TUNTEMATON SOTILAS. Länsi-Uusimaa 30.11.2012

Tuntematon sotilas ilmestyi suunnilleen 50 vuotta sitten, joulukuussa 1954.

Olin päättänyt olla ikinä lukematta tuota kirjaa, mutta puoli vuotta sitten

lupasin virolaiselle kirjailija Imbi Pajulle lukea sen. Hän oli Otavan kirjalli-

suusillassa keskustelemassa Erkki Tuomiojan kanssa kirjastaan Suomenlah-

­den Sisaret, jossa käsiteltiin Suomen ja Viron lottajärjestöjen yhteistyötä.

Paju mainitsi Linnan käsi­telleen Tuntemattomassa lottia halventavasti.

 

Kirja herätti valtavasti keskustelua varsinkin Helsingin Sanomien kriitikon

Toini Havun lyttäyksen jälkeen; luin myös hänen arvostelunsa. Havu vertasi

Tuntematonta Jussi Talven sotaromaaniin Ystäviä ja vihollisia, joka on kir-

joitettu etupäässä upseeriston näkökulmasta. Linna katsoi asioita sammak-koperspektiivistä, tavallisten sotapoikien kokemuksista. Suomalainen soti-

las kiroilee, käyttää alkoholia ja purnaa.

 

Tuntemattoman pohjana olivat Linnan omat jatkosodan aikaiset kokemuk-

set. Lukemisen tueksi otin JP8:n vaiheet (johon Linnan yksikkö kuului) ja

Itä-Karjalan kartan, josta tosin ei ollut paljon apua. Kirjassa ei paikoista

paljon puhuttu ja vaikka tarina eteni kronologisesti, puhuttiin korkeintaan

”kesästä” tai ”syksystä”. Epäselvää oli, mihin ollaan pyrkimässä, mikä on

suunnitelma. Mahtoivat­ko upseeritkaan aina tietää ennen kuin viime het-

kellä, puhumattakaan tavallisista sotilaista. Moni käytännön asiakin olisi

voinut tulla kuvatuksi. Esimerkiksi pääsivätkö pojat koskaan saunaan.

 

Upseerien ja sotilaiden luonteenpiirteet oli mestarillisesti kuvattu. Pojat

olivat kotoisin eri puolilta Suomea ja heidän murteensa toivat väriä muu-

tenkin sujuvaan kerrontaan. Henkilöistä suosikikseni nousi heti Hietanen,

ehkäpä länsisuomalaisen murteensa ja huumorin vuoksi. Jännitys nousi

huip­puunsa kohtauksessa, jossa hän heitti miinan panssarivaunun tela-

ketjuun ja onnistui. Ja ihmetteli sitten: ”Kyl mää ole senttä aika poika.

Mää ihmettele oikke ittiän. Mikä mää ollenka olenka! Suome sankari mää

ole.” Rokan riemastuttavista puheenparsista jäi mieleen ”Kuule sie väns-

kä…”. Yksit­täisenä tapahtumana Hietasen kuolema oli kauhein; sitä en

pystynyt yhtäjaksoisesti lukemaan. Koskelakin oli kuollessaan vasta 31-

vuotias. Kirjan loppuosa oli pelkkää perääntymistä, kauhua ja kuolemaa.

- Jatkosota kesti yli neljä vuotta ja päättyi aselepoon 4.9.1944.

 

Mitä tulee tähän lotta-asiaan, heitä oli talvi- ja jatkosodassa noin 230 000.

He toimivat viesti- ja ilmavalvontatehtävissä, hoitivat haavoittuneita sota-

ja kenttäsairaaloissa, tekivät ruokaa, hoitivat kanttiineja ym. Kirjassa pu-

hutaan lotista hyvin vähän. Pari kertaa syntyy suunsoittoa lottien ja upsee-

rien suhteista, mutta se on paljon siistimpää kuin nykypäivän kielenkäyttö.

Pitää myös muis­taa, että sotilaat ja lotat olivat useimmiten nuoria, jotka

ilman muuta vilkuilivat toisiaan. Rivisoti­laita kismitti se, että lotat olivat

upseerien perään. Kirjan lopulla perääntymisvaiheessa on tapaus, jossa

miehet kieltäytyvät auttamasta lottaa, jonka pyörä on rikki, ja huutele-

vat tälle solvauksia. - Eräs lotta kertoo muistelmissaan, että pojat käyttäy-

tyivät aina hyvin ja huolehtivat pommitusten yhteydessä että lotat olivat

suojassa.

 

Miten Linnasta tuli erinomainen kirjoittaja? Koulu oli jäänyt kesken. Parin

lyhyen työrupeaman jälkeen hän pääsi Tampereella Finlaysonin tehtaaseen

ja palasi sinne jatkosodan jälkeen. Samalla hän alkoi määrätietoisesti pe-

rehtyä kirjoittamiseen lukemalla: ensin historiaa, psykologiaa ja sitten suo-

malaisia romaaneja, suuret venäläiset klassikot jne. Hänestä tuli täysin itse-

oppinut kirjailija, joka lopulta sai akateemikon arvon.

 

KERTTU KERÄNEN

AYN RAND - ARISTOTELEESTA SEURAAVA. Länsi-Uusimaa 16.11.2012

Aktia-pankin tv-mainoksessa kerrotaan, että Laura ansaitsee elämänsä aikana 1571772

euroa. Hän on siis keskituloinen. Pankki olisi halukas antamaan sijoitusneuvoja, etteivät

Lauran rahat valu hukkaan. - Sinänsä on mukava kuulla, etteivät kaikki pankit pidä keski-

tuloisia vain lattian likaajina.

 

Aktia tuskin tarkoitti, että keskituloiset kiinnittäisivät huomiota tuloihinsa ja ryhtyisivät

vertaile­maan. Äskettäin monet lehdet, etupäässä iltapäivälehdet, julkaisivat eniten an-

sainneiden ja eniten pääomatuloja saaneiden listoja. Sadat suurituloiset keräävät enem-

män vuodessa kuin minkä Laura koko elämänsä aikana. Tuloerot eivät ole enää kohtuul-

lisia keski- ja suurituloistenkaan välillä, puhumattakaan pienituloisista.

 

Televisiosta tuli myös katsotuksi 13.11. dokumentti Ayn Rand  – Nainen Björn Wahl-

roosin takana. Rand syntyi Pietarissa 1905, oli venäjänjuutalainen kirjailija ja filosofi,

joka siirtyi Yhdysvaltoihin . Siellä hän kehitti filosofisen objektivismi -oppisuunnan, joka

korostaa ”objektiivisen todellisuuden, ratio­naalisen ajattelun, egoistisen etiikan ja kapi-

talistisen politiikan merkitystä”. ”Ihmisellä on  oikeus olla olemassa oman itsensä vuoksi,

vailla pakkoa uhrautua toisten puolesta” ja ”Myötätunto on suurinta moraalittomuutta”.

Ayn Rand on Suomessa noussut esiin mm. Wahlroosin ansiosta; hän siteeraa runsaasti

Randia kirjassaan Markkinat ja demokratia.

 

Wahlroos ei itse osallistunut ohjelmaan, mutta osasia hänen esiintymisistään näytettiin,

mm. lausahdus jostain esitelmästä: ”Jos maksamme työttömyydestä, saamme työttömiä”.

Entä jos maksamme asumistukea? Siinähän tuet valuvat asuntosijoittajille ja vuokrataso

saadaan pidettyä korkealla. Tai jos maksamme maa­talous­tukea? Suurimmat tuet mene-

vät suurtiloille.

 

Ohjelmassa huomiotani kiinnitti myös Ayn Rand Instituutin suomalaisen toimitusjohta-

jan Anu Seppälän mielipiteet. Hän oli Randin filosofiaan perehdyttyään vapautunut syyl-

lisyydestä. Hänen ei tarvinnut antaa kehitysapua eikä muutenkaan auttaa maailman

köyhiä, vaan ajatella vain omaa hyvinvointiaan. Randin opit löivät iloisesti korville Raa-

matun opetuksia lähimmäisyydestä, ennen kaikkea ihmisen ei ole pakko uhrautua tois-

ten hyväksi. Hänen tulee ajatella vain omaa parastaan ja valita arvonsa ja toimintansa

omaan järkeensä nojautuen. Itsekkyys on korkein arvo. Näihin arvoihin nojaa myös

USA:n teekutsuliike.

 

Prof. Panu Raatikainen Tampereen yliopistosta sanoi, ettei ko. oppeja voida pitää va-

kavasti  otettavana akateemisena filosofiana ja lisäsi hauskasti: ”Se vuotaa kuin seula”.

Jyrki Koulumies taas arvioi Randia uusimmassa Kanava lehdessä kioskikirjailijaksi,

vaikka tämä piti itseään Aristo­teleesta seuraavana.

 

Rand toimi itsekin ihanteidensa vastaisesti. Hän oli ketjupolttaja, joka vastusti kaiken-

laista aatteiden tuputtamista esim. puuttumista tupakointiin, mutta turvautui itse julki-

seen terveydenhuoltoon sairastuttuaan keuhkosyöpään.

 

Samaan itsekkyyden hiileen puhalsi oikeastaan myös Kokoomusnuorten puheenjoh-

taja Saul Schubak ipsautettuaan ajatuksensa lapsilisien poistamisesta ”heikommalta

ainekselta”. Kohuhan siitä syntyi. Schubak erosi puheenjohtajan paikalta, mutta puo-

lusteli kantaansa Facebookissa: ”Taloustieteissä lähdetään siitä, että kaikissa tuissa

tulisi myös huomioida sivuvaikutukset. Lapsilisien negatiivisena sivuvaikutuksena

tuetaan sellaisten ihmisten lastensaantia, jotka eivät pysty tarjoamaan lapselleen

hyvää elämää…”

 

Itsekkyys vapaan markkinatalouden kantavana voimana saa aina vain kammotta-

vampia piirteitä.

 

KERTTU KERÄNEN

KOULUUN, KOULUUN. Länsi-Uusimaa 2.11.2012

Yksi mielilausahduksiani on, että verottaja saa kiinni kunnolla vain palkan-

saajat, eläkeläiset ja autoilijat – nyt lisäisin joukkoon lukiolaisten vanhem-
mat. Tosin kyseessä ei ole verot vaan oppikirjojen osto, joka on melkoinen
kulu teiniperheissä. Kirjat vaihtuvat lähes vuosittain, ja varsinaisen oppi-
kirjan parina on harjoituskirja, jota ainakaan ei voi käyttää kahdesti. Edis-
tystä on toki tapahtunut. 80-luvulla piti maksaa kirjojen lisäksi myös luku-
kausimaksut. Onneksi ne poistuivat SYL:n raivokkaan kampanjan ansiosta
1992.

Koulukirjat ovat iso bisnes. Jo 70-luvulla vaadittiin oppikirjojen tekemisen valtiollistamista. Silloinkin oppikirjoja vaihdettiin usein, eivätkä käytetyt

kirjat soveltuneet nuoremmille sisaruksille. Kirjoja ei aina edes luettu lop-

puun.

 

Nykylukion kirjat maksavat 1000-1400 euroa. Ammattikoululaistenkin on

hankittava kirjoja ja materiaaleja ja kulut saattavat olla yhtä isot. Jo

pienituloisella perheellä voivat kirjakustannukset olla melkoinen kynnys,

puhumattakaan työttömän tai yksinhuoltajan perheestä. Lapsilisäkin päät-

tyy juuri lukion alkamisen aikaan. Asuminen toisella paikkakunnalla ja

bussimaksut aiheuttavat lisä­kuluja. Presidentin nuorten syrjäytymistyö-

ryhmäkin oli rajannut raha-asiat ehdotustensa ulko­puolelle.

 

Olisivatko ilmaiset kirjat ylivoimainen kustannus kunnille? Koulu organi-

soisi kirjojen uudelleen­käytön tehokkaammaksi ja oppilas korvaisi vain,

jos kirja on kadonnut tai ihan kelvoton. Monelle nuorelle opintojen jat-

kaminen on edelleenkin rahakysymys.

 

Mutta silti, mikäs meidän on ollessa. Monessa kehitysmaassa otetaan

lasten koulunpääsyssä vasta ensi askelia. Edelleenkin jää 93 miljoonaa

lasta vuosittain koulun ovien ulkopuolelle, ja valtaosa heistä on tyttöjä.

Pojat pääsevät kouluun, mutta tyttöjä tarvitaan kotitöissä ja hoitamassa

nuorempia sisaruksia. Tyttöjen koulutie harvaanasutuilla syrjäseuduilla voi

myös olla vaarallinen monestakin syystä. Ääritapauksissa tyttöjen koulun-

käyntiä on koetettu estää räjäyttämällä koulubussi- Monissa maissa tytöt jou-

tuvat naimisiin jopa 12-vuotiaana ja se lopettaa kouluhaaveet lopullisesti.

– Maailmassa on edelleen 800 miljoonaa aikuistakin lukutaidotonta, ja

kaksi kolmasosaa heistä on naisia.

 

Sielläkin, missä kouluja on, kirjoista ja muista tarvikkeista on pulaa.

Sudanissa lasten pitää kantaa jopa oma tuoli kouluun. Näin kuvan

pikkutytöstä, joka sanoo: En välitä yhtään vaikka ei ole pulpettia,

kunhan vain saan käydä koulua. Intiassa koulu on ilmainen ja pakol-

linen, mutta jotkut vanhemmat eivät halua lähettää tyttäriään kou-

luun, jossa ei ole kunnon wc-tiloja. Tämmöisiä kou­luja on 40%.

Intian korkein oikeus määräsi äskettäin, että puolen vuoden kuluttua

Intian jokaisessa koulussa on oltava puhdasta juomavettä ja käymälät.

Vessoja onkin viime aikoina ryhdytty raken­tamaan – erikseen tytöil-

le ja pojille. Ihmettelen, mistä intialaiset saavat vettä vessoihinsa,

kun puh­taasta juomavedestäkin on pulaa. Sitä paitsi vesivessat ovat

ympäristön tuho. Nyt olisi huussivien­nillä ja –neuvonnalla kysyntää

ainakin intialaisiin kotitalouksiin, joista vain puolella on käymälä.

Kuntavaaleja on ruodittu jo monta päivää. Kerrataanpa vielä: koko
maan äänestysprosentti oli 58,2 eli kolme prosenttiyksikköä vähem-
män kuin 2008. Lohjan lukema oli 56,2, eli lähes puolet äänioikeute-
tuista nukkui! Karjalohjalla oltiin virkeämpiä (62.6%) ja vaalitulok-
sesta voidaan olla vähintäinkin tyytyväisiä. Lohjan valtuustoon saa-
tiin 3 ja ½ valtuutettua: Lackman, Lehtonen, Aittakumpu ja puoli
Linnavirtaa.

Menestystä heille valtuustotyössä!

KERTTU KERÄNEN