikkorahaa toisten v-h-h – nimittelystä. Meidän lapset eivät kironneet

kotona emmekä mekään; olin saanut lapsena kuulla ärräpäitä kylliksi.

Isän kiroilu ei ollut harmitonta puheen tehostusta vaan pelottavaa,

sodasta palanneen miehen tunneilmaisua.

 

TV:ssä loppui äskettäin ranskalainen sarja Opettaja ohjaimissa. Aiheena

oli aina jokin ongelma ja lapset käyttäytyivät hyvin ja kunnioittivat opet-

tajaansa. Sarjaa esitettiin arkiaamuina, joten sitä eivät nähneet opettajat,

työssäkäyvät vanhemmat eivätkä koululaiset.

 

Ranskassa lapsi opetetaan jo kotona odottamaan vuoroaan, esimerkiksi

äiti ei heti keskeytä puhelua, kun lapsi nykii helmasta. Puistossa lapset

leikkivät keskenään ja äidit siemailevat kahvia. Ja ilta on vanhempien

yhteistä aikaa. Lapsi ei ole perheen keskipiste vaan osa sitä. Ranskalais-

lapsi pääsee (!) kouluun 3 vuotiaana, jos ei enää käytä vaippoja. Opetta-

jia pitänee vieläkin teititellä ja tervehtiä kunnioittavasti. Ranska on aina

pannut oman kulttuurinsa ja kielensä etusijalle. Ehkä Neill ei sen vuoksi

saanut maassa kovin suurta jalansijaa. Ja onko joku nähnyt ranskankie-

listä Aku Ankkaa? (Heillähän on Tintti). Aku Ankasta opitaan jo pienenä,

kuinka kivaa toisten kiusaaminen on. TV on täynnään väkivaltaohjelmia.

Suomalainen Angry Bird pelikin perustuu toisten tuhoamiseen.

 

Kiusaamisen torjumiseen tarvitaan kaikki keinot. FaceBookissa kiertää

tarina newyorkilaisesta opettajasta, joka jakoi oppilaille puhtaat paperi-

arkit. Paperi piti rypistää mytyksi, sitä piti polkea ja lyödä, mutta ei repiä

palasiksi. Seuraavaksi paperi piti oikoa ja katsoa, kuinka likainen ja täynnä

jälkiä ja taitteita se oli. Sitten lasten käskettiin pyytää anteeksi paperilta.

”Nuo jäljet eivät koskaan häviä, vaikka kuinka yrität poistaa niitä. Se on

sama, mitä kiusaaja tekee muille. Vaikka hän pyy­täisikin anteeksi, arvet

eivät ikinä katoa”. Lasten ilmeet kertoivat, että tarina tehosi. – Vaikuttai-

siko se suomalaiseen pikku raggariin?

 

KERTTU KERÄNEN

Kommentit Länsi-Uusimaan verkkolehdessä

22.10.2012 14:51

   Erittäin hieno ja hyvä kirjoitus .... kannattais pullamössö äitien ja isien ottaa vähän mallia ja oppia

kuinka kakarat muualla päin maailmaa kasvatetaan !

    Erska (nimimerkki)

23.10.2012 17:18

  Toivon kolumnia hyvin käyttäytyvistä lapsista. Heitä nimittäin on paljon. Sitä ei

ehkä tunnusteta etteivät muut leimaituisi..... mikä on käsittämätöntä. Tuttavapii-

rissämme ei  ole yhtä ainoaa huonosti käyttäytyvää lasta. Johtunee siitä, että lapsil-

la on jämäkät vanhemmat ja lapsilla on täysin selkeä rooli perheessä: he ovat lap-

sia ja he eivät todellakaan pyöritä perheen arkea saatikka tee mitään päätöksiä.

Vanhemmuus ei ole kaveruutta vaan vastuuta lapsesta ja hänen kasvatuksestaan.

    yksinkertaista (nimimerkki)

24.10.2012 12:47

  Kyllähän se kodista lähtee muiden ihmisten huomioiminen. Jos vanhemmat ovat

täysiä typeryksiä ja opettavat lapsistaan samanlaisia, ei sitä voi koulussa korjata

tai missään muuallakaan. Itse olin opettajana 32 vuotta ja noin 95% (tuulesta tem-

mattu luku, parempi olis sanoa lähes kaikki) oppilaistani olivat hyvin käyttäytyviä

ja muutenkin kunnioitettavia ihmisen alkuja. Monet heistä olivat meikäläistä pa-

rempia, niin opiskelussa kuin toisten huomioonottamisessakin. Näitä "pahoja"

lapsia on vähän. Heihin pitäisi jollain tapaa pureutua ajoissa.

Miten, sitä en osaa neuvoa.

    Wanda  nimimerkki)

 Lisäksi

+ 10 suosittelee,  ja FaceBookissa 8 tykkää, yksi maininta ”mie oon täysin samaa mieltä”

+ tekstari 20.10.  "Todella asiallinen kirjoitus perjantain lewhdessä, Kerttu
   Keränen. Kiitos.  nimim. JepJep


LISÄÄ KOMMENTTEJA:

25.10.2012 22:18
Kolumnin ajatus siitä, ettei vanhempi ole lapsensa kaveri, on mielestäni täysin perus-
teltavissa sillä, että vanhempi on lapsestaan kasvatuksellisesti vastuussa toisin kuin
kaverit. Kasvatusvastuu ei myöskään mielestäni kuulu koululle tai päivähoidolle, vaan
hyvien käytöstapojen tulisi kuulua lapsen jokapäiväiseen elämään jo siinä vaiheessä
kun hän on kouluikäinen. Vaikkakin lapsen perusluonne rakentuu pitkälti ympäristön,
muun muassa kasvatuksen, vaikutuksesta, ei tule unohtaa että myös geenit ohjaavat
temperamenttiämme, eikä täten ole aina vanhempien päätettävissä tuleeko lapsesta
''vaikea''. Temperamentti kun on vaikeasti muutettavissa oleva yksilöllinen ominaisuus,
joka reagoi ympäristön ärsykkeisiin täysin omalla tavallaan, joten vaikka kotikasvatus
olisi ensiluokkaista, voidaan silti törmätä näihin ''vaikeisiin tapauksiin''. Myös mielen-
terveysongelmat ovat piirre, johon emme voi välttämättä kasvatuksella vaikuttaa. 
Mielestäni kasvatuksessa tulisi täten paneutua nimenomaan yksilöllisten temperament-
tipiirteiden huomioimiseen, ei vain vanhoillisiin kasvatusmetodeihin.
EmiliaH (nimimerkki)                      

25.10.2012 22:45

Opettajan pitäisi saada katsoa oppilaan laukkuun. Opettajat ovat aikuisia, koulutettuja
ja yleensä mukavia ihmisiä, jotka eivät (kai) lapsia kiusatakseen laukkuihin yhtä mittaa
kurkistele. Kun kyse on lasten turvallisuudesta niin opettajalla pitäisi olla oikeus puut-
tua siihen. Jos joku lapsi ottaa vaikkapa toisen lapsen päiväkirjan ja piilottaa sen lauk-
kuunsa niin opettaja voi ottaa sen sieltä pois ja antaa takaisin.
Hyvä kolumni, mutta Aku-Ankan suhteen mielestäni liioittelua. Aku on symppis ja Aku-
Ankan lukijat mukavia ;D
MeeriN (nimimerkki)

25.10.2012 23:54

Onko paha jos vanhempi on kasvatuksen ohella lapsensa kaveri ? Hyvä kasvatus voi on-
nistua silti, sillä vanhemman kaverisuus ei välttämättä tarkoita, että lapsella ei olisi
rajoja ja tämä saisi tehdä mitä haluaa. Itse nään tärkeämmäksi avoimuuden, ymmär-
täväisyyden ja vilpittömän tuen. Näiden avulla uskoisin lapsesta "muovautuvan" kun-
non järkeään käyttävä kansalainen.
Teksti kaikenkaikkiaan kuitenkin oli melko hyvä ja asiaa puhuva. Ja että opettaja ei
saa tutkia laukkuja, vaikka täällä olisi lapsella hallussa huumeita tai esimerkiksi ase ?
Tämä on jo liioiteltua yksityisyyden suojaamista ja tässä kohdassa ainakin sitä maa-
laisjärkeä pitäisi käyttää ja toimia sen mukaan, mikä oikeasti on oikein eikä sen mu-
kaan, mitä säännöissä lukee, ja lopuksi sitten jonkun miettiä, onko sääntö edes täysin
pätevä.
amandap (nimimerkki)
                

26.10.2012 08:38

Suurin osa lasten oppimista asioista on kotoa opittua ja siksi vanhempien pitäisi
miettiä, että mitä kaikkea tekevät ja sanovat pienen lapsen kuullessa. Niinkuin
tekstissä sanotaankin, että nykyajan monet lasten ohjelmatkin ovat yllättävän
väkivaltaisia ja pelit myös. Erityisesti minua ihmetyttää tuo, että pienetkin lapset
käyttäytyvät todella törkeästi opettajia kohtaan ja kyllä opettajien pitäisi käyttää
omaa järkeäkin jos on epäilys, että lapsella on repussa vaikka puukko, niin silloin
kyllä se reppu pitäisi tarkistaa, vaikka se ei olisikaan sallittua.
Kaiken kaikkiaan teksti oli hyvä ja hyvin puhuttava ja varmasti keskustelua herät-
tävä.

JuhaS

26.10.2012 09:24
Kun puhutaan kunnioituksesta, se ei mielestäni ole pelkkää teitittelyä tai kunnioit-
tavasti tervehtimistä vaan ylipäätänsä hyvin käyttäytymistä kenelle tahansa. Lei-
mautuuko lapsesta pakosti epäkunnoittava ihminen jos hän ei teitittele opettajaan
niinkuin ranskalaisiin tapoihin kuulunee? Kasvatuksessa kaverillinen opetus voisi o
lla jopa tehokkaampaa kuin liiallinen aikuismainen auktoriteetin ja vallan käyttö.
Huomaahan sen muutenkin kuinka paljon pienet lapset oppivat kavereiltaan, niin
hyvässä kuin pahassakin. Ystävilta saadut neuvot voivat ollakin helpompi omaksua,
kuin vanhemmilta ja opettajilta saadut opit. Tekstissä mainittu asia, että oppilai-
den reppuihin ei saa kurkistaa, on ehkä hieman liikaa. Opettajat tuskin katselevat
reppuihin huvinvuokseen tai urkkiakseen oppilaiden yksityisasioita, vaan kaikkien
turvallisuuden eduksi. Jos herää epäilys jostain hämärästä, se pitäisi saada tar-
kistaa.
Teksti oli mielenkiintoinen ja kirjoitettu hyvin tärkeästä aiheesta!