Tuolla otsikolla osallistuin nimimerkillä Mökkihöperö lupiinikeskus-
teluun vuonna 2001. Siitä lähtien ja varmaan joka vuosi sitäkin
ennen olivat lupiinit kestoaihe lehdissä. Kun tekstarit yleistyivät, lupiinikiistasta tuli yhtä varma aihe lehtiin kuin keväiset koiran-
kakkakeskustelutkin. En ole muuttanut lupiinikantaani, vaikka
siitä nyt (kevät 2019) tuli torjuttava vieraslaji oikein valtioneuvos-
ton päätöksellä. -- Aatelkaa nyt, perunakin on vieraslaji!
Pakinani Tervareitissä, Oulujokivarren paikallislehdessä13.7.2001 oli seuraavanlainen:
VILLEJÄ
LUPIINEJA YM.
Taas
mollattiin nuorisoa erään haastattelututkimuksen turvin: nuoret
eivät tunne kasveja eivätkä muka erota kuusta männystä!
Mökkihöperö esittää jyrkän paheksumisen tämmöisiä
tutkimuksia kohtaan ja epäilee niiden luotettavuutta. Ovat nassikat
pelleilleet kyselijöiden kustannuksella. Joulukuusen tuntevat
varmasti kaikki! Sitäpaitsi pikku Pyry, 3 v, mummin kullannuppu,
poimi voikukkia tienvarresta äidille. Nimenomaan voikukkia.
Mökkihöperö
kuuluu sukupolveen, jonka oli kouluaikana kerättävä kasveja,
ensin 50 ja seuraavana kesänä 75. Kasvit prässättiin ja kiinni tettiin A3-kokoisille irtoarkeille kasvikansioon. Arkin oikeaan
alareunaan kiinnitettiin nimilipuke, jossa oli kasvin nimi ja heimo
suomeksi ja latinaksi, löytöpaikka- ja aika. Syksymmällä käytiin
oppilas kerrallaan biologian opettajan kotona kuulustelussa –
100 kasvin nimi piti osata latinaksi ulkoa. Vieläkin muistuu
helposti mieleen muutamia kasveja latinaksi kuten solidago
virga-aurea (kultapiisku), ranuncúlus acer (niittyleinikki), josta
muuten saa upeita kuivakukkia!
Ja linnaéa boreális (vanamo),
jonka nimi juontuu maailman kasvitieteen isän, ruotsalaisen Carl
von Linnén (1707-78) mukaan. Hän luokitteli kasvit 24 luokkaan, loi
kaksinimisen eläin- ja kasvinimistön ja julkaisi ne teoksessaan
Systema naturae.
Jotkut
keräävät ns. vanhoja kasveja.. Mitenkään erityisesti niitä
keräämättä Mökkihöperönkin saunanseinustalla kasvaa
humala, jonka viljelyllä on Suomessa pitkät perinteet. Humalaa
käytettiin oluenpanoon ja 1400-luvulla oli oikein laissa velvoitettu
jokaista talonpoikaa perustamaan humalisto, jossa oli vähintään
40 humalasalkoa. Historiallinen juhannusruusupensas on vähän
kauempana, ja kukkapenkissä komeilevat pieni sydän, keisarinkruunu
ja ukonhattu. Tosin viimeksimainitut voivat olla uudisversioita.
Kulleron ja jaakobin tikapuidenkin vanhuudesta
on epätietoisuutta.
Mökkihöperö
on nykyään enempi kiinnostunut luonnonkasveista. Miestä on
ankarasti varoitettu ajamasta moottorikoneella nurmikon
kangasmaitikka-, oravanmarja- ja ojakärsämösaarekkeiden
yli!
Kielot ja metsäkurjenpolvet ovat turvassa puiden alla. Oikea
ylpeyden aihe löytyy pihlajan juurelta: joka kevät sinne nousee
viisi sudenmarjayksilöä. Kasvimaan käytävillä saa muutama
pihasaunio kukoistaa rauhassa. Pihasaunio tuli Suomeen vasta 100
vuotta sitten
ja on pikkuhiljaa levittäytynyt viljan mukana
rautatiereittejä pohjoista kohti. Monien vanhojen kasvien on todettu
tulleen Suomeen
idän aroilta venäläisen sotaväen hevosten rehun
mukana.
Piharatamoiden
lehdillä lääkitään miehen pikkunaarmut. Yksi (vain yksi) huopaohdake on saanut armon kasvaa lupiinin kanssa
samassa ryhmässä – pietaryrtti ja koiranputken hempeät huiskilot kukkivat kompostin luona. Rajapyykin luona tuoksuvat mesiangervot,
muinaiset hautajaiskukat. Ranta on parhaillaan sinisenään lupiineja, onpa mukana valkoisia ja vaaleanpunaisiakin kukkia.
Lupiini on erinomainen maanparantaja ja oikeastaan sitä kannattaisi ryhtyä viljelemään myös valtavien proteiiniarvojen vuoksi. Sillä on siementen pitkäikäisyyden ennätys, yli 10 000 vuotta vanhat ikiroudasta löytyneet siemenet saatiin itämään ja kasvamaan. Jotkut pitävät lupiinia vihonviimeisenä puutarhakarkulaisena, jonka tieltä muut kasvit saavat väistyä. Mökkihöperö rakastaa omia upeita lupiinejaan ja tienvarsien kaikenvärisiä lupiinilämpäreitä, eikä lotkauta korvaansakaan lupiininvihaajien löpinöille.