Lauantain ehtookellot kajahtavat verkkaan kirkontornista. Samasta suun-
nasta alkaa lähestyä valtava kurkiaura. Kurjet kailottavat kilpaa kirkonkel-
lojen kanssa ja jakaantuvat kahdeksi auraksi ennen kuin häviävät horisont-
tiin…. Harakka pyrähtelee naapurin pihakoivussa oksalta oksalle ja tarkkai-
lee lähitienoon hiljaisia, alakuloisia kujia, nauraen tuon tuostakin pilkalli-
sesti. Syystoimet puutarhassa ovat lopuillaan tältä päivältä, saunakin hil-
jalleen valmistuu ottamaan vastaan kylpijänsä, ohut savujuova tuskin erot-
tuu punaisena hehkuvaa pihlajaa vasten…
Saunan ikkunasta avautuu näkymä loppukesän hämärtyvään iltaan. Vanho-
jen luumu- ja omenapuiden muhkuraiset rungot erottuvat tummina, lähes
mustina kirkkaan vihreää nurmea vasten. Hitaasti vaeltavien pilvien ala-
reuna on hetken aikaa ranssinpunainen, auringon viime säteillään kultaa-
ma…. Muistelen edellistä saunanäkymääni, hiljaa virtaavaa, aina uuden
sinisen vivahteissa väikkyvää Oulujokea. Välillä sen pinta väreili kepeäs-
sä tuulenvireessä, joskus pinta oli peilityyni, joskus taas aallot nousivat
korkeina vastavirtaan puskevan tuulen voimasta ja rannassa hohtivat val-
koiset, nuorten koivujen rungot, ja koivujen lehdet reunustivat maisemaa
ikään kuin kehyksenä…
Yritin tuossa tunnelmoida vähän Juhani Ahon tyyliin, saada kansallisromant-
tista herkkää kaunokuvausta monien sivulauseiden, runsaiden adjektiivien
ja ajatuspisteiden höystämänä. Ennen aikaan koulussa ainekirjoituksen tai-
taja osasi matkia nimenomaan Juhani Ahoa. Ei se onnistu tuosta vain. Juhani
Aho oli tyylin mestari, maalailevine luonnon- ja kansankuvauksineen, realis-
tinen romantikko.
Juhani Ahon 150-vuotissyntymäpäivä oli 11.9. Nuoruudessaan hän oli menes-
tyvä lehtimies ja vaikuttaja, myöhemmin ensimmäinen suomalainen kirjai-
lija, joka elätti itsensä ja perheensä kirjoittamalla. Syntymäpäivää juhlistet-
tiin TV:ssäkin monin tavoin, muun muassa Yle Teema esitti ensin Nyrki Tapio-
vaaran 1937 ohjaaman elokuvan Juha ja pari päivää myöhemmin Peter von
Baghin perusteellisen dokumentin Ahon taiteilijasuvusta. Juha oli Ahon myö-
häisempien vaiheiden teos, triangelidraama, jossa hän keskittyi ihmisen sie-
lunelämän kuvaukseen. Kansallisoopperassa esitetään Aarre Merikannon sä-
veltämää Juha-oopperaa ainakin joulukuussa. Luvassa on Anna Kelon ohjaa-
ma, kovasti modernisoitu versio. Kaiken kaikkiaan Juhasta on tehty neljä
elokuvaa ja kaksi oopperaa. Hän oli erittäin tuottelias kirjailija ja tunnettu
myös ulkomailla; hän aisti kirjallisuuden eurooppalaiset tuulahdukset ja
omaksui ne nopeasti. Ahon novelleja ja romaaneja käännettiin aikanaan
jopa kymmenelle kielelle.
Juhani Ahon romaani Rautatie ja tunnelmalliset lastut muun muassa ”Siihen
aikaan kun isä lampun osti” olivat kouluaikoina tylsää pakkopullaa, siinä
missä Aleksis Kiven seitsemän veljestäkin. Mutta aikuisena Ahonkin kirjoja
on voinut lukea uusin silmin, uudesta näkökulmasta. Romaanit Papin tytär
ja Papin rouva ansaitsevat tulla mainituksi erikseen.
Palataan vielä hiukan tuohon alun tunnelmointiin. Muistin vuosia sitten nä-
kemäni yleisönosastokirjoituksen, ehkä tekstareiden alkuajoilta, joka lyhy-
käisyydessään kuului, sanasta sanaan: ”Meillä ei ole kerta kaikkiaan mitään
valittamista. Jukka ja Matti.” Se riemastutti suunnattomasti ja jäi ikiajoiksi
mieleeni. Allekirjoittajien nimistä tosin en ole enää aivan varma, mutta nä-
mä kaksi nuorukaista ilmeisesti olivat tehneet elämänsä oivalluksen. Tällai-
sena lauantaiehtoona, luonnon hiljaisen kauneuden lumossa, kannanottoon
on helppo yhtyä.
