ARKIELÄMÄN JA TAITEEN RISTIRIITA. Länsi-Uusimaa 27.12.2014

Olen keräilijä. Keräilijät keräävät tavallisesti joitain esineitä, mita-

leita, kortteja, pinssejä, posti­merkkejä, rahoja, kirjoja tai jopa au-

toja. Minä kerään lehtileikkeitä yhteiskunnallisista asioista, historias-

ta, kirjalli­suudesta, taiteesta ym. Psykologit voivat tulkita tätä tai-

pumusta ihan miten haluavat, ja kyllä haluavatkin: keräilijä etsii 

turvaa tavaramäärästä. Keräilijä pönkittää itsetuntoaan. Keräilijä 

korvaa ihmissuhteet joko osittain tai kokonaan harrastuksellaan. 

Yleensä keräilijä on onnellinen ja aika käy harvoin pitkäksi.

Joskus näkee artikkeleita keräilijöistä. Esimerkiksi opetusministeriön 

entinen kansliapäällikkö Jaakko Num­minen on ”miljoonan leikkeen mies”. 

Hänkin kerää lehtileikkeitä yhteiskunnallisista asioista. Äskettäin oli 

HS:ssä artikkeli Soile Holstikon Aino Kallas kokoelmasta. Holstikon koh-

teena on Aino Kallaksen kirjat, niistä kaikki painokset ja kaikki mahdol-

liset käännökset. Kirjoja onkin jo kertynyt 500 kpl ja lisäksi muuta Kal-

lak­seen liittyvää aineistoa, kuten teatteri- ja oopperaesitteitä, kort-

teja, valokuvia, tauluja ja lehtileikkeitä.

Minulle oli käynyt samoin, olin löytänyt Aino Kallaksen kirjan Katinka 

Raben jostain divarista ja lukukoke­muk­sesta seurasi tarve saada lukea 

lisää. Ja eipä aikaakaan, niin hyllyssäni olivat Aino Kallaksen päiväkir-

jat ja useim­mat romaanit Sudenmorsiamesta ja Reigin papista lähtien.

Minulla ei kuitenkaan ole tarvetta kerätä ensipainoksia eikä käännöksiä.

Aino Kallas oli Krohnien kulttuurisukua, isänsä oli tunnettu suomalaisuus-

mies, kansanrunouden tutkija, suomen kielen ja kirjallisuuden professori,

runoilija ja toimittaja Julius Krohn, kirjailjanimeltään Suonio.  Tytär Aino 

tunsi jo nuorena intohimoa kirjoittamiseen. Mentyään naimisiin virolaisen 

Oskari Kallaksen (myöhem­min fil.tri, ministeri ja diplomaatti) kanssa per-

he asui aluksi Suomessa, sitten Saarenmaalla, Tallinnassa ja Lontoossa. 

He saivat viisi lasta. Aino Kallas pystyi asemansa ja varalli­suuden avulla 

järjestä­mään elämänsä kirjoittamisen, kodin ja edustus­velvol­lisuuksien 

välillä. Kirjoittamisrauhaa ei kotona ollut, joten Aino Kallas vuokrasi työ­-

huoneen muualta.

Toinen lehtileikkeiden keräilykohteeni on kuvanveistäjä Eeva Ryynänen. 

Hän valmistui Taideakatemiasta 1940, muutti Pielisen takamaille pien-

tilan emännäksi saaden jopa mestarilypsäjämerkin. Hän teki kolmen­-

kymmenen vuoden ajan tilan- ja karjanhoidon ohella veistoksia etupääs-

sä puusta. 1970-luvulta lähtien Ryynänen saattoi ryhtyä koko­päivä­toimi-

seksi taitei­li­jaksi. Meillä oli onni käydä hänen ateljeessaan silloin, kun 

hän oli veistämässä tilaustyötä, yli kymmen­metristä reliefiä yksityishen-

kilölle Kanarian saarille. Viiti­senkymmentä hänen veistoksistaan on ulko-

mailla. Vuonna 2001 valmistui pihapiiriin Itä-Karjalasta tuoduis­ta ikike-

loista oma kirkko, Paaterin kirkko. Mies teki isommat puutyöt ja Eeva 

veisti. 

1977 hän sai Pro Fin­landia-mitalin ja pro­fessorin arvonimen vuonna 1998.

Näiden molempien taiteilijoiden kohdalla olen usein miettinyt, voiko tai-

teellisen into­himon ja luomispakon padota tietyksi ajaksi, elää sitkuelä-

mää ja hyväksyä, että tämä on nyt tätä. Riittääkö sivutoiminen luomis­työ? 

Useimmiten tämä ristiriita koskee naistaiteilijoita. Aino Kallas kärsi arki-

elämän vaatimusten ja kirjoittamisen ristipaineesta, Eeva Ryynänen il-

meisesti eli sovinnolla sitkuelämää. Emme tiedä. Aino Kallas vain kirjoitti 

tuntemuksensa julki.

KERTTU KERÄNEN

TYTYRIN KAIVOSMUSEOSTA. 19.12.2014

Aihe on "loppuunkaluttu" L-U:ssa ja koska kirjoitusvuoroni on vasta lauantaina
joulun jälkeen, palaan silloin uudella aiheella. Tytyri-juttu jääköön kuitenkin tähän,

Tytyrin elämysmuseo vaikutti aluksi käsittämättömältä hankkeelta:  jo 
nimi "elämysmuseo” tökki. Ollaanko siitä tekemässä jonkinlaista puuha-
maata  pellehyppyineen ja liukumäkineen? Pelkkä Tytyrin kaivosmuseo 
on hyvä. 

Jos nimi ei kuvaa sitä, mitä on odotettavissa, voi moni kiinnostava asia 
jäädä näkemättä. Esimerkiksi Lanzaroten eläintarha on nimeltään Texas´
Ranch! Jostain sain tietää, että se on eläintarha; sinne sutena! Niinpä 
näin Amerikan valkopääkotkan, kondorikotkan, vyötiäisen ym. harvinai-
suuksia, ennen kaikkea albiinon tiikerin, jonka nimi oli Marilyn.

Suomessa on muutama kaivosmuseo. Ne ovat avolouhosten yhteydessä, 

kuten esim. Paraisilla. Kun Outokummun kuparikaivoksen toiminta päät-
tyi 1989, satojen kilometrien käytävät täyttyivät vedellä. Nyt kaivostoi-
mintaa esitellään parinsadan metrin mittaisessa tunnelissa. Alueella on 
useita raken­nuksia, kaivosjuna, kivinäyttely ym.

Lohjalla sen sijaan on maamme ainoa maanalainen kaivosmuseo, Tytyri. 

Kaivoksessa louhitaan yhä, mutta vanhin osa on museona. Museota hal-
linnoivat Lohjan kaupunki ja omistaja, kotimainen kaivosyhtiö Nordkalk 
Oy. Kone Oy testaa yhdessä kaivoskuilussa maailman moderneimpia pil-
venpiirtäjähissejä. Niihin ei yleisöllä ole pääsyä.

Tytyrin yleisöennätys on 28 000, mistä on pitkä matka 50 000:een. Kävi-
jöiden kulkua tulee helpottamaan pystyhissi, vaikka vinohissi ikään kuin 
kuuluisi paremmin aiheeseen. Piikkikorkokengät kannattaa jättää kotiin 
pitkien ja usein kuoppaisten käytävien vuoksi. Toinen ongelma on kyl-
myys: kun kesähelteellä liikkuu syvällä maan uumenissa, aika pian alkaa 
paleltaa. Miten vihjaista matkailijoille villatakista ilman, että se kään-
nyttää kävijät pois? - Kaivosmuseossa on jo nyt tilausravintola, jossa 
järjestetään häitä ja syntymäpäiväjuhlia, vaihtuvia taidenäyttelyitä, 
ja siellä on esitetty Ekku Peltomäen upeita valoesityksiä. Uusia ideoita 
tarvitaan.

Puolassa, noin 15 kilometrin päässä Krakovasta on Wieliczkan suolakai-
vosmuseo. Sen erikoisuus on suolasta louhitut taideteokset, kirkko ja 
kristallikruunut. Museossa käy vuosittain yli miljoona matkailijaa. Kai-
voksesta louhittiin suolaa yli 700 vuotta, vuoteen 2007 saakka. Se kuu-
luu Unescon maailmanperintö­luetteloon ja on upea, suositeltava kohde 
siellä päin liikkuville.

Guggenheim Säätiö tuo Helsinkiin väkisin taidemuseotaan. Rakennus-
kustannuksiksi on arvioitu 130 milj.euroa ilman arvonlisäveroa. Sen mak-
saisivat Helsingin kaupunki ja valtio yhdessä, samoin kuin käyttökustan-
nukset. Kolmas menoerä, lisenssimaksu arvioidaan 1,3 milj. euroksi vuo-
dessa ja se makse­taan yksityisistä varoista, samoin arkkitehtuurikilpai-
lun kustannukset. 

Säätiö on myös arvioinut, että kävijöistä 40 % maksaisi pääsylipuista 
täyden hinnan, 40 % alennetun hinnan ja 20 % olisi ilmaiskävi­jöitä. Yksi-
tyisiä sijoittajia ei ole ylen määrin ilmoittautunut, mikä on paras osoi-
tus hankkeen riskeistä.

Tytyrissä kaivosmuseolla on jo puitteet. Valtuuston torjumia kustannuk-
sia syntyisi lähinnä uudesta maanpäällisestä museorakennuksesta. Onko 
sillä kiire? Kaivosmuseo on kotimaisuutensa ja ainutlaa­tuisuutensa vuoksi 
erinomaisen kannatettava, kunhan se ei kaadu veronmaksajien niskaan. 
Kaupunki voisi aluksi toimia organisaattorina, perustaa yhtiön ja myydä 
sen osakkeet kansalaisille. Olen täysin samaa mieltä Taina Lackmanin 
kanssa, että kaupungin ei itse pitäisi ryhtyä yrittäjäksi. Riittää kun hoi-
taa lakisääteiset velvoitteensa.

KERTTU KERÄNEN

KIRJE JOULUPUKILLE. Länsi-Uusimaa 12.12.2014

Rakas Joulupukki! Minulla on jo niin paljon kaikkea, että hiukan nolot-

taa vielä pyytää lisää. Kiltti minä kyllä olen ollut, ainakin omasta mie-

lestäni.

Ensinnäkin, kiltti Joulupukki, voisitko lähettää joulutontut tänne Kar-

jalohjalle töihin, sitten kun joulukiireet ovat ohi. Pääväylämme, Kes-

kustie on niin kauheassa kun­nossa, että uudella asvaltilla olisi jo kiire. 

Nimittäin ihmiset voivat katkaista kaularankansa pahimpien kuoppien 

kohdalla. Sitä paitsi olen antanut kertoa itsel­leni, että polliisi oli viime

vapunaattona puhalluttanut entisen hyvämaineisen seurakuntamme 

merkittävää kirkon­miestä, hautausurakoitsijaa, kun luuli että tämä oli

juovuksissa. Mies oli tullut Sammatista päin ja väistellyt Päiväkummun 

Kylpylän kohdalla kuoppia ja siksi ajo oli ”epävakaan näköistä”. Polliisi 

oli ensin ajellut perässä vilkut päällä ja lopulta pannut pillit soimaan. 

Vesiperän vetivät.

Toinen toivomus olisi saada nuoret yhdistystoimintaan mukaan. Karja-

lohjalla on nelisen­kym­mentä yhdis­tystä, ja näyttää vähän siltä, että 

nuoria ei oikein kiinnosta yhteisten asioiden hoito. Rakas Joulupukki, 

kävisitkö vähän innostamassa nuoria. Niitä löytyy Katulampusta ja ne 

räppäävät kyllä tosi komeesti, mutta niiden kannattaisi jo olla harjoit-

telemassa myös yhdistysten toimintatapoja, kokous­tekniikkaa ja sen 

sel­laista. Eivät nykyjäsenet elä ikuisesti. Karjalohjan aluetoimikunta-

kin on toiminut jo pari vuotta, mutta nuorison edustajaa ei ole ilmaan-

tunut. Palokunnassa taitaa tulevaisuus olla turvattu, ainakin renkai-

denvaihtopäivänä oli useita reippaita nuoru­kaisia toimessa mukana.

Kolmanneksi, Karjalohjalle pitäisi löytyä jostain uusia yrittäjiä ja in-

vestoitavaa. Lohjan kaupunki ei investoi tähän kaupunginosaan ensi 

vuonna yhtään mitään. Mistä löytyisi mesenaatti tai rahakasa, jolla 

saataisiin paikkakunnalle jos ei muuta niin oma Taidenavetta. Särki-

järvellä päin näyttää yksi kivinavetta olevan tyhjillään. Sammatissa 

on Lohilammen vanha kivinavetta kunnostettu Taidenavetaksi. Siellä 

oli kesällä kaikenlaista toimintaa: taidenäyttelyitä, KAEKUn iltamat, 

esitelmiä, viikon mittainen Sammatti Soikoon tapahtuma, jossa esiin-

tyi mm. mainio soitin- ja lauluyhtye Tuima ym. En ole Sammatille ka-

teellinen, mutta oma Taidenavetta täälläkin olisi komeeta. Kohde 

voisi olla Tiilitehdaskin, joka lienee myytävänä. Ymmärrän, ettei Loh-

jan kaupunki sitä tarvitse. Pientä pintaremonttia siellä on jo tehty, 

katto kunnossa, mutta sähköt ja vesi puuttuvat. Ostaja tai vuokra-

lainen voisi olla esimerkiksi joku kuuluisa oluenpanija. Calvadosteh-

tailija kaupungissa jo on.

Itselleni toivoisin vain uuden joogamaton joogaamista, venyttelyä ja 

pilatesjumppaa varten. Pärjään toki entiselläkin, mutta tässä olisi hy-

vä lahjaidea muillekin. Kun sitten joulun jälkeen kumminkin täytyy 

jumpata ym. että kinkku sulaa! Kiitos Joulupukille etukäteen ja koe-

ta jaksaa!

KERTTU KERÄNEN

EI KUULOSTA HYVÄLTÄ. Länsi-Uusimaa 28.11.2014

Anna Kontula kirjoittaa kolumneja Länsi-Uusimaan lisäksi myös Hel-

singin seurakuntien Kirkko ja Kaupunki -lehteen. Uusimmassa nume-

rossa 19.11. hän aloittaa arkisella otsikolla ”Kukas sitten siivoaa?”. 

Varsi­nainen teksti alkaa toteamuksella ”Raamatun ehdottomasti är-

syttävin kohta on tarina Martasta ja Mariasta. Mariahan lusmuili Jee-

suksen jalkojen juuressa opetuslasten kanssa ja Martta teki työt”. 

Ja Jeesus oli sitä mieltä, että se oli oikein, pelkkää huolehtimista ja 

hätäilyä turhasta! Kontula jatkaa: ”Jos minä olisin ollut Martta, olisin 

lyönyt hanskat tiskiin”.

Jeesus ei ollut reilu, empaattinen eikä oikeudenmukainen, ei edes 

tarjonnut apuaan, vaikka talossa oli vieraita, piti tehdä ruokaa ja 

valmistaa yöpymispaikat.  Jeesus oli ”kuin kulkurimies, joka viettää 

sinkku­elämää, ja jolla ei selvästi ole mitään käsitystä siitä, paljonko 

töitä kodin hoitamisessa on.”

Harvoin olen saanut noin vahvaa tukea jo alakoulussa syntyneille aja-

tuksilleni. Minä olin Martan puolella. Kertomuk­sessa oli jotain epäoi-

keu­den­­mukaista ja epäloogista. Olihan ahkeruus ja työnteko muutoin 

hyvin arvos­tettuja ainakin pikkutyttöjen kasva­tuksessa.  Sitä tähden-

nettiin aina, joka paikassa. Joutenolo oli kaiken pahan alku ja juuri.

Parikymppisenä sain ”Raamatusta päähäni” toisen kerran. Kirkkoherra 

Veikko H. antoi miehelleni ja minulle vihkiraamatun, johon hän oli mer-

kinnyt elämänohjeeksi Sanan­laskujen 31:10.31. En lukenut sitä heti hää-

päivänä, mutta aika pian häiden jälkeen. Ei naurattanut yhtään. Luku 

oli viitteineen lähes sivun mittainen lista hyvän vaimon ominaisuuksista, 

millainen hänen tulee olla ja mitä hänen tulee tehdä miehensä ja poi-

kiensa hyväksi.  ”Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravin­non perheel-

lensä, piioilleen heidän osansa… ei sammu hänen lamppunsa yöllä”. Hän 

perustaa viinitarhan, valmistaa pellava- ja puna­purppuravaatteet itsel-

leen ja perheelleen, tekee aivinapaidat ja vyöt ja myy ne kauppiaille, 

hän tarkkaa taloutta jne. jne. Vaimonsa ansioista miehestä tulee arvos-

tettu, kun hän istuskelee maanvanhinten seassa. Miehen tuli ylistää vai­-

moansa, mikäli oli saanut kelpo vaimon.

Kolmas ajatuksia herättävä vaihe tuli 1980-luvulla. Silloin alkoi naispap-

peuskiista Suomessa. Naisen vähem­piarvoisuus kirkon piirissä tuli esille 

vahvana. Kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden vasta toisella kertaa 

1986 ja se aiheuttaa kiistaa seurakunnissa vieläkin. Muutama prosentti 

miespapeista ei edelleenkään halua olla yhteistyössä naispappien kanssa. 

Päivi Räsäsen mielestä naispappeus on Raamatun opetuksen vas­taista. 

Naispappeuden hyväksyminen evankelisluterilaisessa kir­kossa oli se pe-

ruste, millä Timo Soini siirtyi katolilai­suuteen. Kreikkalais- ja roomalais-

katolisissa kirkoissa naispappeudesta ei edes keskustella.

Naiset ovat enemmistönä jumalanpalveluksissa. He ovat kuin Maria kuun-

telemassa passiivisesti. Martta taas vaikuttaa kelpo vaimon kaltaiselta,

joka ei lepää yölläkään. Piispa Eero Huovinen pohdiskeli taannoin saar-

nassaan Mar­tan ja Marian eroa. Martta rakasti, Maria uskoi.  Martta huo-

lehti, Maria kuunteli. Martta oli aktiivi­nen, Maria passiivinen. Rakkautta,

huolehtimista ja jopa hätäilyä tarvitaan suhteessa toisiin ihmisiin, mutta 

suhteessa Jumalaan se ei auta. Jumala huolehtii puolestamme. Maria oli 

valinnut hyvän osan, kuuntelun.

Parhaalla tahdollakaan ei kuulosta hyvältä. Jos kaikki ryhtyvät istuskele-

maan ja kuuntelemaan, minäkin kysyn, kuka tekee työt? 

KERTTU KERÄNEN
---------------------
Kommentti sähköpostilla luokkatoveriltani TT:ltä:

Kerttu hyvä,

tartuit tänään vaikeaan aiheeseen, johon ei lopullista totuutta
ihmisjärjellä löydy. Tosin ei tarvitse löytyäkään vaiko…? Asiaa ei auta edes
tiedeuskovaiset, tähtitiedekin vasta lapsenkengissä. Välineet puuttuvat.
Ihminen kun ei ole luomakunnan kuningas. Otsikkosi ”Ei kuulosta hyvältä” on
mainio. Sitä voi toki jatkaa ”mutta paremmalta kuin idän suunnalla”.
Ihmiskunnan keskeneräisyyteen näyttää vallitsevista yhteiskuntarakenteista
ja -käsityksistä riippumatta kuuluvan toisten alistaminen, valta, raha ja
joustamattomuus. Afrikassa hutut ja tutut. Jos elät kuten kunnon
lestadiolainen, niin pääset Taivaaseen! Jehovan todistajat muuttivat pari
vuotta sitten tulkintaansa 144 000 taivaspaikastaan, kun joku uusi tiputti
joukosta jonkun entisen. Tämä oli Pappilan Hyytiäisillekin kummallinen
juttu. Tunsitko Erkin? Hirvilahden pitämän rippikoulun jälkeen aloin
kannattaa humanistista vallankumousta. Oli Hitler, Stalin ja anekaupat…!

Tutkin edelleen menneisyyttä, joka on kirjoitetun historian aikana yhtä
sotaa ja tappamista. Yritäpä tavallinen ihmispoloinen elää siinä sitten
siivosti kaiken keskellä. Taidan kohta julkaista tarkkoja lisätietoja
isonvihanaikaisista kärsimyksistä Karjalohjalla, siitä ajasta kun on aikaa
300 vuotta seurakunnankin täyttäessä vasta 100 vuotta. Seuraahan lehteä! 

Painotan sitä, että Sinä olet kyllä nokkela ja taitava kynänkäyttäjä. Mistä
nämä kaikki kirjoitustesi aiheet mahtavat mieleesi oikein tulla, vaikka
elätkin selvästi ajan hermolla? 
-------------- Tekstari L-U:ssa 29.11.2014:
Olipa osuva kirjoitus Kerttu Keräseltä LU  28.pvä! Siinä selvisi naisten ase-
ma myös nykyyhteiskunnassa! Käyttäkää ihmiset järkeänne, jos sitä teillä on, 
ettekä ole "aivopestyjä", mitä kirkko harjoittaa! 
                  Rehelinen "pakana"
-------------------
SS sähköpostilla 11.12.:
Kepa,
todella hyvä juttu.....
--------
Heka ihmettelee blogissaan, mistä toiimittaja ja kolumnisti ovat sivistyksensä
hankkineet.