Olet taas kirjoittanut kirjan ahneista eläkeläisistä. Edellisessä kirjassasi olit huolissasi, kun suuret ikäluokat tuhlaavat perintönsä etukäteen. Tämä ei ole kritiikki kummastakaan, tuonpahan esiin ajatuksia, joita niistä virisi. Eiväthän suuret ikäluokat noin keskimäärin peri paljoakaan, isiltä meni parhaat vuodet sodassa ja maan jälleenrakentamiseen. Siinä sivussa syntyivät suuret ikäluokat. joiden elättämisessä oli kova työ. Lapsethan oikeastaan estävät vanhempiaan vaurastumasta. Eikö jokaisen sukupolven pitäisi haalia itse omaisuutensa, jos se tuntuu tarpeelliselta?
Suurten ikäluokkien väitetään maksattavan eläkkeensä seuraavilla sukupolvilla. Veroja ja työeläkemaksuja koko ikäni maksaneena katson kuitenkin maksaneeni eläkkeeni itse. Ihmettelin, kun Jan Erolakin lausahti viime perjantain Jälkiviisaissa, että se (että olisi itse maksettu) on vale! Suuret ikäluokat aloittivat työnteon heti kansakoulusta, keskikoulusta, lukiosta tai opistosta päästyään. Työeläkemaksua alettiin kerätä palkasta vasta 22 vuotiaana, eli jos jaksaa olla työssä 62 vuotiaaksi, on maksanut työeläkemaksuja yli 40 vuotta. Toivottavasti vain eläkerahastojen isopalkkaiset johtajat huolehtivat varojemme sijoittamisesta kunnolla. Nykynuorista yhä useampi pääsee opiskelemaan ja aloittaa säännöllisen työnteon yli kolmikymppisenä. Jos on aloittanut työelämän kymmenen vuotta myöhemmin, kai sitä voi jatkaakin myöhempään. Siis jos on terve. Kertyisi heilläkin sitä eläkettä.
1990-luvun lopulla puhuttiin aina vaan isommalla äänellä lähestyvästä eläkepommista. TV:n eräässä suuressa eläkekeskustelussa Kirsi Piha käänsi kasvonsa kameraan päin ja sanoi: ”Äiti, ethän nyt suutu, mutta mielestäni sinun ikäluokkasi pitäisi viimeinkin ruveta säästämään.”
Siis sen sukupolven, joka joutui sotakorvauksien takia elämään lapsuutensa nuukasti ellei suorastaan puutteessa! Samainen sukupolvi opiskeli ilman opintolainoja ja työhön päästyään ryhtyi asuntosäästäjäksi ja jos lopulta sai asuntolainaa, korot olivat 9-12%. Inflaatio toki tuli avuksi. Tehtiin 6 päiväistä työviikkoa, vasta 1970 lähes kaikilla aloilla oli siirrytty 40-tuntiseen ja sen sivutuotteena 5-päiväiseen työviikkoon. Lasten päivähoito-paikkoja oli vähän eikä subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon ollut vihiäkään.
Kaikesta huolimatta tämä sukupolvi teki omille lapsilleen kaiken niin helpoksi kuin kykeni, maksoi kalliit lukukausimaksut ja huvit, uuden nuorisokulttuurin jne. Näistä lapsista kasvoi pullamössösukupolvi, joka sai kaiken ilmaiseksi, muttei tiennyt minkään arvoa. Paitsi oman arvonsa, joka esti ottamasta vastaan paskaduunia. Ja vaati, että vanhempien pitäisi ryhtyä säästämään. Sitähän nämä vanhemmat, monesti yksinhuoltajat olivat tehneet koko ikänsä!
Osa tästä oikeesti ahneesta sukupolvesta odottaa perintöä ja elelee opiskelijastatuksella erilaisten tukien ja etujen varassa niin pitkään kuin mahdollista. Säästääkö kukaan edes asuntoa nykyään, otetaan vaan pikavippejä tai suorastaan valtavia lainoja, jos perintöä ei ala kuulua.
Osku Pajamäen käsitys on, että hänen sukupolvensa maksaa edellisen ikäpolven eläkkeet, hirmuisen valtionvelan ja vanhusten hoivapommin. Pienellä lisäponnistuksella hän saisi aiheesta gradun ja toivottavasti päätyisi toisiin aatoksiin. Aihe on kyllä kiinnostava. Etenkin se, miten koko ikänsä työtä tehneet, veroja ja eläkemaksuja maksaneet pärjäävät pikkuriikkisillä eläkkeillään. Sillä ei juhlita eikä matkustella, hyvä kun saa lääkkeet maksetuksi. Vanhus voi lopulta joutua myymään työllään hankkimansa asunnonkin hoitomaksujen vuoksi.
Kyllähän siinä perintö hupenee, valitettavasti.
KERTTU KERÄNEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti