ILMAISIA MATKOJA EI OLE. Länsi-Uusimaa 17.5.2013

Sain taannoin kutsun kolmen päivän ilmaismatkalle Italian Toscanaan.
Moni tuttavanikin oli saanut, jotkut jopa osallistuneet edellisille mat-
koille. Selvää oli, ettei matka oikeesti tulisi olemaan ilmai­nen, vaan
matkanjärjestäjä ottaisi rahansa retkien ym. hinnoissa. Ja kun hotelli
tavallisesti on kes­kellä ei-mitään, omatoimisille retkille livahtaminen
tuskin onnistuisi. Ilmoittauduin silti ystäväni kanssa. Ennakkomaksu oli
200 euroa, joka luvattiin maksaa perillä takaisin. Ennen matkaa oli
vielä maksettava erinäisiä kuluja 260 euroa, esimerkiksi pääsy samaan
huoneeseen ystävän kanssa maksoi molemmille 180 euroa.

Infotilaisuudessa myytiin joka päivälle retki tai kaksi. Ennakkomaksu,
jonka palautus oli esitteissä kirjallisesti ja monta kertaa suullisesti
luvattu, upposi kokonaan retkiin ja piti maksaa vielä 120 euroa lisää.
Ihmiset kihisivät kiukusta, mutta kukaan ei ryhtynyt kapi-noimaan.
Huijausta! Rahas­tusta!

Saapumispäivän iltana teimme bussimatkan Luccaan, vanhaan arkki-
tehtonisesti merkittävään pikkukaupunkiin. Kävelyretken aikana kat-
selimme kirkkojen ja hallintorakennusten valaistuja julkisivuja illan
pimeydessä, ja kävimme syömässä tai oikeastaan maistelemassa eri-
laisia pizzoja.

Toisena päivänä oli kokopäiväretki Firenzeen. Ufficin Galleriassa,
katedraalissa, eikä yhdessäkään palatsissa käyty sisällä. Onneksi olin
käynyt niissä aikaisemmin, joten pelkkä kaupungilla kiertely ei niin
paljon harmittanut. Suuri osa olikin tyytyväisiä päästessään kauppa-
kojuihin shoppailemaan. Vilkaistiin sentään PonteVecchion sillan
suuntaan ja käveltiin Arnon rantakatua. Käytiin vielä Piazzale Michel-
angelolla, josta on huikaiseva näkymä yli Firenzen.

Kolmannen päivän kohteena oli Pisan kaupunki, joka on Unescon maa-
ilmanperintölistalla.Sen kalteva torni Piazza dei Miracolilla on yksi
Italian kolmesta suurimmasta nähtävyydestä. Paluu­matkalla pistäy-
dyimme Volterrassa, ikiaikaisessa etruskien kaupungissa. Siellä on
useita pieniä alabasteriverstaita, joista yhdessä saimme työnäytteen
alabasterin käsittelyssä. Enpä enää mene suoralta kädeltä sanomaan,
mikä on alabasteria ja mikä marmoria. Putiikin puolella oli upea puoli-
metrinenlintujen juoma-astia, hinta 1000 euroa. Vilkaisimme vielä
esiin kaivettuja etruskien asuinsijoja.

Iltajuhla oli toscanalaisella maatilalla. Henkilökuntaa oli kymmenit-
täin ja tilaa vaikka sadalle. Ruo­ka oli tavanomaista, ei huikeita elä-
myksiä. Se olisi voinut hyvinkin olla suomalaista arkiruokaa, paitsi
että jälkiruoka oli syntisen hyvää. (Ei koskaan capuccinoa ruoan jäl-
keen, ikinä!) Harmaa­tukkainen herralauloi tunnelmallisesti ja sitten
pantiin rokki soimaan!

TV:n Kuningaskuluttajassa oli vuonna 2009 oli käsitelty saman mat-
kanjärjestäjän Venetsian mat­kaa. Tyytymättömyyttä silloin oli syn-
tynyt, kun retkien hintoja ei ollut kerrottu etukäteen ja oppaat oli-
vat jättäneet ryhmän torille kehottaen heitä tutkimaan paikkoja
omin nokkineen. Samaa se oli nytkin, mutta me emme niistä jupis-
seet alun harmistuksen jälkeen. Opaskin sai ylistystä vallat­tomista
jutuistaan huolimatta. Hän mm. kertoi, ettei Italiassa ole Kelaa vas-
taavaa instanssia lain­kaan, vain puolet väestöstä maksaa veroja,
suurin osa on työttömiä. Työttömyyskorvauksia ei makseta, ei myös-
kään opintotukia eikä opintolainoja. Noinkohan on? Kaikesta huoleh-
tii perhe ja suku, kuten pojista, jotka viipyvät äitiensä helmoissa
nelikymppisiksi asti. Kun poika sitten pääsee naimisiin, anoppi tulee
viimeistään kuukauden kuluttua visiitille ja väittää nuorelle vaimol-
le poikansa laihtuneen.

Syksyllä tulee uudet kutsut. Taidan jättää väliin.