NISKAVUOREN LEIPÄ. Länsi-Uusimaa 17.10.2014

Päätinpä kirjoittaa vaihteeksi jostain hauskemmasta asiasta. Usein 

päällimmäisenä mielessä ovat epä­kohdat, kuten viimeksi Karjalohjan 

asiamiespostin lopettaminen. Huonoja uutisia tulee joka tuutista. 

Afrikassa riehuu Ebola-epidemia, äärimmäisen vaarallinen kylläkin, 

ja helsin­kiläinen nuorisojoukko hakkaa huvikseen nuorempiaan. Ei 

se jokapäiväistä ole, mutta yksikin pahoinpitely on liikaa. Suurin 

osa nuorista on kuitenkin hyväkäytöksistä.

Positiivinen aiheeni olisi teatterissakäynti, mutta, mutta… Jo meno-

matkalla Lohjalle tunnelma latistui kuoppa kuopalta Karjalohjan Kes-

kustiellä. Itsenäisen Karjalohjan aikaan 2010 kunta vaati tien uudel-

leen päällystämistä, mutta mitään ei ole tehty. Pääsimme kumminkin 

perille, ajoissa ja terveenä.

Vaahterateatteri esitti Hella Wuolijoen Niskavuoren leipää kesällä 

Sampomäellä kaksitoista kertaa ja nyt kolmesti Laurentius-salissa. 

Suurmenestyksen saaneen näytelmän lisänäytöksiä oli pyydetty mo-

nelta taholta. Mutta mitenkähän se soveltuisi sisä­tiloihin? Ei ainakaan 

olisi hyy­tävän kylmää eikä sataisi vettä yleisön niskaan, kuten ulko-

tiloissa saattaa käydä ja oli kuulemma käynytkin. Hyvin soveltui näy-

telmä sisätiloihin. Tyydytyksellä havaitsin, että näytelmälle oli teh-

ty kunnon lavasteet.

Hella Wuolijoki os. Murrik syntyi Virossa 1866. Ylioppilaaksi tulon jäl-

keen hän opiskeli Helsingin yliopistossa filosofian kandidaatiksi ollen 

Viron ensimmäinen akateemisen tutkinnon suorittanut nainen. Hän 

oli aikamoinen renessanssi-ihminen, teki elämäntyönsä Suomessa kir-

jailijana, liikenaisena, maanviljelijänä, kansanedustajana ja Yleis-

radion pääjohtajana. Talvisodan aikana hän neuvotteli Alexandra Kol-

lontain kanssa rauhasta ja sai jatkosodan aikana tuomion maanpetok-

sesta.

Hella Wuolijoki kirjoitti Niskavuorelaisista viisi näytelmää. Niskavuo-

ren naiset (1936) Niskavuoren lipä (1939), Niskavuoren nuori emäntä 

(1940), Niskavuoren Heta (1950) ja Entäs nyt, Niskavuori? (1953), 

kaikki vahvojen naisten näytelmiä. Miljöön mallina oli miehensä Sulo 

Wuolijoen kotikartano Hauholla.

Näytelmä käsitteli rahaa, valtaa ja rakkautta. Naisten pyrkimys itsenäi-

syyteen, omaan uraan koki myös olla esillä. Tällä kertaa vielä perinteet 

voittivat ja Ilona suostui toisten määrittelemään ruotuun talon emän-

näk­si. Ja tuskinpa kukaan enää hyväksyisi yhden lapsen suosimista perin-

nönjaossa.

Vanhemmalla väellä on muistikuvia Niskavuori-elokuvien näyttelijöiden 

ainakin Elsa Turakaisen, Rauni Luoman ja Tauno Palon roolisuorituksista. 

Vaahterateatterin väki teki omaa, komeaa teatteria, ehkä paikoin epä-

tasaista, mutta erityisesti vanhaemäntä ja Telefooni-Sandra, Simolan 

isäntä ja Marttakin tavallaan olivat ihan upeita!

Huima kohtaus oli vanhan emännän kehotus Ilonalle mennä tupaan, is-

tua emännän paikalle pöydän päähän kuin olisi siinä aina istunut. Ihan 

väristykset menivät iholla. Vaikka vähän teki mieli kapinoida, jotain 

jaloa ja ylevää vanhan emännän olemuksessa oli. Se syntyy osaami-

sesta, rakkaudesta maahan ja lujasta uskosta omiin arvoihin. 

Ja Ilona meni, korot kopisten ja pää pystyssä.

KERTTU KERÄNEN