Karjalohjan kunnalta tuli viimeinen vesilasku. Ensi vuonna se tulee Lohjan kaupungilta,
kuten kiinteistöverolippukin. Valtuusto kokoontui viimeiseen istuntoonsa 11.12. ja kunnan-
toimisto oli avoinna viimeistä kertaa 14.12. Vielä ei kunnan kotisivuja ole poistettu netistä,
mutta eiköhän sekin tapahdu ennen pitkää. Ollako murheellinen vai iloinen? Aineksia on
molempiin; jotain vanhaa meni, ja uutta tulee tilalle.
Mikä sitoo ihmisiä johonkin paikkaan? Itse olen usein vitsaillut, etten ole mistään kotoisin.
Tai että olen nelijalkainen, minulla kun on yksi jalka syntymäkunnassani Eräjärvellä, toinen
lapsuuteni ja nuoruuteni Karjalohjalla, kolmas kesämökkikunnassa Muhoksella ja neljäs
perheen, opiskelun ja työn vuoksi Helsingissä. Viime vuosina painopiste on taas enempi
Karjalohjan puolessa. Moni muuttaa elämässään kymmeniä kertoja opiskelun tai työpaik-
kojen vuoksi. Minun neljä kotipaikkaani eivät ole mitenkään tavatonta.
Jotkut ihmiset eivät tunne olevansa mistään kotoisin. He eivät ole ehtineet kiintyä tai
kotiutua mihinkään. Koulukaverit, lapsuudenkoti ja monet ympäristön paikat sitovat ja
leimaavat minut ikikarjalohjalaiseksi. Vaikka teini-ikäisenä halusin lähteä mahdollisimman
äkkiä maailmalle ja lähdinkin, minun ei tarvitse miettiä sekuntiakaan kun kysytään, mistä
olen kotoisin. Kotipaikka on kuin sipuli, jossa uloin kuori on koko maailma, sisempänä
Eurooppa, Suomi ja ytimessä Karjalohja.
Tein netin Ellit.fi -sivustoilla suomalaisuustestin. Se oli ihan huuhaata, eikä osunut koh-
dalleen sen paremmin kuin kuntavaalien vaalikonekaan. Testin mukaan pidän omista
juuristani, mutta valmis avartumaan. Luen eurooppalaisia lehtiä ja matkustan mielelläni.
Miellän itseni mieluummin suureen eurokansaan kuin pieneen Suomeen, vaikka kerron-
kin mieluusti olevani the Nokia-maasta. Kelpo eurokansalainen siis!
Ehkä eurokansalaisuus ja maailmankansalaisuuskin merkitsevät sitä, että ihminen on
kotonaan joka paikassa. Yhden määritelmän mukaan maailmankansalaiset eli kosmo-
poliitit eivät tunne itseään minkään kansallisvaltion kansalaiseksi, eikä rotu, uskonto
ja kotiseutu ole kovin tärkeitä. Jokin tuossa määritelmässä mättää. Kosmopoliitti voi
olla hyvinkin kiintynyt kotiseutuunsa ja tietää, missä hänen juurensa ovat, mutta olo
muualla ei ole vaikeata.
Äitini tunsi jatkuvaa koti-ikävää lapsuutensa Hämeeseen. Muutto kotiseudulta ei ollut
täysin vapaaehtoinen, mutta ei samalla tavalla pakollinenkaan niin kuin karjalaisten
siirrot sodan jälkeen. Sadat tuhannet suomalaiset lähtivät 60-luvun lopulla työn peräs-
sä Ruotsiin ja kaipasivat kotosuomeen. Maailman miljoonat pakolaiset tälläkin hetkellä
toivovat rauhaa ja pääsyä takaisin kotiseudulle.
Karjalohjan kuntaliitoksessa ei ole kysymys siirtolaisuudesta, pakolaisuudesta eikä
muuttoliikkeestä. Silti siinä on kysymys kotiseuturakkaudesta ja kouraistaan ihmisen
identiteettiä. Talot ja tiet ovat paikallaan, naapurit ovat samat kuin ennenkin. Mutta
kunnantalo on pimeänä ja kunnan kyltti poistuu tien varresta. Asiakirjoissa ja kar-
toissa kunnan nimilappu on Lohja. Vielä ei lohjalaisuus tunnu luontevalta eikä kotoi-
selta.
Sitoutuminen johonkin paikkaan auttaa ihmisiä viemään asioita eteenpäin ja olemaan
henkisesti tasapainossa. Kiinnittyminen tuttuihin asioihin, kylänraittiin, baariin, kirjas-
toon, maisemaan on onnellisuuden ja mielenterveyden ydintä.
Sydän hypähti mielihyvästä ja ylpeydestä, kun karjalohjalaisen Kaari Martinin tanssi-
ryhmä voitti äskettäin kolme pääpalkintoa maailman merkittävimmässä flamencokilpai-
lussa! Hyvä me! Ensi vuoden Tenoripäivillä voimme sanoa samoin!
KERTTU KERÄNEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti