Vuosia sitten unkarilainen ystäväni kävi Suomessa. Mitä ohjelmaksi? Ajoimme autolla puolen Suomen läpi ja luulimme, että hän olisi kiinnostunut suomalaisesta luonnosta ja maisemista. Väärin! Hän nukkui suuren osan matkasta ja heräsi vasta Kalajoen hietikolla ja kysyi ihmeissään, mitä tuo on? Kitukasvuinen mäntymetsä oli valkoisenaan poronjäkälää! Olimme menossa Maakallaan, saareen, jolle Ruotsin kuningas 1720 antoi itsemääräämisoikeuden. Se on voimassa edelleen, vaikkei siellä ole pysyvää asutusta. Kun vene pääsi perillä laituriin, aikaisemmin vain Tonavan aaltoja katsellut Ildikó sopersi, että hän on merisairas. Eikun samalla paatilla takaisin.
Matka jatkui kohti Oulua silloiselle mökillemme, ei viikoksi mutta useaksi päiväksi kuitenkin. Toinen moka! Vähäiset matkarahansa vaivalla hankkinut vieras haluaa nähdä ihmisiä, nähtävyyksiä, tapahtumia, ei löhötä korvessa kenenkään mökillä. Pistäytyminen riittää. - Ildikó ei ole käynyt sen jälkeen Suomessa, mutta kortteja tulee Roomasta ja milloin mistäkin…
Karjalohjalla veimme kesän ensimmäiset vieraamme Tammiston arboretumiin. Turun yliopiston kansleri, prof. Gustaf Komppa perusti sen 1919 ja alun perin siellä oli satoja puu- ja pensaslajeja maailman eri kolkilta ja yhä vieläkin yli 250 puulajia. Vieraamme olivat innoissaan! Opaskartan avulla etsittiin eksoottisimmat puut ja arvailtiin kukkien nimiä, jotka tietysti olivat sivuroolissa arboretumissa.
Sunnuntaina menimme vieraamme ehdotuksesta Karjalohja-messuun kivikirkkoon. Väkeä oli harvakseltaan ja sekä pappi että kanttori olivat lomasijaisia. Mutta miten kaunis, upea ääni kanttori Kaija Eerolalla olikaan! Messussa oli vierailijana tenori Olli Rantaseppä Berliinin Oopperasta. Hän lauloi kantaatin Medelsohn´in Paulus-oratoriosta ja ehtoollisen aikana Panis Angelicuksen, jonka säveltäjä on tuntematon. Hän oli tullut vakikanttori Oraman kehotuksesta laulamaan Karjalohjalle lomamatkallaan Turkuun, eikä kukaan ollut huomannut ilmoitella asiasta edes seurakuntalaisille. Niin jäivät nämä sanomattoman kauniit esitykset meidän harvojen etuoikeutettujen iloksi.
Retkellä Fiskarsissa kolusimme torin, sepän pajan, paperipajan ja lasistudion, mutta varsinainen huippu oli Pohjanpitäjässä keskiaikainen kivikirkko! Se valmistui 1480 ulko-maisten mestarien ohjeiden mukaan, eikä siinä ole seinämaalauksia Lohjan tai muiden keskiaikaisten kirkkojen tapaan. Isonvihan aikana Pohjan pappilan pelloilla oli 18000 venäläissotilaan leiri. Ne kirkon esineet, joita ei ollut ehditty viedä turvaan, varastettiin. 1950-luvulla kirkko peruskorjattiin, jolloin muun muassa alttaritaulu siirrettiin sivuseinälle ja korvattiin Kitty Liljequist-Krogiuksen upealla lasimaalauksella ja 1600-luvulla rakennettu saarnatuoli palautettiin kirkkoon. Kirkon vieressä oli yhden kansainvälisesti menestyneim-män tenorimme Peter Lindroosin hauta ja muistomerkki. Lindroos ja hänen pieni poikansa kuolivat auto-onnettomuudessa 2003.
Ja edelleen: on käyty uimassa ihanassa Puujärvessä, kävelty harjulla vaikka se on surkea verrattuna lapsuuteni harjuun. Retket Kärkölän vanhalle ruukkialueelle, Lohilammen Museoon ja Paikkarin torpalle ovat vielä tekemättä jne. Kun lapsenlapset tulevat, katsomme biisonit ja käymme kotieläintilalla – itsekin olen nähnyt kanan viimeksi lautasella. Ei todellakaan ole pulaa käyntikohteista, päinvastoin! Tai, voihan olla, ettei vieraita kiinnosta mikään. Eräskin oppinut työtoverini kajautti kerran, ettei astu jalallaankaan museoihin! Ja oli lausumastaan ylpeä.
KERTTU KERÄNEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti