TYTYRIN KAIVOSMUSEOSTA. 19.12.2014

Aihe on "loppuunkaluttu" L-U:ssa ja koska kirjoitusvuoroni on vasta lauantaina
joulun jälkeen, palaan silloin uudella aiheella. Tytyri-juttu jääköön kuitenkin tähän,

Tytyrin elämysmuseo vaikutti aluksi käsittämättömältä hankkeelta:  jo 
nimi "elämysmuseo” tökki. Ollaanko siitä tekemässä jonkinlaista puuha-
maata  pellehyppyineen ja liukumäkineen? Pelkkä Tytyrin kaivosmuseo 
on hyvä. 

Jos nimi ei kuvaa sitä, mitä on odotettavissa, voi moni kiinnostava asia 
jäädä näkemättä. Esimerkiksi Lanzaroten eläintarha on nimeltään Texas´
Ranch! Jostain sain tietää, että se on eläintarha; sinne sutena! Niinpä 
näin Amerikan valkopääkotkan, kondorikotkan, vyötiäisen ym. harvinai-
suuksia, ennen kaikkea albiinon tiikerin, jonka nimi oli Marilyn.

Suomessa on muutama kaivosmuseo. Ne ovat avolouhosten yhteydessä, 

kuten esim. Paraisilla. Kun Outokummun kuparikaivoksen toiminta päät-
tyi 1989, satojen kilometrien käytävät täyttyivät vedellä. Nyt kaivostoi-
mintaa esitellään parinsadan metrin mittaisessa tunnelissa. Alueella on 
useita raken­nuksia, kaivosjuna, kivinäyttely ym.

Lohjalla sen sijaan on maamme ainoa maanalainen kaivosmuseo, Tytyri. 

Kaivoksessa louhitaan yhä, mutta vanhin osa on museona. Museota hal-
linnoivat Lohjan kaupunki ja omistaja, kotimainen kaivosyhtiö Nordkalk 
Oy. Kone Oy testaa yhdessä kaivoskuilussa maailman moderneimpia pil-
venpiirtäjähissejä. Niihin ei yleisöllä ole pääsyä.

Tytyrin yleisöennätys on 28 000, mistä on pitkä matka 50 000:een. Kävi-
jöiden kulkua tulee helpottamaan pystyhissi, vaikka vinohissi ikään kuin 
kuuluisi paremmin aiheeseen. Piikkikorkokengät kannattaa jättää kotiin 
pitkien ja usein kuoppaisten käytävien vuoksi. Toinen ongelma on kyl-
myys: kun kesähelteellä liikkuu syvällä maan uumenissa, aika pian alkaa 
paleltaa. Miten vihjaista matkailijoille villatakista ilman, että se kään-
nyttää kävijät pois? - Kaivosmuseossa on jo nyt tilausravintola, jossa 
järjestetään häitä ja syntymäpäiväjuhlia, vaihtuvia taidenäyttelyitä, 
ja siellä on esitetty Ekku Peltomäen upeita valoesityksiä. Uusia ideoita 
tarvitaan.

Puolassa, noin 15 kilometrin päässä Krakovasta on Wieliczkan suolakai-
vosmuseo. Sen erikoisuus on suolasta louhitut taideteokset, kirkko ja 
kristallikruunut. Museossa käy vuosittain yli miljoona matkailijaa. Kai-
voksesta louhittiin suolaa yli 700 vuotta, vuoteen 2007 saakka. Se kuu-
luu Unescon maailmanperintö­luetteloon ja on upea, suositeltava kohde 
siellä päin liikkuville.

Guggenheim Säätiö tuo Helsinkiin väkisin taidemuseotaan. Rakennus-
kustannuksiksi on arvioitu 130 milj.euroa ilman arvonlisäveroa. Sen mak-
saisivat Helsingin kaupunki ja valtio yhdessä, samoin kuin käyttökustan-
nukset. Kolmas menoerä, lisenssimaksu arvioidaan 1,3 milj. euroksi vuo-
dessa ja se makse­taan yksityisistä varoista, samoin arkkitehtuurikilpai-
lun kustannukset. 

Säätiö on myös arvioinut, että kävijöistä 40 % maksaisi pääsylipuista 
täyden hinnan, 40 % alennetun hinnan ja 20 % olisi ilmaiskävi­jöitä. Yksi-
tyisiä sijoittajia ei ole ylen määrin ilmoittautunut, mikä on paras osoi-
tus hankkeen riskeistä.

Tytyrissä kaivosmuseolla on jo puitteet. Valtuuston torjumia kustannuk-
sia syntyisi lähinnä uudesta maanpäällisestä museorakennuksesta. Onko 
sillä kiire? Kaivosmuseo on kotimaisuutensa ja ainutlaa­tuisuutensa vuoksi 
erinomaisen kannatettava, kunhan se ei kaadu veronmaksajien niskaan. 
Kaupunki voisi aluksi toimia organisaattorina, perustaa yhtiön ja myydä 
sen osakkeet kansalaisille. Olen täysin samaa mieltä Taina Lackmanin 
kanssa, että kaupungin ei itse pitäisi ryhtyä yrittäjäksi. Riittää kun hoi-
taa lakisääteiset velvoitteensa.

KERTTU KERÄNEN

TYTYRI - MAINIO KESÄKOHDE. Länsi-Uusimaa 13.7.2012

Mummin kullannuput olivat lomanvietossa maalla. Tarvittiin jotain

erilaista ajankulua uimisen ja pikkuhommailun muutteeksi. Niinpä

lähdimme Tytyrin kaivosmuseoon Lohjalla. Itse asiassa olimme päät-

täneet käydä siellä, satoi tai paistoi. Täkynä oli lounas hampurilais-

paikassa.

Museon infokopissa saimme kypärät päähän ja se jo nostatti tunnel-

maa. Jokainen kirjoitti nimensä kirjaan, turvallisuussyistä. Mainio

pikkubussin kuski kiidätti meidät maan alle, oli pari kertaa eksy­vi-

nään pimeässä, kaahasikin vähän ja jätti sitten ison suljetun oven

eteen. Kun astuimme sisään, hulppea kaivoskäytävä avautui edes-

sämme ja kaivoksen viileä, kostea ja omanhajuisensa ilma syök­sähti

vastaan. Toisen ryhmän saavuttua kierros oppaan kanssa alkoi.

Seinillä oli tippukiviä ja käytävillä isoja, vanhoja työkoneita. Niihin

sai kiipeillä ja myös kiven­murskausta sai kokeilla. Kalkkikivi on sedi-

menttikivilaji, joka on kristallimaisen kirkasta, vaikka odottaisi sen

olevan himmeää kuin kalkki. Tytyrin kalkkikivi on lähes sataprosent-

tisen puhdasta. Voi vain ihmetellä sen monia käyttömahdollisuuksia:

jauhettuna tai murskattuna, sammutettuna tai poltettuna paperi-,

rakennus- ja terästeollisuuden raaka-aineena, maanparannusaineena

tai happa­moituneiden vesien puhdistukseen. Jopa hienoimpiin aika-

kauslehtipapereihin sekoitetaan kalkkia ja niinpä Me Naiset ja Image

eivät ole ollenkaan hyviä saunanpesän sytykkeenä. Suurin osa Tytyrin

tuotannosta menee ulkomaille, jopa Aasian maihin. Kaivoksen omis-

taa nykyään Pohjois-Euroopan johtava kalkkikiven valmistaja Nord-

kalk Oyj, joka toimii kahdeksassa maassa.

Saimme kuulla Suomen ensimmäisen rautakaivoksen syntyneen, kun

Ruotsin kuningas Kustaa Adolf antoi 1542 laamanni Eerik Flemingille

luvan louhia rautamalmia Ojamon alueella. Louhinta jatkui 1862 saak-

ka. Merikapteeni Karl Forsström perusti 1897 pienen kalkkipolttimon

Virkkalaan. 1919 perustettiin sementtitehdas. Petter Forsström, Kalk-

kiPetteri, johti alusta lähtien Lohjan Kalkkitehdasta ja yritys laajeni

Suomen suurimmaksi. Kalkkikiveä louhittiin aluksi avolouhoksessa, maan

alle siirryttiin osittain 1947 ja kokonaan kekkosvuonna 1956. Esiintymä

on kaksi miljardia vuotta vanha. Kaivoskäytäviä on yli 60 kilometriä ja

ne ovat osin Lohjanjärven alla. Kaivosmiesten tekemä filmi kertoi lou-

himisen nykymenetelmistä 350 metrin syvyydessä. – Kaivok­sessa on

myös Kone Oy:n hissilaboratorio, maailman korkein. Sen ovea oli tur-

ha kolkutella.

Petter Forsström oli oikea vanhanajan patruuna. Hän panosti työväken-

sä asuntoihin ja yleensä hyvinvointiin, perusti koulun ja sairaalan. Roh-

kenisiko verrata nykypatruunoihin, joilla on omat bonukset etusijalla?

Hän tuki Lapuan liikettä 1930-luvulla ja osallistui sota-aikana saksalais-

mielisen vastarintaliikkeen toimintaan, ja sai maanpetostuomion. Van-

kila-aikanaan hän keräsi varat nuorten vankien ammattikoulua varten.

Koulu aloitti toimintansa Riihimäellä 1949. Muita hankkeita olivat Loh-

jan Sähkö Oy:n ja Lohjan konepajakoulun perustaminen. Poliittisista

toimistaan huolimatta hän oli hyvin pidetty johtaja. Oltuaan 65 vuotta

Lohjan Kalkkitehdas Oy:n toimitusjohtajana Forsström jäi eläkkeelle

1962, mutta osallistui senkin jälkeen moniin hankkeisiin.

Kierroksen lopulla, jolloin jo olimme järven alla, avautui suuri, yli 100

metriä leveä ja syvä louhos eteemme. Opas sammutti valot ja alun täys-

pimeyden jälkeen saimme nähdä hienon valoteoksen ja Sibeliuksen Karelia

sarjan musiikki ryöppysi täysillä. Vielä vilkaisu Tytyri-saliin, jossa voi jär-

jestää kaikenlaisia tilaisuuksia. Ja sitten paluu häikäisevään auringonpais-

teeseen. Mikä kontrasti!

KERTTU KERÄNEN