Piti katsella Linnan juhlat televisiosta, muutoin olisin seuraavana päivänä pihalla kuin lumiukko. Keitä oli kutsuttu, miten väki pukeutunut, moniko lähettiläs jättäisi presidentin kättelemättä jne. Pino pipareita lautaselle, vähän taikajuomaa ja mukava asento, nyt se alkaa!
Viimeisenä Mariankadun puolelta tuli Isä Mitro, nykyisin meppi Mitro Repo. Tummassa puvussa, vaatimattomasti. Näytti hiukan laihtuneen parlamentin pitkillä käytävillä. Muistan tyrmistykseni hänen valinnastaan täysin politiikan ulkopuolelta, vailla kokemusta edes kunta-asioista. Brysseliin ei pidä mennä harjoittelemaan.
Ennen vaaleja ortodoksien piispainkokous päätti, ettei isä Mitro saanut toimia pappina eikä käyttää kaapua. Ääniä tuli yli 71 000, kolmanneksi eniten Soinin ja Jäätteenmäen jälkeen, mutta ei onnitteluja ortodoksiselta kirkolta. Mitro Repo kiisti jyrkästi olevansa julkkismeppi: Olen asiantuntija ja työ kyllä neuvoo, sanoi hän ja on nyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan jäsen.
Mitenköhän hänellä alun kangertelun jälkeen menee? Kielitaitoa on ja erinomaiset verkostot. Joitakin uutisiakin on näkynyt. Savon Sanomissa hän totesi pitävänsä itseään pappina ja että kirkon kanta oli onneton työtapaturma; asia kyllä muuttuu eduksi kirkolle. Hän suositteli politiikkaa kolleegoilleenkin: pappina saa herkistyä ihmisten hädälle, mutta poliitikkona kasvu ihmisenä syventyy. Ensimmäinen puhe täysistunnossa koski Turkin uskonnonvapautta ja kirjallinen kysymys komisiolle pikalainoja.
Jo pappisaikanaan Isä Mitro oli hyvin suosittu puhuja eri tilaisuuksissa. Suomen Logo-nomit ry valitsi hänet vuoden 2004 puhujaksi. Hän puhui messuilla, yrityksissä, työpaikoilla, antoi haastatteluja lehtiin ja otti luontevasti kantaa asiaan kuin asiaan, aina kuulijakunnan mukaan.
Työpaikkani hengennostatuspäivillä Isä Mitron teemana olivat elämänilo, työhyvin-vointi ja hyvän elämän ainekset. Muistiinpanojeni mukaan hän aloitti tarinoilla lapsuudes-taan ortodoksipapin 13-lapsisessa perheessä, pienestä kotikirkosta Helsingin Tuomiokirkon kupeessa, jonka lattialla hän konttaili. Hän vitsaili valinnastaan vuoden puhujaksi, olisi mieluummin puheenjohtaja tai vain johtaja – puhujat ovat puhujia, tekijät tekijöitä! Puhetaidon, jos sitä nyt on, hän arvioi perineensä äidiltään Elisabetilta, jolla oli Sokrateen Ksantippaakin pirullisempi kieli. (Kyllä, näin puhui äitinsä lempilapsi!)
Isä Mitron jutustelu rönsyili vaivattomasti bysantista länsimaisen individualismin kritiikkiin. Hän suositteli perehtymistä niin Sokrateen puolustuspuheeseen, Uuden Testa-mentin vuorisaarnaan kuin Johannes Salmisen ajatuksiin. Sivuttiin EU:ta: tilannehan on sama kuin 600 vuotta sitten: uhkatekijänä vastakkainasettelu suurten maailmanuskontojen välillä eli Turkin mahdollinen jäsenyys.
Isä Mitron mukaan suhtaudumme vanhuksiin ja vanhuuteen torjuvasti. Lapsissa näemme itsemme ja viattomuuden. Pientä lasta ja vanhusta yhdistää avuttomuus. Torjumalla vanhukset pakenemme itseämme, vanhuutta ja kuolemaa. Avuttomuuden tunnustaminen on aikuisuutta. Sitten Isä Mitro innostui: Kuulkaa, emme ole syntyneet tänne vain kuollaksem-me. Siinä välissä teemme työtä, monet uupumukseen asti. Työ ei saa ottaa pakkovaltaa meistä! Sen ei pidä ahdistaa vaan inhimillistää meitä! Tosi työn kuuluu myös nautinto! Eräälle formulakuskille oli tärkeintä maailmassa ajaa mahdollisimman lujaa ja kaikkien muitten ohi. Kuulkaa, näin ohitamme myös itsemme! Kiire on kaikista synneistä pahin, se varastaa meiltä nautinnon taidon!
Isä Mitron tavoitteena oli, että saisi viettää rauhallista ja kiireetöntä elämää. Puolen tunnin mietiskely aamuisin on hyvä. Päivä menee pilalle, jos avaa lehden ennen sitä.
------
Mitro Repo ei vilahtanut ruudussa enää. Toimittajia ei kiinnostanut hänen kuulumisensa Brysselistä kiireen keskeltä, kaukana rauhallisesta ja kiireettömästä elämästä. Toistetaan tässä Isä Mitron käyttämä roomalainen tervehdys: Rakas ystävä, pidä huoli siitä, että voit hyvin!
KERTTU KERÄNEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti