Kansallisteatteri: Karamazovin veljekset
Karamazovin veljekset nähty, 3,5 tuntia. Hannu-Pekka Björkman ja Seela Sella upeita, muut nuoria näyttelijöitä, joista en ollut kuullutkaan. Yksi heistä oli uskomaton akrobaatti. Huutoa ei ollut ihan niin paljon kuin ennakko-varoituksen perusteella luulin. Paljon, paljon tekstiä, hirveesti mietittävää.
Suoraan esitteestä: Samuli Reunasen dramatisoima ja ohjaama Karama-zovin veljekset on huuto paremman huomisen puolesta. Se haastaa nykykatsojan pohtimaan, mihin enää uskoa, mitä vielä toivoa, miten uskaltaa rakastaa.
Kolme isänsä hylkäämää veljestä rakentaa elämäänsä eri perustuksille: nuorin Aljoša uskon, keskimmäinen Ivan järjen ja vanhin Dmitri eroksen varaan. Riita perinnöstä kerää veljet ensimmäistä kertaa yhteen, ja asiat ajautuvat raakaan isän-murhaan. Kysymys syyllisestä on kuitenkin luultua kuohuvampi …
Loppukaneetti: Aljosha lähteen kolmen päivän päästä luostarista maailmaan.
Loppukaneetti: Aljosha lähteen kolmen päivän päästä luostarista maailmaan.
21.4.2018 Konsertti Karjalohjalla Vanhan Passin parvella Tango! Factorial esiintyi. Mercedes Krapovickas (bandoneon) ja Ivanna Niborski (piano), molemmat argentiinalaisia muusikkoja, ainakin Mercedes on kotiutunut Suomeen, kauniita nuoria tyttöjä, mutta mikä hurja, kaunis, taitava, kiihkeä, dramaattinen tunnelma!
(Lilja ei soittanut eikä kurkkulaulanut tässä kokoonpanossa, mutta
ehdn vaihtaa hänen kanssaan muutaman sanan, samoin Mercedes
muisti minut edellisistä konserteista.)
17.4.2018 Orffin CARMINA BURANA Espoon Tapiolasalissa.
Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Sibelius-lukion sinfonia-orkesteri, Sibelius-lukion kamarikuoro ja pari muuta kuoroa.
Solisteina Aki Alamikkotervo, Reetta Haaviso ja Hannu Niemelä.
Mutta ennenkaikkea Puolustusvoimien soittokunnassa soitti
vetopasuunaa meidän PYRY! Vaikuttava esitys.
22.2.2018 Avoimet Ovet: Suodenmorsian
2017 Kansallisteatteri: Minna Canth
Teatterissa: 21.10.2015 Irman kanssa
MARTIN CRIMP: ONNELLISUUDEN TASAVALTA In the Republic of Happiness
Kansallisteatteri, Pieni näyttämö. Suomen kantaesitys 16.9.2015, Kantaesitys Lontoossa 2012
Ohjaus: Minna Leino Nykynäytelmä aikamme ihmisestä
Lavastus Kati Lukka, laulut Timo Muurinen. Rooleissa
Hannu-Pekka Björkman, Milka Ahlroth Markku Maalismaa, Marja Salo, Cécile
Orblin, Kristo Salminen,
Alina Tomnikov, Terhi Panula.
Alina Tomnikov, Terhi Panula.
Jo valmiiksi virittynyt perheen jouluateria keskeytyy, kun paikalle
ilmestyy yllättäen Bob-eno. Hän tuo autossa odottavalta puolisoltaan viestin, joka on arvaamaton ja hyvin outo. Tästä asetelmasta käyn-nistyy Martin Crimpin viiltävän ironinen tutkielma aikamme vapauden ehdoista. Se läpivalaisee yltiöyksilöllisen nykyihmisen, jonka henkilö-kohtainen onnentunne on noussut korkeimmaksi arvoksi. Onnellisuu-
den tyranniassa syyllisyydentunteet, pakkomielteet, itsepetokset, kuolevaisuus ja ikävät ihmiset ovat elämän harmillista painolastia. Kunpa ne voisi poistaa klikkaamalla kevyesti delete-näppäintä ja siir-
tyä vapauden painottomaan tilaan.
ilmestyy yllättäen Bob-eno. Hän tuo autossa odottavalta puolisoltaan viestin, joka on arvaamaton ja hyvin outo. Tästä asetelmasta käyn-nistyy Martin Crimpin viiltävän ironinen tutkielma aikamme vapauden ehdoista. Se läpivalaisee yltiöyksilöllisen nykyihmisen, jonka henkilö-kohtainen onnentunne on noussut korkeimmaksi arvoksi. Onnellisuu-
den tyranniassa syyllisyydentunteet, pakkomielteet, itsepetokset, kuolevaisuus ja ikävät ihmiset ovat elämän harmillista painolastia. Kunpa ne voisi poistaa klikkaamalla kevyesti delete-näppäintä ja siir-
tyä vapauden painottomaan tilaan.
Kolmiosainen näytelmä kulkee Dante Alighierin Jumalaisen näytelmän
jalanjäljissä, mutta kuvaa nykyajan ihmisen sinnikästä vaellusta läpi helvetin ja kiirastulen kohti – niin, mitä?
Englantilaisen Martin Crimpin näytelmistä on aiemmin esitetty Kansallis-
teatterissa näytelmätTapaus A. (2001) sekä Julmaa ja hellää (2005).
-------------------------------
Suna Vuoren arvostelu HS:ssä 22.10. oli jo itsessään huikea elämys!
----------------------------
Tutustu myös esityksen teemoihin Jari Ehrnroothin blogikirjoituksessa
Tutustu myös esityksen teemoihin Jari Ehrnroothin blogikirjoituksessa
Onnemme kuvottava pinnallisuus ”Martin Crimp tekee keskiluokalle
jäätävän hirveän ja tappohauskan ruumiinavauksen” Lue lisää »
Savon Sanomat 20.9.2015 Onni on saanut kireän pohjavireen ”Minna
Leinon ohjaus saa sarkasmia tihkuvasta tekstistä parhaimmillaan irti
pirullisen purevaa teatteria.” Lue lisää »
Aamulehti 23.9.2015 Minulle rakkain on aina minä, oltiin sitten hel-
vetissä, kiirastulessa tai paratiisissa.
”Joulutunnelma lässähtää perheessä, jossa ollaan estoitta häijyjä.
Onnellisuuden tasavallassa varsinkin Hannu-Pekka Björkman luo
vakuuttavaa hukassa olemista.”
Onnellisuuden tasavallassa varsinkin Hannu-Pekka Björkman luo
vakuuttavaa hukassa olemista.”
Kujerruksia-blogi 17.9.2015 Lavalta: Onnellisuuden tasavalta:
”Näyttelijäporukka on mielettömän kova.” Lue lisää »
Pilkkuun asti -blogi 17.9.2015 Koettua: Onnellisuuden tasavalta, Kansallis-
teatteri: ”Toisaalta syvällinen, toisaalta pinnallinen ja kepeä, satiirinen,
'Huminaa-blogi 19.9.2015 Itsekkäät, pelokkaat ja onnelliset ”Kaikki
ovat itsekeskeisen onnellisia ja tyytyväisiä, mutta pinnan alla kuplii.”
Lue lisää »
Kirsin book club 17.9.2015 Martin Crimp: Onnellisuuden tasavalta
Kansallisteatterissa: ”Yleisö hörähtelee vähän varovasti. Sopiiko tälle
”perhehelvetille” nauraa?” Lue lisää »
Lukupino-blogi 21.9.2015; Onnellisuuden tasavalta ”Crimp osaa
poimia meidän ihmisten salaisimmat piirteet tehokkaasti esiin.”
---------------------
Tähän ei ole paljon lisäämistä. Paitsi että olen ymmälläni. Minä-minä meininki kävi hyvin selväksi, ihmisten tapa puhua tois-
tensa ohi ja lehdistä tuttu tilitystarve. Björkman oli loistava,
parhaansa tekivät muutkin.
*****
Nyt kävin kyllä oopperassa:
PUHDSTUS
23.5.2012 Suomen Kansallisooppera (kantaesitys
20.4.2012)
Ensin oli Sofi Oksasen teatterikappale, sitten kirja ja nyt
ooppera.
Jüri Rainvere on säveltänyt ja laatinut libreton oopperaan ja Tiina Puumalainen ohjannut. Päärooleissa Heli Veskus vanhana Aliidena (olisin toivonut Johanna Rusanen-Kankaretta), Helena Juntunen (
nuori Aliide), Eva Maria Kopp Ingelinä,
Jüri Rainvere on säveltänyt ja laatinut libreton oopperaan ja Tiina Puumalainen ohjannut. Päärooleissa Heli Veskus vanhana Aliidena (olisin toivonut Johanna Rusanen-Kankaretta), Helena Juntunen (
nuori Aliide), Eva Maria Kopp Ingelinä,
Melis Jaatinen Zarana (Ingelin tyttärentytär). Kaiken
kaikkiaan miesroolit, Aliidan ja Ingelin intohimon kohde Hans (Tuomas
Kata-
jala), jonka Ingel sai, Aliidan mies Martin (Arto Hosio), kaksi sute-
nööriä ja kuulustelija jäivät ihan sivuosiin. ”Miehistä ei ollut mihinkään”, sanoi Anita. Ooppera oli mahtavan musiikin ja naisten ooppera. Lavastus hillopurkkeineen oli Teppo Järvisen.
jala), jonka Ingel sai, Aliidan mies Martin (Arto Hosio), kaksi sute-
nööriä ja kuulustelija jäivät ihan sivuosiin. ”Miehistä ei ollut mihinkään”, sanoi Anita. Ooppera oli mahtavan musiikin ja naisten ooppera. Lavastus hillopurkkeineen oli Teppo Järvisen.
Viron lähihistoria on saanut jo muitakin kuvaajia kuin Sofi
Oksasen. Siperaan kuljetettiin vähimmästäkin syystä tai syyttä, ja ihmiset
ilmiantoivat toisiaan oman pelastumisensa vuoksi. Aliidekin ilman-
toi – jopa sisarensa. Neuvostoarmeija ja ilmiantajat vaanivat kaik-
kialla. Piikkilanka-aidat ja vankirivit järkyttivät. Musiikki pauhasi, räiskyi ja paukkui, vyöryen kuin tankkerit tajuntaan, välillä laulu
hukkui soiton jylinään.
toi – jopa sisarensa. Neuvostoarmeija ja ilmiantajat vaanivat kaik-
kialla. Piikkilanka-aidat ja vankirivit järkyttivät. Musiikki pauhasi, räiskyi ja paukkui, vyöryen kuin tankkerit tajuntaan, välillä laulu
hukkui soiton jylinään.
Lopuksi Aliiden syyllisyys kasvaa yli kestokyvyn ja hän yrittää so-
vittaa sen ampumalla sutenöörit ja polttamalla talon ja itsensä.
vittaa sen ampumalla sutenöörit ja polttamalla talon ja itsensä.
Vasta 1991 Viro itsenäistyi. Noin lähellä meitä, 60 kilometrin pääs-
sä tapahtui ihan hirveitä koko lapsuus- ja yli puolet aikuisiästäni. Neuvostomiehitys alkoi kesällä 1940 ja jo ensimmäisessä kyydityk-
sessä 1941 10 000 virolaista vietiin Siperiaan. Niin kuin nytkin ta-
pahtuu kauheuksia kaikkialla, tarkoitan raiskauksia ja naiskauppaa
jopa vapaissa demokratioissa.
sä tapahtui ihan hirveitä koko lapsuus- ja yli puolet aikuisiästäni. Neuvostomiehitys alkoi kesällä 1940 ja jo ensimmäisessä kyydityk-
sessä 1941 10 000 virolaista vietiin Siperiaan. Niin kuin nytkin ta-
pahtuu kauheuksia kaikkialla, tarkoitan raiskauksia ja naiskauppaa
jopa vapaissa demokratioissa.
*****
3.5.2012 Salaiset leikit, Ohj. Todd Field, 2006. TV Teema.
Sattumalta katsoin tämä elokuvan, ehkä en ihan alkumetrejä, mutta sitten...filmi piti otteessaan loppuun saakka. Pääosissa olivat Kate Winslet (Sarah) ja Patrick Wilson (Brad). Elokuvan lähtöasetelma oli kuin meidän 60-luvulta, pienten lasten äidit, vihreät lesket, kotona
ja hiekkalaatikolla. Arki ahdistaa, mies tekee lujasti töitä (+ seikkai-
lee netin pornosivuilla) ja kun hiekkalaatikon läheisyyteen ilmaantuu mies pikkupojan kanssa, luvaton ja vastuuton suhde Sarahin ja Bradin välillä roihahtaa. Bradin perheessä taas aviosuhdetta hiertää parin poika, joka nukkuu vanhempien välissä. Bradin vaimo käy töissä ja
ja Bradin itsensä pitäisi mennä kolmannen kerran oikeustieteen loppukokeeseen. Mutta sitten he päättävät karata...
Lisäväriä filmiin tulee jo tuomitun pedofiilin ja äitinsä tarinasta, sekä eläkkeellä olevasta poliisista (vastenmielinen kovis), joka on
jäänyt eläkkeelle ammuttuaan ostoskeskuksessa pojan (vahingossa?),
ja joka johtaa pedofiilin jahtaamista.
Elokuvassa on yhtymäkohtia Flaubertin romaaniin Rouva Bovary. Aviosuhteiden murenemista kuvataan hillitysti, mutta loppua kohti jännitys tihentyy ja kauhunhetkien jälkeen paluu arkeen alkaa:
Sarah havaitsee, että lapsi on sittenkin tärkein ja Brad pyytää soittamaan vaimolleen ensioavun jälkeen ennen ambulanssikyytiä sairaalaan. Kovispoliisi tulee anteeksipyyntöretkelle
pedofiilin luo, aiheutettuaan tämän äidin kuoleman. Pedofiili on jo tehnyt oman ratkaisunsa ja poliisi kyytii tätä henkesä kaupalla sairaalaan...
Mikä tämä filmi nyt sitten oli: musta komedia, lähiötragedia, aviodraama, intohimotarina? Varmaan kaikkia noita. Sitäpaitsi sii-
nä oli rohkeita sessioita ollakseen amerikkalainen.
Brad oli mielestäni keskenkasvuinen - hinkua nyt vielä tuossa
iässä rullalautailemaan pikkupoikien kanssa. Vaikka onhan se yleis-
'tä meilläkin...Sitäpaitsi filmin englanninkielinen nimi oli Little Children.
*****
13.3.2012 Kahdeksan surmanluotia. Ohj. Mikko Niskanen.
TV Areena. mv
Katsoin tätä siis illalla, kai sitä voi katsoa kaksikin elokuvaa päi-
vässä. Näyttää olevan pilkottu sarjaksi. Voi olla että loput jaksot unohtuvat/menevät ohi tms. Mielenkiintoista oli "menneen maail-
man" kuvaus: Häät, mikä ero nykymeininkiin! Juopottelukohtauk-
set: liian siistejä! Metsätyö: kuka nykymies kahlaisi metrisessä
hangessa kaatamassa puita ja raahaamassa niitä hevosella ihmisten ilmoille! Voi hevosraukkaa! Mutta Niskasen suhde hevoseen oli hie-
no, suorastaan kiltti, kun vertaa Haanpään hevosrääkkiin. Muutenkin fyysisen työn rankkuus tuli hienosti esille - eikä vain ihjauksenomai-
sesti. Siis Mikko Niskanen teki metsätöitä oikeesti siinä filmissä ja pitkään...Myös emäntä joutui koville raahatessaan 50 litran maito-
tonkkaa tienvarteeen ja sitten vielä ylös maitolaiturille.
Jossain tituleerattiin tätä elokuvaa Suomen kaikkien aikojen par-
haaksi.
*****
13.3.2012 Rautarouva. Ohjaus Phyllida Lloyd. 2011 . Pääosissa Meryl Streep ja
Jim Broadbent.
Taustaa: Margaret Thatcher (s. 1925) toimi UK:n pääministerinä 1979-1990, oli maansa ensimmäinen naispääministeri ja konservatiivien puheenjohtaja. Hän oli raudanluja johtaja, jonka sosiaalileikkaukset, Irlannin tasavaltalaisaktivistien tyly kohtelu ja ammattiliittojen raju vastustus toivat hänelle paljon vihamiehiä. Voitto Falklandin sodassa 1982 Argentiinaa vastaan toi suosiota. Aviomies Denis Thatcher kuoli 2003 ja dementoitunut Margaret jäi yksin. Heillä oli kaksoslapset, tyttö ja poika, poika Mark sekaantui joihonkin konnuuksiin.
Filmi alkaa jo aika tavalla dementoituneen Margaretin onnistuttua livahtamaan ulos maitokauppaan. Thatcherin nuoruus ja myös vallan päivät kuvataan takautumina, Muistan itsekin Falklandin sodan, Tax poll-mellakat, kaivosmiesten lakot ja Berliinin muurin murtumisen.
Ja kiistat Englannin liittymisestä EU:iin. Thather oli Pariisissa
Ja kiistat Englannin liittymisestä EU:iin. Thather oli Pariisissa
juhlimassa kylmän sodan päättymistä ja sen jälkeen asema puolueen puheenjotajana olikin uhattuna. samoin pääministeriys. Taakse jäivät myös tanssiaiset ym, joissa hän liitelee Reaganin, Mandelan ym. ym. käsivarsilla. Hupia elokuvaan oli saatu hauskoilla muisteluksilla ja keskusteluilla kuolleen miehen kansa.
Olen aikaisemminkin sanonut etten erityisesti pidä Meryl Streepistä, mutta hän nyt on "paras elossa oleva naisnäyttelijä", suoritus oli kerrassaan käsittämättömän mahtava (ja toi Streepille kolmannen Oscarinsa). Maggien ginisieppoilu on poispyyhkäisty kokonaan. Ans kattoo, mitä historia lopulta sanoo Thatcherista, tällä hetkelläkin britit
ovat hänestä kahta mieltä.
*****
15.10.2011 Le Havre. Ohjaus Aki Kaurismäki 2011. Pääosissa Andre Wilms, Kati Outinen, Blondin Miquel, Jean-Pierre Darroussin, Elina Salo. Elokuva palkittiin eilen Chigagon elokuvafestareilla parhaana ulkomaisena elokuvana. Liikuttava tarina ihmissalakuljettajien rekkakontista karkaavasta pojasta. Korttelin köyhät, kengänkiillottaja Marcel Marx etunenässä auttaa poikaa pakoilemaan poliiseja ja pakenemaan pikku paatilla edelleen Lontooseen äitinsä luo. Vaimokin paranee kuin ihmeen kautta, ja poliisi osoittautuu kunnon mieheksi. Dialogiakin oli tavallista enemmän, ja mikäli mitään ymmärrän, suomalaisnäyttelijät äänsivät hyvin ranskaa, ainakin selkeesti. Kaiken kaikkiaan hieno kannanotto ajankohtaiseen pakolaisongelmaan.
*****
12.8.2011 Ratavartijan kaunis Inkeri. Ohjaus Hannu Leminen 1950, pääosissa Helena Kara (Lemisen vaimo oikeassa elämässä ja aina pääosassa Lemisen elokuvissa), Eino Kaipainen vanha aviomies, ja komea veturinkuljettaja Erkki Viljos (mihinkäs hän on hävinnyt?).
Olen jo aikaa sitten päättänyt ryhtyä katsomaan vanhoja kotimaisia, kun en niitä aikoinaan ole nähnyt. Kovin harvinaista se katsominen
on silti. Tässä oli kyse kolmiodraamasta, jossa käy lopulta "hyvin".
Se edellyttää kuintenkin aviomiehen kuolemaa ja nuorenparin yhteenmenokin lopulta jätetään katsojan arvattavaksi.
- Junia ja höyryvetureita meni koko ajan eestaas, rautatiefriikit oli-
vat onnessaan jos sattuivat katsomaan. Resiinankin käyttötapa tuli tutuksi. - No, tämmöisiähän ne varmaan olivat suomalaiselokuvat ennen.
(Elokuvan jälkeen tuli tsekkiläinen elokuva, joka oli luokiteltu eläkeläiskomediaksi!!!
= on siis uusi elokuvalaji, ilmeisesti vastapainoksi nuorisoelokuville.)
*****
16.7.2011 Fidelio, Säv. Ludwig van Beethoven (ainoansa). Tuli äsken uusintana Teemalta. Valencian uuden Oopperatalon avajaisissa 2009. Orkesteri johti Lorin Maazel. Fidelio - Eleonora Waltraud Meier, Florestan xx, Rocco (vartija ) Matti Salminen, Pisarro (konna) vankilan päällikkö Hannu?Uusitalo, kuoro ym. Uusi oopperatalo oli linjakas, koristelematon, mikäli sitä ruudusta saattoi havaita. Kulissit yksin-kertaiset, tummat, kuten aiheeseen hyvin sopi. Musiikki paikoin tosi tyypillistä, kulmikasta Beethovenia. Juoni meni näin: Pisarro piti Florestania vankilassa syyttömästi ja oli antanut käskyn surmata hänet. Vaimo Eleonora pukeutui mieheksi ja hankkiutui vankilaan vanginvartija Roccon (Salminen) apulaiseksi ja jouti kaivamaan miehelleen hautaa. Viime hetkellä ministeri saapui ja Pisarron surmatyö jäi tekemättä. Kunnia pelastamisesta meni kumminkin uskolliselle vaimolle, jota ylistettiin loppunäytöksen ajan. Matti Salminen sai komeimmat suo-sionosoitukset lopussa, mikä miellytti meikää. Tarkistan vielä pari juttua, palataan asiaan.
*****
29.6.2011 Veitsi vedessä, Ohj. Roman Polanski. 1962. Mustavalkoinen Polanskin eka ja ainoa Puolassa tekemä filmi. Kolme näyttelijää, muita ihmisiä ei vilahtanutkaan, ei liikennettä, muita veneitä, taloja ei mitään, vain nämä kolme; ensin autossa ja sitten veneessä. Murhia ei sentään tehty, mutta jännitys oli paikoin kestämätön. Outoa väkeä kertakaikkiaan, jokainen. Pariskunann suhde oli hiljaisuudessaan paljonpuhuva, ehkä he olivat jo päässeet tilaan, jossa kaikki asiat on puhuttu. Mies vain kaksisanaisesti komenteli vaimoaan kuin koiraa ja tämä teki niinkuin käskettiin. Mihin se perustui? Jokin kumma yliote miehellä oli, mutta vaimopa teki toisaalta mitä huvitti. Kaikki menet-telyt kulkivat omaa rataansa, kaikki oli suorastaan kellontarkkaa ja tarkoituksenmukaista. Muukalaisen sekoitettua pakan hetkeksi, elämä jatkui niinkuin ennenkin...
*****
11.6.2011 Margot Fonteyn, Ohj. Otto Bathurst, 2009. Rooleissa Anne-Marie Duff Dame Margot Fonteynina, Michiel Huisman Rudolf Nure-jevina. Katsoin filmin lähinnä dokumenttina kahdesta kaikkien aikojen tähtitanssijasta. Muistan hämärästi kuulleeni heistä jo nuoruudessani, alkaen tietysti Nurejevin loikkauksesta länteen 1961. Nurejev itse tahtoi tanssia Fonteynin kanssa, joka heidän aloittaessaan oli jo 42 vuotias, Nurejev 24. Tanssijoilla lienee ollut fyysinenkin suhde (Nurejevin mu-kaan), vaikka Fonteyn oli naimisissa panamalaisen diplomaatin Robert Ariasin kanssa. Elokuvassa vihjataan myös Nurejevin suhteeseen tans-kalaisen tanssijan Erik Bruhnin kanssa. Balettitanssijoiden eläkeikä on Suomessakin 43 vuotta, muualla vähemmän, mutta Fonteyn tanssi 60-vuotiaaksi voidakseen hankkia miehelleen parhaan mahdollisen hoidon. Tämä oli vammautunut murhayrityksessä (hän johti vasemmistolaista vallankaappausyritystä Panamassa). Fonteyn kuoli 1991 ja Nurejev kaksi vuotta myöhemmin (aidsiin). --Mielenkiintoinen paketti balettitie-toutta ja henkilöhistoriaa.
*****
10.6.2011 Paratiisin värit, ohj. Mario Andreaccio 2003. Arvostelija lyttäsi tämän elokuvan. Katselin silti mielenkiinnolla, olinhan aikoinani melkoinen impressionisti-fani. Filmi oli tosiaankin pätkitty kuin räsymatto, takautumia kaupunkielämään ja perheeseen (vaimoa esitti Nastassja Kinski). Tulihan siinä esiin luovan ihmisen ja porvarillisen, arkisen perhe-elämän ikuinen ristiriita. Muistan, kuinka raivoissani olin kun Viimeiset kiusaukset oopperassa Paavo Ruotsalainen vei perheeltä viimeisen leivänkannikan ja lähti saarna-matkalle, perhe sai sitten pärjätä parhaansa mukaan. No, saarnaaminen ei ole taidetta, mutta jonkinsortin intohimoa sekin. - Elokuvassa kuvattiin myös kärjekkäästi mitä tuhoa kristillinen lähetystyö on aiheuttanut alkuperäiskansojen kulttuureille. Olisivatpa vaan kaikki lähetystyön tekijät ja tukijoukot olleet ruudun ääressä. - Kuten kriitikkokin, kaipasin Vincent van Goghin (Hän rakasti elämää) osuutta Gauguinin elämässä - se oli unohdettu täysin. - Mutta tulipa katsotuksi.
*****
5.6.2011 Viimeisellä rannalla, ohj. Stanley Kramer 1959. Mustavalkoinen kauheus. Naispääosaa esitti Ava Gardner - ihana, ihana! Miespääosaa Gregory Peck - ihana, ihana!
Tämä oli jo toinen elokuva, jossa Ava G esittää alkoholisoitunutta, miessuhteissaan epäonnnistunutta (?) naista (toinen oli Leguaanien yö). Filmi oli varsin todentuntuinen kuvaus, kun ihminen on itse aiheuttanut lopullisen tuhon. Aikamoinen pommilasti siihen kyllä tarvitaan. Atomipommeista, Hiroshimasta ja Nagasakilta oli runsas 10 vuotta, joten aihe oli ajakohtainen eikä edellyttänyt suuria futurologin kykyjä.
*****
5.6.2011 Oliver Twist, ohj. Roman Polanski 2005. Tämän elokuvan katsoin sekä Polanskin että Dickensin vuoksi. Polanskin elokuvien aikaisemmista kauheuksista ei ollut tietoakaan, vaikka Oliver Twist ja muut orpolapset kyllä saivat melkoisen kohtelun osakseen. Sekä isojen että pienten rosvojen kurjuus oli kuvattu tummin värein viimeistä likaista murjua ja loukkoa myöten, mutta ei siinä ihan veitsi kurkulla oltu. Tuli mieleen lasten käyttö nykyaikana, kun turistikaupungeissa lapset pinnaavat koulusta ja myyskentelevät turisteille milloin mitäkin roinaa ja viedät rahat kulman taakse isälle/isännälle tms. Mutta loppu hyvin, Oliver Twist pääsi "ihmisten ilmoille" ja kouluun. Suorastaan opetuselokuva!
*****
1.5.2011 Hotelli Firenzessä. Ohj. James Ivory. 1986. Pääosissa Helena Bonham Carter, Maggie Smith (esiliina) ja Julian Sands. Elokuva perustuu E.M. Forsterin romaaniin. Se on "sivistynyt, tyylikäs romanttinen rakkausdraama", joka kuvaa englantilaista luokka-yhteiskuntaa. Kuinka ollakaan, juuri englantilaista luokkayhteiskuntaa sivusi keskus-telumme Varjoloiden kanssa eilen, vapunaattona. Olen nähnyt elokuvan ainakin kahdesti aikaisemmin ja se on sanomattoman kaunis, romanttinen ja siinä on kaunis, onnellinen loppu. Se toimittaa helposti myös kertausmatkaa Firenzeen ja sen nähtävyyksiin (Seija!).
Elokuvassa soi taustamusiikkina heti alkuun O mio babbino caro (Oh My Dear Papa) Puccinin Oopperasta Gianni Scicci. En vieläkään onnistunut selvittämään kuka sen elokuvassa laulaa, mutta kuuntelin oitis Youtubesta Maria Callaksen, Kiri Te Kanawan ja Montserrat Caballen ja yllätys-yllätys Tarja Turusen (Nightwish) versiot. Kiri Te Kanawa voitti, Maria Callas hyvänä kakkosena, minun mielestäni. - Katsoin tämänkin elokuvan siis TV:stä, pitäisiköhän muuttaa sivun otsikkoa?
*****
16.4.2011 Iltapäivä Toscanassa (Copie comforme). Ohj. Abbas Kiarostani. 2010. Pääosissa Juliette Binoche ja William Shimell.
Nyt tuli kova pala purtavaksi. Nainen on romantikko, mies prag-maatikko. Valtavasti dialogia, sujuvaa vaihtoa kielestä toiseen.
Mikä oli lähtötilanne? Mies tulee ja pitää esitelmää kirjastaan, jos-
sa pohditaan, onko alkuperäinen taideteos arvokkaampi kuin jäl-
jennös. Tunsiko pariskunta toisensa etukäteen? Joka tapauksessa
he lähtevät iltapäiväretkelle, koluavat museoita, kirkkoja, kahvi-
loita. Ja keskustelevat. Heitä
luullaan aviopariksi ja kas! yhtäkkiä he ovatkin. Voisiko olla, että
filmi käsittelee rakkaussuhteen elinkaaren yhden iltapäivän kulu-
essa? Eräs kriitikko piti elokuvaa romanttisena komediana! Jahas,
pitäisi antaa itselleni mahdollisuus katsoa elokuva uudestaan, niin monivivahteinen se oli. Filosofisena ongelmana oli taiteen merkitys, kopioiden tärkeys ja luonne. Ja parisuhde.
- Mielenkiintoinen havainto mieheltä: nainen ja poika kulkivat aina peräkkäin,
äiti vaan kulmassa vilkaisi, tuleeko poika. Minä olen pohtinut tätä peräkkäinkävelyn merkitystä pitkään.
*****
15.4.2011 Fahrenheit 321. Ohjaus Francois Truffaut 1966. (Siis en käynyt elokuvissa, vaan katselin filmin TV:stä). Pääosia esittävät Oscar Werner (palomies Montag) ja Julie Christie vaimon ja lukemi-
sesta innostuneen ystävän kaksoisroolissa. 321 Fahrenheitia on paperin syttymispiste. Elokuva on tieteiskuvitelma tulevaisuuden yhteiskun-nasta, jossa kirjat on kielletty, niitä poltetaan roviolla ja lukijoita vainotaan. Montag alkaa uuden ystävänsä innoittamana pihistää kir-
joja "kuormasta", ja lukee öisin. Vaimo ilmiantaa hänet. Montag
vaihtaa lopullisesti puolta uuden ystävänsä innoittamana ja pääsee
juuri ja juuri pakenemaan metsään, jossa vaeltelee "kirjoja" = kukin henkilö on opetellut ulkoa yhden kirjan ja lukee itseään muille.
Metkaa.
*****
9.4.2011 Kapinallinen. Ohjaus Nicholas Ray. 1955. Pääosissa James Dean, Natalie Wood, Sal Mineo.
Siis en käynyt elokuvissa vaan katselin filmin TV:stä. James Dean ehti tehdä 3 elo-
kuvaa: Kapinallinen 1955, Eedenistä itään 1955 ja Jättiläinen 1956. Tämä filmi kuvaa teinikapinaa, jossa sekä Natalie Wood että James Dean ovat reippaasti yli-ikäisiä rooleihinsa (ainakin 24 v). Kysymys kuuluu, kuka on kingi? Koulukiusaamista viimeisen päälle puukkojen kera. Ja vanhemmat eivät ymmärrä ja ainakin isä on heikko miehen-malliksi. Tekisi mieli vähätellä noiden yläluokkaisten nuorten kotiongelmia, tuota kiusaamisjuttua lukuunottamatta.
*****
*****
22.3.2011 Kuninkaan puhe. Ohjaus Tom Hooper. 2010. Pääosissa Colin Firth, Geoffrey Rush. Käsikirjoitus David Seidler. Neljä Oscaria: paras elokuva, paras käsikirjoitus, paras pääosa, paras ohjaaja. Miessivuosaa esittänyt (vale-)puheterapeutti Geoffrey Rush ei piitannut muodollisuuksista ja niinpä syntyikin monta herkullista tilannetta etiketistä kiinnipitäneen potilaan kanssa. Kun kuningas Edward VIII joutui luopumaan kruunusta rouva Wallis Simpsonin vuoksi, Edwardin veljestä eli päähenkilöstä tuli vasten tahtoaan kuningas Yrjö VI. Englanti oli juuri joutunut sotaan Saksan kanssa ja kuninkaan piti pitää radiossa puhe alamaisilleen.
Elokuvan esille tuoma puhevika, änkytys, on vakava asia varsinkin valtion päämiehelle. Vaikka ei voida sanoa, mistä änkytys johtuu, elokuvassa annettiin ymmärtää, että syynä tässä tapauksessa oli kiusaaminen. Muun muassa lastenhoitaja kiusasi pikku prinssiä vuosikausia ennenkuin vanhemmat huomasivat. Lisäksi pikku Valdemar oli vasenkätinen ja häntä yritettiin ajan tavan mukaan pakottaa oikeakätiseksi.
Vaimon ja terapeutin (oliko hän jossain aikaisemmassa brittisarjassa Soames, siinä missä oli myös ihana Fleur?) mutta ennenkaikkea oman sinnikkyytensä ansiosta puhekyky koheni ja radiopuhe alun kompuroinnista huolimatta onnistui! Voi sitä värisyttävää onnistumisen riemua! Elokuva oli myös hieno kuvaus pikkku hiljaa kehittyvästä kahden eri yhteiskuntaluokasta olevan miehen ystävyydestä, josta tuli elämänikäinen. - Soisin kaikkien, joilla on puhevika, joka on oikeakätiseksi pakotettu tai jota kiusataan, näkevän elokuvan. Elokuva ei voi olla koskettamatta jokaista, joka sen näkee. Tirautinpa minäkin lopuksi muutaman kyyneleen.
*****
24.2.2010 Hella W. Ohj. Juha Wuolijoki, käsikirjoitus Outi Nyytäjä. 2010. Ihmettelen minäkin, miksi Hella Wuolijoesta ei ole tehty elokuvaa aikaisemmin. HW oli kirjailija, liikenainen, rauhananeuvottelija, maanviljelijä, kansanedustaja, Yleisradion pääjohtaja. Hänestä julkaistiin äskettäin 10€:n kolikko (vain yksi nainen, Minna Canth, on saanut aikaisemmin oman rahan). Hän oli ensimmäinen virolainen akateeminen nainen, suoritti fil.kandin tutkinnon Helsingin yliopistossa. Hän onnistui kaikessa - paitsi suhteessaan tyttäreensä. Erkki Tuomioja, tyttärenpoika, on joskus sanonut, ettei pitänyt isoäidistään. Käsitän. Filmi oli upea puitteiltaan, kuvaukseltaan ja siitä miten olennainen oli saatu poimittua valtavasta aineistosta. Vaikka sehän on aina valintaa, mitä ottaa ja mitä jättää, etten sanoisi makuasia.
