Teemu Keskisarja. VIIPURI 1918 Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Teemu Keskisarja keskittyy kirjassaan Viipuriin ja viipurilaisiin, Viipurin tapahtumiin. Hänen mukaansa sisällissota alkoi Viipurista 1917. Tampere oli tärkein taistelupaikkana, mutta ei tapahtumapaikkana, kun mittapuuksi asettuu syiden ja seurausten kokonaisuus. Sota alkoi Viipurista. Rintama jyrähteli kolme kuukautta parinkymmenen kilometrin päässä, yhtä likellä kuin Kehä III on nyky Hgin keskustasta. Viipuri oli punaisen Suomen liikennesolmu ja sitkein hallintokeskus. Vallankumoukseen syttyneenä, piiritettynä, vallattuna ja puhdistettavana kaupunki koki vaiheita, joille on vaikea keksiä kyllin voimakasta adjektiivia. Terrorin verisyydessä Viipuri oli huipentuma, vaikuttimissa avaintapaus. Miten sota syttyy? Miehet asettuvat riviin ja toiset riviin vastapäätä? Sitten annetaan sodanjulistus? Eihän se niin mennyt. Ensin aseellisia kahakoita siellä täällä ja sitten alkaa täysi sota. Ja miten hankalaa onkaan tiedonkulku ollut ennen puhelimia tai yhteyksien katkeamisia. Kuinka paljon on toimittu huhujen perusteella? Teemu Keskisarjan teksti on lennokasta, kepeetäkin ja hauska lukea, vaikka asiat ovat usein kammottavia. Moni hänen esiin tuomansa asiayhteys ällistyttää. Olen kuullut hänen esitelmöivän ja se on myös vaihtelevan intonaation vuoksi hauska seurata. Viipuri-kirjan tapahtumien eteneminen oli hiukan vaikeaa seurata, kun en tunne maastoa, kyliä ja kaupunginosia. Myös pikku- ja isompienkin päälliköiden nimet olivat outoja tai ennen kuulemattomia ja piti olla tarkkana, oliko kyseessä punaisten vai valkoisten nokkamies. Toivo Kuulan tapauksesta kerrotaan myös. Kuula kuoli vapunaaton voitonjuhlissa Viipurin Seurahuoneella. Kymmenien litrojen pirtusammiot notkuivat pöydillä. Pianon sävelet hukkuivat suomen-, ruotsin- ja saksankieliseen örinään, äijät painivat leikillään ja tosissaan, kalusteita potkittiin nurin, kattoon ammuskeltiin huvikseen ja ilma oli sakeana tupakan- ja ruudinkärystä. Kuula oli mukana voitonjuhlissa ja tolkuttomassa humalassa. Hän oli pohjalainen kuumakalle ja riitautunut yhtä humalaisten jääkä­reiden kanssa sävellystensä pilkkaamisesta, kielikysymyksestä ja siitä, mikä voima aiheutti valkoisten voiton jne. Kuula rupesi sohimaan puukollaan käsittämättä olenkaan, miten halpa ihmishenki oli niinä päivinä. Ammuskeluunhan se johti. Ampujan henkilöllisyys ei vieläkään liene tiedossa. Kun valkoiset olivat voittaneet, alkoi kova punaisten ja ryssien etsintä. Venäläisiä sotilaita oli p jälkeen n 500. Valtaosa heistä ja parisataa muut pääsi lähtemään Pietariin, ennenkuin valkoisten voitonjuhlat alkoivat. Valkoiset porukat pohjanmaalta, Savosta ja Kainuusta etsivät talo talolta ryssiä. Venäläistaustaisia oli Viipurissa oli ollut n. 5000, joista 4000:lla oli suomen kansalaisuus, moni ei osannut edes venäjää, mutta sukunimi oi venäläinen. Tuomioistuimia nopeampi tapa tunnistaa venäläset oli kielikoe: sano yksi, sitä venäläiset eivät osaa, vaan sanovat juks. ”Ryssien” tuomittujen kulkue lähti kohti valleja, joukossa komeita upseeripukuisia ja tavallisia ryysyläisiä. Pakoon ei pääsyt ja vallihaudasta varsinkaan. Teloituksen hoiti n. 100 miestä runsaassa 5 minuutissa. Ruumiit jäivät virumaan useiksi päiviksi peittämättä ja hautaamatta. Kuvaukset vallien välin ruumiskasoista ja myös Viipurin vankilasta löytyneet ruumiskasat olivat kammottavia. Mannerheimista Keskisarja ei juurikaan anna ylevää luonnehdintaa. Mannerheim on viraton työtön entinen Venäjän armeijan kenraali, joka havaitsee tilaisuutensa tulleen. Hän pitää päämajaansa Mikkelissä ja saapuu paikalle aina liian myöhään, mutta ottaa silti kunnian voitoista itselleen. Valkoisten puolen päälliköiden keskinäisiä suhteita valotetaan myös, on vanhoja kaunoja, vääryyksien kokemista ja kostonhalua. Suomen sotahistorian suurimmat joukkoteloitukset tehtiin Viipurissa. Poliittisista, ulkopoliittisista, valtakunnallisista ym. seikoista kirjoittamien Keskisarja jättää muiden tehtäväksi. Viipuri- kirjoja onkin näinä aikoina ilmestyy runsaasti.

Teemu Keskisarja. VIIPURI 1918 Suomen sisällissota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan kapinoineen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Teemu Keskisarja keskittyy kirjassaan Viipuriin ja viipurilaisiin, Viipurin tapahtumiin. Hänen mukaansa sisällissota alkoi Viipurista 1917. Tampere oli tärkein taistelupaikkana, mutta ei tapahtumapaikkana, kun mittapuuksi asettuu syiden ja seurausten kokonaisuus. Sota alkoi Viipurista. Rintama jyrähteli kolme kuukautta parinkymmenen kilometrin päässä, yhtä likellä kuin Kehä III on nyky Hgin keskustasta. Viipuri oli punaisen Suomen liikennesolmu ja sitkein hallintokeskus. Vallankumoukseen syttyneenä, piiritettynä, vallattuna ja puhdistettavana kaupunki koki vaiheita, joille on vaikea keksiä kyllin voimakasta adjektiivia. Terrorin verisyydessä Viipuri oli huipentuma, vaikuttimissa avaintapaus. Miten sota syttyy? Miehet asettuvat riviin ja toiset riviin vastapäätä? Sitten annetaan sodanjulistus? Eihän se niin mennyt. Ensin aseellisia kahakoita siellä täällä ja sitten alkaa täysi sota. Ja miten hankalaa onkaan tiedonkulku ollut ennen puhelimia tai yhteyksien katkeamisia. Kuinka paljon on toimittu huhujen perusteella? Teemu Keskisarjan teksti on lennokasta, kepeetäkin ja hauska lukea, vaikka asiat ovat usein kammottavia. Moni hänen esiin tuomansa asiayhteys ällistyttää. Olen kuullut hänen esitelmöivän ja se on myös vaihtelevan intonaation vuoksi hauska seurata. Viipuri-kirjan tapahtumien eteneminen oli hiukan vaikeaa seurata, kun en tunne maastoa, kyliä ja kaupunginosia. Myös pikku- ja isompienkin päälliköiden nimet olivat outoja tai ennen kuulemattomia ja piti olla tarkkana, oliko kyseessä punaisten vai valkoisten nokkamies. Toivo Kuulan tapauksesta kerrotaan myös. Kuula kuoli vapunaaton voitonjuhlissa Viipurin Seurahuoneella. Kymmenien litrojen pirtusammiot notkuivat pöydillä. Pianon sävelet hukkuivat suomen-, ruotsin- ja saksankieliseen örinään, äijät painivat leikillään ja tosissaan, kalusteita potkittiin nurin, kattoon ammuskeltiin huvikseen ja ilma oli sakeana tupakan- ja ruudinkärystä. Kuula oli mukana voitonjuhlissa ja tolkuttomassa humalassa. Hän oli pohjalainen kuumakalle ja riitautunut yhtä humalaisten jääkä­reiden kanssa sävellystensä pilkkaamisesta, kielikysymyksestä ja siitä, mikä voima aiheutti valkoisten voiton jne. Kuula rupesi sohimaan puukollaan käsittämättä olenkaan, miten halpa ihmishenki oli niinä päivinä. Ammuskeluunhan se johti. Ampujan henkilöllisyys ei vieläkään liene tiedossa. Kun valkoiset olivat voittaneet, alkoi kova punaisten ja ryssien etsintä. Venäläisiä sotilaita oli p jälkeen n 500. Valtaosa heistä ja parisataa muut pääsi lähtemään Pietariin, ennenkuin valkoisten voitonjuhlat alkoivat. Valkoiset porukat pohjanmaalta, Savosta ja Kainuusta etsivät talo talolta ryssiä. Venäläistaustaisia oli Viipurissa oli ollut n. 5000, joista 4000:lla oli suomen kansalaisuus, moni ei osannut edes venäjää, mutta sukunimi oi venäläinen. Tuomioistuimia nopeampi tapa tunnistaa venäläset oli kielikoe: sano yksi, sitä venäläiset eivät osaa, vaan sanovat juks. ”Ryssien” tuomittujen kulkue lähti kohti valleja, joukossa komeita upseeripukuisia ja tavallisia ryysyläisiä. Pakoon ei pääsyt ja vallihaudasta varsinkaan. Teloituksen hoiti n. 100 miestä runsaassa 5 minuutissa. Ruumiit jäivät virumaan useiksi päiviksi peittämättä ja hautaamatta. Kuvaukset vallien välin ruumiskasoista ja myös Viipurin vankilasta löytyneet ruumiskasat olivat kammottavia. Mannerheimista Keskisarja ei juurikaan anna ylevää luonnehdintaa. Mannerheim on viraton työtön entinen Venäjän armeijan kenraali, joka havaitsee tilaisuutensa tulleen. Hän pitää päämajaansa Mikkelissä ja saapuu paikalle aina liian myöhään, mutta ottaa silti kunnian voitoista itselleen. Valkoisten puolen päälliköiden keskinäisiä suhteita valotetaan myös, on vanhoja kaunoja, vääryyksien kokemista ja kostonhalua. Suomen sotahistorian suurimmat joukkoteloitukset tehtiin Viipurissa. Poliittisista, ulkopoliittisista, valtakunnallisista ym. seikoista kirjoittamien Keskisarja jättää muiden tehtäväksi. Viipuri- kirjoja onkin näinä aikoina ilmestyy runsaasti. Lähettänyt kerttu klo 23.49 Ei kommentteja: Kohteen lähettäminen sähköpostitse Bloggaa tästä! Jaa Twitteriin Jaa Facebookiin Jaa Pinterestiin