MATALA ÄÄNI VAKUUTTAA, KORKEA ÄÄNI ÄRSYTTÄÄ. Länsi-Uusimaa 19.9.2014

Viime aikoina on puhuttu pääministeri Alexander Stubbin äänestä ja

puhetavasta. Hän on alun perinkin taitava esiintyjä, mutta uuden 

asemansa myötä hän on ruvennut puhumaan matalammalla äänellä 

ja hitaammin. Hän on myöskin vähentänyt aikaisemmin viljelemiään 

puhekielen ilmaisuja. Muutos on aiheuttanut sekä irvailuja että kii-

tosta. Muutos ei kuitenkaan ole niin iso kuin aikoinaan Englannin pää-

ministeri Margaret Thatcherilla, josta tuli äänenkäytön muuttamisen 

malliesimerkki. Hän puhui nuorempana nopeasti ja kimittävällä ää-

nellä. Tultuaan pääministeriksi hän puhetera­peutin avulla ryhtyi pu-

humaan hitaammin ja matalammalla äänellä. Kun puhuu rauhallises-

ti ja hitaasti, syntyy luotettava vaikutelma. Monet poliitikot osallis-

tuvatkin esiintymis- ja puhetaidon kurssien lisäksi myös äänenkäytön 

koulutukseen.

Ääntä voidaan siis koulia, eikä ikäkään välttämättä muuta ääntä. Ker-

rotaan 98-vuotiaasta tenorista ja isoäidistä, joka vielä kahdeksankymp-

pisenä lauloi. Ongelmaksi tuli alzheimerin tauti ja sanojen unohtumi-

nen. Puhe voi myös puuroutua lääketokkurassa tai hammasproteesien 

epäsopivuudesta.

Itse olen usein kiinnittänyt huomiota hiihtäjänaistemme äänenkäyt-

töön. Kun hiihtäjä on tullut maaliin, urheilutoimittajat työntävät he-

ti mikrofonia eteen. Hengästyneenä puheesta tulee kailotusta, eikä 

se kuulosta kivalta. En ole kylläkään kuullut hiihtäjien puhuvan nor-

maalitilanteessa.

Murrosiässä poikien ääni muuttuu matalammaksi. Tyttöjen ääni säi-

lyy korkeampana. Jotkut nais­laulajat laulavat teennäisesti lapsek-

kaalla äänellä. Naisten puhetapa, lähes kimitys vanhoissa koti­maisis-

sa elokuvissa kuulostaa oudolta. Joissakin maissa naiset laulavat ki-

meällä äänellä, mikä tutkimuksen mukaan kertoo naisten alistetusta 

asemasta. Kimeä tai ei – myös naisten äänekästä puhumista yleensä 

halutaan rajoittaa erityisesti muslimimaissa. Turkin presidentti Erdo-

gan jopa kielsi viikko ennen vaaleja naisia nauramasta julkisilla pai-

koilla, mutta tuli silti valituksi. Mitä hän mahtaisi tuumata nauru-

joogasta!

Monia ärsyttää lasten itku. Vauvat parkuvat halutessaan jotain, lap-

set huutavat leikkiessään ja kiljuvat riemusta. Itsekin olin tottunut 

siihen, että lapseni esittivät tietyssä iässä kaikki asiansa kovalla ää-

nellä, suorastaan huutamalla. Ollessamme maalla Papan luona käy-

mässä pojat syöksyivät kiljuen sisään. Tuumasin vain, että onpa heil-

lä hauskaa! Oli kuitenkin käynyt niin, että heti kun poikia oli kiellet-

ty avaamasta mehiläispesien takaluukkuja, he lähtivät oitis avaa-

maan niitä. Ja saivat kiukkuiset mehiläiset kimppuunsa.

Aika ajoin valitetaan pikkulasten viemisestä kirkkoon. Ne itkevät tai 

meluavat kirkkokansan harmiksi. Viime päivinä on noussut iso keskus-

telu erään ravintolan kiellettyä vauvan tuonnin ravintolaan lounas-

aikana. Työssäkäyvien lounaspalaverit halutaan pitää rauhassa.

Ravintolat ovat torjuneet asiakkaita milloin ihonvärin, iän tai herra-

seuran puuttumisen vuoksi. Kiellot viedä lapsia ravintolaan, kirkkoon 

yms. ovat samalla aikuisten – yleensä naisten – syrjimistä ja sosiaali-

sen tilan rajoittamista. Nykyäidit haluavat ihmisten ilmoille, istu-

maan kahvikupin äärelle ystävien kanssa. Annetaan lasten meluta

ja naisten nauraa!

KERTTU KERÄNEN

KARTANORETKIÄ. Länsi-Uusimaa 4.9.2014

Alkukesästä Mies käväisi Unkan baarissa, kysyi tilaa pöydästä esitellen 

itsensä Salmisen kartanon isäntärengiksi. Tuoli löytyi ja ilta jatkui muka-

vasti. Mutta voiko kartano-nimitystä käyttää noin vain?

