KAKSIKERROKSINEN SAMMAKKO JA MUITA OTUKSIA. Länsi-Uusimaa 31.5.2013

Kaksikerroksinen sammakko ja muita otuksia

Pikkuveljeni, aikamies toki, kertoi nähneensä pihalammikossamme kaksiker-
roksisen sammakon. Vitsi, vitsi! Silti ei ole vihiäkään kudusta. Viime keväänä
kutua oli iso köntti, mutta sudenkorennon toukat tai vesilisko kerkisivät tehdä 
nuijapäistä selvää hyvin nopeasti, eikä siitä pesueesta ole jäl­jellä ainuttakaan 
sammakkoa.

Lammessa uiskentelee siis myös yksinäinen vesilisko, jonka havaitsimme jo 
viime kesänä. Miten se on sinne tullut, on arvoitus. Minulla oli vesiliskoja ”lem-
mikkinä” kouluaikoinani. Olin -pyydystänyt niitä Atlahaassa olleesta lammikosta, 
jota ei enää ole. Paikalle on ra-kennettu useita omakotitaloja.

Vesilisko on yksi viidestä Suomessa elävästä sammakkoeläinlajista ja kuuluu
salamantereihin. Se ei siis lainkaan ole lisko. Selkäpuolelta se on vaaleanvihreän-
ruskea ja appelsiinin keltaisessa vatsassa on mustia pyöreitä pilkkuja. Yleensä 
se elää maalla, mutta oleskelee lisääntymisaikana esimer­kiksi virtaamattomassa lammikossa. Se on lihansyöjä, joka nappaa lähes kaikkea mikä liikkuu, lä­hinnä selkärangattomia hyönteisiä. Siksiköhän lammikkoon kesälomalle tuoduista mil-
 joona­kalojen poikasista ei ole montaakaan jäljellä, isommat yksilöt kyllä uisken-
televat vilkkaasti.

Viime viikolla kissamme pyydysti ylärinteestä noin 15 senttisen rantakäärmeen 
poikasen. Se oli kiertynyt kerälle kelta-musta vatsapuoli ylöspäin eli teeskenteli 
kuollutta. Siinä ei ollut minkään­laista ulospäin havaittavaa vammaa, mutta laitoin
sen isoon lasipurkkiin toipumaan. Pian se rupesi­kin haukkomaan henkeään. Pyy-
dystin sille hämähäkin ruoaksi, eikä aikaakaan kun hämähäkki oli kadonnut. 
Päästin käärmeen vapauteen seuraavana päivänä. Rantakäärme eli vanhalta ni-
meltään tarhakäärme on rahoitettu ja uhanalainen eläin, joten sitä ei saisi pyy-
dystää edes katseltavaksi.

Käärmelajeja on Suomessa kolme: kyy-, ranta- ja kangaskäärme. Rantakäärme 
on suurin, tavalli­sesti 70-80 senttiä pitkä, mutta 134 senttinenkin on tavattu. 
Sen väri vaihtelee harmaanruskeasta täysmustaan saakka ja sillä on keltaiset 
niskatäplät. Rantakäärmettä on aikoinaan nimitetty myös karjakäärmeeksi, ja 
sitä suosittiin maatilojen pihapiireissä jopa elätteinä. Niiden uskottiin edistävän 
karjan menestystä.

Lantatunkiot soveltuivatkin hyvin tarhakäärmeen lisääntymispaikoiksi. Maatalou-
den muututtua siitä on tullut sisämaassa harvinainen, mutta sitä esiintyy jopa 
Oulun pohjoispuolella. Rantakäärme on erinomainen uimari ja sen lisääntymistä 
voidaan auttaa perustamalla sopivia lehtikomposteja rantojen tuntumaan.

Kyykäärme on myrkyllinen ja rantakäärmeeseen verrattuna paksu ja lyhyt, 
yleensä noin puoli­met­rinen ja sen tunnistaa selän sahalaitakuviosta. Kyy syn-
nyttää eläviä poikasia, syö liskoja, samma­koita, hiiriä ja muita pieneläimiä. 
Kyylajeja on valtavasti ja niitä elää kaikkialla maailmassa, Suo­messa lähes ko-
ko maassa.

Kangaskäärme, entiseltä nimeltään kanervakäärme on uhanalainen, myrkytön 
ja esiintyy ainoastaan Ahvenanmaalla. Se tappaa saaliinsa kuristamalla.

Vaskikäärme eli vaskitsa ei ole käärme lainkaan, vaan raajaton lisko, pituudel-
taan noin 25-40 cm. Se talvehtii lehtikasoissa ja voi elää 30 vuotiaaksi. Vaski-
käärmekin on rauhoitettu ja oikeastaan sen lisääntymistä kannattaisi edistää, 
koska se syö mm. etanoita.

En muista koskaan aikaisemmin nähneeni lähialueilla käärmeitä, vaikka lukuis-
ten kiviaitojen luulisi suorastaan houkuttelevan käärmeitä koloihinsa. En ole 
käärmekammoi­nen, mutta enpä ryhtyisi edistämään edes rantakäärmeiden 
lisääntymistä oman pihan tuntumassa.

KERTTU KERÄNEN

ILMAISIA MATKOJA EI OLE. Länsi-Uusimaa 17.5.2013

Sain taannoin kutsun kolmen päivän ilmaismatkalle Italian Toscanaan.
Moni tuttavanikin oli saanut, jotkut jopa osallistuneet edellisille mat-
koille. Selvää oli, ettei matka oikeesti tulisi olemaan ilmai­nen, vaan
matkanjärjestäjä ottaisi rahansa retkien ym. hinnoissa. Ja kun hotelli
tavallisesti on kes­kellä ei-mitään, omatoimisille retkille livahtaminen
tuskin onnistuisi. Ilmoittauduin silti ystäväni kanssa. Ennakkomaksu oli
200 euroa, joka luvattiin maksaa perillä takaisin. Ennen matkaa oli
vielä maksettava erinäisiä kuluja 260 euroa, esimerkiksi pääsy samaan
huoneeseen ystävän kanssa maksoi molemmille 180 euroa.

Infotilaisuudessa myytiin joka päivälle retki tai kaksi. Ennakkomaksu,
jonka palautus oli esitteissä kirjallisesti ja monta kertaa suullisesti
luvattu, upposi kokonaan retkiin ja piti maksaa vielä 120 euroa lisää.
Ihmiset kihisivät kiukusta, mutta kukaan ei ryhtynyt kapi-noimaan.
Huijausta! Rahas­tusta!

Saapumispäivän iltana teimme bussimatkan Luccaan, vanhaan arkki-
tehtonisesti merkittävään pikkukaupunkiin. Kävelyretken aikana kat-
selimme kirkkojen ja hallintorakennusten valaistuja julkisivuja illan
pimeydessä, ja kävimme syömässä tai oikeastaan maistelemassa eri-
laisia pizzoja.

Toisena päivänä oli kokopäiväretki Firenzeen. Ufficin Galleriassa,
katedraalissa, eikä yhdessäkään palatsissa käyty sisällä. Onneksi olin
käynyt niissä aikaisemmin, joten pelkkä kaupungilla kiertely ei niin
paljon harmittanut. Suuri osa olikin tyytyväisiä päästessään kauppa-
kojuihin shoppailemaan. Vilkaistiin sentään PonteVecchion sillan
suuntaan ja käveltiin Arnon rantakatua. Käytiin vielä Piazzale Michel-
angelolla, josta on huikaiseva näkymä yli Firenzen.

Kolmannen päivän kohteena oli Pisan kaupunki, joka on Unescon maa-
ilmanperintölistalla.Sen kalteva torni Piazza dei Miracolilla on yksi
Italian kolmesta suurimmasta nähtävyydestä. Paluu­matkalla pistäy-
dyimme Volterrassa, ikiaikaisessa etruskien kaupungissa. Siellä on
useita pieniä alabasteriverstaita, joista yhdessä saimme työnäytteen
alabasterin käsittelyssä. Enpä enää mene suoralta kädeltä sanomaan,
mikä on alabasteria ja mikä marmoria. Putiikin puolella oli upea puoli-
metrinenlintujen juoma-astia, hinta 1000 euroa. Vilkaisimme vielä
esiin kaivettuja etruskien asuinsijoja.

Iltajuhla oli toscanalaisella maatilalla. Henkilökuntaa oli kymmenit-
täin ja tilaa vaikka sadalle. Ruo­ka oli tavanomaista, ei huikeita elä-
myksiä. Se olisi voinut hyvinkin olla suomalaista arkiruokaa, paitsi
että jälkiruoka oli syntisen hyvää. (Ei koskaan capuccinoa ruoan jäl-
keen, ikinä!) Harmaa­tukkainen herralauloi tunnelmallisesti ja sitten
pantiin rokki soimaan!

TV:n Kuningaskuluttajassa oli vuonna 2009 oli käsitelty saman mat-
kanjärjestäjän Venetsian mat­kaa. Tyytymättömyyttä silloin oli syn-
tynyt, kun retkien hintoja ei ollut kerrottu etukäteen ja oppaat oli-
vat jättäneet ryhmän torille kehottaen heitä tutkimaan paikkoja
omin nokkineen. Samaa se oli nytkin, mutta me emme niistä jupis-
seet alun harmistuksen jälkeen. Opaskin sai ylistystä vallat­tomista
jutuistaan huolimatta. Hän mm. kertoi, ettei Italiassa ole Kelaa vas-
taavaa instanssia lain­kaan, vain puolet väestöstä maksaa veroja,
suurin osa on työttömiä. Työttömyyskorvauksia ei makseta, ei myös-
kään opintotukia eikä opintolainoja. Noinkohan on? Kaikesta huoleh-
tii perhe ja suku, kuten pojista, jotka viipyvät äitiensä helmoissa
nelikymppisiksi asti. Kun poika sitten pääsee naimisiin, anoppi tulee
viimeistään kuukauden kuluttua visiitille ja väittää nuorelle vaimol-
le poikansa laihtuneen.

Syksyllä tulee uudet kutsut. Taidan jättää väliin.

MUISTUIPA MIELEEN. Länsi-Uusimaa 3.5.2013

Kun olin lapsi, koko nykyinen nurmikkomme Karjalohjan kirkonkylän tontilla 

oli perunamaata. Isä käänsi maan keväisin hartiavoimin lapiolla ja talikolla ja 

me lapset keräsimme kiviä ämpäreihin, joka vuosi. Mistä niitä riittikin? Isän 

maankääntöurakka oli hengästyttävä näin kun ajattelee jälkeenpäin. Peruna-

vakojen tekoon toki lainattiin naapurista sahrat, kunnes myöhemmin hankit-

tiin oma. Ja aina joku meistä isommista lapsista joutui hevoseksi, kun isä oh-

jasi vaon suuntaa ja syvyyttä sahran sarvista.

Toisella naapurillamme, Axel Myhrbergillä eli Kotikonnulla ja vielä lyhyemmin 

Konnulla, oli jo 1950-luvulla kylän ensimmäinen puutarhatraktori. Sillä hän 

käänsi perunamaan ja omenapuiden aluset helpommin. Kontu oli kookas, 

komeaviiksinen mies, vaimo pieni ja hiljainen. Harjun päälle rakennetussa 

talossaan heillä oli myös kirkonkylän ensimmäinen televisio.  Pikkuveljeni 

Pentti ja Antti R kävivät sitä siellä katsomassa. Kotikontu suhtautui asiaan 

suopeasti, mutta ei malttanut olla hiukan kiusaamatta poikia ja viivytteli 
television avaamisessa. Ja pojat istua nakottivat penkillä ja odottivat Piilo-
kameran tai Tauno Rautiaisen Tupla tai kuitti –ohjelman alkua. - Netistä 
löytyi tieto, että Erkki Tuomioja voitti vuonna 1963, vain 16-vuotiaana, 
Tupla tai Kuitin pääpotin 1000 markkaa aiheenaan kansainvälinen politiikka
toisen maailmansodan jälkeen. Markku Kivekäs voitti potin kahdesti, vuo-
sina 1962 ja 1965. Ensin hänen aiheenaan oli Aku Ankka ja toisella kertaa 
Disneyn piirretyt elokuvat.

Kotikontu oli traktorin ja television lisäksi muutenkin konemiehen maineessa. 

Hänen komeimmat koneensa olivat moottoripyörät. Ensin hän ajoi amerikka-

laisella Indian Big Chiefillä, 4sylinterisellä sivuvaunullisella moottoripyörällä. 
Myöhemmin hän osti vähän käytettynä niinikään amerikkalaisen Royal Enfield 
-merkkisen moottoripyörän. Säännöstelyn aikana hankintaa auttoi varmaan 
se, että Kotikontu oli Karjalohjan palopäällikkö. Konemiehenä hän oli tarkka, 
esimerkiksi kun ajettu kilo­metri­määrä edellytti öljynvaihtoa, hän vaihtoi öljyt 
pakkasessa Lohjanjärven jäällä. Kaasutel­lessaan pyörällä kotiinsa jyrkkään 
ylämäkeen meidän ikkunan alta jylinä kuulosti maailman lopun pauhulta. Ker-
rotaan myös, että kerran kun hänen piti kääntyä Tallaaseen, pyörä syöksyikin 
suoraan Niemisen aidasta läpi. Nieminen totesi, että ”saa meille tulla portis-
takin!”

Kotikonnut olivat alkujaan Lohjansaaren Ristisalmesta. Ammatikseen Kontu 

teki muurarin ja kirvesmiehen töitä. 1920-luvulla hänellä oli Lohjanjärven 
rannassa höyrykäyttöinen raamisaha ja myöhemmin sirkkeli. Myytyään Risti-

salmen Edvin Linkomiehelle perhe muutti Karjalohjan kirkon­kylään. Kontu 
ryhtyi valmistamaan uusmaalaisia tasaperäisiä soutuveneitä, toimi palopääl-
likkönä ja viljeli vaimonsa kanssa tomaatteja kasvihuoneessa.

Meidän viljelypuuhamme ovat lähinnä hupia ja vain murto-osa entisestä. 
Entinen pelto on lähes kokonaan nurmikkoa ja nykyinen kasvimaa niin 
pieni, että sen jaksaa kääntää talikolla ja kylvää perunat kuokkaa apuna 
käyttäen. Mies istutti Vapunaattona kymmenkunta perunaa, jotka olimme 
esikasvattaneet vanhoissa maitopurkeissa ja loput olivat tavallisia siemen-
perunoita komein iduin. Juhannuksena meillä on tiedossa ensimmäiset
uudet perunat. Sitten istutamme uudet ja odotamme saavamme syyskuus.
sa kakkossadon. Lähes puolet alasta on mansikkamaata ja loput siis peru-
naa, porkkanaa, sipulia, tilliä, papuja ja herneitä. Tänä vuonna kokeilem-
me ensimmäistä kertaa myös kasvilaatikkoa, johon tulee matalampia yrt-
tejä, salaattia, retiisiä, persiljaa ym.