AJOKORTTIUUDISTUS. Länsi-Uusimaa 22.2.2013

Kolme vuotta sitten kirjoitin Länsi-Uusimaahan autokatsastuksen uudistamisesta.

Kat­sastus oli yksityistetty jo 1994 ja olin huolissani katsastusoikeuden myöntämis-

aikeista myös autokor­jaa­moille, jotka sillä tavoin voisivat mielivaltaisesti hankkia

itselleen töitä. Loppuun lisäsin vielä mieli­piteeni autolla ajotaidon kuulu­misesta

yläasteella hankittavien kansalaistaitojen joukkoon. - No, ei ehkä vielä yläkou-

lussa, mutta lukioissa ja ammattikouluissa ajo-opetus olisi varsin luontevaa.

Katsastusuudistus meni läpi ja nyt 13.1. astui voimaan ajokorttiuudistus. Siinä

autokoulujen asema vahvistui entisestään. Uudistus pohjautuu EU:n direktiiviin

ja huoleen liikenneturvallisuudesta ja sen käsittely alkoi eduskunnan liikenne- ja

vies­tintä­valiokunnassa syksyllä. Valiokunta kuuli asiantuntijoina kymmen­kuntaa

henkilöä lähinnä julkisesta hallinnosta, mutta myös Autokoululiitos­ta. Val­mistelua

on kritisoitu maksajien edustuksen puuttumisesta ja toisaalta asianomis­tajan eli

Auto­koululiiton mukanaolosta; liiketoimien edistämistä lainsäädännöllä eivät kaik-

ki pidä hyvänä. Lausuntokierros ei myöskään ollut kovin laaja, vaikka halli­tus­neu-

vos Eija Maunu niin toteaa 12.2. Helsingin Sano­missa. Kirjallisen lausunnon an-

toivat sisäasiainminis­teriö, pääesikunta ja neljä yhdistystä. Pohjoi­sin kuultavana

ollut henkilö oli Hämeen ammattikorkea­koulun lehtori. Jotkut yhdistyksistä ovat

todennäköisesti valta­kunnallisia, mutta edustukset todella pitkien väli­matkojen

alueilta puuttuivat.

Uudistuksen tarkoituksena on parantaa ajokortin turvatasoa ja liikenneturvalli-

suutta sekä edistää liikkumisen vapautta. Uusi opetus on kolmivaiheinen; perus-

vaihe, harjoitteluvaihe ja syventävä vaihe. Opetus voidaan aloittaa, kun oppilas

on täyttänyt 17 vuotta, mutta ajokortin voi suorittaa vasta 18 vuotta täytet-

tyään. Opetusluvalla harjoittelu on ollut autokoulua edullisempaa. Nyt lupa edel­-

lyttää opettajaltakin lisätunteja autokoulussa ja opetusautolta monen­moisia va-

rus­teita katsas­tuksineen. Nyt opetuslupaa voi käyttää vain perusvai­heessa, muut

vaiheet suoritetaan autokoulussa. Käytäntö hankaloitui niin paljon, että autokou-

luilla ei enää ole todellista kilpailijaa. Keskenään ne eivät juurikaan kilpaile.

Kuningaskuluttaja-ohjelma käsitteli ajokorttiuudistusta 14.2. Siinä haastateltiin

vanhempia  ja Autoliiton toimitusjohtajaa. Autoliitto pitää uudistusta epäonnistu-

neena. Ajo-opetuksen määrä on joka vaiheessa lisääntynyt ja opetuslupaopet-

taja joutuu myös koulunpenkille. Olisi parempi kiristää tutkintoa ja määrätä lisä-

tunteja niille, jotka sitä tarvitsevat. Asenteitakaan ei laeilla muuteta, olem­mehan

rallikansaa.

Ikävää uudistuksessa on ajokortin hinnan kohtuuton nousu. Ikiaikainen ystäväni

muisteli ajokortin maksaneen viitisenkymmentä vuotta siten sata markkaa leima-

veroineen. Oman korttini hintaa en muista, mutta muistan, että 70-luvulla auto-

koulut paransivat tulostaan määräämällä naisille lisä­tunteja.

Aikaisemmin oli tapana, että nuori hankki ajokortin omilla tuloillaan. Nyt siihen

on har­voin mah­dollisuuksia, jos ei ole työtäkään. Kun ajokortin hinta nousee

useita satoja euroja, jopa 2400 euroon, monen nuoren unelma on taas kauem-

pana, kenties tuhottu.

Suomi on pitkien etäisyyksien maa eikä jatkuvasti harveneva julkinen liikenne osu

joka portin­pieleen. Kuntaliitostenkin myötä asiointimatkat pidentyvät. Auto on

välttämätön monille työssä käynnin, asioiden hoidon ja harrastusten ehto.

Koska lakien muuttaminen kestää useita vuosia, pitäisi seuraava ajokorttiuudistus

käynnistää heti. Sen pääsisällön tulisi olla ajokortin suorittaminen lukiossa tai am-

mattikoulussa vapaaehtoisena; ajotaito on kansalaistaito.

KERTTU KERÄNEN

DONNER, MUUAN TYÖNARKOMAANI. Länsi-Uusimaa 8.2.2013

Tarkka lukija huomasi lipsahduksen viimekertaisessa Ahneus-kolum-

nissani. Olin kirjoittanut Osmo Apusen olevan sitä mieltä, että ahneus

on oikeastaan hyve. Eihän isä Osmo, professorismies semmoista miel-

tä liene, vaan poikansa Matti, EVA:n johtaja. Tuli vielä sotketuksi Etla

ja EVA, vaikka tiedän hyvin, kumpi on kumpi.

 

Jörn Donnerin uusi kirja, yli tuhatsivuinen Mammutti julkaistiin Rune-

berginpäivänä eli kirjailijan 80-vuotispäivänä. En ole lukenut kirjaa,

mutta joitakin näytteitä on saatu, lähinnä juoruja julkisuu­den henki-

löistä. Saattaa olla myyntikikkakin. Donner on etukäteen torpannut

lukijoiden mahdolliset oikaisuvaatimukset ainakin osittain, poltta-

malla 3000 kirjettään. Näin ei myöhemmin päästä näke­mään, missä

kohtaa Mammutti on fiktiota tai valhetta. Ja tutkijoita harmittaa.

Donner on sentään värikäs kulttuuripersoona ja älykkö, minäkeskei-

nen mutta kriittinen.

Donnerin ansiot kirjallisuuden, elokuvan ja politiikankin aloilla ovat

mittavat. Hän on ollut niin monessa mukana, että hitaampia heikot-

taa. Hän on myös herättänyt kiinnostusta tekemisiinsä provosoimalla,

käyttäytymällä epäsovinnaisesti ja muista välittämättä. Hän oli aikoi-

naan imitaat­torien kestohahmoja: raapi itseään ja röhnötti veltosti

sohvalla. Ensimmäinen muistikuvani hänestä oli juttu lomailusta Gam-

bian hiekkarannoilla, toinen taas elokuvasta Mustaa valkoisella. Krist-

iina Halkola oli siinä kapinallisen pimun roolissa ja Donner lausui hä-

nelle Pablo Nerudan runoa ”Päivät päästään leikit kaikkeuden valolla...

Haluan tehdä kanssasi saman minkä kevät ja kirsikkapuut tekevät

kes­kenään!” Runon käyttö tuossa yhteydessä oli mielestäni pyhäin-

häväistys.

Donner on ollut niin monessa mukana, että hitaampia heikottaa. Hän

on tuottanut noin 60 elokuvaa, ja ohjannut 24 elokuvaa, jotka hän on

myös käsikirjoittanut. TV1:ssä nähtiin juuri hänen 5-osainen dokument-

tinsa Mannerheimista. Hän tuotti myös ruotsalaisen Ingmar Bergmanin

ohjaaman elo­kuvan Fanny ja Alexander, joka sai Oscarin.

 

Kirjoittaminen on kuitenkin Donnerille ykkösasia. Finlandia-palkinnon

1985 hän sai kirjastaan Isä ja poika. Kirja oli kuudes 10-osaisesta An-

dersin sukutarinasta, joka käsittelee suomalaista suur­yritysmaailmaa

ja suomenruotsalaista yläluokkaa 1930-luvulta lähtien. Uusi Maamme

-kirja on Donnerin kirjoista ehkä tunnetuin.

 

Politiikkaan Donner osallistui milloin minkin puolueen edustajana. 70-vuotishaastattelussaan hän sanoi, että muut porukat käyvät paitsi Kes-

kustapuolue ja Kokoomus. Helsingin valtuustossa hän oli 1969 SKDL:n

ja 1985-92 RKP:n ja 2005 alkaen SDP:n edustajana. Tammisaaren kun-

nallispoli­tii­kassa hän toimi sitoutumattomana 2001-03. RKP:n kansan-

edustajana hän oli 1987-95 ja 2007, ja SDP:n meppinä EU:ssa 1996-99.

Keväällä 2012 hän pyrki RKP:n kansanedustajaksi, jotta perussuoma­-

laiille olisi vastavoimia. Äänet eivät riittäneet ja Donner sai sanoa hy-

västit ministeritoiveelleen.

 

Lähtiessään 1995 Suomen pääkonsuliksi Los Angelesiin Donner teki myön-

nytyksen poroporvaril­lisille tavoille ja avioitui Bitte Westerlundin kanssa.

Avioliitto oli kolmas, edelliset vaimot olivat Inga-Britt Wik ja Jeannette

Bonnier. Konsulin virka ei ollut tarpeeksi haasteellinen, hänellä ei ollut

mitään tekemistä, mutta ei aikaa kirjoittamiseenkaan. Donner pelastau-

tui politiikkaan ja valittiin siis demarina EU:n parlamenttiin 1996.

 

Donner sai professorin arvonimen 2003. Hän on kokenut kaksi syöpää ja

selvinnyt niistä. Nyt 80-vuotiaana hän on yksinäinen, mutta kirjoitta-

malla hän tietää olevansa elossa. Ja elokuvakin on vireillä. Todellinen

työnarkomaani!

 

KERTTU KERÄNEN