JÄRKI JA TUNTEET. Länsi-Uusimaa 21.3.2014

Tunnustan heti, etten ole lukenut Jane Austenin 1811 julkaistua
kirjaa Järki ja tunteet, enkä mitään muutakaan hänen tuotannos-
taan. Epäilen, että pahimman ahmimiskautenani niitä ei ollut Kar-
jalohjan kirjastossa. Olin kyllä lukenut Emily Brontën Humisevan
harjun ja sisarensa Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanit,
amerikkalaisen Louise M. Alcottin Pikku naisia ja kanadalaisen L.M.
Montgomeryn Anna-sarjan. Pari Alcottin kirjaa tuli kerratuksi myö-
hemmällä iällä isomummun kirjahyllystä.

Kävin katsomassa Austenin kirjaan pohjautuvan näytelmän Helsingin
kaupunginteatterissa. Olin liikkeellä ilman suuria odotuksia. Jos jo-
tain odotin, niin odotin näkeväni jotain naivia, lapsellista ja todella
ennenvanhaista, huokailua ja kyyneleisiä katseita…

Näyttämöllä oli pari tuolia, vaatekaappi ja kottikärryllinen hiekkaa.
Ei siis dramaattista esiripun nousua tai yläluokkaisen kodin interiööri-
lavasteita. Perheen isä oli kuollut ja äiti kahden tyttärensä kera jou-
tui lähtemään ylellisestä kodistaan, koska englantilaisessa sääty-yh-
teiskunnassa veli peri kaiken. Ja sitten se melske alkoi.

Veljen ahne vaimo yritti estää veljeä maksamasta sisarilleen elatus-
apua, äiti etsi kiireellä uutta kotia. Koti löytyi, mutta se oli liian pie-
ni, vain neljä makuuhuonetta. Kävi entistä selvemmäksi, että tyttö-
jen ainoa mahdollisuus oli päästä naimisiin rikkaan tai edes varakkaan
miehen kanssa.

Sisarukset Elinor ja Marianne (Kreeta Salminen ja Sara Melleri) upeis-
sa epookkivaatteissaan olivat erinomaisia, mutta voimakkaat ajatukset
ja tunnetilat tuotiin esiin kauheasti huutamalla. Eikö ohjaaja Laura
Jäntti ja muut tiedä, että joskus kuiskaus kuuluu kovemmin. Tyttöjen
äiti (Eija Vilpas) oli hillityn huolestunut ja täti (Leena Uotila) suoras-
taan hurmaava. Hän kutsui neidot Lontooseen ja lupasi naittaa heidät
kuukaudessa. Nuorukaisia kyllä löytyi, mutta kaikissa oli vikaa. Hyviä
roolitöitä joka tapauksessa.

Oli kiehtovaa katsella frakkipukuisten palvelijoiden touhuja näyttämöl-
lä – he askelsivat keveästi kuin koreografian mukaan milloin jonossa
milloin rivissä toimitellessaan matkalaukkujen vientiä tai kukkien tuon-
tia. Tanssiaiset olivat visuaalinen napakymppi: parit tanssivat tyylik-
käästi näyttämön takaosassa pylvään takaa toisen taakse, valot ja var-
jot lisäsivät liikkeiden rentoa vauhtia. Onnellisessa lopussa ”vanhat”
kurkistelivat hauskasti nuorten kuhertelua.

Koetan ajatella miltä tämä kaikki näyttäisi nykytytöistä. Onko maail-
ma sittenkään paljoa muuttunut tasa-arvon ja koulutusmahdollisuuk-
sien myötä. Joskus tuntuu, että meno on suorastaan taantunut. Tai
mikä nyt sitten on taantumista; ainahan tyttöjen on pitänyt edes vä-
hän katsoa eteensä, ainakin millaisen isän lapsilleen valitsee. Talou-
delliset syyt eivät välttämättä pakota avio- tai avoliittoon.  Mutta
muut tavoitteet: pyrkivätkö tytöt itse joksikin vai aikovatko elää mie-
hen kautta. Ja ovatko tavoitteet realistisia? Monen nuoren suuri ta-
voite on päätä malliksi, julkkikseksi, tähdeksi ym., mikä on julmaa,
lyhytnäköistä hömppää useimpien kohdalla. Meillä ei kuitenkaan
kurssiteta nuoria naisia rikkaiden miesten vaimoiksi niin kuin Venäjällä.

KERTTU KERÄNEN

PUSSIKALJAA JA RISTIVETOA. Länsi-Uusimaa 7.3.2014

 

Lukemisen ylellisyyteen ei kotona tahdo löytyä aikaa. Niinpä parin viikon

lomamatkalla etelässä oli mukana kolme kirjaa: Mikko Rimmisen Pussikalja-

romaani ja Finlandia-palkittu Nenäpäivä. Nimi Nenäpäivä ei oikein hou­ku-

tellut lukemaan, mutta sain sen joululahjaksi ja hyvä niin. Kirja on rikkaan suomenkielensä ansiosta aika erikoinen. Molemmissa romaaneissa kerrotaan

lämpimällä huumorilla vähäosaisista ihmisistä tarinoiden edetessä kiihtyvällä

vauhdilla – yleensä katastrofista toiseen.

 

Kolmas kirja oli Päivi Istalan 2012 ilmestynyt 540-sivuinen Ristivetoa. Se
on kerta kaikkiaan mahtava tietopaketti 1960-luvulle, yleisradion lähihisto-
riaan, kurkistus radiotoimittajan työhön sekä Istalan yksityiselämään, väki-
valtaiseen lapsuuteen ja alkoholismiin.

 

Istala valmistui dramaturgiksi ja toimi useammassakin teatterissa, mm.
Kemin teatterin johta­jana. Elämäntyö oli kuitenkin yleisradiossa ja siihen
hän suhtautui intohimoisesti ja teki työnsä tunteja laskematta. Yleisradion
jatkuvassa muutoksessa Istala ja muutkin toimittajat olivat voimat­tomia,
kun suurista kuuntelijamääristä huolimatta ohjelma toisensa jälkeen lope-
tettiin: Ristivetoa, Naisten tunti, Tänään iltapäivällä. Radion millään kana-
valla ei ole enää yhtään naisille suunnat­tua puhe­ohjelmaa.

 

Tunsin isoa sympatiaa yleläisten joutumisesta jatkuvaan organisaatiorum.
baan. Olin luullut itse olleeni aikoinaan ainutlaatuisessa uudistusmyllyssä,
mutta yleisradion vastaava vie kyllä voiton. Eivätkö organisaatiouudistajat
lainkaan ymmärrä, milloin haitat ovat hyötyjä suuremmat? Loput­tomat uu-
det järjestelyt ja muutokset syövät luovuutta, energiaa ja aikaa varsinaisel-
ta työltä. Mitä ongelmia seuraa esimerkiksi atk-tuen ulkoistamisesta, kun
uudet sovellukset eivät vielä toimi? Uusi tilaaja - tuottaja mallikin edellytti
7-portaista johtajistoa (TV:n puolella 11) ja merkitsi siirtymistä pelkkään
suorittamiseen. 700 työntekijän lopputiliä 2003 ei edes uutisoitu.

 

Pidän hiukan liian suorasukaisina kuvauksia entisistä työtovereista ja jokai-
sesta pääjohtajasta. Varmaan vihamiesten määrä lisääntyi, mutta Istala
nyt vaan on niin avoin ja rehellinen. Hänhän on sekä hyvin pidetty että in-
hottu persoona. Eikä omien vanhempien riitoja ja avioeroa kuuluisi levi­tellä,
ei ehkä sitäkään, että isä saatuaan itse lapsena ratsupiiskasta, löi omien las-
tensa selät juomuille vyöremelillä. Toisaalta isä oli viisas ja laittoi tytön luke-
­maan pitkän saksan, kun ”englantia oppii joka tuutista muutenkin”. Kun yli-
opistossa jokin suoritus edellytti latinan opiskelua, Istala opiskeli sitä ja sai
näin pohjan romaanisiin kieliin, ruotsin­kielen taito oli Kokkolan ajan peruja.
Kotoa versoi kiihkeä rakkaus runouteen, kirjallisuuteen ja historiaan. Risti-
vetoa pääsee listalleni ”hyvä että luin”. Rohkea likka.

 

Päivi Istala toimi myös Pelastetaan Vuosaari-liikkeen puheenjohtajana kun
Suur-Vuosaarta suunni­teltiin ja kiisteltiin sataman sijoittamisesta Vuosaa-
reen tai Kirkkonummelle. Yhtenä perusteena Vuosaaren sataman vastusta-
miselle oli, että alueella sijaitsee Uudenmaan ainoa lehtoluonnon suojelu-
alue Mustavuori. Uudenmaan ainoa? Onhan meillä Karkalinkin luonnonsuo-
jelualue! Mutta siitä joskus myöhemmin.

 

KERTTU KERÄNEN