HELENE SCHJERFBECK, 150v. Länsi-Uusimaa 7.9.2012

     (punaisella merkityt osat jätettiin kokorajoitteen (3500 merkkiä) vuoksi pois L-U:sta)

Kesällä Helene Schjerfbeckin, kuuluisimman suomalaisen taidemaalarin synty-

mästä tuli kuluneeksi 150 vuotta. Juhlavuoden näyttelyitä on useita, muun

muassa Ateneumissa ja pysyvä näyttely Tam­mi­saaren EKTA-museossa.

Schjerfbeckin lapsuus oli iloton vakavassa ja raskasmielisessä pikkuvirka­mies-

kodissa. Isä sairasti tuberkuloosia ja äiti Olga os. Prinz (kotoisin Karjaloh-
jalta), oli köyhyyden uuvuttama. 4-vuotiaana Helene putosi portailta ja sai
elinikäisen lonkkavian. Hänestä tuli arka ja hiljainen lapsi. Mutta hän oli hyvä

piirtämään.

Kotiopettaja huomasi Helenen lahjakkuuden ja näytti tytön töitä taiteilija

Adolf von Beckerille. Tämä ei voinut uskoa, että tyttö on vasta 10-vuotias.

Helene pääsi 11-vuotiaana Taideyhdistyksen piirustuskouluun valitsijoiden

tietämättä hänen ikäänsä, ja valmistui 14-vuotiaana. Suomessa naisten tai-
deopiskelu oli ollut mahdollista vuodesta 1846.

 

Schjerfbeck vieroksui sankarillisia kansallisromanttisia aiheita ja pyrki alusta

lähtien sisäisty­neem­pään ilmaisuun. Niinpä johtava taide-eliitti jätti hänet

syrjään. Varsinkin Akseli Gallen-Kallela moitti hänen aiheitaan ja kehotti

Schjerfbeckiä piirustuskoulun aikaisine ystävineen, eli Helene Westermarkia,

Maria Wiikiä, Venny Soldania ja Ada Thileniä lopettamaan taiteilun ja teke-

mään maalle pulskia poikia. Maalari­siskot eivät siitä lannistuneet.

 

1880 Helene Schjerfbeck sai matka-apurahan Pariisiin. Seurasi työskentelyä

St.Ivesissä Eng­lan­nissa, Wienissä, Pietarissa ja Italiassa. Palattuaan Suomeen

Schjerfbeck toimi runsaat 10 vuotta opettajana entisessä opinahjossaan,

taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Voi vain kuvitella kuinka vaikeaa ja ras-

kasta Schjerfbeckille oli kavuta Ateneumin portaita…

Isän kuoltua 1901 äiti ja tytär muuttivat Hyvinkäälle. Kotityöt uuvuttivat,

mutta äiti ei ymmärtänyt tyttären maalaamista eikä antanut ottaa palveli-
jaa. Schjerfbeck unelmoi omasta huoneesta ja ikku­nasta josta tulisi valoa.
Huonekysymys on tullut esiin muidenkin taiteilijoiden kohdalla. Tunnetuin
naisen oman huoneen ja oman rahan tarvetta perustellut kirjailija on Vir-
ginia Woolf. Aino Kallas hankki myös huoneen kodin ulkopuolelta voidak-
seen kirjoittaa.

 

Malleistakin oli pulaa, äiti oli ensimmäinen Hyvinkään ajan malli, sittemmin

naapurit ja näiden lap­set ja hyvin usein taiteilija itse. Omakuvia tiedetään

olevan ainakin 18. Taidekauppias Gösta Sten­man näki Helenen lahjakkuuden

ja teki hänen kanssaan sopimuksen kuukausipalkasta, saaden vasti­neeksi

yksinoikeuden Schjerfbeckin töihin. Stenman järjesti Schjerfbeckin ainoan

yksi­tyis­näyttelyn Suomessa 1917. Seuraavat näyttelyt hän piti Tukholman

salongissaan vuosina 1937 ja 1942.

 

Myös ystävyys torniolaisen metsänhoitajan, Einar Reuterin kanssa oli tärkeä.

