Ylioppilaiden pitäisi päästä vuodeksi yliopistoihin ja korkeakouluihin ilman pääsykokeita. Ei tulisi välivuotta ja nuori näkisi heti, onko hän ryhtymässä oikealle alalle. Liian moni tosin haluaa nykyään toimittajaksi tai yleensä informaatioalalle, mikä on kansantalouden kannalta jonkin sortin tuhlausta sekin. Siitä seuraisi myös preppausbisneksen kuihtuminen, kenties loppuminen kokonaan. Ei myöskään olisi yhtään pöllömpää periä ulkomaisilta opiskelijoilta yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa lukukausimaksua. Näin päätettiin Ruotsissakin äskettäin.
Peruskoulun tuntikehyksistä käydään keskustelua myös, tosin hallitus päätti juuri olla puuttumatta asiaan. Taideaineiden ja liikunnan lisäämistä halutaan, vaikka arkielämän taidot opitaan etupäässä muissa aineissa.
Matematiikka, kotitalous, yhteiskunnalliset aineet, medialukutaito ja jopa autolla ajo ovat kaikki tarpeellisia jokamiehen taitoja arkielämässä. Yleissivistävien osuuksien jälkeen taideaineet voi jättää harrastusluontoisina muiden tahojen vastuulle. Koulun ulkopuolinen toimintahan innostaa lapsia muutenkin enemmän. ”Lahjakkuudesta” olen taipuvainen ajattelemaan, että huippu-urheilijoita tulee treenaamalla, toistamalla, ja näin syntyy myös hyviä pianonsoittajia.
Ruotsinkielen pakollisuus ei myöskään poistu otsikoista, vaan kannattajat ja vastustajat terottavat kynsiään. Suomella ja Ruotsilla on yli 600-vuotinen yhteinen historia, johon länsimainen kulttuurimme ja sivistyksemme pohjautuvat.
Sieltä juontavat julkisen hallinnon ja oikeuslaitoksen rakenne, sen myötä tuli ruotsin-kielistä virkamiehistöä Suomeen, ja virkakieleksi tuli ruotsi. Suomenruotsalaisia on nykyään runsas 230 000. Kuudentena marraskuuta, Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä, vietetään ruotsalaisuuden päivää. Skål!
Näistä luvuista ja historiasta ponnistetaan, kun puhutaan pakkoruotsin tarpeesta koulus-sa. Kriittiset kannanotot tuntuvat lisääntyneen. Osmo Soininvaara lohkaisi blogissaan 3.9., että suomalaiset antavat muille maille kohtuuttoman etulyöntiaseman osaamalla kahta kansainvälisissä yhteyksissä hyödytöntä kieltä (suomi ja ruotsi).
Jotain vapaavalintaisuutta siis pitäisi olla. Edes tärkeimpiä pääkieliä ei voida tarjota yhtä aikaa. Täysi vapaavalintaisuus taas johtaisi siihen, että kaikki valitsisivat englannin. Ruotsinkielisissä ja osin kaksikielisissäkin kunnissa motivaatio opiskella ruotsia on korkea varmaan itsestäänkin.
Ruotsin kieli on Suomen perustuslaissa määritelty Suomen toiseksi kansalliskieleksi. Kielilainsäädännön mukaan kuntia on kolmenlaisia: on yksikielisiä joko ruotsin- tai suo-menkielisiä tai kaksikielisiä, jolloin virallinen kieli on joko suomi tai ruotsi. Kokonaan ruotsinkielisiä kuntia on 19, muun muassa kaikki Ahvenanmaan kunnat, kaksikielisiä 31, joissa 13:ssa pääkielenä on ruotsi. Kaksikielisessä kunnassa enemmistön kieli on pääkieli. Tällöin molempia kieliä puhuu äidinkielenään vähintään kahdeksan prosenttia tai 3 000 henkeä.
Lohja on ainoa kunta, joka on säilyttänyt omasta halustaan kaksikielisyyden, vaikka ruotsinkielisiä on vain runsaat neljä prosenttia väkiluvusta.
Kuntaliitokset saattavat muuttavat kaksikielisyystilannetta. Karjalohjalla ruotsinkielisiä on alle kaksi prosenttia, mutta lapsuudessani ruotsia kyllä kuuli kirkonkylän raitilla. Karja-lohja – Karislojo muuttuu kaksikieliseksi liittyessään Lohjaan vuoden 2013 alusta. Kuten Sammatissa, kylttien ja opasteiden ruotsintaminen on siis edessä. Tässä ensiapua siihen hommaan: Ei talvikunnossapitoa – Ej vinterunderhåll.
KERTTU KERÄNEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti