kiinnostavaa. Mollaaminen ja väheksyvät kannanotot vain todistavat meidän
ankeasta protestanttisesta ilmapiiristämme. Kun me pukeudumme asiallisesti
ja harmaasti, jossain muualla pukeudutaan arjessakin värikkäästi. Riemukkaan pukeutumisen voi kuvitella huipentuvan vaikka Rion karnevaalien pukuloistossa.
Jouduin vaatetusasian kanssa tekemisiin äskeisen etelänmatkamme aikana.
Hotellin esitteessä luki toivomus, tosin aika pienellä, etteivät vieraat tulisi
shortseissa ja uimapuvuissa lounaalle eikä illalliselle. Kaipa se oli esitteessä
myös kyrillisillä kirjaimilla, mutta aina joku tuli shortseissa. Ja eräskin iha-
nasti lapsistaan huolehtiva isä istui pöydässä aina lippalakki päässä, lippa
niskapuolella, joka meillä on jo pitkään ollut junttiuden merkki. Lippis oli
hänen tavaramerkkinsä kuten myssy Veltto Virtasella.
Hupaisaa oli myös kahden nuoren, tyylikkään äidin koikkelehtiminen 12 sen-
tin koroilla, kun he yrittivät saada karkuun pyrkiviä pienokaisiaan kiinni.
Loppuviikosta kyseiset äidit tinkivät jo tyylistä siirtymällä illallisellakin
matalampiin jalkineisiin. - Meillä ollaan käytännöllisempiä. Lenkkareista
on tullut lähes joka paikan jalkine. Muualla vastaantulija luokitellaan puo-
lessa sekunnissa kenkien perusteella.
Matkatoimisto muistutti paikallisen väestön kunnioittamisesta. Olisi hyvä
pukeutua asiallisesti kaupungilla, peittää käsivarret ja jopa hiukset. No,
moskeijaanhan pääsy on naisilta kielletty joka tapauksessa. Paikallisväestön kunnioittaminen ei maksa mitään, vaikka burkhasta ja huivipakosta muutoin
olisi mitä mieltä.
Kotomaassa käytän näin syksymmällä mieluusti tummansinistä pusakkaa.
Se on käytännöllinen eikä herätä huomiota (!!!). Paitsi astuessani ratikkaan
tai metroon, toisesta ovesta saattaa syöksähtää pari matkustajaa ulos.
Minua luullaan lipuntarkastajaksi! Viininpunaistakaan pusakkaa ei kannata
hankkia, ellei halua vaikuttaa pysäköinninvalvojalta. Paitsi ehkä Pariisissa,
missä jo vuosia sitten pysäköinninvalvojat käyttivät Diorin suunnittelemia
sinisiä kävelypukuja.
Muotisuunnittelijoilla on kieltämättä suuri valta mieltymyksiimme. Silmä
sopeutuu aika nopeasti näkemään mikä on muotia, mikä ei. Mitkä värit,
mikä hameen pituus tai lahkeiden leveys on kulloinkin in. Toisaalta yksi-
löllisyys ja monimuotoisuus ovat voittaneet alaa, ja kukin voi valita tyy-
linsä. Surullista sen sijaan on, että pikkutytöt puetaan kuin pienet aikuiset.
Koulupuvuista on joskus käyty kovaakin kiistaa. Niissä on puolensa. Lapset-
han saattavat olla tosi julmia, jos joku pukeutuu erilailla. Koulupuku toisi
tasa-arvoa, estäisi kiusaamista. Näin Lontoossa useitakin koululaisryhmiä,
joilla oli tummanvihreät, kauniit kouluasut. Toisella ryhmällä oli pääasiassa
siniset. Väri kertoi millä luokalla tai mistä koulusta kukin oli. Lukioikäisillä
pojilla oli tyylikkäät klubitakit ja solmiot. Farkkuja ja napapaitoja ei näkynyt.
Voisihan asiaa meilläkin lähestyä työvaatteen näkökulmasta. Tasa-arvon
lisäksi koulupuku lisäisi aamurauhaa kodeissa ja opastaisi lapsia vaatehuol-
toon jo pienenä. Vapaa-aikana sitten kukin pukeutuisi miten haluaa. Tiedän
hyvin, että tämä ei käy meillä, ei missään tapauksessa. Kertakäyttörytkyjen
maahantuojat tekisivät konkurssin ja pimumuodin edistäjilläkin menisi
huonosti.
Pukeutuminen on käyntikorttimme. Se kertoo meistä enemmän kuin luu-
lemmekaan. Eikä ole ollenkaan totta, että rumat ne vaatteilla koreilee.
KERTTU KERÄNEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti