EU:n Itämeri-ohjelman tavoite on puhdas ja terve Itämeri. Helsingin Itämeri-
kokouksessa 2010 rantavaltiot antoivat 150 sitoumusta, mutta tulokset ovat
heikohkot. Nyt sitoumuksia on lähes 180.
Maatalouden ja yhdyskuntien päästöt, pääasiassa ravinteita, typpeä ja fosfo-
ria, ovat suurin Itämeren uhka. Maatalouden päästöihin pitäisi keksiä jotain
täysin uutta, ylilannoitus 1960-ja 70-luvuilla vaikuttaa yhä. Pietari on viimein-
kin saanut jätevedenpuhdistamonsa kuntoon, mutta Kannaksen uudet suuret
sikalat ja kanalat laskevat jätteensä luontoon, josta ne valuvat Suomen-
lahteen. Suuret amerikkalaiset siankasvatusketjut ovat havainneet Puolan
luonnonsuojelusäädökset niin heppoisiksi, että sinne on kannattanut perus-
taa tuhansien sikojen tuotantolaitoksia. Ja Puolan joet laskevat - Itämereen.
YK:n merenkulkujärjestö IMO on luokitellut Itämeren erityisalueeksi, jonne matkustajalaivat eivät saa laskea käsittelemätöntä käymäläjätettä. Se on
jätettävä satamiin tai puhdistettava myös typen ja fosforin osalta. IMO suos-
tui pitkään siirtymäaikaan (2016) täyskiellon toteuttamisessa, koska jättei-
den vastaanotto on kunnossa vasta Helsingissä, Tukholmassa ja Pietarissa.
Monessa satamassa jätteet tyhjennetään yhä loka-autoihin. Uuden päätöksen
mukaan Itämeri toimii kaatopaikkana vielä vuosia.
Suomenlahden matkustajalautat tyhjentävät säiliönsä satamissa jo nyt,
mutta Itämerellä vuosittain käyvät 350 isoa risteilijää ja kolme miljoonaa
risteilyvierasta ovat ongelma. Useat jättiristeilijät tosin desinfioivat jäte-
vetensä, mutta nekään eivät poista typpeä ja fosforia.
Itämeri ja Suomenlahti ovat myös ympäristömyrkkyjen saastuttamat.
Kaloihin on alkanut kertyä PFC-yhdisteitä teollisuuden ja kotien kemikaa-
leista, pesuaineista ja lääkkeistä. Esim. Vanhankaupunginlahden ahvenet
ovat täysin syömäkelvottomia, niin paljon niissä on tinayhdisteitä ja muita
myrkkyjä.
Merenkulun, teollisuuden ja maatalouden jälkeen tuntuu vähäpätöiseltä
puhua yksittäisten ihmisten vastuusta vesiensuojelussa. Jokainen voi kui-
tenkin vaikuttaa oikeasti, painotti prof. Pentti Arajärvi kesällä Karjalohjan Puujärvipäivillä.
Puujärven suojelulla onkin pitkät perinteet. Järveä pidetään Suomen toi-
seksi kirkkaimpana järvenä. Puujärven veden muuttumiseen kiinnitettiin
huomiota keväällä 1967 ja vesiensuojeluyhdistys perustettiin samana kesänä. Kokoonkutsujana oli Heimo Kilpinen ja Puujärvi-asiaa ajamaan valittiin
nimekäs toimikunta: Heimo Kilpinen, Urpo Harva, Yrjö Kokko, Väinö Knuuti,
Jukka Lehtinen, Olli Lyytikäinen, Heikki Vuorinen ja Heikki Tavela. Tehtä-
vänä oli saada aikaan Puujärven veden tutkimus- ja suojelusuunnitelma.
Toimikunta piti tiedotustilaisuuden lehdistölle 1968. Puheessaan Urpo Harva
totesi, että ”Helsingistä saakka tuotiin autokuormittain mattoja pestäväksi,
kun Puujärven vesi on niin hyvää! Suomessa saa pestä likapyykkiä toisen kai-
vossa, mikäli tämä kaivo on järvi!” Ja jatkoi: ”...koska järvi on yleinen
kulkureitti, saa kuka tahansa ajaa rämisevällä moottoriveneellä pitkin ranta-
vesiä…” Kokous onnistui ja asia sai runsaasti julkisuutta.
”Pidä Puujärvi puhtaana” teemalla laadittiin kesämökeille 10 käskyä. Vielä
1960-luvulla höyrysivät pyykkipadat kirkonkylän rannassa, kunnes pulsaattori-
pesukoneet yleistyivät kodeissa. 1970 kunnan uimarannoilla kiellettiin kaiken-
lainen pyykinpesu, ja mattojen pesua varten rakennettiin erityinen pesupaik-
ka, jonka jätevesi meni jätevesiverkostoon.
”Kaikki mitä päästämme Puujärveen tai mihin hyvänsä veteen, päätyy lo-
pulta Itämereen. Itämeri on ainoa meremme ja vaikka se on kaukana täältä,
ei se ole yhdentekevä asia”, lausui Arajärvi. Tämä koskee myös muita lähi-
seudun vesistöjä.
KERTTU KERÄNEN
kokouksessa 2010 rantavaltiot antoivat 150 sitoumusta, mutta tulokset ovat
heikohkot. Nyt sitoumuksia on lähes 180.
Maatalouden ja yhdyskuntien päästöt, pääasiassa ravinteita, typpeä ja fosfo-
ria, ovat suurin Itämeren uhka. Maatalouden päästöihin pitäisi keksiä jotain
täysin uutta, ylilannoitus 1960-ja 70-luvuilla vaikuttaa yhä. Pietari on viimein-
kin saanut jätevedenpuhdistamonsa kuntoon, mutta Kannaksen uudet suuret
sikalat ja kanalat laskevat jätteensä luontoon, josta ne valuvat Suomen-
lahteen. Suuret amerikkalaiset siankasvatusketjut ovat havainneet Puolan
luonnonsuojelusäädökset niin heppoisiksi, että sinne on kannattanut perus-
taa tuhansien sikojen tuotantolaitoksia. Ja Puolan joet laskevat - Itämereen.
YK:n merenkulkujärjestö IMO on luokitellut Itämeren erityisalueeksi, jonne matkustajalaivat eivät saa laskea käsittelemätöntä käymäläjätettä. Se on
jätettävä satamiin tai puhdistettava myös typen ja fosforin osalta. IMO suos-
tui pitkään siirtymäaikaan (2016) täyskiellon toteuttamisessa, koska jättei-
den vastaanotto on kunnossa vasta Helsingissä, Tukholmassa ja Pietarissa.
Monessa satamassa jätteet tyhjennetään yhä loka-autoihin. Uuden päätöksen
mukaan Itämeri toimii kaatopaikkana vielä vuosia.
Suomenlahden matkustajalautat tyhjentävät säiliönsä satamissa jo nyt,
mutta Itämerellä vuosittain käyvät 350 isoa risteilijää ja kolme miljoonaa
risteilyvierasta ovat ongelma. Useat jättiristeilijät tosin desinfioivat jäte-
vetensä, mutta nekään eivät poista typpeä ja fosforia.
Itämeri ja Suomenlahti ovat myös ympäristömyrkkyjen saastuttamat.
Kaloihin on alkanut kertyä PFC-yhdisteitä teollisuuden ja kotien kemikaa-
leista, pesuaineista ja lääkkeistä. Esim. Vanhankaupunginlahden ahvenet
ovat täysin syömäkelvottomia, niin paljon niissä on tinayhdisteitä ja muita
myrkkyjä.
Merenkulun, teollisuuden ja maatalouden jälkeen tuntuu vähäpätöiseltä
puhua yksittäisten ihmisten vastuusta vesiensuojelussa. Jokainen voi kui-
tenkin vaikuttaa oikeasti, painotti prof. Pentti Arajärvi kesällä Karjalohjan Puujärvipäivillä.
Puujärven suojelulla onkin pitkät perinteet. Järveä pidetään Suomen toi-
seksi kirkkaimpana järvenä. Puujärven veden muuttumiseen kiinnitettiin
huomiota keväällä 1967 ja vesiensuojeluyhdistys perustettiin samana kesänä. Kokoonkutsujana oli Heimo Kilpinen ja Puujärvi-asiaa ajamaan valittiin
nimekäs toimikunta: Heimo Kilpinen, Urpo Harva, Yrjö Kokko, Väinö Knuuti,
Jukka Lehtinen, Olli Lyytikäinen, Heikki Vuorinen ja Heikki Tavela. Tehtä-
vänä oli saada aikaan Puujärven veden tutkimus- ja suojelusuunnitelma.
Toimikunta piti tiedotustilaisuuden lehdistölle 1968. Puheessaan Urpo Harva
totesi, että ”Helsingistä saakka tuotiin autokuormittain mattoja pestäväksi,
kun Puujärven vesi on niin hyvää! Suomessa saa pestä likapyykkiä toisen kai-
vossa, mikäli tämä kaivo on järvi!” Ja jatkoi: ”...koska järvi on yleinen
kulkureitti, saa kuka tahansa ajaa rämisevällä moottoriveneellä pitkin ranta-
vesiä…” Kokous onnistui ja asia sai runsaasti julkisuutta.
”Pidä Puujärvi puhtaana” teemalla laadittiin kesämökeille 10 käskyä. Vielä
1960-luvulla höyrysivät pyykkipadat kirkonkylän rannassa, kunnes pulsaattori-
pesukoneet yleistyivät kodeissa. 1970 kunnan uimarannoilla kiellettiin kaiken-
lainen pyykinpesu, ja mattojen pesua varten rakennettiin erityinen pesupaik-
ka, jonka jätevesi meni jätevesiverkostoon.
”Kaikki mitä päästämme Puujärveen tai mihin hyvänsä veteen, päätyy lo-
pulta Itämereen. Itämeri on ainoa meremme ja vaikka se on kaukana täältä,
ei se ole yhdentekevä asia”, lausui Arajärvi. Tämä koskee myös muita lähi-
seudun vesistöjä.
KERTTU KERÄNEN
