FRANCHISE-HOIVAA VANHUKSILLE. Länsi-Uusimaa 22.3.2013

Monilla on käsitys, että vanhukset hoidetaan kokonaan yhteisistä verovaroista.

Nykyään jokainen saa jo jonkinlaista eläkettä, on kenties säästöjäkin tai myytävää

omaisuutta, eli vanhus maksaa tarvitsemiaan palveluja niin pitkälle kuin omia

rahoja riittää.

Seniorikansalaiset osallistuvat monin tavoin yhteiskunnan toimintoihin. On harras-

tuksia ja vapaaeh­toistoimintaa, kunnon ylläpitoa ja muita rientoja. Monet hoitavat

lapsenlapsiaan, virkkaavat ja kuto­vat, auttavat taloudellisestikin jos voivat. Isovan-

hemmat ovat pikemminkin auttajia kuin autettavia ja auttamistaakka omaisille

heistä tulee vasta vuosikymmenien päästä.

Avun tarve iän karttuessa kuitenkin kasvaa. Useimmat haluavat asua kotona niin

pitkään kuin mah­dollista. Sitä voidaan jatkaa omaishoitajan turvin, mutta omais-

hoidon tuestakin jo säästetään. Laki­sääteisiä vapaapäiviä ei aina toteuteta, vaikka

moni omaishoitaja olisi itsekin hoidon tarpeessa. Kar­mea esimerkki oli, kun puolisoaan

hoitanut ei huomannut oman tautinsa etenemistä ennen kuin oli myöhäistä.

Kotona asumista edistävät myös erilaiset kotipalvelut. Kaikki palvelut ja toimen-

piteet on hinnoiteltu erikseen, oli sitten kysymys kunnan tai yksityisestä kotiavusta.

Jos kaadut, ylösnostaminen maksaa, apteekissa, pankissa ja kaupassa käynti maksaa,

saunaan haku ja saunottaminen maksavat. Ja hin­noittelu on melko vapaata, palvelu-

asunnoissa tai kodissaan asuvan vanhuksen koko eläke kuluu eri­laisiin palvelumak-

suihin. Silti laadukkaan palvelun toteuttaminen vähenevillä resursseilla on vai­keaa.

Kunnat ovat yrittäneet säästää jopa ulkoistamalla kotiavun henkilökuntaa, tuloksena

pakkoyrittä­jyys, joka ei kunnolla elätä tekijäänsä. Suo siellä, vetelä täällä…

Lopulta edessä on muutto palvelutaloon tai vanhainkotiin. Kunta on demokraattisin

tapa järjestää palvelut, se on lähellä ihmistä ja ottaa paikalliset tarpeen huomioon.

Kuntien palvelutuotannosta 80% tehdään kuntien omana työnä. Myös yksityisiä hoiva-

palveluja on ollut jo pitkään. Jos yhden vanhuksen hoitaminen palvelutalossa maksaa

50 000 euroa vuodessa talosta ja laskutavasta riip­puen, ongelma onkin suuri. Miesten

keskieläke 2011 lopussa oli 1 610 euroa ja naisten 1 258 euroa. Vaikka kunta veisi

eläkkeen viimeistä senttiä myöten, kaikkia kustannuksia ei saada katetuksi. Aina silloin

tällöin kuulee tarinoita, joissa vanhusta on kehotettu myymään kotinsa hoitokustan-

nusten kattamiseksi.

Tuntuukin merkilliseltä, että ulkomaiset sijoittajat ovat tekemässä maihinnousua Suo-

meen. Suuret voitot hoiva-alalta tulevat vain kuorimalla kerma päältä, eli rajaamalla

asiakaspiiri kaikkein maksu­kykyisimpään asiakaskuntaan. Joukossa on varmaan vero-

paratiisiyhtiöitäkin. Esimerkiksi amerikka­laisella franchise-ketjulla Home Instead´illa on

toimintaa jo 15 eri maassa. Suomessa sillä on toi­mintaa Vantaalla ja Tampereella.

On varmistettava, että hoivayrittäjät ovat rehellisiä. Moni vanhus ei pysty pitämään

puoliaan eikä kaikilla ole omaisia. Sosiaalipalvelujen järjestäminen on luvanvaraista toi-

mintaa ja hoivalaissa tarkkaan määriteltyä. Yksityisen sosiaalipalvelujen tuottajan on

haettava lupa alueelliselta hallin­tovirastolta, joka arvioi, täyttääkö hakija lain edellyttä-

mät vaatimukset. Lisäksi kunnalla on ensi­sijainen vastuu valvonnasta. Uuden sosiaali-

ja terveydenhuollon järjestämislain on tarkoitus tulla voimaan vuonna 2015 ja kuntien

asema palvelujen järjestäjänä vahvistuu.

Mutta ennen kaikkea meillä jokaisella on vastuu vanhustemme hyvinvoinnista; välittä-

mistä ei saa jättää yhteiskunnalle.

KERTTU KERÄNEN