Kirjojen ja kirjastojen merkitys kansaa sivistävänä laitoksena on ollut valtava. 1600-luvulla oli jo lukupiirejä ja joissakin kaupungeissa maksullisia kirjastoja. Varhaisimmat suomalaiset kirjastot olivat luostarikirjastoja ja kirkkojen kirjakokoelmia. Muun muassa Turun tuomiokirkolla oli jo keski-ajalla merkittävä kirjasto, ja vuonna 1640 perustettiin Turun Akatemian kirjasto. Nykymuotoiset yleisölle avoimet kirjastot syntyivät 1800-luvulla.
Kirjastolain mukaan jokaisessa Suomen kunnassa täytyy olla tietyt normit täyttävä kirjasto. Ensimmäinen kirjastolaki säädettiin vuonna 1928, toinen 1961. Voimassa oleva laki on vuodelta 1998.
Nykyään kuntien päättäjät tähyilevät säästö- eli lopetusaikeissa myös sivukirjastoja. Niinkin kulturelli paikka kuin Tampereen Pispala menetti kirjastonsa lamavuosina 1990-luvun alussa. Pispalalaiset protestoivat isosti ja perustivat oitis kirjastoyhdistyksen. Sen tavoitteena on edelleenkin kunnallisen lähikirjaston palautus. Sen toteutumista odo-tellessa kirjasto toimii lahjoitusten varassa. Se on laajentanut toimintaansa lainaus- ja tietopalvelutoiminnasta monipuoliseksi kulttuurikeskukseksi, jossa on mm. tietotupa nettiyhteyksineen.
Kirjastot olivat todellinen henkireikä erityisesti lapsille ennen television ja internetin aikaa. Meidänkin perheessä Karjalohjalla kaikki lastenkirjat ja osa aikuistenkin kirjoista oli luettu jo ahmimisiässä, parhaat moneen kertaan. Kun kirjastoon tuli uusia kirjoja, niistä syntyi tietysti kova kilpailu. Kerrankin, kun kirjastonhoitaja Puputti toi pinon uusia kirjoja, tyttöjen joukossa kävi kohahdus: ainakin kaksi Netta Muskettia! Kesti iäisyyden, ennen kuin Puputti sai kirjat lainauskuntoon, merkittyä luetteloihin, liimattua lainausohjeet ja lainalapputaskun takakannen sisäsivulle. Kun hän vihdoin siirsi valmiit kirjat sivummalle, hyökkäsimme sisareni kanssa niiden kimppuun. Hävisin, mutta iskin raivoissani kynnet sisareni kädenselkämykseen. Se varmaan sattui, mutta inahdustakaan ei kuulunut. Kirjastossa piti olla hiljaa eikä ainakaan saanut tapella.
Elektroninen kirja on vahvasti tulossa tai oikeastaan tullut jo. Kaikki kirjakaupat myyvät e-kirjoja, niitä saa ostaa verkosta tai lainata ilmaiseksi kirjastoista. E-kirjaa voi lukea tietokoneelta, mutta markkinoilla on jo useita lukulaitemalleja. Lukulaite on kännykän näköinen ruutu, jolta digimuotoon saatettu kirjan teksti luetaan. Laitteiden etu on, että ne ovat pieniä ja niihin voi olla tallennettuna satoja kirjoja. Lukulaite on kätevä esimerkiksi matkoilla, se kuluttaa vähän sähköä eikä tarvitse erillistä valonlähdettä.
Varoituksen sanojakin on kuultu. Nyt ostetut sähkökirjat voivat kymmenen vuoden kuluttua olla yhtä vanhentuneita kuin VHS-kasetit. Kirjojen säilyvyyttäkään ei voi taata. Tekniikka on vielä kehittymätöntä, on eri formaatteja. Suomalaiset kirjakaupat ovat sopineet käyttävänsä ilmaista ja avointa Epub-formaattia, joka toimii useimmissa lukulaitteissa paitsi Amazonin Kindlessä. Kopiointisuojaus sallii kirjan kopioinnin korkeintaan kuudelle laitteelle. Suojaus merkitsee myös, että e-kirja on ikään kuin lainassa myyjältä. Myyjä voi koska tahansa poistaa myymänsä kirjan lukulaitteelta. Samoin käy, jos myyjä lopettaa toimintansa. E-kirja ei myöskään ole oikeaa kirjaa halvempi.
E-kirja tulee, mutta oikea kirja ei häviä vielä pitkään aikaan. Ja millä saisimme päättäjät ymmärtämään sivukirjastojen tarpeellisuuden?
KERTTU KERÄNEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti