LAMANHOITOA SÄÄSTÖILLÄ. Länsi-Uusimaa 13.12.2013

 

Hallituksen rakenneuudistuksessa on tarkoitus säästää 300 miljoonaa euroa

vanhusten laitoshoitoa vähen­tämällä. Hallitus vakuuttaa, että nyt laitoksissa

olevat saavat olla siellä edelleenkin, mutta laitoksiin joutuminen yritetään

estää ennakolta systemaattisella kuntoutuksella ja kotihoidolla. Lai­toshoi-
toon pääsisi tulevaisuudessa vain, kun se lääketieteellisen syyn vuoksi olisi
välttämätön.

Suomessa on laitoshoitopaikkoja väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin

muissa Pohjois­maissa, vaikka terveyskeskusten vuodepaikkoja ja vanhain­-

koti­paikkoja on vähennetty jo vuosia.

Vuonna 2011 terveyskeskusten vuodeosastoilla oli 8300 vanhusta lyhytaikai-
sessa ja 7300 pitkäaikai­sessa hoidossa, 17 700 vanhainkodeissa ja 30 800 te-
hostetussa ympärivuorokautisessa palveluasun­nossa. Tavalli­sissa palveluasun-
noissa asui 6900 vanhusta ja 2100 keski-ikäistä. 48 000 vanhusta tar­­vitsi lai-
tos­hoitoa dementian vuoksi.

Vanhukset itse haluavat asua omassa kodissaan niin pitkään kuin mahdollis-

ta. Jos oma puoliso on elossa, hänestä on tukea ja turvaa. Mutta kuka mää-

rittelee, milloin omainen muuttuu omaishoita­jaksi? Useimmiten omaishoit-

ja on puoliso, joka itsekin saattaa olla hoidon tarpeessa. Seurauksena on

uupumus, varsinkin kun lakisääteisiä vapaapäiviä aina ole mahdollista jär-

jestää.

Tavallisin syy joutua terveyskeskuksen vuodeosastolle on dementia. Kuiten-

kin Helsingissä muisti­häiriöisen vanhuksen on vaikea päästä laitoshoitoon.

Ääriesimerkki on entisen työtoverini äiti, joka asui yksin, ei tiennyt missä
oli, ei tuntenut omaisiaan, unohti lääkkeensä ja löytyi tuon tuostakin tuu-
pertuneena lattialta. Eikä ymmär­tänyt soittaa turvarannekkeellaan apua.

Kuukausien taistelun jälkeen vanhus on päässyt Koskelaan, pieneen huonee-
seen, jossa on neljä muuta. Työssä käyvät tyttäret voivat hetken henkäistä
helpotuksesta.

Vanhustenhuollossa on samanaikaisesti mahdollista sekä säästää että paran-

taa palvelua, sanoo Aalto-yliopiston prof. Erkki Vauramo, joka Talouselämä-

lehdessä 3.12. vertailee Suomen ja Ruotsin vanhustenhoito­malleja. Ruotsissa pitkäaikaishoidon vuodeosastot on lopetettu, ja siellä kuntoutetaan kaikki.

Eriasteisia palveluasuntoja on vähennetty, vaikka vanhusten määrä jatkuvas-

ti kasvaa.

Suomessa riittäisi vanhuksille noin 43 000 hoivapaikkaa. Laitos­hoito nielee
miljardeja ja kotihoito tulee pitkällä tähtäyksellä halvem­maksi. Avainsana
on kuntoutus, mutta sekin maksaa. Tanskassa on päätetty hoitaa kaikki

vanhukset kotona, maksoi mitä maksoi.

 

Jani Kaaro kirjoitti 9.12. HS:n kolumnissaan otsikolla ”Säästöt tappavat, ei
lama”.  Aiheena on  lamanhoito eräissä maissa säästöillä yleensä ja säästö-
jen murheelliset seuraukset: kuolleisuutta, itsemurhia, sydänkohtauksia ja
aliravitsemusta kuten Aasian talousihmeen romahdettua 1990-luvulla. Krei-
kankin julkisen talouden säästöjen traagiset seuraukset ovat jo havait­tavissa.

 

Islanti toimi päinvastoin, antoi kriisipankkiensa kaatua ja maksoi valtion­vel-

­­kaansa vähitellen, lisäsi sosiaali- ja terveyspalveluja, turvasi työllisyyttä, asu-

mista ja terveyttä. Islantilaisten terveydentila ei huonontunut pankkikriisin

johdosta ja talouskin kääntyi nou­suun, työttömyys laski alle viiden prosentin

ja talous kasvoi kolmen prosentin vauhdilla.  

 

Suomen vanhuskeskustelusta saa myös sen käsityksen, että vanhukset hoide-

taan pelkästään vero­varoilla. Näin ei ole. Jokainen kunnallisenkin kotipalve-

lun toimi on hinnoiteltu. Kotiavus­tajan käynti kaupassa, apteekissa, pankissa

ym. maksaa, samoin siivous, saunotus jne.

Jos vanhus kaatuu ja hälyttää rannekkeellaan apua, ylösnosto maksaa. Useim-
mat vanhuk­set maksavat asumisestaan, hoidostaan ja lääkkeistään, niin pit-
källe kuin varat ja eläke riittävät.

 

KERTTU KERANEN