Piti kasata viimeinkin se itse koottava kaappi, jonka ostimme syksyllä saunakammariin. Se oli kaksiovinen, ovien yläpuolella vetolaatikot. Kaappi oli kaunista vaaleata mäntyä, joka pintavärin säilyttämiseksi kannattaisi heti lakata. Voi tietysti petsatakin, jos puun syiden näkymisellä ei ole väliä.
Mutta, mutta. Uusi kaunis kaappini oli lautoina ja ruuveina paketissa, mukana oli laatikoita ja ovia varten sekä koristeelliset messinkinupit että sorvatut puunupit. Eikö huonekalutehtaissa ole väkeä tarpeeksi, että tekisivät kaapin valmiiksi? Luulevatko valmistajat, että ostajat eivät halua tai heillä ei ole varaa ostaa valmiita huonekaluja? Vai eikö laajassa Suomenmaassa ole riittävästi varastotilaa? Olisikohan kuitenkin niin, että koottavat huonekalut ovat logistisesti vuosisadan idea ja niistä saa enemmän voittoa?
Ei auta. Raivasimme olohuoneeseen tilaa kokoamiselle. Levitettiin piirustukset pöydälle ja katsottiin, onko paketissa kaikki tarpeelliset osat. Kaikki oli mukana, kannattaisi varmaan kiittää siitä erikseen. Mies ryhtyi kokoamaan kaappia, minä rakentelin ylälaatikoita. Kyllähän se jotenkin sujui, mutta aikaa kului. Kasattiin ja purettiin, voima-sanojakin tarvittiin. Homma oli suoraan mielipuolen näpertelyoppaasta, eikä edes yhdessä tekemisen iloa syntynyt. Ja sitten vielä havaitsimme, että toisen oven etulautojen väliin jäi millin rako. Tällainen vika ei menisi tehtaalla valmiin kaapin lopputarkastuksessa läpi.
Katsoin vielä Googlesta koottavat huonekalut. Koottavia huonekaluja myyviä verkkokauppiaita oli useita. Euroopan puolelta saisi vaikka koottavan mahapiirongin! Toinen osuma vei Vauva-lehden keskustelupalstalle, jossa joku oli tehnyt keskustelun avauksen ”Kuinka kauan mieheltäsi vie aikaa koota Ikean pinnasänky?” Yksi äiti vastasi oitis, että lapsi ehtisi kasvaa ulos pinnasänkyiästä, jos jäisi odottelemaan. Niinpä hän oli koonnut sängyn itse.
Viikossa keskusteluun oli osallistunut parikymmentä naista, ja keskustelu koski muitakin huonekaluja. Kokemukset olivat samat: ei synny, ja ainakin siihen tarvitaan kauheasti melua, kiroilua ja muuta meuhkaamista, ja voi olla että säleet pitää lopulta kantaa saunapuiksi. Melu väheni kummasti, jos kutsui ystävättären päiväkahville samaan aikaan tai muutaman kaverin avuksi ja hankki kopan kaljaa. Useimmiten naiset olivat lopulta koonneet huonekalun itse.
Keskustelusta jäi semmoinen tuntuma, että nykymiehillä on järjestään peukalo keskellä kämmentä. Mutta eipä tietokonepelien ääreltä liene muuta odotettavissakaan. Jostain poikien pitäisi saada vihiä arkielämän taitoihin, vaikkeivät puusepiksi ryhtyisikään. Tasapuolisuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että monet miehet kunnostautuvat nykyään ruoanlaitossa ja jotkut osaavat jopa virkata. Ja on miehiä, jotka osaavat mitä vain, mutta kukapa siitä lehtiin kirjoittelisi.
Kaappikin valmistui iltaan mennessä. Kyllä se on kaunis, vikoineenkin! Silti päätimme, että emme enää koskaan osta kasattavia huonekaluja. Huonekalufirmat ottakoot tämän huomioon.
KERTTU KERÄNEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti