SOPUA KISSA- JA KOIRASOTAAN. Länsi-Uusimaa 27.07-.2011

Eläinten hautausmaalla on kivi, jossa lukee: Tässä lepää Murri, ainoa ystäväni. Väinö.

Yhä useammalla ei ole omaisia eikä ystäviä, on vain pyyteetön lemmikki. Se tuottaa ihmiselle mielihyvää, endorfiineja; ei suutu eikä kanna kaunaa. Koirat tosin haukkuvat, mutta se on niiden tehtävä.

      Toiset pitävät enempi kissoista, toiset koirista. Hupaisaa, miten nämä kaksi ihmislajia ottavat yhteen. Kiistellään, kumpi on älykkäämpi, kissa vai koira. Keväällä lumen alta paljastuneet koiranjätökset kiukuttivat ihmisiä suunnattomasti ja tekstaripalstat täyttyvät. Kesään tultaessa on päästy jo kissan­jätöksiin. Ehkä ne ovat vain ylireagointia. Ei kissa sentään yhtenään kaki. Ennen kuin päästän oman kattini ulos, se on ehkä jo ehtinyt käydä laatikollaan. Lasten hiekkalaatikot ulkona voi peittää muovilla, ja kääntää sivuun lasten leikkien ajaksi. Siinähän voivat muutkin otukset käydä yöllä. Koirien kakat taas ovat paitsi esteettisesti vastenmielisiä myös hygieeninen ongelma ennen maatumistaan. Kissat sentään peittävät tuotoksensa. Lauri Viitakin runoili: ”Siisti pitää aina olla, sanoi kissa hietikolla. Kaapi päälle tarpeenteon, pienen sievän santakeon”.
      Myönnän siis olevani enempi kissaihminen. Jotkut koiratkin ovat toki ihania, mutta isoja koiria pelkään. Pelko syntyi jo lapsuudessa. Naapurilla oli saksanpaimenkoira Tipy, joka pistäytyi usein meidän pihalla. Sillä oli tapana nousta päälle, ja ruveta nuoleske-lemaan naamaa, ellei alle kymmenvuotias koiramaisuuden kohde tuupertunut sitä ennen. Sitä paitsi koiran suu haisi pahalle... – Jotkut koirarodut ovat taistelu- tai vartijakoiria, toiset kohdeltu vihaisiksi.
nhan kissalla sietämättömiä ominaisuuksia. Se on vähän ylellinen, ei tottele, ei alistu autoritaariseen komentoon. Moni perustelee kielteiset tuntemuksesta sillä, että kissa tappaa lintuja. Näin perustelee myös Pentti Linkola, joka on varmaan kissanvihaajien ykkönen. Hämmästyttävää, hänhän on kuitenkin jonkin sortin luonnon ystävä. Kissa on hyödyllinen, se metsästää hiiriä, myyriä ja rottia. Useista linnunpöntöistämme varttuu monta kertaa enemmän pikkulintuja kuin yksi kissa onnistuu tuhoamaan. Pääsy pönttöihin on estetty rautalankaverkolla, eikä kissa edes syö linnunmunia, niin kuin suloinen orava, varis tai harakka.

      Taluttaessani kissaani puistotiellä, on usein tullut vastaan koira irrallaan, ja omistaja vasta aikojen päästä perässä. Ymmärrän, että moni koira tarvitsee liikuntaa enemmän kuin isäntänsä kunto sallii. Kissa ei hyökkää koiran kimppuun, mutta pakon edessä se voi puolustautua hyvin ikävällä tavalla. Aamuisin päästän katin takapihalle ja pikkumetsik-köön. Onhan siinä riskinsä, mutta heitteillä se ei ole. Eikä se koskaan ole ollut yötä ulkona.

      Koiria minun käy sääliksi. Monet niistä on jalostettu sairaiksi tai niillä harjoitetaan pentutehtailua. Kuten kissoillakin. Moni koira haukkuu ikäväänsä pitkin päivää yksin jätettynä. Kissa vähät välittää. Mutta molemmat ilahtuvat kun palvelijansa saapuu kotiin.
      Kissoilla on suurempi vaara tulla hylätyksi kesän jälkeen. Lomat loppuvat ja suloiset kesäkissat saavat jäädä oman onnensa varaan. Ne villiintyvät, tekevät lisää poikasia ja tuhoavat luonnonvaraisia eläimiä. Syksyn jälkeen tulee talvi ja huonostihan siinä käy.  Kissa ei pärjää Suomen luonnossa talvella.
       Olisiko mahdollista valjastaa opettajat kysymään alakoulussa, kenellä oli kesäkissa ja mitä sille tapah­tui. Lapsethan sen kesäkissan usein haluavat. Näin saataisiin koteihin viestiä vastuusta, jos sitä ei vanhemmilla muuten ole.

KERTTU KERÄNEN

KYLÄKÄVELYLLÄ PUUJÄRVIPÄIVÄNÄ. Länsi-Uusimaa 15.7.2011

Karjalohjan Osuuspankin mittari näytti 34 astetta, pari astetta enemmän kuin muualla. Tienvarret ja kunnantalon piha oli jo aamukymmeneltä täynnä autoja ja ihmisvirta jatkui tasaisena Seurojentaloa kohti. Myyntipöydillä oli uutta ja vanhaa tavaraa, kahvia, limua, lohta ja makkaraa, arvanmyyjät kulkivat väen joukossa ja Bel-Ami orkesteri soitti. Vaahtera-teatterikin esiintyi.

     Puujärvipäivien puhuja oli prof. Pentti Arajärvi. Päällimmäisenä oli tietysti luonto ja ympäristön tila. Kaikki mitä Puujärveen päästämme, valuu lopulta Itämereen. Vastuu on kaikilla, sekä kuntalai­silla että kesäasukkailla.

      Ennen FM Tauno Tukkisen opastamaa kyläkävelyä kävin Seurojentalon sisätiloissa. Takaseinällä oli komea jäljennös Ferdinand von Wrightin metsotaulusta, jota tuijottelin 50-luvulla Keko-juhlissa, kun talouskatsaus ei kiinnostanut. Keko-juhlissa oli aina joku tunnettu esiintyjä, esimerkiksi George de Godzinsky. Hän soitti pianolla mm. Ukko-Nooan improvisoiden ja eri tahtilajeissa, taisi olla ainakin kuusi versiota. Toisena vuonna taikuri Solmu Mäkelä taas kutsui luokkatoverini Jaakon lavalle avustajaksi ja käski tämän räpiköidä käsillään ja kotkottaa kuuluvasti. Taikuri itse ravisteli Jaakon takana mustaa pussia ja munahan sinne putkahti! Miten noloa! En pidä taikureista vieläkään.

     Näyttämöllä oli myös harvinaisiksi käyneet koivukulissit. Ne näyttivät paljon vaatimatto­mam­milta kuin lapsuudessani, mutta ovat silti arvokasta kansanperinnettä. - Myös työväentalolla on etevän salolaisen Emil Niinistön maalaamat maisemakulissit. Sammatin työväentalon kulissit 1920-luvulta taas ovat taiteilija Matti Taskisen käsialaa.

     Kyläkävely alkoi siis Seurojentalolta, jossa allekirjoittaneenkin häitä tanssittiin 1960-luvun puoli­välissä. Talo rakennettiin 1911 ja siellä ovat toimineet suojeluskunta, puhelinkeskus, nuorisoseura jne. Kaarle Salmen nahkurinliikkeen rakennuksista on jäljellä mansardikattoinen asuinrakennus vuodelta 1924. Seuraavalla tontilla on suutari Vihtori Niemisen rakennukset, erittäin kaunis kokonaisuus 1880-luvun lopulta. Komea kunnantalo on rakennettu 1908. Siellä oli kirjasto ja yläkerrassa terveyssisaren asunto. Alakerran eteläpäädyssä asui kätilö.

      Viereisellä tontilla sijaitsi 1960-luvulle saakka komeankaunis Osuuspankin talo. Varjoisaa koivu­kujaa pitkin vein sinne ensimmäiset pennoseni kasvamaan korkoa. Talo purettiin ja uusi punatiili­nen liikerakennus rakennettiin lähemmäs tietä. - Outoa on, että Osuuspankki Sammatissa ja Karja­lohjalla on auki vain yhtenä päivänä viikossa, kun Säästöpankki sentään palvelee viitenä päivänä.

      Vastapäiselle tontille rakennettiin 1879 kauppa, jossa myöhemmin toimi Matkahuolto 1960-luvun lopulle ja on nykyään yksityiskäytössä. Matkahuollon aikaan talossa oli myös kirja­kauppa ja parturi. Baari oli kaksiosainen, ja peräkammarissa miehet joivat kaljaa ja ilma oli sakeana tupakan­savusta. Joskus meille lähitalojen lapsille koitti onnenpäivä, kun jäätelökaappi suli. Silloin Matka­huollon Saima huusi kovalla äänellä lapset jäätelölle.

     Puputin talo ennen kirkkoa on myös iäkäs ja suojeltu. Tien varressa kirkon alapuolella oli kirkkotalli, jossa Kurjen Eemeli korjasi kesäisin polkupyöriä. Joka kerta kun kuljen siitä ohi, ihmettelen, miksi se purettiin?

     Ja sitten karjalohjalaisten ylpeys: 1867 valmistunut kivikirkko. Kirkon vaiheet käytiin läpi vuoden 1970 tulipaloineen, jossa jäljelle jäi vain ulkoseinät ja alttaritaulu. Valtavin ponnistuksin karjaloh­jalaiset ovat kunnostaneet kirkkonsa vähitellen käyttökuntoon.

     Ensimmäisen oikean työpaikkani, entisen Keon kaupan kohdalla poikkesin hautausmaalle. Kahden luokkatoverini kanssa laskimme kukat rehtorimme Tauno Heikkilän haudalle. Kyläkävely jatkui tosin Nummijärven tienhaaraan asti, mutta mansikat odottivat perkaajaa…

KERTTU KERÄNEN