VILLEJÄ LUPIINEJA

Tuolla otsikolla osallistuin nimimerkillä Mökkihöperö lupiinikeskus-
teluun vuonna 2001. Siitä lähtien ja varmaan joka vuosi sitäkin 
ennen olivat lupiinit kestoaihe lehdissä. Kun tekstarit yleistyivät, lupiinikiistasta tuli yhtä varma aihe lehtiin kuin keväiset koiran-
kakkakeskustelutkin.  En ole muuttanut lupiinikantaani, vaikka 
siitä nyt (kevät 2019) tuli torjuttava vieraslaji oikein valtioneuvos-
ton päätöksellä. -- Aatelkaa nyt, perunakin on vieraslaji!

Pakinani Tervareitissä, Oulujokivarren paikallislehdessä13.7.2001 oli seuraavanlainen:

VILLEJÄ LUPIINEJA YM.

Taas mollattiin nuorisoa erään haastattelututkimuksen turvin: nuoret

eivät tunne kasveja eivätkä muka erota kuusta männystä! Mökkihöperö esittää jyrkän paheksumisen tämmöisiä tutkimuksia kohtaan ja epäilee niiden luotettavuutta. Ovat nassikat pelleilleet kyselijöiden kustannuksella. Joulukuusen tuntevat varmasti kaikki! Sitäpaitsi pikku Pyry, 3 v, mummin kullannuppu, poimi voikukkia tienvarresta äidille. Nimenomaan voikukkia.

     Mökkihöperö kuuluu sukupolveen, jonka oli kouluaikana kerättävä kasveja, ensin 50 ja seuraavana kesänä 75. Kasvit prässättiin ja kiinni tettiin A3-kokoisille irtoarkeille kasvikansioon. Arkin oikeaan alareunaan kiinnitettiin nimilipuke, jossa oli kasvin nimi ja heimo suomeksi ja latinaksi, löytöpaikka- ja aika. Syksymmällä käytiin oppilas ker­rallaan biologian opettajan kotona kuulustelussa – 100 kasvin nimi piti osata latinaksi ulkoa. Vieläkin muistuu helposti mieleen muutamia kasveja latinaksi kuten solidago virga-aurea (kultapiisku), ranuncúlus acer (niittyleinikki), josta muuten saa upeita kuiva­kukkia! 

Ja linnaéa boreális (vanamo), jonka nimi juontuu maailman kasvitieteen isän, ruotsalaisen Carl von Linnén (1707-78) mukaan. Hän luokitteli kasvit 24 luokkaan, loi kaksinimisen eläin- ja kasvinimistön ja julkaisi ne teoksessaan Systema naturae.

     Jotkut keräävät ns. vanhoja kasveja.. Mitenkään erityisesti niitä keräämättä Mökkihöperön­kin saunanseinustalla kasvaa humala, jonka viljelyllä on Suomessa pitkät perinteet. Humalaa käytettiin oluenpanoon ja 1400-luvulla oli oikein laissa velvoitettu jokaista talonpoikaa perustamaan humalisto, jossa oli vähintään 40 humalasalkoa. Historiallinen juhannusruusupensas on vähän kauempana, ja kukkapenkissä komeilevat pieni sydän, keisarin­kruunu ja ukonhattu. Tosin viimeksi­mainitut voivat olla uudisversioita. Kulleron ja jaakobin tikapuidenkin vanhuudesta on epätietoisuutta.

     Mökkihöperö on nykyään enempi kiinnostunut luonnonkasveista. Miestä on ankarasti varoitettu ajamasta moottorikoneella nurmikon kangasmaitikka-, oravanmarja- ja oja­kärsämö­saarekkeiden yli! 

Kielot ja metsäkurjenpolvet ovat turvassa puiden alla. Oikea ylpeyden aihe löytyy pihlajan juurelta: joka kevät sinne nousee viisi sudenmarjayksilöä. Kasvimaan käytävillä saa muutama pihasaunio kukoistaa rauhassa. Piha­saunio tuli Suomeen vasta 100 vuotta sitten 

ja on pikkuhiljaa levit­täytynyt viljan mukana rautatiereittejä pohjoista kohti. Monien vanhojen kasvien on todettu tulleen Suomeen 

idän aroilta venäläisen sotaväen hevosten rehun mukana.

     Piharatamoiden lehdillä lääkitään miehen pikkunaarmut. Yksi 
(vain yksi) huopaohdake on saanut armon kasvaa lupiinin kanssa 
samassa ryhmässä – pietaryrtti ja koiranputken hempeät huiskilot kukkivat kompostin luona. Raja­pyykin luona tuoksuvat mesi­angervot,
muinaiset hautajaiskukat. Ranta on parhaillaan sinisenään lupiineja, onpa mukana valkoisia ja vaalean­punaisiakin kukkia. 
Lupiini on erin­omainen maan­parantaja ja oikeastaan sitä kannattaisi ryhtyä viljelemään myös valtavien pro­teiiniarvojen vuoksi. Sillä on siementen pitkäikäisyyden ennätys, yli 10 000 vuotta vanhat ikiroudasta löyty­neet siemenet saatiin itämään ja kasvamaan. Jotkut pitävät lupiinia vihon­viimei­senä puutarha­karku­laisena, jonka tieltä muut ­kasvit saavat väis­tyä. Mökki­höperö rakastaa omia upeita lupiinejaan ja tienvarsien kaiken­värisiä lupiini­lämpäreitä, eikä lotkauta korvaansakaan lupiininvihaajien löpinöille.