KERTTU KERÄNEN
nasta alkaa lähestyä valtava kurkiaura. Kurjet kailottavat kilpaa kirkonkel-
lojen kanssa ja jakaantuvat kahdeksi auraksi ennen kuin häviävät horisont-
tiin…. Harakka pyrähtelee naapurin pihakoivussa oksalta oksalle ja tarkkai-
lee lähitienoon hiljaisia, alakuloisia kujia, nauraen tuon tuostakin pilkalli-
sesti. Syystoimet puutarhassa ovat lopuillaan tältä päivältä, saunakin hil-
jalleen valmistuu ottamaan vastaan kylpijänsä, ohut savujuova tuskin erot-
tuu punaisena hehkuvaa pihlajaa vasten…
Saunan ikkunasta avautuu näkymä loppukesän hämärtyvään iltaan. Vanho-
jen luumu- ja omenapuiden muhkuraiset rungot erottuvat tummina, lähes
mustina kirkkaan vihreää nurmea vasten. Hitaasti vaeltavien pilvien ala-
reuna on hetken aikaa ranssinpunainen, auringon viime säteillään kultaa-
ma…. Muistelen edellistä saunanäkymääni, hiljaa virtaavaa, aina uuden
sinisen vivahteissa väikkyvää Oulujokea. Välillä sen pinta väreili kepeäs-
sä tuulenvireessä, joskus pinta oli peilityyni, joskus taas aallot nousivat
korkeina vastavirtaan puskevan tuulen voimasta ja rannassa hohtivat val-
koiset, nuorten koivujen rungot, ja koivujen lehdet reunustivat maisemaa
ikään kuin kehyksenä…
Yritin tuossa tunnelmoida vähän Juhani Ahon tyyliin, saada kansallisromant-
tista herkkää kaunokuvausta monien sivulauseiden, runsaiden adjektiivien
ja ajatuspisteiden höystämänä. Ennen aikaan koulussa ainekirjoituksen tai-
taja osasi matkia nimenomaan Juhani Ahoa. Ei se onnistu tuosta vain. Juhani
Aho oli tyylin mestari, maalailevine luonnon- ja kansankuvauksineen, realis-
tinen romantikko.
Juhani Ahon 150-vuotissyntymäpäivä oli 11.9. Nuoruudessaan hän oli menes-
tyvä lehtimies ja vaikuttaja, myöhemmin ensimmäinen suomalainen kirjai-
lija, joka elätti itsensä ja perheensä kirjoittamalla. Syntymäpäivää juhlistet-
tiin TV:ssäkin monin tavoin, muun muassa Yle Teema esitti ensin Nyrki Tapio-
vaaran 1937 ohjaaman elokuvan Juha ja pari päivää myöhemmin Peter von
Baghin perusteellisen dokumentin Ahon taiteilijasuvusta. Juha oli Ahon myö-
häisempien vaiheiden teos, triangelidraama, jossa hän keskittyi ihmisen sie-
lunelämän kuvaukseen. Kansallisoopperassa esitetään Aarre Merikannon sä-
veltämää Juha-oopperaa ainakin joulukuussa. Luvassa on Anna Kelon ohjaa-
ma, kovasti modernisoitu versio. Kaiken kaikkiaan Juhasta on tehty neljä
elokuvaa ja kaksi oopperaa. Hän oli erittäin tuottelias kirjailija ja tunnettu
myös ulkomailla; hän aisti kirjallisuuden eurooppalaiset tuulahdukset ja
omaksui ne nopeasti. Ahon novelleja ja romaaneja käännettiin aikanaan
jopa kymmenelle kielelle.
Juhani Ahon romaani Rautatie ja tunnelmalliset lastut muun muassa ”Siihen
aikaan kun isä lampun osti” olivat kouluaikoina tylsää pakkopullaa, siinä
missä Aleksis Kiven seitsemän veljestäkin. Mutta aikuisena Ahonkin kirjoja
on voinut lukea uusin silmin, uudesta näkökulmasta. Romaanit Papin tytär
ja Papin rouva ansaitsevat tulla mainituksi erikseen.
Palataan vielä hiukan tuohon alun tunnelmointiin. Muistin vuosia sitten nä-
kemäni yleisönosastokirjoituksen, ehkä tekstareiden alkuajoilta, joka lyhy-
käisyydessään kuului, sanasta sanaan: ”Meillä ei ole kerta kaikkiaan mitään
valittamista. Jukka ja Matti.” Se riemastutti suunnattomasti ja jäi ikiajoiksi
mieleeni. Allekirjoittajien nimistä tosin en ole enää aivan varma, mutta nä-
mä kaksi nuorukaista ilmeisesti olivat tehneet elämänsä oivalluksen. Tällai-
sena lauantaiehtoona, luonnon hiljaisen kauneuden lumossa, kannanottoon
on helppo yhtyä.
KERTTU KERÄNEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti