Ihmisten vähyys voi tuntua oudolta. Eräs suomalainen pikkutyttö, jonka perhe oli isän työpaikan takia vuosia asunut Mumbaissa, tuli lomalle Suomeen. Helsingin Mannerheimintiellä tyttö kysyi isältä: ”Missä ihmiset ovat?” Hän oli tottunut ihan toisenlaiseen väenpaljouteen.
Yksi Koskenniemen tunnetuimmista runoista on ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin”. Joku voi tuntea olevansa yksin perheessä, avioliitossa tai suuressa ihmisjoukossa. Se on lähinnä surumielinen tunnetila. On eri asia olla yksin kotona tai vaikka metsässä, siten ettei muita ole lähimaillakaan. Joskus yksinäisyys on juhlaa. Ainakin silloin kun se on vapaaehtoista.
Yksinäisyyden sisarilmiö on hiljaisuus ja puhumattomuus. EU:n humoristisessa posti-kortissa kuvailtiin taannoin, millainen täydellisen eurooppalaisen tulisi olla. Hänen pitäisi olla humoristinen kuin saksalainen, hyvä organisaattori kuten kreikkalainen, hyvä kokki kuin britti, hänen pitäisi ajaa autoa kuin ranskalainen, olla raitis kuin irlantilainen, vaatimaton kuin espanjalainen, hillitty kuin italialainen ja puhelias kuin suomalainen (Talkative as a Finn), ja niin edelleen. Suomalaisten vähäpuheisuus ja puhumattomuus tunnetaan.
Kun suomalainen pitää tauon puheessa tai puhuu liian hitaasti, se tulkitaan lopettamiseksi ja puheenvuoro siirtyy toisille. Suomalainen puhuu kyllä, kun on aihetta. Puhu-mattomuutta ei meillä edes pidetä pahana, päinvastoin. Sen sijaan henkilö, joka ei anna toiselle suunvuoroa, on ”suuna ja päänä”. Mutta suomalaisten puhumattomuus kiusaa muita. Jos istut seurassa pitempään sanomatta mitään, hyvin nopeasti sinulta kysytään, mikä sinun on? Mikset sano mitään? Oletko suuttunut, onko sinulla huolia?
Oma lukunsa on hiljaisuus. Kun ei kuulu liikenteen tai minkään muunkaan ihmisen toiminnan aiheuttamaa ääntä tai melua, ei edes musiikkia. Ihminen voi kuulla omat ajatuksensa. Toisia hiljaisuus hermostuttaa tai jotain säpinää pitää olla. Heti huoneeseen tultuaan he laittavat ämyrit päälle, television, radion tai jonkin musiikkilaitteen.
Tuomo Airaksinen, joka on Invest in Finlandin toimitusjohtaja, esitelmöi äskettäin investoinneista ja globaalista taloudesta. Hän sanoi, että mikäli Suomeen halutaan ulkomaista pääomaa, sijoittajille ei kannata esitellä kaunista luontoa, koskemattomia erämaita eikä hiljaisuutta. Jotkut suorastaan ahdistuvat hiljaisuudesta, muun muassa kiinalaiset. Jo Keski-Euroopassa on miljoonia ihmisiä, joka eivät ole koskaan käyneet maalla, erämaista puhumattakaan. Moni kaupunki-ihminen saattaa ahdistua ja jopa pelätä metsässä.
Kun Vatikaanin Sikstiiniläiskappelissa puheensorina yltyy, kaiuttimista kuuluu komento: ”Silènzio!” Kymmenien kielten sekamelska on yhtä tasaista kohinaa, eikä sen luulisi häi-ritsevän ketään. Se on samaa sukua kuin maailman (ihmiskunnan) humu rautatieasemilla, mikä myös on yksi kiehtovimmista äänimaisemista mitä tiedän.
Mutta yhtä kaikki, Herran huoneessa tulisi olla hiljaa. Siellä ei kuitenkaan koskaan voi syntyä sellaista hiljaisuutta, jonka koin vuosia sitten öisellä hiihtoretkellä Kiilopäällä. Musta tähtitaivas kaartui kaiken yllä, tähdet tuikkivat ja oli aivan hiljaista. Vähitellen tajuntaan tunki käsittämätön ikiavaruuden humina. Ja oivallus omasta pienuudesta ja kaiken turhanaikaisuudesta valtasi mielen.
Huomenna on joulupäivä. Kaiken humun ja kohinan jälkeen on hyvä hiljentyä, levätä arjen aherruksesta ja vain olla, yksin tai yhdessä. Hyvää Joulua meille kaikille!
KERTTU KERÄNEN
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti