VESIVESSAN IHANUUS JA KURJUUS. Länsi-Uusimaa 31.10.2014

Muutaman lämpimän syyspäivän ansiosta harava on heilunut ja komposti 

on kukullaan puiden lehtiä. Huonosti maatuvat vaahteran- ja tammenleh-

det on kasattu strategisiin paikkoihin. Kunnon vaahteran­lehtipeitteen alta 

ei keväällä ponnista edes nokkonen. Nokkosista tulikin mieleen lähikadulla 

oleva kyltti koiranomistajille:

”Herkkä kallioketokasvullisuus kärsii koiranjätösten aiheuttamasta liiasta 

lannoituksesta ja on vaarassa tuhoutua kokonaan. Luonnonkukkien tilalle 

kasvaa nokkosta ja korkeata heinää. Kerää siis lemmikkisi jätökset roska-

astioihin jotta muutkin voivat nauttia kauniista ympäristöstä.”

Olinkin havainnut lähimetsän kävelytien varren valtavat nokkospöheiköt. 

Ihmiset keräävät koiriensa jätökset melko hyvin kadulta, mutta jättävät 

puistotiellä keräämättä. Itsekin olen ollut sitä mieltä, että koirankakka 

vain lannoittaa maaperää, maatuu pian ja joutuu näin luonnon kiertokul-

kuun. Ja nokkoset estävät tehokkaasti lähikapakan asiakkaita tulemasta 

takapihallemme pissille.

Monia kesämökkiläisiä askarruttaa huussin eli ihmisten käymäläjätteen 

kompostointi ja voiko sitä levittää kasvimaalle ja voiko ollenkaan. Voi, 

mutta käymäläjäte on kompostoitava kunnolla vähintään yli talven, mie-

luusti parikin vuotta. Eri-ikäisiä komposteja voi olla vierekkäin. Kompos-

tin lämpötila pyritään nosta­maan heräteaineilla tai ilman yli 60 asteen. 

Se riittää tappamaan ihmisen kehon lämpöön sopeutuneet taudin­aiheut-

tajat, patogeenit. Ihmislanta soveltuu kompostoitavaksi hyvin, koska ruo-

kavaliomme on moni­puoli­sempi kuin karjalla. Sekakomposti on rikas ravin-

nelähde, koska siinä syntyy enemmän kasvin kasvua vauh­dittavaa typpeä. 

Pelkästä lehti- ja ruohokompostista tulee kyllä ravinteikasta multaa, mut-

ta se edistää vain kasvien lehtien kasvua. Itse sirottelen kompostimullan 

mieluimmin kukkapenkkeihin.

Vesikäymälät tunnetaan jo antiikin ajoilta. Niiden haitallisuus ympäris-

tölle on huomattu ajat sitten, vaikka tuotokset päätyisivätkin puhdistus-

laitokselle. Eivätkä ne aina päädy. Kun kaikkialla ei edes ole puhdasta 

juomavettä, tuntuu WC-pöntön huuhtelu puhtaalla vedellä ihan järjen-

vastaiselta. Vanhemmissa vessoissa säiliöiden koko oli yhdeksän litraa, 

nykypöntöissä vain kuusi. Puolen litran pullo vesisäiliössä vähentää kulu-

tusta lisää. Pikkupojatkin voivat pissiä mummin kukkapenkkiin.

Maaseudulla ja kesämökeillä ovat kuiva- ja kompostikäymälät hyvä vaih-

toehto. Niissä jätöksien päälle laitetaan kariketta tai käytetään sähköä. 

Kaupungeissa vesivessoista ei voi noin vain luopua.

Maailmassa on yli 7 miljardia ihmistä, Intiassakin 1.2 miljardia, joten ih-

misten ulostusjäte on valtaisa on­gelma. Intian presidentti Mukherjee ker-

toi äskettäin käydessään Suomessa, että Intian tavoitteena on 2019 men-

nessä rakentaa sisävessa jokaiselle intialaiselle. Käymälöiden saaminen 

siellä edes kouluihin on aika­moinen haaste. Vesivessojen merkitys tervey-

delle on selvä mutta ympäristön kannalta iso uhka, vähän samalla tapaa 

kuin että jokainen kiinalainen hankkii auton. Meillä ei kuitenkaan ole oi-

keutta vaatia kummankaan asian, ei autojen eikä sisävessojen epäämistä 

kehitysmaiden ihmisiltä. On vain kehitettävä teknisiä ratkaisuja jotta maa-

pallo pelastuisi.

KERTTU KERÄNEN

NISKAVUOREN LEIPÄ. Länsi-Uusimaa 17.10.2014

Päätinpä kirjoittaa vaihteeksi jostain hauskemmasta asiasta. Usein 

päällimmäisenä mielessä ovat epä­kohdat, kuten viimeksi Karjalohjan 

asiamiespostin lopettaminen. Huonoja uutisia tulee joka tuutista. 

Afrikassa riehuu Ebola-epidemia, äärimmäisen vaarallinen kylläkin, 

ja helsin­kiläinen nuorisojoukko hakkaa huvikseen nuorempiaan. Ei 

se jokapäiväistä ole, mutta yksikin pahoinpitely on liikaa. Suurin 

osa nuorista on kuitenkin hyväkäytöksistä.

Positiivinen aiheeni olisi teatterissakäynti, mutta, mutta… Jo meno-

matkalla Lohjalle tunnelma latistui kuoppa kuopalta Karjalohjan Kes-

kustiellä. Itsenäisen Karjalohjan aikaan 2010 kunta vaati tien uudel-

leen päällystämistä, mutta mitään ei ole tehty. Pääsimme kumminkin 

perille, ajoissa ja terveenä.

Vaahterateatteri esitti Hella Wuolijoen Niskavuoren leipää kesällä 

Sampomäellä kaksitoista kertaa ja nyt kolmesti Laurentius-salissa. 

Suurmenestyksen saaneen näytelmän lisänäytöksiä oli pyydetty mo-

nelta taholta. Mutta mitenkähän se soveltuisi sisä­tiloihin? Ei ainakaan 

olisi hyy­tävän kylmää eikä sataisi vettä yleisön niskaan, kuten ulko-

tiloissa saattaa käydä ja oli kuulemma käynytkin. Hyvin soveltui näy-

telmä sisätiloihin. Tyydytyksellä havaitsin, että näytelmälle oli teh-

ty kunnon lavasteet.

Hella Wuolijoki os. Murrik syntyi Virossa 1866. Ylioppilaaksi tulon jäl-

keen hän opiskeli Helsingin yliopistossa filosofian kandidaatiksi ollen 

Viron ensimmäinen akateemisen tutkinnon suorittanut nainen. Hän 

oli aikamoinen renessanssi-ihminen, teki elämäntyönsä Suomessa kir-

jailijana, liikenaisena, maanviljelijänä, kansanedustajana ja Yleis-

radion pääjohtajana. Talvisodan aikana hän neuvotteli Alexandra Kol-

lontain kanssa rauhasta ja sai jatkosodan aikana tuomion maanpetok-

sesta.

Hella Wuolijoki kirjoitti Niskavuorelaisista viisi näytelmää. Niskavuo-

ren naiset (1936) Niskavuoren lipä (1939), Niskavuoren nuori emäntä 

(1940), Niskavuoren Heta (1950) ja Entäs nyt, Niskavuori? (1953), 

kaikki vahvojen naisten näytelmiä. Miljöön mallina oli miehensä Sulo 

Wuolijoen kotikartano Hauholla.

Näytelmä käsitteli rahaa, valtaa ja rakkautta. Naisten pyrkimys itsenäi-

syyteen, omaan uraan koki myös olla esillä. Tällä kertaa vielä perinteet 

voittivat ja Ilona suostui toisten määrittelemään ruotuun talon emän-

näk­si. Ja tuskinpa kukaan enää hyväksyisi yhden lapsen suosimista perin-

nönjaossa.

Vanhemmalla väellä on muistikuvia Niskavuori-elokuvien näyttelijöiden 

ainakin Elsa Turakaisen, Rauni Luoman ja Tauno Palon roolisuorituksista. 

Vaahterateatterin väki teki omaa, komeaa teatteria, ehkä paikoin epä-

tasaista, mutta erityisesti vanhaemäntä ja Telefooni-Sandra, Simolan 

isäntä ja Marttakin tavallaan olivat ihan upeita!

Huima kohtaus oli vanhan emännän kehotus Ilonalle mennä tupaan, is-

tua emännän paikalle pöydän päähän kuin olisi siinä aina istunut. Ihan 

väristykset menivät iholla. Vaikka vähän teki mieli kapinoida, jotain 

jaloa ja ylevää vanhan emännän olemuksessa oli. Se syntyy osaami-

sesta, rakkaudesta maahan ja lujasta uskosta omiin arvoihin. 

Ja Ilona meni, korot kopisten ja pää pystyssä.

KERTTU KERÄNEN

POSTI TOI JOBINPOSTIA. Länsi-Uusimaa 3.10.2014

Karjalohjan asiamiespostin palvelut loppuivat 6.9. klo 14.45. Itella 

Posti Oyj:n tiedote tupsahti postilaatik­koihin edellisellä viikolla, yl-

lättäen ja pyytämättä. Itella Postin aluepäällikkö kertoi, että neu-

votteluja asiamiespostin jatkamisesta oli käyty jo tammikuussa, tu-

loksetta, eikä uutta jatkajaa­kaan ollut löytynyt. Kysymykseen ke-

neltä oli kysytty, hän ei osannut vastata, koska oli juuri silloin au-

tossa. Salen myymäläpäällikön mukaan heiltä oli kysytty, mutta 

tilat ja henkilökunnan määrä eivät riitä. Kätevintä oli siis lopettaa 

asiamiesposti ja siirtää pakettipalvelut Sammatin Siwaan. Se on 

avoinna ma-pe 8.00 - 22.00, la-su 9.00 - 22.00. Pakettiautomaatin 

saamiseen väestömäärä ei riitä. Postimerkkejä voi ostaa Postin 

omasta verkkokaupasta ja tietysti myös Salesta.

Uuden postilain (29.4.2011/415) mukaan Itella Posti tarjoaa yleis-

palveluja koko maassa. Palvelu­pisteitä tulee olla vähintään yksi 

jokaisessa kunnassa, kohtuullisen matkan päässä asiakkaan vaki-

tuisesta asunnosta. Yleispalvelupisteen eli asiamiespostin menet-

täminen Karjalohjalla on siis osaksi kuntaliitoksen syytä.

Suomen Asiamiesyrittäjät ry on reklamoinut asiamiespostikorvaus-

ten pienuudesta jo pitkään. Postilla olisi varmasti kykyä maksaa 

kunnollakin, se on ”vakavarainen” yritys ja sen palvelut on hinnoi-

teltu eurooppalaisia posteja paremmin. Alle 2 kg:n paketin hinta 

Suomessa on 7,60 euroa, mutta Saksassa vain 4,10 euroa. Ja asia-

miesposti huolehtii tiloista. Neuvottelijana Posti on kui­tenkin yli-

voimainen: ”Kenenkään ei ole pakko tehdä meidän kanssa yhteis-

työtä.” Postiasiamiehenä toimiminen on ollut haluttua pienillä 

paikkakunnilla, koska se tuo lisää asiakkaita varsinaiseen yrityk-

seen, vaikka postin pitäminen ei olisikaan kannattavaa. Pohjois-

Suomessa tämäkin into on hiipunut.

Postin tiedotteen mukaan yli viiden kilometrin etäisyydellä asuvat 

karjalohjalaiset voivat tilata paketilleen ilmaisen kotiinkuljetuksen 

(puh. 0200 71000 ma - pe klo 8-18.). Yleensä paketti tuodaan seu-

raavana päivänä. Melkein kaikilla karjalohjalaisilla etäisyysehto täyt-

tyy, joten kotiinkuljetusta kannattaa käyttää. Saattaa olla, että pa-

kettien kuljetus tulee Postille kalliimmaksi kuin asiamies­posti. Ai-

nakin verkkokauppa ja postimyynti ovat kovassa kasvussa. - Paket-

tien lähettämisen vuoksi on kuitenkin lähdettävä Sammattiin.

Posti on malliesimerkki yhtiöittämisen vaikutuksista syrjäseuduilla 

ja haja-asutusalueilla. Alue­politiikan tavoitteena oli pitkään pitää 

koko maa asuttuna, mutta palveluiden huononnukset eivät tätä ta-

voitetta edistä. Väki muuttaa yhä innokkaammin taajamiin. 1990-

luvulta lähtien on toista­kymmentä valtion laitosta yhtiöitetty ja näis-

tä kuusi on myöhemmin yksityistetty. Posti on jo yhtiöitetty, mutta 

ei vielä yksityistetty.

Näillä mennään.

KERTTU KERÄNEN

MATALA ÄÄNI VAKUUTTAA, KORKEA ÄÄNI ÄRSYTTÄÄ. Länsi-Uusimaa 19.9.2014

Viime aikoina on puhuttu pääministeri Alexander Stubbin äänestä ja

puhetavasta. Hän on alun perinkin taitava esiintyjä, mutta uuden 

asemansa myötä hän on ruvennut puhumaan matalammalla äänellä 

ja hitaammin. Hän on myöskin vähentänyt aikaisemmin viljelemiään 

puhekielen ilmaisuja. Muutos on aiheuttanut sekä irvailuja että kii-

tosta. Muutos ei kuitenkaan ole niin iso kuin aikoinaan Englannin pää-

ministeri Margaret Thatcherilla, josta tuli äänenkäytön muuttamisen 

malliesimerkki. Hän puhui nuorempana nopeasti ja kimittävällä ää-

nellä. Tultuaan pääministeriksi hän puhetera­peutin avulla ryhtyi pu-

humaan hitaammin ja matalammalla äänellä. Kun puhuu rauhallises-

ti ja hitaasti, syntyy luotettava vaikutelma. Monet poliitikot osallis-

tuvatkin esiintymis- ja puhetaidon kurssien lisäksi myös äänenkäytön 

koulutukseen.

Ääntä voidaan siis koulia, eikä ikäkään välttämättä muuta ääntä. Ker-

rotaan 98-vuotiaasta tenorista ja isoäidistä, joka vielä kahdeksankymp-

pisenä lauloi. Ongelmaksi tuli alzheimerin tauti ja sanojen unohtumi-

nen. Puhe voi myös puuroutua lääketokkurassa tai hammasproteesien 

epäsopivuudesta.

Itse olen usein kiinnittänyt huomiota hiihtäjänaistemme äänenkäyt-

töön. Kun hiihtäjä on tullut maaliin, urheilutoimittajat työntävät he-

ti mikrofonia eteen. Hengästyneenä puheesta tulee kailotusta, eikä 

se kuulosta kivalta. En ole kylläkään kuullut hiihtäjien puhuvan nor-

maalitilanteessa.

Murrosiässä poikien ääni muuttuu matalammaksi. Tyttöjen ääni säi-

lyy korkeampana. Jotkut nais­laulajat laulavat teennäisesti lapsek-

kaalla äänellä. Naisten puhetapa, lähes kimitys vanhoissa koti­maisis-

sa elokuvissa kuulostaa oudolta. Joissakin maissa naiset laulavat ki-

meällä äänellä, mikä tutkimuksen mukaan kertoo naisten alistetusta 

asemasta. Kimeä tai ei – myös naisten äänekästä puhumista yleensä 

halutaan rajoittaa erityisesti muslimimaissa. Turkin presidentti Erdo-

gan jopa kielsi viikko ennen vaaleja naisia nauramasta julkisilla pai-

koilla, mutta tuli silti valituksi. Mitä hän mahtaisi tuumata nauru-

joogasta!

Monia ärsyttää lasten itku. Vauvat parkuvat halutessaan jotain, lap-

set huutavat leikkiessään ja kiljuvat riemusta. Itsekin olin tottunut 

siihen, että lapseni esittivät tietyssä iässä kaikki asiansa kovalla ää-

nellä, suorastaan huutamalla. Ollessamme maalla Papan luona käy-

mässä pojat syöksyivät kiljuen sisään. Tuumasin vain, että onpa heil-

lä hauskaa! Oli kuitenkin käynyt niin, että heti kun poikia oli kiellet-

ty avaamasta mehiläispesien takaluukkuja, he lähtivät oitis avaa-

maan niitä. Ja saivat kiukkuiset mehiläiset kimppuunsa.

Aika ajoin valitetaan pikkulasten viemisestä kirkkoon. Ne itkevät tai 

meluavat kirkkokansan harmiksi. Viime päivinä on noussut iso keskus-

telu erään ravintolan kiellettyä vauvan tuonnin ravintolaan lounas-

aikana. Työssäkäyvien lounaspalaverit halutaan pitää rauhassa.

Ravintolat ovat torjuneet asiakkaita milloin ihonvärin, iän tai herra-

seuran puuttumisen vuoksi. Kiellot viedä lapsia ravintolaan, kirkkoon 

yms. ovat samalla aikuisten – yleensä naisten – syrjimistä ja sosiaali-

sen tilan rajoittamista. Nykyäidit haluavat ihmisten ilmoille, istu-

maan kahvikupin äärelle ystävien kanssa. Annetaan lasten meluta

ja naisten nauraa!

KERTTU KERÄNEN

KARTANORETKIÄ. Länsi-Uusimaa 4.9.2014

Alkukesästä Mies käväisi Unkan baarissa, kysyi tilaa pöydästä esitellen 

itsensä Salmisen kartanon isäntärengiksi. Tuoli löytyi ja ilta jatkui muka-

vasti. Mutta voiko kartano-nimitystä käyttää noin vain?

Tarkkaa juridista määritelmää ei ole, mutta kartanoihin luetaan rälssi-

säterit eli verovapaat tilat, kruununkartanot sekä muunlaiset suuret tilat, 

jotka ovat olleet aatelisten tai säätyläisten, myöhem­min jopa talonpoi-

kien omistuksessa. Myös ensimmäisiä 1600—ja 1700-luvulla perustettuja 

rautaruukkeja voidaan pitää kartanoina. Suomessa oli 1700-luvulla noin 

243 rälssisäteriä.

Jokaisella kartanolla on historiansa; kiintoisia tarinoita perustamisesta 

ja asukkaista. Esim. Kaarle IX perusti Mäntsälään Frugårdin kartanon ja 

lahjoitti sen Henrik Wreden leskelle, Gertrud von Ungernille. Wrede 

oli antanut Kirkholmenin taistelussa hevosensa kuninkaalle ja kaatunut 

itse. Kuningas pelastui. Myöhemmin kartanon omistivat Nordenskiöldit, 

ja Koillisväylän löytäjä A.E. Nordenskiöld vietti siellä lapsuutensa. Nyky-

ään Frugård toimii museona.

Merkittävä 1600-luvun kartanolinna on Louhisaari, jonne Flemingit raken-

nuttivat uuden, komean päärakennuksen. Varojen puutteessa linna myy--

tiin Mannerheimin suvulle ja niinpä siitä tuli marsalkka Mannerheimin -

synnyinkoti. 1961 valtio osti Louhisaaren marskin ratsastajapatsas­keräyk-

sestä yli jääneillä varoilla ja se toimii museona.

Lohjalla on useita kartanoita, mm. kuninkaankartanot Laakspohja ja Kirk-

niemi 1500-luvun puoli­välistä. Laakspohja on erikoistunut hevostalouteen.

Kartanoon johtaa kilometrin mittainen tammi­kuja. Kirkniemi on Metsä-

Groupin omistuksessa ja yrityksen edustustilana. Erik Fleming muodosti 

1530 Koivulan kartanon ostamalla useita Karnaisten kylän taloja. Hiiden-

veden rannalla sijaitsee Vaanilan kartano. Sen kärry- ja vaunukokoelmaa 

säilytetään Lohjan museon vintillä. Vohloisten ratsutila muodostui 1630 

muutaman talon yhdistämisestä. Ojamo puolestaan on kuuluisa Suomen 

ensimmäisen rautakaivoksen johdosta. Kartanon omistaa Vanha Lohja 

säätiö. Sammatin Luskala on vuodelta 1648, jolloin kuningas lahjoitti 

everstiluutnantti Joakim Schmidtille useita taloja Luskalan kylästä.

 - Lohjan kartanot Ojamoa lukuun ottamatta ovat yksityisomistuksessa.

Mikä kartanoissa kiehtoo? Kartanoretket ovat kurkistus historiaan, eri 

tyylisuuntiin arkkitehtuurissa ja aikansa kulttuuriin yleensä. Olen osallis-

tunut kolmelle retkelle Varsinais-Suomeen, Itäiselle Uudellemaalle ja 

Etelä-Hämeeseen. Päivässä ehtii tutustua kolmeen-neljään kartanoon.

Tämänkesäinen kohteeni oli Kärkelän kupariruukin ja kartanon maisemat 

Salon rajalla, jonne ys­täväni kanssa ajoimme. Kartanon pohjoispuoli kuu-

luu nykyään Salon kaupunkiin ja etelänpuoleiset maat Karjalohjaan. Kär-

kelässä toimi 1765-1883 kupariruukki. Alueella on toistakymmentä työ­väen-

asuntoa, pääosa niistä sijaitsee lehmuskujan varrella. Ne ovat nykyisin hy-

vin hoidettuja kesä­asuntoja. Kujalta käännytään oikeaan P-paikalle, josta 

puolestaan on muutama askel Kärkelän­kosken yli johtavalle sillalle. Satei-

den vuoksi koskessa on tänä kesänä valtavasti vettä, joka syöksyy raken-

nettua uomaa alas mahtavasti jylisten! Koskessa piti olla pieni voimalaitos, 

mutta ainakaan sillalta sitä ei näkynyt. Yksityisomistuksessa oleva kartano 

pilkottaa puiden ja pensaiden takaa.

Kaukana ei ole myöskään Mustion linna, joka on näkemistäni kartanoista 

ehdottomasti ykkönen. Ehkä se johtuu linnan mainiosta esittelijästä, si-

sustuksesta ja Linderien suvun vaiheista.

KERTTU KERÄNEN

KYLÄYHDISTYS JA ME. Länsi-Uusimaa 22.8.2014

Kuntaliitosten myötä tuli tarpeelliseksi kehittää lähidemokratiaa kuntalais-

ten vaikutusmahdollisuuksien li­säämiseksi varsinkin uusien kuntien reuna-

alueilla. Näin myös Lohjalla. Tavoitteena on muun muassa kunnan toimin­nan 

ja palvelujen edistäminen, kotiseutuhengen ja identiteetin vahvistaminen 

ja kuntalaisten edunval­vonta.

Pienin lähidemokratian yksikkö on kyläyhdistys. Se on avoin kaikille alueen-

sa ihmisille. Karjalohjalla yhdistyksiä on neljä. Kyläyhdistyksen tehtävä on 

valvoa kylän ja sen asukkaiden yhteistä hyvää ja tarvit­taessa herättää alue-

toimikunta asialle.

Aluetoimikunta on alueen kylä- tai asukasyhdistysten ja järjestöjen muodos-

tama elin. Sen toimikausi on valtuusto­kauden mittainen. Aluetoimikunnat -

ovat vapaata kansalais­toimintaa, ovat puolueettomia  eivätkä kuulu kaupun-

gin viralliseen organisaatioon, mutta tekevät ehdotuksia ja antavat lausun-
toja. Niillä ei yleensä ole pää­tösvaltaa, mutta pelkkiä keskustelufooru­mei-
takaan ne eivät ole. Ne järjes­tävät ko­kouksia ja asukas­iltoja, jotka on tar-
koitettu myös kesäasuk­kaille. Aluetoimikunnan mah­dollisesti tulossa olevaan 
asukaskyselyyn vapaa-ajan asukkaiden kannattaa myös ottaa kantaa.

Aluetoimikuntien yläpuolella toimii kaksi kertaa vuodessa kokoontuva aluei-

den johtokunta, johon alue­toimikunnat nimeävät kukin kaksi edustajaa. Se 

on osa kaupungin virallista organisaatiota ja sen tehtävänä on viedä aluetoi-

mikuntien esittämiä asioita eteenpäin ja ottaa kantaa talousarvion valmis­te-

luun.

Lohjan kylät ry puolestaan hallinnoi Läntistä lähidemokratiaa –hanketta, 
joka tukee ja edistää lähidemok­ratian toteutumista mm. Lohjan alueella
sekä kannustaa asukkaita oman alueensa kehittämiseen, esim. kyläsuunni-
telmien tekoon. Tässä yhteistyössä kyläyhdistykset ovat tiiviisti mukana.

Kehittämisehdotuksia tulee myös yksityistahoilta. Poliisiylijohtaja Mikko 
Paatero ehdotti äskettäin kylä­poliisien palkkaamista. Hyvä ehdotus, vaikka 
sisäministeri sen oitis tyrmäsikin. Oma kylä­poliisi olisi vähän kuin koulu ja 
kirkko keskellä kylää, luomassa turvallisuutta, me-henkeä ja identiteettiä. 
Ideaa voisi laajentaa vaikkapa kylien ympäristövastaavien suuntaan. Nythän 
kylien ja jopa kirkonkylän tienvarret ovat yhtä pusik­koa. Istutetaan pensas-
aitoja ja jätetään ne hoidotta. Tai että yksi kylän jäteasemista on aivan 
historiallisen kirkko­näkymän edessä. Tie­laitoskin olisi tarvinnut tienvar­ren 
pientareen niittokäskyn edes kunnan 400-vuotisjuhlien kunniaksi. Ihmisiä 
pitäisi opastaa luopumaan tupakkansa tumppaamisesta ranta­hiekkaan tai 
kieltää kesäasukasta kippaamasta ruohon­leikkurinsa koppaa järveen, josta 
jäteruohoa päiväkausia ajautuu hiekkarannalle.

Kerrotaan, ettei Karjalohjan ja Lohjan kuntaliitoksen seurantaryhmä ei ole 
vieläkään kokoontunut, vaikka siltä voisi odottaa jo vuosikatsausta. Yhtä 
ja toista alasajoa Karjalohjalla on jo nyt tapahtunut (Tupalan keittiö, Pik-
ku Karhu, Saaren koulu) viiden vuoden säilyttämislupauksesta huolimatta.

Edelleen on huolehdittava, ettei kuntalaisten arvoympäristöä, Pukkilanhar-
jua, tuhota kaupungin lyhyt­näköisen rahantarpeen paikkaa­miseen, eikä an-
neta onnettomien rakennusprojektien tuhota ympä­ristöä ja maisemaa, vaik-
ka kysymys olisikin yksityisestä maanomistajasta. Tai että Tupalan palvelu-
keskuk­sen ja erityisesti sen keittiön toiminta saadaan nopeasti ennalleen. 
Ei kehitystä pitäisi tietoisesti kuljettaa huonom­paan suuntaan. Saatiinhan 
kaksi taksilupaakin palautettua Karjalohjalle.

Kyläyhdistykset järjestävät myös vähän hauskanpitoakin, kulttuuritapah-
tumia ym. Tässä kohtaa niiden tehtävät risteävät iloisesti kotiseutuyhdis-
tyksen ja mahdollisen kulttuuri­yhdistyksenkin kanssa, mutta so what?  On 
tärkeää, ettei yhteiseen tekemiseen ja viihtyvyyteen liittyvä toiminta jää 
strategisen suunnittelun ja hankkeitten jalkoihin. Jo pienikin yhteinen te-
keminen ja kokeminen lisää paikallista yhteisöllisyyttä ja kyläläisten mo-
tivaatiota.

KERTTU KERÄNEN

LOHJAN MIELIPIDEKYSELY, LÄHIDEMOKRATIAA? Länsi-Uusimaa 8.8.2014

Lohjan kaupunki valmistelee asukkailleen kyselyä palvelujen järjestä-

misestä. Halutaan selvittää, mitä palveluja asukkaat pitävät tärkeim-

pinä. Kysely koskee erityisesti terveydenhoito­palveluja, kouluja ja 

päiväkoteja, mutta varmaan siinä otetaan huomioon myös kirjastot 

ja asumis­palvelut ym., teidenhoito ja liikennekin sikäli kuin kaupunki 

voi niihin vaikut­taa. Selvitys tehdään Laurean ammattikorkeakoulun 

kanssa yhteistyössä. Kyselysivut avataan netissä 18.8. ja paperisena 

kyselyä saa neuvoloista, terveyskeskuk­sista ja muista kaupungin toimi-

pisteistä.

Kysely on varmaan hyvä. Silti tuntuu siltä, että kaupunkilaiset joutuvat 

itse noutamaan vitsan, niin kuin tuhmat lapset ennen vanhaan, eli pane-

maan harvennukset järjestykseen. Uudistukset ovat ajankohtaisia vuo-

desta 2016 eteenpäin. Silloin on Karjalohjan kuntaliitoksesta kulunut 
vasta kolme vuotta, ja palvelujen luvattiin pysyvän ennallaan viisi vuot-
ta ksen jälkeen ja toivottavasti siitäkin eteenpäin. Tavoitteena on ni-
menomaan säästöt. Kaupunki voisi säästää konsulttien käytössä ja sel-

laisten tukien ja menojen poistamisella, jotka eivät kuulu kunnan toi-
mialaan.

Kaupunki myöntää, että kyselyn tekoon ovat vaikuttaneet mm. kunta-

liitokset, ja tarkoitus on nimenomaan harventaa palveluverkkoa. Karja-

lohjalla tuskin on mitään harventamista. Täällä on palveluja vain yksin 

kappalein, olivat ne sitten kaupungin tai yksityisen palveluja, ja Lohjan 

keskustaan on matkaa 30 kilometriä!

Kirjasto on ehdottomasti säilytettävä. Karjalohjan palvelupiste on säi-

lytettävä ja yhden päiväkodin (Pikku Karhu) lopettaminen riittäköön. 

Vanhuspalveluja on päinvastoin lisättävä eikä karsittava olemattomiksi.

Koulujen vähentämisessä on nurinkurista se, että oppilaiden kuljetus 

kauas järven toiselle puolelle on jotenkin edullisempaa kuin opettajan 

pendelöinti koululta toiselle.

Palveluverkon karsiminen merkitsee henkilötyövuosien ja yleensä suo-

rittavien työntekijöiden vähentämistä. Johtajien paikkoja saatetaan 

jopa lisätä. Nytkin Lohjan kaupungin henkilöstöjohtajan paikka juliste-

taan avoimeksi ja koska virka on vakinainen, sitä ei voida täyttää sisäi-

senä siirtona. Mikään ei estä jonkun nykyisistä johtajista hakemasta vir-

kaa, ja sitten jättää hänen virkansa täyttämättä.

Valtiolla tuottavuusohjelma käynnistettiin vuonna 2003. Sitä tarkennet-

tiin 2005 siten, että vain puo­let vapautuvista viroista jätettiin täyttä-

mättä. Ohjelma muuttui henkilöstön vähentämis­ohjelmaksi ja työpaik-

kojen ilmapiirin pilaajaksi. Väkeä saatiin vähennettyä yli 8000:lla. Oh-
jelmaa vaadittiin aina vain isommin äänenpainoin lopetettavaksi, kos-
ka se ei lisännyt tuot­tavuutta. Valtion tarkastus­virastokin totesi ettei 
se lisännyt tuottavuutta. Ohjelma lopetettiin 2012, mutta sitä jatket-
tiin saman tien uudella nimellä ”Vaikuttavuus- ja tuloksellisuusohjel-
ma”.

On hyvä, että kaupunki kyselee asukkaittensa, myös kesäasukkaiden 
mielipiteitä suoraan. Vastauk­sista ehkä voisi arvioida, monessako ta-
loudessa on nettiyhteys. Tiedottaminen ja kyselyt netin ja Face­bookin 
avulla tuskin tavoittavat montaa ihmistä. Kyläyhdistysten ja aluetoimi-
kuntien kannan­otot voitaisiin myös pyytää.

KERTTU KERÄNEN