KUNNAT, HYVINVOINTIVALTION PERUSTA. Länsi-Uusimaa 27.1.2012

Tapahtui vuoto. Presidentinvaalien alla Suomen Kuvalehti sai käsiinsä valtio-

varainministeriössä laaditun kartan, jossa Suomen kunnat oli yhdistelty niin,

että jäljellä olisi vain 70 kuntaa. Sodassa, rakkaudessa ja vaaleissa ovat

kaikki keinot luvallisia?

Jo vuonna 1992 samaa kuntamäärää vaati Heikki S. von Hertzen, silloinen

sosiaali- ja terveysminis­teriön kansliapäällikkö. Kuntia oli tuolloin 460,

eli ehdotus oli vielä rankempi kuin nyt. Aikamoi­nen älämölö siitä silloin-

kin syntyi.

Vuonna 2003 Tampereen yliopiston tutkimuksessa esitettiin kuntien

lukumäärän puolittamista 237:ään. Toimiva itsenäinen kunta vaatisi

vähintään 8000 asukasta. Suurin vähennystarve oli Ahvenanmaalla.

Tutkimuksen pohjana olivat väkilukuennusteet, huoltosuhde, työ-

markkinat ja taloudellinen aktiivisuus.

Sen jälkeen useampikin taho on esittänyt lukumääräksi 150 kuntaa.

On julkistettu ”kuolevien kuntien” luetteloita, kehitelty kuntien

vertailemiseksi erityinen ”talousluku” ja tarjoiltu keppiä ja porkka-

naa. Ja aina on syntynyt poliittista kärhämää.

Kuntien määrä on kyllä vähentynyt. Vuonna 1886, Venäjän vallan

aikaan, kuntia oli kuutisensataa. Karjalan luovutuksessa jäi rajan

taakse 44 kuntaa. 1966 kuntia oli yhä 545. Seuraavana kymmen­-

vuotiskautena 1967-77 kuntaliitoksia tehtiin 63. Sitten tuli hiljai-

sempi kausi, mutta kymmenen viimeisen vuoden aikana kuntamäärä

väheni 112:lla, joista 90 vuonna 2009. Tänä vuonna ei yhdis­tymisiä

tapahdu ja vuonna 2013 on tiedossa vain Karjalohjan liittyminen

Lohjaan sekä Oulun, Haukiputaan, Kiimingin, Oulunsalon ja Yli-Iin

yhdistyminen, jolloin kuntamäärä vähenee viidellä. Nyt kuntia on

336, ja niissä keskimäärin 15 600 asukasta.

Pari esimerkkiä Euroopasta: Puolet EU:n kunnista on Ranskassa, eli

36 571 kuntaa. Asukkaita maassa on 64,4 miljoonaa ja kuntien kes-

kipinta-ala runsaat 14 km². Väestöltään suurin on yli kaksimiljoo-

nainen Pariisi, mutta on kuntia, joissa ei ole yhtään asukasta.

Näitä ensimmäisessä maailmansodassa tuhottuja kuntia on kuusi,

muutama yhden ja kahden asukkaan kuntakin löytyy.

Ruotsissa asukkaita on noin 8 miljoonaa. Alunperin siellä oli kuntia

2498, mutta vuonna 1952 niiden määrä karsittiin 1037:ään. Seuraava

uudistus vietiin läpi valtion päätöksellä 1969, jolloin kuntien luku-

määräksi tuli 278. Sen jälkeen luku on noussut kymmenellä kuntien

jakaantumisen vuoksi. Nykyään ruotsalaisessa kunnassa on keski-

määrin 30 000 asukasta.

 

Suomen kuntien talousongelmat johtuvat suureksi osaksi valtion

syytämistä velvoitteista. Niinpä kuntaliitosten pontimena ovat useim-

miten kustannussäästöt. Ei ole kunnollista tietoa, ovatko hyödyt

haittoja suuremmat. Kunnatkin ovat erilaisia lähtökohdiltaan. Voi

käydä niin, että kun ”kymppi tulee niin satanen menee”. Kunta-

liitossopimuksissa noudatetaan yleensä periaatetta, ettei ketään

irtisanota viiteen vuoteen, mikä on sinänsä hyvä. Tällöin henkilöstö-

säästöjen hyötyjä joudutaan odottelemaan. – Yksinkertaiselta kuu-

lostava keino olisi, jos valtio ottaisi hoitoonsa esimerkiksi koko

maan sairaanhoidon. Saattaisi hyvinkin olla, ettei kaikkia kuntal-

iitoksia tarvittaisi.

Kun taloudelliset arvot määräävät, kuntaliitosten muut haitat jäävät

vähemmälle huomiolle: Reuna-alueiden palveluja karsitaan, väli-

matkat kasvavat, liikenne lisääntyy. Reuna-alueilta voi olla vaikea

saada edustajia valtuustoon, osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet

vähenevät ja tiedon­kulku vaarantuu. Tällöin lähidemokratia tulisi

jotenkin turvata. Tähtäimessä pitäisi aina olla kuntalaisten tarpeet.

KERTTU KERÄNEN

TURBULENSSIA HALLINNOSSA. Länsi-Uusimaa 13.1.2012

Turbulenssia hallinnossa

Kirjailija Pekka Hiltunen (Vilpittömästi sinun) lomaili äskettäin Filippiineillä.

Siellä joulukuun ensimmäinen viikko on omistettu virkamiehille tarkoituksena

luoda näille arvostusta Viikko on perustettu 90-luvulla ja sitä vietetään koko

maassa. Ohjelmaan kuuluu usein jumalanpalvelus, kilpailuja ja kulkueita.

Riemastuttava ajatus! Vaikka tuskin se paljoakaan huvittaisi suomalaisia

virkamiehiä, joita viimei­set kymmenen vuotta on riepoteltu niin, että se

tuntuu jo kiusaamiselta. Ensin vain säästettiin, leikattiin juustohöylällä

vähän sieltä ja täältä, sitten aloitettiin alueellistaminen ja tuottavuus-

oh­jelma, aluehallinnon uudelleenorganisointi, alettiin ulkoistaa ja kilpai-

luttaa.

Valtion ja kuntien sanotaan aina toteuttaneen humaanimpaa henkilöstö-

politiikkaa kuin yksityinen sektori. ”Henkilöstö on avainasemassa” ja

”Valtion henkilöstö tekee oivallista työtä ja on osaltaan ollut vaikutta-

massa siihen, että Suomen julkinen sektori on arvioitu korkealle useissa

kansain­välisissä kilpailukykyarvioinneissa”, lausutaan valtiovarainminis-

teriön nettisivuilla. Kunkin viras­ton ja virkamiehen vastuulla on toimia

puolueettomasti, riippumattomasti ja tasapuolisesti. Virka­miehen käsi-

kirjassa ”Arvot ja etiikka” on suomalaisen virkamiehen lahjomattomuus

todettu yhdeksi tärkeimmistä arvoista.

Nykyään myös valtio voi irtisanoa. Ensin virkamies yritetään sijoittaa
vastaavaan työhön ja omalle työssä­käyntialueelle. Tämä on kirjattu
lakiin nykyisten alueellistamistoimien vuoksi.
 

Alueellistaminen alkoi 2000-luvun alussa. Aluepolitiikankaan nimissä ei

yksityisiä yrityksiä voida siirtää maakuntiin, joten siirretään sitten val-

tion laitoksia. Tavoitteena on siirtää 4000-8000 työ­paikkaa pääkaupunki-

seudun ulkopuolelle. Siirtymishaluja on harvalla ja perusteena on useim-

miten perheellisyys; puoliso jäisi todennäköisesti työttömäksi ja lasten

pitäisi sopeutua uuteen kou­luun. Ystävät ja harrastukset jäisivät. Niinpä siirtopaikkakunnalla on pitänyt palkata ja kouluttaa uutta henkilökuntaa

samalla kun muuttoon suostumattomille on pitänyt osoittaa uusi työ,

tai heidät on irtisanottu.

Esimerkiksi Poliisin tietohallintokeskus siirrettiin Rovaniemelle 2006.

Lähes koko henkilökunta vaihtui. Puolet uuden Maa­seutukeskuksen hen.

kilökunnasta kieltäytyi muuttamasta Seinäjoelle. Vastustus on ollut

kovaa Kuopioon siirrettävien Eviran (Elintarviketurvallisuusvirasto) ja

Fimean (Lääkealan turval­lisuus- ja kehittämiskeskus) tapauksissa.

Fimean siirrolle on annettu lisäaikaa vuoteen 2018.

Alueellistamisen tuloksia ei ole seurattu kunnolla. Moniko on siirtynyt

työnsä  perässä ja montako sijoitettu uudelleen? Tiedetään, että valtion

toimintamenot ja matkustaminen ovat lisään­tyneet. Kalleinta varmaan

on vuosikausien kaksoismiehitys.

Myös tuottavuusohjelma kuritti valtion henkilöstöä. Henkilökuntaa ei

saanut lisätä, vaikka tehtävät olisivat kasvaneet. Konsultteihin kyllä

riitti rahaa satoja tuhansia euroja. Ohjelman tuloksia arvioi­taessa

todettiin viideksi parhaaksi keinoksi: lisätään toimia, joiden avulla

henkilöstötarve pienenee. Ulkoistetaan tai yhtiöitetään toimintoja.

Pyritään vähentämään palvelutarvetta. Vähennetään hen­kilö­kuntaa

sieltä, missä tinkimisvaraa on. Ja paras viimeiseksi: vähennetään hen-

kilökuntaa, koska henkilökuntaa pitää vähentää! –Väki vähentyikin

5600:lla vuosina 2005-10 niin, että palvelutaso heikkeni. Ohjelma

lopetettiin ja perustettiin uudella nimellä tämän vuoden alusta.

Valtion aluehallintoa on murjottu pitkään: kihlakuntauudistus, hätä-

keskusuudistus, poliisipiirien supistaminen, ely-keskusten perusta-

minen jne. Uusin muutos on jo vireillä; ministeriöiden yhdistä­minen

yhdeksi virastoksi Ruotsin malliin. Välillä tarvittaisiin työrauhaa,

pieni breikki työpaikoille.

KERTTU KERÄNEN