HELENE SCHJERFBECK, 150v. Länsi-Uusimaa 7.9.2012

     (punaisella merkityt osat jätettiin kokorajoitteen (3500 merkkiä) vuoksi pois L-U:sta)

Kesällä Helene Schjerfbeckin, kuuluisimman suomalaisen taidemaalarin synty-

mästä tuli kuluneeksi 150 vuotta. Juhlavuoden näyttelyitä on useita, muun

muassa Ateneumissa ja pysyvä näyttely Tam­mi­saaren EKTA-museossa.

Schjerfbeckin lapsuus oli iloton vakavassa ja raskasmielisessä pikkuvirka­mies-

kodissa. Isä sairasti tuberkuloosia ja äiti Olga os. Prinz (kotoisin Karjaloh-
jalta), oli köyhyyden uuvuttama. 4-vuotiaana Helene putosi portailta ja sai
elinikäisen lonkkavian. Hänestä tuli arka ja hiljainen lapsi. Mutta hän oli hyvä

piirtämään.

Kotiopettaja huomasi Helenen lahjakkuuden ja näytti tytön töitä taiteilija

Adolf von Beckerille. Tämä ei voinut uskoa, että tyttö on vasta 10-vuotias.

Helene pääsi 11-vuotiaana Taideyhdistyksen piirustuskouluun valitsijoiden

tietämättä hänen ikäänsä, ja valmistui 14-vuotiaana. Suomessa naisten tai-
deopiskelu oli ollut mahdollista vuodesta 1846.

 

Schjerfbeck vieroksui sankarillisia kansallisromanttisia aiheita ja pyrki alusta

lähtien sisäisty­neem­pään ilmaisuun. Niinpä johtava taide-eliitti jätti hänet

syrjään. Varsinkin Akseli Gallen-Kallela moitti hänen aiheitaan ja kehotti

Schjerfbeckiä piirustuskoulun aikaisine ystävineen, eli Helene Westermarkia,

Maria Wiikiä, Venny Soldania ja Ada Thileniä lopettamaan taiteilun ja teke-

mään maalle pulskia poikia. Maalari­siskot eivät siitä lannistuneet.

 

1880 Helene Schjerfbeck sai matka-apurahan Pariisiin. Seurasi työskentelyä

St.Ivesissä Eng­lan­nissa, Wienissä, Pietarissa ja Italiassa. Palattuaan Suomeen

Schjerfbeck toimi runsaat 10 vuotta opettajana entisessä opinahjossaan,

taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Voi vain kuvitella kuinka vaikeaa ja ras-

kasta Schjerfbeckille oli kavuta Ateneumin portaita…

Isän kuoltua 1901 äiti ja tytär muuttivat Hyvinkäälle. Kotityöt uuvuttivat,

mutta äiti ei ymmärtänyt tyttären maalaamista eikä antanut ottaa palveli-
jaa. Schjerfbeck unelmoi omasta huoneesta ja ikku­nasta josta tulisi valoa.
Huonekysymys on tullut esiin muidenkin taiteilijoiden kohdalla. Tunnetuin
naisen oman huoneen ja oman rahan tarvetta perustellut kirjailija on Vir-
ginia Woolf. Aino Kallas hankki myös huoneen kodin ulkopuolelta voidak-
seen kirjoittaa.

 

Malleistakin oli pulaa, äiti oli ensimmäinen Hyvinkään ajan malli, sittemmin

naapurit ja näiden lap­set ja hyvin usein taiteilija itse. Omakuvia tiedetään

olevan ainakin 18. Taidekauppias Gösta Sten­man näki Helenen lahjakkuuden

ja teki hänen kanssaan sopimuksen kuukausipalkasta, saaden vasti­neeksi

yksinoikeuden Schjerfbeckin töihin. Stenman järjesti Schjerfbeckin ainoan

yksi­tyis­näyttelyn Suomessa 1917. Seuraavat näyttelyt hän piti Tukholman

salongissaan vuosina 1937 ja 1942.

 

Myös ystävyys torniolaisen metsänhoitajan, Einar Reuterin kanssa oli tärkeä.

Reuter maalasi itsekin ja kirjoitti runoja taiteilijanimellä H. Ahtela. Schjerf-

beckin puolelta ystävyys muuttui vakavammak­si ja kun mies kertoi kihlauk-

sesta toisen kanssa, taiteilijan sydän särkyi. Reuter keräsi Schjerfbeckin tau-

luja, kirjoitti hänestä kolme elämä­kertaa ja loi samalla myytin yksinäisestä,

kärsivästä taitei­lijas­ta. Tätä käsitystä varsinkin Riitta Konttinen ja Rakel

Liehu torjuvat teoksissaan. Ulkomaisten leh­tien, runsaan kirjeenvaihtonsa

ja taiteilijaystävien avulla Schjerfbeck oli hyvin perillä eurooppalai­sista

suuntauksista.

 

Äidin kuoltua 1923 Helene muutti Tammisaareen. Viimeiset vuotensa Schjerf-

beck vietti Ruotsissa ja kuoli 1946 kaivaten loppuun saakka takaisin Suomeen.

Ruotsalainen tutkija Lena Holger, todellinen Schjerfbeck-asian­tuntija, on
sitä mieltä, että Schjerf­beck kuuluu maailman eturivin taiteilijoihin.  Mark-
ku Valkosen mielestä ”Schjerfbeck on paljon parempi taiteilija kuin Akseli
Gallen-Kallela, jota moni suomalainen kuvittelee ylittämättömäksi mesta-
riksi.”  Leena Ahtola-Moorhouse on sanonut, että ”Schjerfbeck oli aikaansa
edellä ja että vain harva mies yltää samalle tasolle. Hän on erittäin tärkeä
taiteilija teostensa maa­lauksellisuuden ja laatutason vuoksi…”

 

Nykyään Schjerfbeckin taulut komeilevat Lontoossa Christien ja Sothebyn

huutokaupoissa Pi­cas­son, Monetin, Renoirin ym. rinnalla. 1990 tuntematon

suo­malainen osti Sothebyn huutokaupasta Tanssikengät noin 7,1 milj.mar-
kalla (lisäksi verot).2008 taulu oli jälleen myytävänä. Nyt siitä mak­settiin
3,9 milj.euroa. Summa on korkein mitä on koskaan maksettu kenenkään
suomalaisen taiteilijan työstä.

Taulujen joutuminen yksityiskokoelmiin ja pankkiholveihin voi merkitä sitä,
että ko. teosta ei suuri yleisö enää saa nähdä. Suuressa Helene Schjerfbeck
-näyttelyssä Ateneumissa 1992 Tanssi­kengät oli kuitenkin esillä, kuten myös
Toipilas, Haavoittunut sotilas jne. Yli puolet Schjerfbeckin töistä on nykyään
Suomessa, etupäässä museoissa, Ruotsissa ne ovat useimmiten yksityiskodeis-
sa. Vuonna 2005 Ateneum sai Yrjö ja Nanny Kauniston 35 teosta käsittävän
Schjerf­beck-kokoelman, joten siellä on nyt 89 Schjerfbeckin teosta.

Taidemaalarit ja kirjailijat ovat yhdessä suhteessa eriarvoisessa asemassa.
Kirjailija ei työnsä val­mis­tuttua luovu lopullisesti kirjastaan, mutta kun tai-
teilija myy maa­lauksensa, hän luopuu siitä kokonaan.

KERTTU KERÄNEN