FRANCHISE-HOIVAA VANHUKSILLE. Länsi-Uusimaa 22.3.2013

Monilla on käsitys, että vanhukset hoidetaan kokonaan yhteisistä verovaroista.

Nykyään jokainen saa jo jonkinlaista eläkettä, on kenties säästöjäkin tai myytävää

omaisuutta, eli vanhus maksaa tarvitsemiaan palveluja niin pitkälle kuin omia

rahoja riittää.

Seniorikansalaiset osallistuvat monin tavoin yhteiskunnan toimintoihin. On harras-

tuksia ja vapaaeh­toistoimintaa, kunnon ylläpitoa ja muita rientoja. Monet hoitavat

lapsenlapsiaan, virkkaavat ja kuto­vat, auttavat taloudellisestikin jos voivat. Isovan-

hemmat ovat pikemminkin auttajia kuin autettavia ja auttamistaakka omaisille

heistä tulee vasta vuosikymmenien päästä.

Avun tarve iän karttuessa kuitenkin kasvaa. Useimmat haluavat asua kotona niin

pitkään kuin mah­dollista. Sitä voidaan jatkaa omaishoitajan turvin, mutta omais-

hoidon tuestakin jo säästetään. Laki­sääteisiä vapaapäiviä ei aina toteuteta, vaikka

moni omaishoitaja olisi itsekin hoidon tarpeessa. Kar­mea esimerkki oli, kun puolisoaan

hoitanut ei huomannut oman tautinsa etenemistä ennen kuin oli myöhäistä.

Kotona asumista edistävät myös erilaiset kotipalvelut. Kaikki palvelut ja toimen-

piteet on hinnoiteltu erikseen, oli sitten kysymys kunnan tai yksityisestä kotiavusta.

Jos kaadut, ylösnostaminen maksaa, apteekissa, pankissa ja kaupassa käynti maksaa,

saunaan haku ja saunottaminen maksavat. Ja hin­noittelu on melko vapaata, palvelu-

asunnoissa tai kodissaan asuvan vanhuksen koko eläke kuluu eri­laisiin palvelumak-

suihin. Silti laadukkaan palvelun toteuttaminen vähenevillä resursseilla on vai­keaa.

Kunnat ovat yrittäneet säästää jopa ulkoistamalla kotiavun henkilökuntaa, tuloksena

pakkoyrittä­jyys, joka ei kunnolla elätä tekijäänsä. Suo siellä, vetelä täällä…

Lopulta edessä on muutto palvelutaloon tai vanhainkotiin. Kunta on demokraattisin

tapa järjestää palvelut, se on lähellä ihmistä ja ottaa paikalliset tarpeen huomioon.

Kuntien palvelutuotannosta 80% tehdään kuntien omana työnä. Myös yksityisiä hoiva-

palveluja on ollut jo pitkään. Jos yhden vanhuksen hoitaminen palvelutalossa maksaa

50 000 euroa vuodessa talosta ja laskutavasta riip­puen, ongelma onkin suuri. Miesten

keskieläke 2011 lopussa oli 1 610 euroa ja naisten 1 258 euroa. Vaikka kunta veisi

eläkkeen viimeistä senttiä myöten, kaikkia kustannuksia ei saada katetuksi. Aina silloin

tällöin kuulee tarinoita, joissa vanhusta on kehotettu myymään kotinsa hoitokustan-

nusten kattamiseksi.

Tuntuukin merkilliseltä, että ulkomaiset sijoittajat ovat tekemässä maihinnousua Suo-

meen. Suuret voitot hoiva-alalta tulevat vain kuorimalla kerma päältä, eli rajaamalla

asiakaspiiri kaikkein maksu­kykyisimpään asiakaskuntaan. Joukossa on varmaan vero-

paratiisiyhtiöitäkin. Esimerkiksi amerikka­laisella franchise-ketjulla Home Instead´illa on

toimintaa jo 15 eri maassa. Suomessa sillä on toi­mintaa Vantaalla ja Tampereella.

On varmistettava, että hoivayrittäjät ovat rehellisiä. Moni vanhus ei pysty pitämään

puoliaan eikä kaikilla ole omaisia. Sosiaalipalvelujen järjestäminen on luvanvaraista toi-

mintaa ja hoivalaissa tarkkaan määriteltyä. Yksityisen sosiaalipalvelujen tuottajan on

haettava lupa alueelliselta hallin­tovirastolta, joka arvioi, täyttääkö hakija lain edellyttä-

mät vaatimukset. Lisäksi kunnalla on ensi­sijainen vastuu valvonnasta. Uuden sosiaali-

ja terveydenhuollon järjestämislain on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2015 ja kuntien

asema palvelujen järjestäjänä vahvistuu.

Mutta ennen kaikkea meillä jokaisella on vastuu vanhustemme hyvinvoinnista; välittä-

mistä ei saa jättää yhteiskunnalle.

KERTTU KERÄNEN

VIIKON NUMEROT. Länsi-Uusimaa 8.3.2013

Viikon numerot

Taas on luvassa jättipotti lotossa. Lottoan harvoin, ja vaikka nume-

roilla ei ole mitään väliä, valitsen ne huolellisesti. Toiset kyhäävät

rivit omista ja omaistensa syntymäajoista. Tällä kertaa napsin nume-

rot alkuviikon lehdistä.

Ensimmäiseksi osuu silmiin numero 23. Sen verran me suomalaiset 

heitämme vuodessa ruokaa roskiin henkeä kohti, jotkut vielä enem-

män, koska toisissa perheissä ollaan tarkkoja ja koira auttaa syömällä 

ruuantähteet. Luku 23 esiintyy myös valtion tutkimuskeskuksen johta-

jan Juhana Vartiai­sen ja kansanedustaja Osmo Soininvaaran nuorten 

työllistämiskeinojen lukumäärässä. He esittivät 23 ideaa kirjassa Lisää 

matalapalkkatyötä. Pääidea on, että nuorille maksettaisiin alhaisem-

paa palk­kaa, mutta samalla kevennettäisiin heidän verotustaan. Kaik-

kia heidän ehdotuksiaan ei kannata ohittaa, vaikka palkka-ale iän 

perusteella onkin väärin, suorastaan laiton. – Miksi muuten hallituk­sen 

tulevaisuusselvitystä ei tilattu Pekka Himasen sijasta valtion taloudel-

liselta tutkimuskeskuk­selta? Sehän tutkii myös tulevaisuuteen liittyviä 

asioita, esim. vientiteollisuuden kehitystä, globaalin kauppapolitiikan

ja ilmastopolitiikan skenaarioita jne. Vatt:n julkaisuluettelot ovat kun-

nioitusta herättäviä.  (23)

Toinen numero on liian suuri, 130, mutta jaetaan se kymmenellä. Ni-

mittäin 2011 syntyi 130 vauvaa synnytyssairaaloiden ulkopuolella, niistä 

lähes puolet matkalla. Synnytyssairaaloita on joko suljettu tai ne ovat 

jo alunperinkin sijainneet kaukana, pohjoisin on Rovaniemellä. Sairaa-

loiden ulkopuolel­la syntyneiden lasten kuolleisuus on kuusinkertainen. 

Yleensä kansalaisten turvallisuutta pyritään lisäämään monin tavoin, 

mutta äitien ja vauvojen turvallisuutta ei synnytysosastojen tai –sairaa-

loi­den lopettaminen lisää. Matka sairaalaan voi olla jopa 500 kilomet-

riä. Osa utsjokelaisista äideistä on keksinyt käydä synnyttämässä Nor-

jan puolella, eikä Norja edes laskuta siitä.  (13)

Uusin metropoliselvitys on esitelty kaksine vaihtoehtoineen. Suositum-

man vaihtoehdon mukaan metropoliin tulisi neljä kaupunkia: Helsinkiin 

liitettäisiin Sipoo, Espooseen Kirkkonummi ja Kau­niainen, Vantaa saisi 

Keravan ja puoli Tuusulaa, sekä pohjoispuolella yhdistetään Nurmijärvi, 

Hy­vinkää, Mäntsälä, Järvenpää, Pornainen ja puoli Tuusulaa. Metropoli-

hanke on Suomen mittakaavas­sa vähän outo: väkiluku riittäisi kyllä kes-

kikokoiseen metropoliin, mutta laskeuduttaessa Helsinki-Vantaan lento-

kentälle näyttää kuin laskeuduttaisiin metsään. Helsinki saa edelleen 

huolehtiakseen suurimman osan maahanmuuttajista, opiskelijoista, asun-

nottomista, työttömistä ja yksinhuoltajista. Jopa Helsingin parhaisiin lu-

kioihin voi tulla naapurikoulun asemesta. Myös työssäkäynti suuntautuu 

Helsinkiin, mutta verot kiikutetaan muualle. Ja onko Kauniaisten ole-

massaolon perusteena vain olo suurituloisimpien veroparatiisina? (4)

Uusi Lohja on jaettu kahdeksaan alueeseen ja aluetoimikunnat valittu. 

Karjalohjan aluetoimi­kuntaan valittiin 15 jäsentä. Toimikausi on valtuus-

tokauden mittainen. Toimikunnat järjestävät asukasiltoja ym. tilaisuuksia, 

joista asukkaiden kannanotot toimitetaan alueiden johtokuntaan. Koska 

lähidemokratia on tärkeä asia, lottoriviin otetaan numerot 8 ja 15.

Tällä viikolla tuli kuluneeksi 25 vuotta siitä, kun eri puolilla maata vihit-

tiin samanaikaisesti 94 nais­teologia papiksi. Vuosi oli 1988 ja nyt pappei-

na toimii jo 850 naista.  (25)

Ja sitten puolen sivun mainos Robin Hood-oopperasta: Liput alkaen 14 

euroa.

Lottorivini on val­mis: 4, 8, 13, 14, 15, 23, 25, ja koska se on nyt julkaistu, 

se on vietävä kioskille. Sen verran olen taikauskoinen

KERTTU KERÄNEN

AJOKORTTIUUDISTUS. Länsi-Uusimaa 22.2.2013

Kolme vuotta sitten kirjoitin Länsi-Uusimaahan autokatsastuksen uudistamisesta.

Kat­sastus oli yksityistetty jo 1994 ja olin huolissani katsastusoikeuden myöntämis-

aikeista myös autokor­jaa­moille, jotka sillä tavoin voisivat mielivaltaisesti hankkia

itselleen töitä. Loppuun lisäsin vielä mieli­piteeni autolla ajotaidon kuulu­misesta

yläasteella hankittavien kansalaistaitojen joukkoon. - No, ei ehkä vielä yläkou-

lussa, mutta lukioissa ja ammattikouluissa ajo-opetus olisi varsin luontevaa.

Katsastusuudistus meni läpi ja nyt 13.1. astui voimaan ajokorttiuudistus. Siinä

autokoulujen asema vahvistui entisestään. Uudistus pohjautuu EU:n direktiiviin

ja huoleen liikenneturvallisuudesta ja sen käsittely alkoi eduskunnan liikenne- ja

vies­tintä­valiokunnassa syksyllä. Valiokunta kuuli asiantuntijoina kymmen­kuntaa

henkilöä lähinnä julkisesta hallinnosta, mutta myös Autokoululiitos­ta. Val­mistelua

on kritisoitu maksajien edustuksen puuttumisesta ja toisaalta asianomis­tajan eli

Auto­koululiiton mukanaolosta; liiketoimien edistämistä lainsäädännöllä eivät kaik-

ki pidä hyvänä. Lausuntokierros ei myöskään ollut kovin laaja, vaikka halli­tus­neu-

vos Eija Maunu niin toteaa 12.2. Helsingin Sano­missa. Kirjallisen lausunnon an-

toivat sisäasiainminis­teriö, pääesikunta ja neljä yhdistystä. Pohjoi­sin kuultavana

ollut henkilö oli Hämeen ammattikorkea­koulun lehtori. Jotkut yhdistyksistä ovat

todennäköisesti valta­kunnallisia, mutta edustukset todella pitkien väli­matkojen

alueilta puuttuivat.

Uudistuksen tarkoituksena on parantaa ajokortin turvatasoa ja liikenneturvalli-

suutta sekä edistää liikkumisen vapautta. Uusi opetus on kolmivaiheinen; perus-

vaihe, harjoitteluvaihe ja syventävä vaihe. Opetus voidaan aloittaa, kun oppilas

on täyttänyt 17 vuotta, mutta ajokortin voi suorittaa vasta 18 vuotta täytet-

tyään. Opetusluvalla harjoittelu on ollut autokoulua edullisempaa. Nyt lupa edel­-

lyttää opettajaltakin lisätunteja autokoulussa ja opetusautolta monen­moisia va-

rus­teita katsas­tuksineen. Nyt opetuslupaa voi käyttää vain perusvai­heessa, muut

vaiheet suoritetaan autokoulussa. Käytäntö hankaloitui niin paljon, että autokou-

luilla ei enää ole todellista kilpailijaa. Keskenään ne eivät juurikaan kilpaile.

Kuningaskuluttaja-ohjelma käsitteli ajokorttiuudistusta 14.2. Siinä haastateltiin

vanhempia  ja Autoliiton toimitusjohtajaa. Autoliitto pitää uudistusta epäonnistu-

neena. Ajo-opetuksen määrä on joka vaiheessa lisääntynyt ja opetuslupaopet-

taja joutuu myös koulunpenkille. Olisi parempi kiristää tutkintoa ja määrätä lisä-

tunteja niille, jotka sitä tarvitsevat. Asenteitakaan ei laeilla muuteta, olem­mehan

rallikansaa.

Ikävää uudistuksessa on ajokortin hinnan kohtuuton nousu. Ikiaikainen ystäväni

muisteli ajokortin maksaneen viitisenkymmentä vuotta siten sata markkaa leima-

veroineen. Oman korttini hintaa en muista, mutta muistan, että 70-luvulla auto-

koulut paransivat tulostaan määräämällä naisille lisä­tunteja.

Aikaisemmin oli tapana, että nuori hankki ajokortin omilla tuloillaan. Nyt siihen

on har­voin mah­dollisuuksia, jos ei ole työtäkään. Kun ajokortin hinta nousee

useita satoja euroja, jopa 2400 euroon, monen nuoren unelma on taas kauem-

pana, kenties tuhottu.

Suomi on pitkien etäisyyksien maa eikä jatkuvasti harveneva julkinen liikenne osu

joka portin­pieleen. Kuntaliitostenkin myötä asiointimatkat pidentyvät. Auto on

välttämätön monille työssä käynnin, asioiden hoidon ja harrastusten ehto.

Koska lakien muuttaminen kestää useita vuosia, pitäisi seuraava ajokorttiuudistus

käynnistää heti. Sen pääsisällön tulisi olla ajokortin suorittaminen lukiossa tai am-

mattikoulussa vapaaehtoisena; ajotaito on kansalaistaito.

KERTTU KERÄNEN

DONNER, MUUAN TYÖNARKOMAANI. Länsi-Uusimaa 8.2.2013

Tarkka lukija huomasi lipsahduksen viimekertaisessa Ahneus-kolum-

nissani. Olin kirjoittanut Osmo Apusen olevan sitä mieltä, että ahneus

on oikeastaan hyve. Eihän isä Osmo, professorismies semmoista miel-

tä liene, vaan poikansa Matti, EVA:n johtaja. Tuli vielä sotketuksi Etla

ja EVA, vaikka tiedän hyvin, kumpi on kumpi.

 

Jörn Donnerin uusi kirja, yli tuhatsivuinen Mammutti julkaistiin Rune-

berginpäivänä eli kirjailijan 80-vuotispäivänä. En ole lukenut kirjaa,

mutta joitakin näytteitä on saatu, lähinnä juoruja julkisuu­den henki-

löistä. Saattaa olla myyntikikkakin. Donner on etukäteen torpannut

lukijoiden mahdolliset oikaisuvaatimukset ainakin osittain, poltta-

malla 3000 kirjettään. Näin ei myöhemmin päästä näke­mään, missä

kohtaa Mammutti on fiktiota tai valhetta. Ja tutkijoita harmittaa.

Donner on sentään värikäs kulttuuripersoona ja älykkö, minäkeskei-

nen mutta kriittinen.

Donnerin ansiot kirjallisuuden, elokuvan ja politiikankin aloilla ovat

mittavat. Hän on ollut niin monessa mukana, että hitaampia heikot-

taa. Hän on myös herättänyt kiinnostusta tekemisiinsä provosoimalla,

käyttäytymällä epäsovinnaisesti ja muista välittämättä. Hän oli aikoi-

naan imitaat­torien kestohahmoja: raapi itseään ja röhnötti veltosti

sohvalla. Ensimmäinen muistikuvani hänestä oli juttu lomailusta Gam-

bian hiekkarannoilla, toinen taas elokuvasta Mustaa valkoisella. Krist-

iina Halkola oli siinä kapinallisen pimun roolissa ja Donner lausui hä-

nelle Pablo Nerudan runoa ”Päivät päästään leikit kaikkeuden valolla...

Haluan tehdä kanssasi saman minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät

kes­kenään!” Runon käyttö tuossa yhteydessä oli mielestäni pyhäin-

häväistys.

Donner on ollut niin monessa mukana, että hitaampia heikottaa. Hän

on tuottanut noin 60 elokuvaa, ja ohjannut 24 elokuvaa, jotka hän on

myös käsikirjoittanut. TV1:ssä nähtiin juuri hänen 5-osainen dokument-

tinsa Mannerheimista. Hän tuotti myös ruotsalaisen Ingmar Bergmanin

ohjaaman elo­kuvan Fanny ja Alexander, joka sai Oscarin.

 

Kirjoittaminen on kuitenkin Donnerille ykkösasia. Finlandia-palkinnon

1985 hän sai kirjastaan Isä ja poika. Kirja oli kuudes 10-osaisesta An-

dersin sukutarinasta, joka käsittelee suomalaista suur­yritysmaailmaa

ja suomenruotsalaista yläluokkaa 1930-luvulta lähtien. Uusi Maamme

-kirja on Donnerin kirjoista ehkä tunnetuin.

 

Politiikkaan Donner osallistui milloin minkin puolueen edustajana. 70-vuotishaastattelussaan hän sanoi, että muut porukat käyvät paitsi Kes-

kustapuolue ja Kokoomus. Helsingin valtuustossa hän oli 1969 SKDL:n

ja 1985-92 RKP:n ja 2005 alkaen SDP:n edustajana. Tammisaaren kun-

nallispoli­tii­kassa hän toimi sitoutumattomana 2001-03. RKP:n kansan-

edustajana hän oli 1987-95 ja 2007, ja SDP:n meppinä EU:ssa 1996-99.

Keväällä 2012 hän pyrki RKP:n kansanedustajaksi, jotta perussuoma­-

laiille olisi vastavoimia. Äänet eivät riittäneet ja Donner sai sanoa hy-

västit ministeritoiveelleen.

 

Lähtiessään 1995 Suomen pääkonsuliksi Los Angelesiin Donner teki myön-

nytyksen poroporvaril­lisille tavoille ja avioitui Bitte Westerlundin kanssa.

Avioliitto oli kolmas, edelliset vaimot olivat Inga-Britt Wik ja Jeannette

Bonnier. Konsulin virka ei ollut tarpeeksi haasteellinen, hänellä ei ollut

mitään tekemistä, mutta ei aikaa kirjoittamiseenkaan. Donner pelastau-

tui politiikkaan ja valittiin siis demarina EU:n parlamenttiin 1996.

 

Donner sai professorin arvonimen 2003. Hän on kokenut kaksi syöpää ja

selvinnyt niistä. Nyt 80-vuotiaana hän on yksinäinen, mutta kirjoitta-

malla hän tietää olevansa elossa. Ja elokuvakin on vireillä. Todellinen

työnarkomaani!

 

KERTTU KERÄNEN

 

AHNEUS, VIIDES KUOLEMANSYNTI- Länsi-Uusimaa 25.1.2013

 

En tykkää, jos joku tulee poimimaan mustikoita samalta mättäältä. Lottosin

kolminkertaisesti sen mitä tavallisesti, kun jaossa oli 12.5 milj.euroa. Ja naa-

purin hautajaisissa oli ihanaa voileipä­kakkua ja minähän kävin santsaamassa.

 

Ahneus on kristillisen opetuksen mukaan yksi seitsemästä paheesta, kuoleman-

synnistä. Paheiden lista laadittiin 1200-luvulla, Tuomas Akvinolainen lajitteli

ne ja määritteli vastaavat eettiset hyveet. Kuolemansynnit ja hyve-etiikka

muodostivat pohjaa katolisen (ja luterilaisenkin) kirkon arvomaail­malle. Lis-

talla ovat pahimmasta päästä lähtien: ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus,

ylensyönti ja himo. Tiettyjä syntejä pidettiin eri ihmisryhmien ja säätyjen pa-

heina: ylpeys aateliston, kateus ta­lonpoikien, viha hallitsevien ruhtinaitten,

hengellinen laiskuus papiston, ahneus porvariston, mäs­säily ja juoppous ke-

nen tahansa ja irstaus erityisesti ylioppilaiden synti.

 

Pahe on kuolemansynti jos kolme ehtoa täyttyy: teko on vakava, tekijä tie-
tää sen vakavuuden ja teko on vapaaehtoinen. Kuolemansynti tuhoaa ihmi-
sen suhteen Jumalaan. Tämä suhde palautetaan anteeksiannolla joko kas-
teessa tai ripissä, ja ihminen pelastuu armosta.

 

Vuonna 2008 katolisen kirkon arkkipiispa Gianfranco Girotti toi julki uuden

syntilistan. Vanhakin jäi voimaan, mutta uudet synnit vastaavat paremmin

nykyaikaa. Niihin kuuluvat yletön omaisuuden hankkiminen, ympäristön saas-

tuttaminen, geenimanipulaatio, huumeiden käyttäminen ja kauppa, abortti,

pedofilia sekä köyhyyden aiheuttaminen. ”Ei ole hyväksyttävää, että muu-

tamat yksilöt rikastuvat päätähuimaavaa tahtia samalla, kun kokonaiset kan-

sakunnat rypevät köyhyydessä ja kurjuudessa!” julisti Girotti. (Tähän väliin

tuore väite FaceBookista: 100 Intian rikkaimman henki­lön omaisuus vastaa

neljännestä Intian BKT:stä. Ja Intiassa on sentään 1200 000 000 asukasta!)

 

Nykysuomen sanakirja määrittelee ahneen kiihkeästi omaisuutta haluavaksi,

ahnaaksi, rahanhimoi­seksi. Ahne voi olla myös vallalle, työlle, kunnialle, voi-

tolle ja vaikkapa viinalle. Selkeimmin ih­misten ahneus näkyy rahan hamuami-

sessa. Ahneet pankkiirit aiheuttivat Euroopan pankkikriisin. Ahneet yritysjoh-

tajat hamuavat järisyttävän suuria palkankorotuksia, mutta haluavat muiden

palk­koja laskettavan.

 

Ahneus ei ole rikos vaan moraali- ja arvokysymys. Pekka Pihlannon, Turun kauppakorkeakoulun emeritusprofessorin mielestä ahneutta on, kun kohtuu-

den raja on ylitetty. ”Kohtuus muuttuu ahneu­deksi, kun siitä aiheutuu hait-

taa muille. Se ilmenee usein lyhyen aikavälin voitontavoitteluna kuten yli-

suurina optioina. Toisaalta esimerkiksi hissiyhtiö Koneen omistajien rikas-

tumisesta ei ole ollut haittaa kenellekään; Herlinit ovat tuottaneet yhteis-

kunnalle ja ihmisille rahaa”, muistuttaa Pihlanto.

 

Prof. Timo Airaksisen mukaan termi oman voiton pyyntö kuvaa oman edun

ajamista ahneutta paremmin. Se on kapitalistisessa yhteiskunnassa täysin hyväksyttävää, kunhan ei mennä hyvän tavan ja moraalin ulkopuolelle,

Airaksinen sanoo.

 

Ahneuden puolestapuhujia riittää. Ahneus on ensin välttämätön paha, sit-

ten normaali tapa ja lopulta hyve. Siis ei mikään kuolemansynti enää. Matti

Apunen, EVA:n johtaja perustelee näin: ”Itsek­kyys on tyhmyyttä, mutta

ahneus voi olla hyvästäkin. Ahneushan tarkoittaa, että ihminen jatkaa ta-

loudellisen hyvän muodostamista senkin jälkeen, kun hänellä itsellään on

riittävästi. On äärim­mäisen itsekästä, ”jos ihminen tekee vain sen verran,

että oma pussukka on täynnä. Pitää jatkaa, jotta nekin, jotka eivät pysty

tekemään työtä sen vertaa, tulisivat toimeen.

 

Apunen provosoi. Tasavallan presidentti on sentään huolissaan ja varoitti uudenvuodenpuheessaan itsekkyyden tai suoranaisen ahneuden noususta.

”Se on merkki oikeudentunnon kuihtumisesta. Tarkoitus on saada itselle

eniten hyötyä.” Niinpä.

 

KERTTU KERÄNEN

TIETO LISÄÄ TUSKAA. Länsi-Uusimaa 11.1.2013

Intiassa kuusi miestä raiskasi 23 vuotiaan fysioterapiaa opiskelevan tytön,

pahoinpiteli hänen poika­ystävänsä ja yritti vielä ajaa uhrin kuoliaaksi bus-

silla. Yksi miehistä omisti bussin. Tapahtumasta on syntynyt iso kansanliike

naisten aseman parantamiseksi ja mm. tytön isä vaatii tekijöiden hirttä-

mis­tä. Kuolemanrangaistus murhasta on mahdollinen paitsi yhdelle syyte-

tyistä, joka on alaikäinen.

 

Poliisille ilmoitetaan raiskauksista joka 20s minuutti. Hallitus on tapauksen

herättämänä luvannut parantaa naisten turvallisuutta ja perustanut kaksi

komiteaa. Koska pari kansanedustajaa ja kuusi osavaltioiden edustajaa

odottavat parhaillaan raiskaussyytteittensä käsittelyä, tuomioita vetkutel-

ta­neen pitkään.

 

Naisten asema arabimaissa ei ole häävi muttei Aasiassakaan. Intiassa nainen

on isänsä tytär, mie­hensä vaimo ja poikansa äiti, miesten omaisuutta ja

kauppatavaraa. Perheväkivalta on yleistä, myös miehen sukulaiset saavat

kurittaa naista. Naisen asema paranee, jos hän onnistuu synnyttä­mään

pojan. Leskeksi jäätyään hän on taas hyljeksitty taakka perheelleen. Iki-

vanhan perinteen mu­kaan naislesket poltettiin kuoliaiksi miesvainajansa

mukana. Näitä tapauksia tulee maaseudulla yhä ilmi silloin tällöin.

 

Yli puolet Intian naisista on lukutaidottomia. Tyttöjä ei lähetetä kouluun

kun naisopettajia on har­vassa ja tytär voisi joutua miesopettajan lähente-

lemäksi. Niinpä tytöt joutuvat jopa kymmenvuoti­aina töihin, kotiapulaisiksi

varakkaisiin perheisiin. He ovat halpaa työvoimaa, moni työskentelee ruo-

kapalkalla ja kohtelu on huonoa. Tehtaissa lapsityövoiman käyttö on lailla

kielletty.

 

Vuoden 1860 avioliittolaki salli 10 vuotiaiden tyttöjen naittamisen, nyky-

ään ikäraja on 18. Vaikka laki kielsi jo 40 vuotta sitten myötäjäisten anta-

misen ja vastaanottamisen, tapa on vain voimistunut. Myötäjäiset ovat

usein naisen ainoa perintö, mutta voivat viedä vanhemmat vararikkoon.

Jos myö­täjäisiä ei häiden jälkeen ala kuulua, miniälle kostetaan (nk.

lavastetut myötäjäismurhat). Rahat voivat myös päätyä petollisen sulha-

sen taskuihin, ja näitä kunniansa menettäneitä, hylättyjä vaimoja on joka

kylässä.

 

Intiassa kuten Kiinassakin tyttöjä syrjitään myös abortoimalla, vaikka

sikiön sukupuolen selvittä­minen on laitonta. Pohjois-Intiasta puuttuu

miljoonia tyttölapsia (Kiinassa 50 miljoonaa), eikä tyttöjen vähäisyys

suinkaan paranna heidän asemaansa, päinvastoin. Poikalasten odote-

taan turvaavan vanhempiensa vanhuuden. Tyttöjen merkitys paranisi,

jos he voisivat kouluttautua, saisivat ammatin ja omaa rahaa. Koulu-

tettu tytär on arvokas avioliittomarkkinoilla, kunhan ei ole aviomies-

tään koulutetumpi.

 

Lainsäädäntö on monessa asiassa kohdallaan jo 1800-luvulta lähtien,

mutta uskonnot, ikivanha kulttuuri ja tietämättömyys varsinkin maa-

seudulla pitävät vanhat tavat kunniassa. Intia on neljän suuren uskon-

non, hindulaisuuden (80% väestöstä), buddhalaisuuden, sikhiläisyyden

ja jainalai­suuden kehto. Islamilaisuus levisi Intiaan 1000-luvulla hävit-

täen sieltä buddhalaisuuden. Maassa on muslimeja kolmanneksi eniten

maailmassa. Myös kristittyjä on.

 

Kastilaitos on kehittynyt hindulaisuudessa. Toisaalta hindulaisuudesta

juontaa kunnioitus toisia ihmisiä ja suvaitsevaisuus muita uskontoja ja

kulttuureja kohtaan. Kastijärjestelmään liittyvä syr­jintä kiellettiin In-

tian perustuslaissa 1950, mutta se määrittelee edelleenkin lukematto-

mia asioita varsinkin maaseudulla.

 

Intia on yksi maailman johtavista talousmaista. Väitetään, että naisten

asema kaupungeissa on hyvä ja naisia on korkeissa asemissa myös ta-

louselämässä. Intian edellinen presidenttikin oli nainen.

 

Silti, jos tästä ei mene yöunet, niin mistä sitten?

 

KERTTU KERÄNEN

KOTISEUDULLENI. Länsi-Uusimaa 27.12.2012

Karjalohjan kunnalta tuli viimeinen vesilasku. Ensi vuonna se tulee Lohjan kaupungilta,

kuten kiinteistöverolippukin. Valtuusto kokoontui viimeiseen istuntoonsa 11.12. ja kunnan-

toimisto oli avoinna viimeistä kertaa 14.12. Vielä ei kunnan kotisivuja ole poistettu netistä,

mutta eiköhän sekin tapahdu ennen pitkää. Ollako murheellinen vai iloinen? Aineksia on

molempiin; jotain vanhaa meni, ja uutta tulee tilalle.

Mikä sitoo ihmisiä johonkin paikkaan? Itse olen usein vitsaillut, etten ole mistään kotoisin.

Tai että olen nelijalkainen, minulla kun on yksi jalka syntymäkunnassani Eräjärvellä, toinen

lapsuuteni ja nuoruuteni Karjalohjalla, kolmas kesämökkikunnassa Muhoksella ja neljäs

perheen, opiskelun ja työn vuoksi Helsingissä. Viime vuosina painopiste on taas enempi

Karjalohjan puolessa. Moni muuttaa elämässään kymmeniä kertoja opiskelun tai työpaik-

kojen vuoksi. Minun neljä kotipaik­kaani eivät ole mitenkään tavatonta.

Jotkut ihmiset eivät tunne olevansa mistään kotoisin. He eivät ole ehtineet kiintyä tai

kotiutua mi­hinkään. Koulukaverit, lapsuudenkoti ja monet ympäristön paikat sitovat ja

leimaavat minut iki­karjalohjalaiseksi. Vaikka teini-ikäisenä halusin lähteä mahdollisimman

äkkiä maailmalle ja lähdin­kin, minun ei tarvitse miettiä sekuntiakaan kun kysytään, mistä

olen kotoisin. Kotipaikka on kuin sipuli, jossa uloin kuori on koko maailma, sisempänä

Eurooppa, Suomi ja ytimessä Karjalohja.

Tein netin Ellit.fi -sivustoilla suomalaisuustestin. Se oli ihan huuhaata, eikä osunut koh-

dalleen sen paremmin kuin kuntavaalien vaalikonekaan. Testin mukaan pidän omista

juuristani, mutta valmis avartumaan. Luen eurooppalaisia lehtiä ja matkustan mielelläni.

Miellän itseni mieluummin suureen eurokansaan kuin pieneen Suomeen, vaikka kerron-

kin mieluusti olevani the Nokia-maasta. Kelpo eurokansalainen siis!

Ehkä eurokansalaisuus ja maailmankansalaisuuskin merkitsevät sitä, että ihminen on

kotonaan joka paikassa. Yhden määritelmän mukaan maailmankansalaiset eli kosmo-

poliitit eivät tunne itseään minkään kansallisvaltion kansalaiseksi, eikä rotu, uskonto

ja kotiseutu ole kovin tärkeitä. Jokin tuossa määritelmässä mättää. Kosmopoliitti voi

olla hyvinkin kiintynyt kotiseutuunsa ja tietää, missä hänen juurensa ovat, mutta olo

muualla ei ole vaikeata.

Äitini tunsi jatkuvaa koti-ikävää lapsuutensa Hämeeseen. Muutto kotiseudulta ei ollut

täysin vapaa­ehtoinen, mutta ei samalla tavalla pakollinenkaan niin kuin karjalaisten 

siirrot sodan jälkeen. Sadat tuhannet suomalaiset lähtivät 60-luvun lopulla työn peräs-

sä Ruotsiin ja kaipasivat kotosuomeen. Maailman miljoonat pakolaiset tälläkin hetkellä 

toivovat rauhaa ja pääsyä takaisin kotiseudulle.

Karjalohjan kuntaliitoksessa ei ole kysymys siirtolaisuudesta, pakolaisuudesta eikä

muuttoliik­keestä. Silti siinä on kysymys kotiseuturakkaudesta ja kouraistaan ihmisen

identiteettiä. Talot ja tiet ovat paikallaan, naapurit ovat samat kuin ennenkin. Mutta

kunnantalo on pimeänä ja kunnan kyltti poistuu tien varresta. Asiakirjoissa ja kar-

toissa kunnan nimilappu on Lohja. Vielä ei lohjalaisuus tunnu luontevalta eikä kotoi-

selta.

Sitoutuminen johonkin paikkaan auttaa ihmisiä viemään asioita eteenpäin ja olemaan

henkisesti tasapainossa. Kiinnittyminen tuttuihin asioihin, kylänraittiin, baariin, kirjas-

toon, maisemaan on onnellisuuden ja mielenterveyden ydintä.

Sydän hypähti mielihyvästä ja ylpeydestä, kun karjalohjalaisen Kaari Martinin tanssi-

ryhmä voitti äskettäin kolme pääpalkintoa maailman merkittävimmässä flamencokilpai-

lussa! Hyvä me! Ensi vuoden Tenoripäivillä voimme sanoa samoin!

KERTTU KERÄNEN