Tarkkaa juridista määritelmää ei ole, mutta kartanoihin luetaan rälssi-

säterit eli verovapaat tilat, kruununkartanot sekä muunlaiset suuret tilat, 

jotka ovat olleet aatelisten tai säätyläisten, myöhem­min jopa talonpoi-

kien omistuksessa. Myös ensimmäisiä 1600—ja 1700-luvulla perustettuja 

rautaruukkeja voidaan pitää kartanoina. Suomessa oli 1700-luvulla noin 

243 rälssisäteriä.

Jokaisella kartanolla on historiansa; kiintoisia tarinoita perustamisesta 

ja asukkaista. Esim. Kaarle IX perusti Mäntsälään Frugårdin kartanon ja 

lahjoitti sen Henrik Wreden leskelle, Gertrud von Ungernille. Wrede 

oli antanut Kirkholmenin taistelussa hevosensa kuninkaalle ja kaatunut 

itse. Kuningas pelastui. Myöhemmin kartanon omistivat Nordenskiöldit, 

ja Koillisväylän löytäjä A.E. Nordenskiöld vietti siellä lapsuutensa. Nyky-

ään Frugård toimii museona.

Merkittävä 1600-luvun kartanolinna on Louhisaari, jonne Flemingit raken-

nuttivat uuden, komean päärakennuksen. Varojen puutteessa linna myy--

tiin Mannerheimin suvulle ja niinpä siitä tuli marsalkka Mannerheimin -

synnyinkoti. 1961 valtio osti Louhisaaren marskin ratsastajapatsas­keräyk-

sestä yli jääneillä varoilla ja se toimii museona.

Lohjalla on useita kartanoita, mm. kuninkaankartanot Laakspohja ja Kirk-

niemi 1500-luvun puoli­välistä. Laakspohja on erikoistunut hevostalouteen.

Kartanoon johtaa kilometrin mittainen tammi­kuja. Kirkniemi on Metsä-

Groupin omistuksessa ja yrityksen edustustilana. Erik Fleming muodosti 

1530 Koivulan kartanon ostamalla useita Karnaisten kylän taloja. Hiiden-

veden rannalla sijaitsee Vaanilan kartano. Sen kärry- ja vaunukokoelmaa 

säilytetään Lohjan museon vintillä. Vohloisten ratsutila muodostui 1630 

muutaman talon yhdistämisestä. Ojamo puolestaan on kuuluisa Suomen 

ensimmäisen rautakaivoksen johdosta. Kartanon omistaa Vanha Lohja 

säätiö. Sammatin Luskala on vuodelta 1648, jolloin kuningas lahjoitti 

everstiluutnantti Joakim Schmidtille useita taloja Luskalan kylästä.

 - Lohjan kartanot Ojamoa lukuun ottamatta ovat yksityisomistuksessa.

Mikä kartanoissa kiehtoo? Kartanoretket ovat kurkistus historiaan, eri 

tyylisuuntiin arkkitehtuurissa ja aikansa kulttuuriin yleensä. Olen osallis-

tunut kolmelle retkelle Varsinais-Suomeen, Itäiselle Uudellemaalle ja 

Etelä-Hämeeseen. Päivässä ehtii tutustua kolmeen-neljään kartanoon.

Tämänkesäinen kohteeni oli Kärkelän kupariruukin ja kartanon maisemat 

Salon rajalla, jonne ys­täväni kanssa ajoimme. Kartanon pohjoispuoli kuu-

luu nykyään Salon kaupunkiin ja etelänpuoleiset maat Karjalohjaan. Kär-

kelässä toimi 1765-1883 kupariruukki. Alueella on toistakymmentä työ­väen-

asuntoa, pääosa niistä sijaitsee lehmuskujan varrella. Ne ovat nykyisin hy-

vin hoidettuja kesä­asuntoja. Kujalta käännytään oikeaan P-paikalle, josta 

puolestaan on muutama askel Kärkelän­kosken yli johtavalle sillalle. Satei-

den vuoksi koskessa on tänä kesänä valtavasti vettä, joka syöksyy raken-

nettua uomaa alas mahtavasti jylisten! Koskessa piti olla pieni voimalaitos, 

mutta ainakaan sillalta sitä ei näkynyt. Yksityisomistuksessa oleva kartano 

pilkottaa puiden ja pensaiden takaa.

Kaukana ei ole myöskään Mustion linna, joka on näkemistäni kartanoista 

ehdottomasti ykkönen. Ehkä se johtuu linnan mainiosta esittelijästä, si-

sustuksesta ja Linderien suvun vaiheista.

KERTTU KERÄNEN