VOITA PULLAN PÄÄLLE. Länsi-Uusimaa 28.6.2013

Tänäkin kesänä TV1 on esittänyt uusintoina vanhoja suomalaisia elokuvia. 

Äskettäin nähtiin Ville Salmisen 1956 ohjaama Evakko. Se kertoo evakko-

perheen viimeisistä päivistä Kannaksella ja matkaa turvallisempaan Suo-

meen. Ainakin evakkomatkan alkukohtaus kuvattiin Tölmän tiellä Karjaloh-

jalla. Muistan, miten epäoikeudenmukaiselta tuntui, kun meidän koulun 

poikia pääsi avustajiksi, mutta tyttöjä ei huolittu.

Elokuvassa tykit jylisivät ja ammunta kuului yhä lähempää. Lindforsin Erkki 

soitti kiivaasti hätä­kelloja. Ihmiset juoksivat hätääntyneinä keräten lap-

siaan ja tavaroitaan evakkomatkaa varten. Loputtomalta näyttävä karjan ja 

hevoskuormien jono rämpi hädin tuskin aurattua kylätietä, pakka­nen pauk-

kui ja tökkölumi painoi tienvarren metsää.

Elokuva oli tehty Unto Seppäsen samannimisen romaanin pohjalta. Ohjaus-

ta on kiitelty autentti­suuden tunnusta ja henkilöohjauksen tarkkuudesta. 

Elokuva loppuu Väinö Tannerin puheeseen radiossa, missä hän selosti uuden 

rajan linjauksen ja luetteli luovutettavat alueet. Lista tuntui loputtoman 

pitkältä.

Valtava pakolaisongelma hoidettiin sodan jälkeen mallikelpoisesti, 430 000 

suomalaista Karjalasta, Sallasta, Petsamosta, Kuusamosta ja Suomenlahden 

saarilta asutettiin muualle maahan, etupäässä Etelä- ja Keski-Suomeen, sora-

ääniäkin kuului, kaikilta ei riittänyt ymmärtämystä karjalaisten kovalle koh-

talolle. Jopa presidentti Paasikivi joutui pitämään radiossa puheen, jossa 

hän vaati kotinsa menettäneiden karjalaisten huonon kohtelun lopettamista.

Lapsuuteni kotikylään Hämeessä tuli yksi karjalaisperhe. Aluksi he asuivat 

isohkon maatilan sivurakennuksessa, mutta ryhtyivät pian rakentamaan 

omaa taloa metsätontille. Perheen saman­ikäisestä tyttärestä saimme uuden 

leikkitoverin. Sitten alkoivat huhut: emäntä oli levittänyt paksulti voita 

pullansiivun päälle. Sota-aika ja vuodet sen jälkeenkin olivat hyvin niuk-

koja kaikille, joten moinen tuhlaavaisuus oli ennenkuulumatonta. Pikku-

juttu, mutta toteutuihan siinä hiven ei-niin-hyvän-tahtoista ennakkoluu-

loa tulijoita kohtaan.

Karjalaisten uudelleenasuttamisesta huolehti asutushallitus, jonka johtajana 

toimi Veikko Venna­mon jälkeen Urho Kähönen. Kähönen oli syntynyt Raja-

joella ja siirtynyt sodan jälkeen Karjaloh­jalle, missä toimi maanviljelijänä 

ja 1951 hänet valittiin kansanedustajaksi. Meille sen ajan koulu­laisille hän 

olikin tuttu näky mustassa palttoossaan, odottamassa puoli yhdeksän linja-

autoa Helsin­kiin. Kähönen toimi karjalaisten edunvalvojana mm. Karjalan 

Liiton puheenjohtajana. Toimittuaan pari kuukautta maatalousministeri-

nä Fagerholmin hallituksessa hän siirtyi asutushallituksen pää­johtajaksi.

Maailmassa on UNCHR:n, YK:n pakolaisjärjestön mukaan lähes 50 miljoonaa

sotia ja vainoa ym. paennutta ihmistä. He ovat useimmiten paenneet naa-

purivaltioihin, jonne heille on perustettu teltta­kyliä ensihätään. Olosuhteet 

ovat monilla leireillä kammottavat, ei ole työtä, ruokaa, juomakelpoista 

vettä eikä saniteettitiloja. Usein leireistä on tullut pysyviä eikä paremmas-

ta elämästä ole tietoa.

Afganistan johti maailman pakolaistilastoja vielä talvella 2010 neljällä mil-

joonalla pakolaisella. Sen jälkeen alkoi sota Syyriassa ja kolmen vuoden 

aikana maasta on paennut noin 4 miljoona ihmistä, suuri osa naisia ja lap-

sia. Libanonin Tripolin valtavan telttakylän joka teltassa asuu neljä perhettä. 

Suuri osa heistä on naisia ja molemmat vanhempansa menettäneitä lapsia.

Kaikilta ei löydy ymmärrystä ja auttamishalua sodan kauhuja pakeneville 

ihmisille. Evakko­instituutti kertoo tämän päivän suomalaisille ja maail-

malle karjalaisten tarinoita ja miten meidän oma, valtava pakolaisongelma 

ratkaistiin.

KERTTU KERÄNEN


Kommentit:
1)  SS sähköpostilla: 
Kepa,
>
> Juttusi oli hyvä. Kiitos Virolaisen, kun Kannaksen kansa pääsi Etelä-
> ja KeskiSuomeen. Kun Vennamo pääsi vauhtiin, niin täyttyivät Kainuun
> korvet ja Pohjois Savon takametsät. Sieltähän hän myöhemmin haki
> äänestäjänsä....
(Ja Paasikivi esti siirtolaisten sijoituksen ruotsinkieliselle
rannikolle...)

2). Rauni Auvinen, kirjoitus L-U:ssa

ALUEPOLITIIKKAA. Länsi-Uusimaa 15.6.2013

Aikaisemmin suomalaiset halusivat asua keskellä kaupunkia järven 
rannalla. Kaupunkeihin kumminkin on päästävä.

Sunnuntain uutisissa vilautettiin karttaa, jossa asumattomat alueet 
ovat  laajentuneet ja laajentuvat edelleen, vaikka muuttoliikettä 
kaupunkeihin on yritetty suitsia aluepolitiikan keinoin. On säädetty 
lakeja, keksitty mahtava yritystukien viidakko yritysten perusta-
misen helpottamiseksi ja sijoittumisen ohjaamiseksi.

On yritetty viedä työtä sinne, missä sitä ei muuten olisi. On jaettu 
aluekehitysvastuuta maakunnille ja kunnille. EU:n myötä aluekehit-
tämisen keinot ovat monipuolistuneet: valmistellaan ohjelmia, pro-
jekteja ja hankkeita, joita tuetaan sekä EU:n rahastoista ja kansalli-
sella tuella. Rahaa jakavat keskushallinnon lisäksi ainakin Finnvera, 
Tekes ja elykeskukset, joiden hallintokulut ovat isoja jaettuun tu-
keen verrattuna.

Jorma Ollilan mielestä valtion suorat yritystuet tulisi lakkauttaa. 
”Pysyvät yritystuet, kuten myös tukien vaatiminen, sopivat huo-
nosti markkinatalouteen.” sanoi hän jo pari vuotta sitten eräässä 
seminaarissa. – Kevään kehysriihessä yritystukia piti karsia, mutta 
itse asiassa ne lisääntyivät, ja ovat noin 5 mrd vuodessa. Eikä nii-
den hyödyistä ole varmaa tietoa.

Maaseudun kehittämistä tuetaan EU:n rakennerahastojen ja muis-
ta  EU-maista poiketen kansallisen tuen turvin. Elintarvikeoma-
varaisuus on erinomainen, suorastaan välttämätön asia. Lähes puo-
let maatilojen liikevaihdosta tulee kuitenkin tuista. Maatalous-
tuen järkeistäminen olisi paikallaan, koska valtaosa menee kaik-
kein suurimmille ja elinvoimaisimmille tiloille. Tukea voisi karsia 
ei-päätoimisilta viljelijöiltä. Kysymyshän on veronmaksajien ra-
hoista.

Vuosikymmeniä on aluepolitiikan tavoitteena ollut koko maan 
pitäminen asuttuna. Viimeisissä aluelaeissa ei tätä tavoitetta enää 
ole kirjoitettu auki, koska se on mahdoton. Ihmisiä ei voi pakot-
taa pysymään paikoillaan, varsinkin nuoret muuttavat opiskelu-
paikan ja työpaikan perässä, eli kansa valuu etelään ja Oulun seu-
dulle ja ehkä joihinkin muihinkin aluekeskuksiin.

Vuonna 2008 valtio otti käyttöön tuottavuustavoitteet ja henki-
löstön vähentämisen. Seurauksena oli jäljelle jääneiden virka-
miesten uupuminen ja tarve tehtävien ulkoistamiseen, konsult-
tien käyttöön jne. Kuitenkin virkamiehet ovat oman työnsä par-
haita asiantuntijoita. Monet hallinnonuudistuksetkin sekoitta-
vat pakkaa vielä pitkään.

Varsinaisia aluelakeja on valmisteltu 1966 lähtien. Aluepolitiikan 
tavoitteena aluksi olikin Pohjois- ja Itä-Suomen teollistaminen.
Tukien jakamista varten maa on jaettu tukivyöhykkeisiin ja saipa 
Lohjan seutukin  hetken olla vuoristotuen piirissä. 

Yksi aluepolitiikan suurista saavutuksista on yliopistojen sijoitta-
minen eri puolille maata. Samaan tähtää etätyön edistäminen sekä 
valtion virastojen ja laitosten alueellistaminen, hajasijoittaminen.

Ajatellaan vaikkapa Fimeaa tai Länsi-Uudenmaan hätäkeskusta, 
joka ensi keväänä muuttuu Keravan Hätäkeskukseksi ja vastaa yli 
1,5 miljoonan ihmisen turvallisuudesta. – Alueellistamisen tulokset 
eivät ole olleet häävejä. Virkamiehet eivät ole halunneet muuttaa 
kotoaan työnsä mukana. On  pitänyt kouluttaa uudet työntekijät 
siirtopaikkakunnille ja siirtymäkauden ajan on tuplamiehitys.

Nyt viimeisissä aluekehityslaeissa ei tavoitetta koko maan asut-
tuna pitämisestä ole. Uusia lakeja valmistellaan parhaillaan ja eh-
kä tavoite alueiden tasapainoisen kehittämisestä on mukana. Silti 
ihmiset pakkautuvat kaupunkeihin työn, opiskelun ja erilaisten 
mahdollisuuksien perässä.

KERTTU KERÄNEN