Reuter maalasi itsekin ja kirjoitti runoja taiteilijanimellä H. Ahtela. Schjerf-

beckin puolelta ystävyys muuttui vakavammak­si ja kun mies kertoi kihlauk-

sesta toisen kanssa, taiteilijan sydän särkyi. Reuter keräsi Schjerfbeckin tau-

luja, kirjoitti hänestä kolme elämä­kertaa ja loi samalla myytin yksinäisestä,

kärsivästä taitei­lijas­ta. Tätä käsitystä varsinkin Riitta Konttinen ja Rakel

Liehu torjuvat teoksissaan. Ulkomaisten leh­tien, runsaan kirjeenvaihtonsa

ja taiteilijaystävien avulla Schjerfbeck oli hyvin perillä eurooppalai­sista

suuntauksista.

 

Äidin kuoltua 1923 Helene muutti Tammisaareen. Viimeiset vuotensa Schjerf-

beck vietti Ruotsissa ja kuoli 1946 kaivaten loppuun saakka takaisin Suomeen.

Ruotsalainen tutkija Lena Holger, todellinen Schjerfbeck-asian­tuntija, on
sitä mieltä, että Schjerf­beck kuuluu maailman eturivin taiteilijoihin.  Mark-
ku Valkosen mielestä ”Schjerfbeck on paljon parempi taiteilija kuin Akseli
Gallen-Kallela, jota moni suomalainen kuvittelee ylittämättömäksi mesta-
riksi.”  Leena Ahtola-Moorhouse on sanonut, että ”Schjerfbeck oli aikaansa
edellä ja että vain harva mies yltää samalle tasolle. Hän on erittäin tärkeä
taiteilija teostensa maa­lauksellisuuden ja laatutason vuoksi…”

 

Nykyään Schjerfbeckin taulut komeilevat Lontoossa Christien ja Sothebyn

huutokaupoissa Pi­cas­son, Monetin, Renoirin ym. rinnalla. 1990 tuntematon

suo­malainen osti Sothebyn huutokaupasta Tanssikengät noin 7,1 milj.mar-
kalla (lisäksi verot).2008 taulu oli jälleen myytävänä. Nyt siitä mak­settiin
3,9 milj.euroa. Summa on korkein mitä on koskaan maksettu kenenkään
suomalaisen taiteilijan työstä.

Taulujen joutuminen yksityiskokoelmiin ja pankkiholveihin voi merkitä sitä,
että ko. teosta ei suuri yleisö enää saa nähdä. Suuressa Helene Schjerfbeck
-näyttelyssä Ateneumissa 1992 Tanssi­kengät oli kuitenkin esillä, kuten myös
Toipilas, Haavoittunut sotilas jne. Yli puolet Schjerfbeckin töistä on nykyään
Suomessa, etupäässä museoissa, Ruotsissa ne ovat useimmiten yksityiskodeis-
sa. Vuonna 2005 Ateneum sai Yrjö ja Nanny Kauniston 35 teosta käsittävän
Schjerf­beck-kokoelman, joten siellä on nyt 89 Schjerfbeckin teosta.

Taidemaalarit ja kirjailijat ovat yhdessä suhteessa eriarvoisessa asemassa.
Kirjailija ei työnsä val­mis­tuttua luovu lopullisesti kirjastaan, mutta kun tai-
teilija myy maa­lauksensa, hän luopuu siitä kokonaan.

KERTTU KERÄNEN

 

 

 

 

BART SIMPSON, VASENKÄTINEN

 

Jos olet oikeakätinen, koetapa heittää tikkaa vasemmalla! Saat pienen

aavistuksen vasenkätisyyden merkityksestä. Leikki on leikkiä, mutta

vasenkätisyydestä koituu monenmoista pikkuharmia maailmassa, joka

on suunniteltu oikeakätisille, kuten nokallisesta kauhasta tai purkin-

avaajasta. Kymmenen prosenttia ihmisistä on vasenkätisiä.

 

Vasenkätisyyttä on pidetty kautta aikojen epänormaalina ja huonou-

den merkkinä. Koulussa lapsia on yritetty pakottaa oikeakätisiksi esi-

merkiksi paketoimalla vasen käsi, sitomalla sormet yhteen tai paksun

kintaan käytöllä. 60-luvulle tultaessa keinot olivat jo jääneet pois,

korkeintaan huomau­tettiin lusikan pitämisestä ”väärässä” kädessä.

Vasenkätisyyttä ei enää pidetä vikana vaan erilai­suutena. Silti voi

olla tarpeen seurata, onko pienen koululaisen vasenkätisyys huomi-

oitu?

 

Nykyään kahden hengen pulpeteista on luovuttu, niissä vasen- ja oi-

keakätinen tökkivät toisiaan kyynärpäillä. Vasenkätisen kannattaa

olla pöydässä oikeakätisen vasemmalla puolella. Onko koulussa sak-

set vasenkätisille? Tavalliset sakset satuttavat eikä leikkausjälki ole

sitä mitä pitäisi. Käsitöissä ja urheilussa vasenkätisellä voi olla vai-

keaa. Jos opastat lasta kutomaan tai virkkaamaan, istu häntä vasta-

päätä ja opeta näyttäen. Kirjoitettaessa syntyy vähemmän sotkua,

jos paperi kään­netään 30-45 astetta myötäpäivään ja pidetään kättä

tekstin alapuolella. Ihmisen kätisyyttä ei voi muuttaa sen jälkeen,

kun käsien motoriikka on rakentunut. Oikean käden käyttöä voi kui-

tenkin harjoitella, esimerkkinä vasenkätinen pojanpoikani soittaa

oikeakätisesti veto­pasuunaa.

 

Vasenkätisille on erittäin tärkeää itsetunnon kehittyminen, luotta-

mus omaan itseen, että on hyvä. Hankittu itsetunto syntyy omista

kokemuksista, onnistumisen tunteista, kannustavasta palautteesta

mutta myös pettymyksistä. Annettu itsetunto taas syntyy vanhem-

pien hoivasta ja rakkaudesta ilman, että lapsi itse tekee sen eteen

mitään. Koulunkäyntiäkin edistää opettajan suhtautuminen vasen-

käti­siin oppilaisiin ymmärtäen ja kannustaen.

 

Vasenkätisyyttä on tutkittu jo pitkään, mutta tarkkaa selkoa siitä,

mistä vasenkätisyys johtuu, ei vielä ole. Todennäköisesti syynä

ovat monimutkaiset yhteydet geenien ja ympäristön välillä ja en-

nen kaikkea ilmiöllä on selvä yhteys aivojen toimintoihin. Oikea

aivolohko on luovuuden ja tunne-elämän keskus ja vasen järjen

ja logiikan, mutta ne toimivat yhteistyössä. Aivolohkojen toimin-

nallisia eroja ja pitkälle meneviä päätelmiä ihmisten luokittele-

miseksi on parasta välttää.

 

Oikeakätisillä vanhemmilla voi olla vasenkätinen lapsi, ja kahden

vasenkätisen lapsi voi hyvinkin olla oikeakätinen. Vasenkätisyyttä

esiintyy kaikkialla ja hieman enemmän miehillä kuin naisilla.

Vasenkätiset ovat taiteellisia, hyviä urheilijoita ja johtajia.

Luettelot vasenkätisistä julkisuuden henkilöistä ovat kovin mies-

voittoiset. Niillä on kuitenkin merkitystä esimerkkeinä onnistu-

misista, kuten Bill Gates.

 

Eturivin vasenkätisten taiteilijoiden luettelo on loputon, esim.:

Leonardo da Vinci, Michelangelo, Rafaello, Picasso, Bach, Beet-

hoven, Mozart, Kaija Saariaho. Moni taiteilija on molempikätinen.

Huippu-urheilijoista mainitta­koon Pelé, Rafael Nadar, Jari Kurri,

Jarkko Nieminen jne. Ten­nik­sessä on etua vasenkätisyydestä,

koska vastustajilla voi olla vaikeata löytää harjoitusvas­tustajia.

Ja nyrkkeilyssä vasen suora voi yllättää.

 

Huomattavan moni Yhdysvaltain presidentti on vasenkätinen,

ainakin Obama, isä-Bush, Clinton, Reagan, Kennedy, Ford, Truman,

Franklin, Hoover. Johtajakaartia ovat myös Napoleon, Elizabeth II

ja Fidel Castro.

 

Mutta miksi ihmeessä Bart Simpson ja Kermit ovat vasenkätisiä?

 

KERTTU KERÄNEN

 

IDEAGENERAATTORI PYÖRÄHTI TAAS. Länsi-Uusimaa 11.8.2012

Ideageneraattori pyörähti taas  

Länsi-Uusimaassa oli suunnilleen vuosi sitten huolestunut kirjoitus Karja-

lohjan koulun uimarannan kunnosta. Rantatöyräällä olevien mäntyjen

juuret olivat suureksi osaksi paljaana ja rankat sateet juoksuttivat maa-

ainesta lisää hietikolle ja veteen saakka. Vuosien mittaan tilanne on pa-

hentunut ja varmaan pahenee entisestään, kun sateista ei tänäkään ke-

sänä näytä tulevan loppua.

Mielikuvani mukaan kunnassa on ollut työryhmä pohtimassa, mitä uima-

rannalle pitäisi tehdä, mutta mitään ei ole kuulunut. Nyt kunnan väki

lienee vielä lomalla, mutta ideageneraattorin pyörähdettyä päässäni eh-

dottaisin, että rantatöyrästä myötäilemään rakennettaisiin kivipenger,

jonka taakse jäävät puiden juuret voisi myös suojata maa-aineksella.

Kiviaidan ja veden väliin jäisi lähes kolme metrin leveydeltä hiekkarantaa.

Kiviaita voisi olla kaareva, polveileva, muodostaen loivia looseja. Jos ki-

vet olisivat pieniä, aita pitäisi vahvistaa betonilla. Muutoin kivet päätyvät

lasten hiekkalinnojen vahvistukseksi. Nähdäk­seni tuommoisia 40-senttisiä

kanttiinsa kiviä tarvittaisiin pari kerrosta ehkä 60 metrin matkalle. Polvei-

levan muodon idea on jäänyt mieleeni Gaudin Parc Qüellista Barcelonassa,

mutta vain muo­to. Gaudin aidathan on päällystetty erivärisillä mosaiikki-

palasilla. Pengerrysesimerkkejä löytyy toki lähempääkin, esimerkiksi Mus-

tikka­maan uimaranta mäntyineen Helsingissä on suojattu juuri kiveyksellä.

Ja toisaalta, kiviaitojen rakentamisesta on näyttöä Karjalohjan harjun rin-

teessä melkein joka tontilla. Eikä niitä kiviä ole hakattu muotoon, vaan

käytetty semmoisenaan. Sitä paitsi graniitti ja gneissi ovat kumpikin kau-

niita kivilajeja.

Kysymys on myös siitä, saako kiveä ottaa ja mistä. Uuden paloaseman ra-

kennustyömaalta näyttäisi löytyvän runsaasti ylimää­räistä maa-ainesta,

muun muassa juuri isoja kiviä. Joutaisiko sieltä kiviä ainakin hyväksi aluksi,

vai onko niille suunniteltu muuta käyttöä? Kuljetus pitäisi myös järjestää,

mutta ei millään isolla maansiirtokoneella eikä kuorma-autollakaan. Nii-

den kulku harjun poikki on torjuttava kerta kaikkiaan, nyt ja aina.

Ainakin yhdet portaat pitäisi rakentaa. Niiden pitäisi tietysti olla kiinteät

ja tukevat. Ja sitten on tuhannen taalan kysymys: löytyisikö talkooväkeä?

Vielä 1960-luvulle saakka oli tapana, että kirkonkylän miehet rakensivat

talkoilla kunnan ”kivirantaan” aina alkukesästä laiturin. Sitä käy­tettiin

venelaiturina, lapset kävivät pohjan terävistä kivistä huolimatta siitä uimas-

sakin, mutta ennen kaikkea sitä käytettiin ahkerasti matonpesuun ja pyyk-

kien huuhteluun. Siihen aikaan vielä äitien pyykki­padat höyrysivät rannoilla.

Nyt on kaikenlainen pyykinpesu kielletty Puujärvessä vesien säilymiseksi

puhtaana ja se on hieno asia. Talkoohenkeä on Karjalohjalta löytynyt ihan

äsket­täinkin: vanhan tiilitehtaan kunnostus on edennyt hyvän loikan.

Uimarannasta vielä. Ei olisi pahitteeksi, jos rannassa olisi myös hyppypont-

tooni tai vastaava, sekä jonkinlainen systeemi  kenkien saamiseksi jalkaan

hiekattomina. Venelaituria ei mielestäni tarvita, sen sijaan sellaisen voisi

rakentaa kirkkojen luokse kunnan rantaan, vai tulisiko siitä liikaa liiken­net.

tä lasi- ja kivikirkkojen väliin?  Veneilijöiden ei tällöin tarvitsisi jättää ve-

nettään kummallekaan uimarannalle. - Mutta ensin pengerrys koulun ran-

taan, mieluummin ennen kuin Karjalohja liitetään Lohjaan. Luulenpa, et-

teivät ideageneraattorin kirskahdukset kuulu Lohjalle asti kovin helposti.

KERTTU KERÄNEN

TAVIS VERSUS JULKKIS. Länsi-Uusimaa 27.7.2012

Tavis on luuseri! Lenita sohaisi ampiaispesään Suomi-Areenan Onko Suomella

pallo hallussa –talouspaneelissa ja sai päälleen myös monen naiskatsojan
kiukun. Miehethän inhoavat häntä jo ennestään. No, eivät sentään kaikki.
Lenita uskaltaa sanoa mitä aattelee, mutta niinhän tekee myös Nalle ja
Hjallis. Lenita osaa provosoida ja se on usein tarkoituskin 

         Kirsi Piha Iltasanomien kolumnissaan ymmärtää ja selittää mitä Lenita

tavis-provokaatiolla tarkoitti. Jos ei pyri olemaan ykkönen ja paras, ei ehkä

pääse edes kakkoseksi. Pyrkimällä kakko­seksi päätyy ehkä 15.lle sijalle, arve-

lee myös Sixten Korkman. Keskinkertaisuus ei riitä globaaleilla markkinoilla.

Iloitsemme villisti Angry Birds menestyksestä, mutta emme laita itse tikkua

ristiin. Olemmeko laiskoja? Pitää kuitenkin muistaa, että tavikset sentään

 pitävät tuotannon rattaat käyn­nissä. Mutta ensin pitää olla idea, innovaatio

ja riskinottajia. Tällä hetkellä rattaat natisevat ikävästi, mutta talous on

yhtä aaltoliikettä, nousua seuraa taantuma ja taantumaa nousu.

   
         Missinleima otsasta ei häivy ikinä ja se oikeuttaa jotkut nollaamaan

Lenitan mittavia saavu­tuksia. Sotainvalidien Veljesliitto valitsi aikoinaan

Suomen Neidot, jotka sitten keräsivät varoja sotainvalideille. Mallintöillä

saamillaan rahoilla Lenita opiskeli koti- ja ulkomailla. Joku väheksyy sitäkin,

että hänellä on vain yksi tutkinto, kun maassa on kolmenkin tutkinnon suorit-

taneita. Mitä tekee papereilla, jos ei saa suutaan auki, ole rohkea ja persoo-

nallinen? Lenitan puheet ulkomailla ovat todennäköisesti aivan korrekteja. 

         Jo 60-luvulla Lenita oli mukana Suomen vientiteollisuuden kampanjois-

sa, oli sitten kysymys paperiteollisuuden, jäänmurtajien ja öljynporauslaut-

tojen viennin edistämisestä ja muodin, designin ym. viemisestä ympäri maa-

ilmaa. Kuka muu on pitänyt suuren vientishown Kiinan Kansojen hallissa? Le-

nitan koko ura on ollut Suomibrändin ja suomalaisten tuotteiden viennin edis-

tämistä maailmalla. Lisäksi hän toimi 30 vuotta TV-toimittajana, perusti Le-

nita Airisto Oy:n ja ryhtyi vielä kirjailijaksikin.

         Lenita on myös tehnyt niin paljon naisten ja tasa-arvon hyväksi kuin

lakipykälät yhteensä. Esimerkiksi kerran Lenita kajautti, ettei kaikkien nais-

ten tarvitse osata tehdä lihapullia! Eikä ollut pikaruokaloita eikä toisten äi-

tien valmistamia eineksiä. En pidä pahana edes moitetta valkoisten sukkien

pitämisestä mustien kenkien kanssa. Kaikilla ei ole luontaista tyylitajua ei-
vätkä kaikki saa sitä koti- eikä koulukasvatuksessa. Farkut ja lenkkarit ovat
täällä in, samoin kammotuksen kauhis­tus: maastopuvut jopa lapsilla! Eikä
ole välttämättä rahasta kiinni.

         Ikärasismi auttaa nollamaan ansioituneenkin henkilön saavutukset tyy-

liin; kuka toi harakka on? Tämä koskee Lenitan ohella myös Aira Samulinia

ja Kirsti Paakkasta, jotka eivät älyä häipyä pois nuorempien silmistä. Kuiten-

kin Lenita Airisto on ”tietokirjailija, luennoitsija, TV-persoona, kansainväli-

sessä liike-elämässä menestynyt yrittäjä, aikoinaan myös Suomen Neito ja

tähtimalli, joka ”tekee työtä ja elää kuin mies”. Suomen teollisuuden ja kul-

ttuurin vienninedistäjä, älykkäiden miesten nainen ja aito feministi. Pesun-

kestävä porvari. Ja paljon muuta.”

         Tavis on luuseri -lausuma oli huono valinta ja väärä käännös Friedma¨

nin average-ilmaisusta (keskinkertainen). Taviksen vastakohta on julkkis ja

niitäkin on kahta sorttia, turhia ja tärkeitä. Julkisuus on monien asioiden

edistämisessä välttämätöntä, ja moni ansioitunut julkkis on julkkis vastoin

tahtoaan, paitsi Lenita.

Kerttu Keränen

TYTYRI - MAINIO KESÄKOHDE. Länsi-Uusimaa 13.7.2012

Mummin kullannuput olivat lomanvietossa maalla. Tarvittiin jotain

erilaista ajankulua uimisen ja pikkuhommailun muutteeksi. Niinpä

lähdimme Tytyrin kaivosmuseoon Lohjalla. Itse asiassa olimme päät-

täneet käydä siellä, satoi tai paistoi. Täkynä oli lounas hampurilais-

paikassa.

Museon infokopissa saimme kypärät päähän ja se jo nostatti tunnel-

maa. Jokainen kirjoitti nimensä kirjaan, turvallisuussyistä. Mainio

pikkubussin kuski kiidätti meidät maan alle, oli pari kertaa eksy­vi-

nään pimeässä, kaahasikin vähän ja jätti sitten ison suljetun oven

eteen. Kun astuimme sisään, hulppea kaivoskäytävä avautui edes-

sämme ja kaivoksen viileä, kostea ja omanhajuisensa ilma syök­sähti

vastaan. Toisen ryhmän saavuttua kierros oppaan kanssa alkoi.

Seinillä oli tippukiviä ja käytävillä isoja, vanhoja työkoneita. Niihin

sai kiipeillä ja myös kiven­murskausta sai kokeilla. Kalkkikivi on sedi-

menttikivilaji, joka on kristallimaisen kirkasta, vaikka odottaisi sen

olevan himmeää kuin kalkki. Tytyrin kalkkikivi on lähes sataprosent-

tisen puhdasta. Voi vain ihmetellä sen monia käyttömahdollisuuksia:

jauhettuna tai murskattuna, sammutettuna tai poltettuna paperi-,

rakennus- ja terästeollisuuden raaka-aineena, maanparannusaineena

tai happa­moituneiden vesien puhdistukseen. Jopa hienoimpiin aika-

kauslehtipapereihin sekoitetaan kalkkia ja niinpä Me Naiset ja Image

eivät ole ollenkaan hyviä saunanpesän sytykkeenä. Suurin osa Tytyrin

tuotannosta menee ulkomaille, jopa Aasian maihin. Kaivoksen omis-

taa nykyään Pohjois-Euroopan johtava kalkkikiven valmistaja Nord-

kalk Oyj, joka toimii kahdeksassa maassa.

Saimme kuulla Suomen ensimmäisen rautakaivoksen syntyneen, kun

Ruotsin kuningas Kustaa Adolf antoi 1542 laamanni Eerik Flemingille

luvan louhia rautamalmia Ojamon alueella. Louhinta jatkui 1862 saak-

ka. Merikapteeni Karl Forsström perusti 1897 pienen kalkkipolttimon

Virkkalaan. 1919 perustettiin sementtitehdas. Petter Forsström, Kalk-

kiPetteri, johti alusta lähtien Lohjan Kalkkitehdasta ja yritys laajeni

Suomen suurimmaksi. Kalkkikiveä louhittiin aluksi avolouhoksessa, maan

alle siirryttiin osittain 1947 ja kokonaan kekkosvuonna 1956. Esiintymä

on kaksi miljardia vuotta vanha. Kaivoskäytäviä on yli 60 kilometriä ja

ne ovat osin Lohjanjärven alla. Kaivosmiesten tekemä filmi kertoi lou-

himisen nykymenetelmistä 350 metrin syvyydessä. – Kaivok­sessa on

myös Kone Oy:n hissilaboratorio, maailman korkein. Sen ovea oli tur-

ha kolkutella.

Petter Forsström oli oikea vanhanajan patruuna. Hän panosti työväken-

sä asuntoihin ja yleensä hyvinvointiin, perusti koulun ja sairaalan. Roh-

kenisiko verrata nykypatruunoihin, joilla on omat bonukset etusijalla?

Hän tuki Lapuan liikettä 1930-luvulla ja osallistui sota-aikana saksalais-

mielisen vastarintaliikkeen toimintaan, ja sai maanpetostuomion. Van-

kila-aikanaan hän keräsi varat nuorten vankien ammattikoulua varten.

Koulu aloitti toimintansa Riihimäellä 1949. Muita hankkeita olivat Loh-

jan Sähkö Oy:n ja Lohjan konepajakoulun perustaminen. Poliittisista

toimistaan huolimatta hän oli hyvin pidetty johtaja. Oltuaan 65 vuotta

Lohjan Kalkkitehdas Oy:n toimitusjohtajana Forsström jäi eläkkeelle

1962, mutta osallistui senkin jälkeen moniin hankkeisiin.

Kierroksen lopulla, jolloin jo olimme järven alla, avautui suuri, yli 100

metriä leveä ja syvä louhos eteemme. Opas sammutti valot ja alun täys-

pimeyden jälkeen saimme nähdä hienon valoteoksen ja Sibeliuksen Karelia

sarjan musiikki ryöppysi täysillä. Vielä vilkaisu Tytyri-saliin, jossa voi jär-

jestää kaikenlaisia tilaisuuksia. Ja sitten paluu häikäisevään auringonpais-

teeseen. Mikä kontrasti!

KERTTU KERÄNEN

RETKIÄ HAUTAUSMAILLE.  Länsi-Uusimaa 29.6.2012

”Syntyperäinen karjalohjalainen” moitti L-U:n tekstarissa, että Karjalohjan

hautausmaa on kuin heinäpelto. Hautausmaalla käydessäni ei mieleeni ole
ikinä juolahtanut olevani heinäpellolla. Oikealla heinäpellolla olen kyllä ollut.

         Hautausmaat ovat puistoja, joissa aika pysähtyy ja voi muistella men-
neitä. Jokainen hautakivi kätkee tarinan ja monet niistä ovat hienoja taide-
teoksia, usein tuntemattomien kivenhakkaajien töitä. Hautausmaat ovat puis-
toja, joissa voi tehdä retken paikallis- ja kulttuurihistoriaan ja nauttia sa-
malla hiljaisuudesta ja kauniista kukkaistutuksista.

         Haudat ja hautausmaat ovat erilaisia johtuen perinteistä, kulttuurista
ja uskonnosta. Esimer­kiksi kreikkalainen hautausmaa on kuin valkoisten mar-
moriaatikoiden meri. Omaiset huolehtivat, että ouzolasi vainajan hautapaa-
della on täysi. Rhodoksen vanhalla muslimien hautausmaalla hauta­kiviin ha-
katuista turbaaneista ja muista päähineistä voi päätellä vainajan ammatin.
Kasakstanissa taas muslimien haudat ovat kuin savikekoja, joista uudemmat
oli kalkittu valkoisiksi. Juutalaiset tuovat hautakiven päälle pikkukiven mer-
kiksi käynnistään.

         Pariisissa matkailijaa kiehtoo Montmartren hautausmaa, jossa kym-
menet taiteilijat nukkuvat ikiunta. Ihailijoiden pyhiinvaelluskohteita ovat
Edith Piafin ja Jim Morrisonin haudat Cimetière du Père-Lachaise´n hautaus-
maalla. Napoleonin arkku Invalidikirkossa on punaista karjalaista porfyy­riä.
Pietarissa Alexander Nevskin luostarin hautausmaa on täynnä säveltäjien,
kirjailijoiden ja taidemaalareiden hautoja kauniine patsaineen.

         Suomen merkittävin ja Pohjoismaiden kaunein hautausmaa-alue si-
jaitsee Helsingin Hieta­niemessä. Sinne perustettiin 1815 ortodoksinen kal-
misto, myöhemmin rinnalle tuli Suomen kaartin hautausmaa sekä juutalai-
nen ja islamilainen hautausmaa. Neljän uskontokunnan rinnakkaiselo tekee
Hietaniemestä ainutlaatuisen, ja monien merkkihenkilöiden viimeiset lepo-
sijat saavat alueen henki­mään historiaa. Porin ykkösnähtävyys on Juseliuk-
sen Mausoleumi, jonka eteisen maalaukset on tehnyt Pekka Halonen ja kap-
pelin freskot Akseli Gallen-Kallela.

         Karjalohjalla on kaksi hautausmaata. Vanhempi, Pyhän Ristin hautaus-
maa sijaitsee vastapäätä Unkan baaria. Alueella vuosina 1674-1861 olleiden
kahden puukirkon paikalla on muistokivet. Hautoja on jäljellä kymmenkunta.
Nykyinen hautausmaa on 1860 valmistuneen kivikirkon ku­peessa. Kiviaitaa
vasten nojaavissa kauniissa mutta ruostuneissa rautaristeissä voi havaita
1870-luvun vuosilukuja.

         Julkisuuden henkilöistä merkittävin lienee Hilda Käkikoski (k.1912).
Hän oli Helsingin suo­malaisen yhteiskoulun historian opettaja, kirjailija ja
naisasianainen. Kun Suomen ensimmäiseen eduskuntaan 1907 valittiin 19
naista, suomalaisen puolueen Käkikoski oli yksi heistä. Hän ajoi eduskun-
nassa naisten samapalkkaisuutta ja kelpoisuutta valtion virkoihin. 1900-
luvun alussa tutkinnot eivät riittäneet, vaan naisten piti anoa vapautusta
sukupuolestaan.

          Kauppaneuvos Eino Heinosen komea muistomerkki ei voi jäädä
huomaamatta. Heinonen oli nuorisoseura-aktiivi, joka 1918 lähti Buenos
Airesiin, loi siellä merkittävän liikemiesuran, oli taiteen ja opiskelijoiden
mesenaatti ja Suomen asiaa kaikkialla edistänyt värikäs persoona.

         Urpo Harva, filosofi, kasvatustieteilijä ja Suomen ensimmäinen
aikuiskasvatuksen professori lepää tuonnempana, samoin Helsingin yliopis-
ton professori Uunio Saalas, hyönteistieteilijä, kansan­valistusmies ja
suomenkielisen sivistyksen edistäjä. Hän kirjoitti mm. oppikirjoja ja
toimi aktiivi­sesti suomenkielisen Turun yliopiston perustamiseksi.

         Karjalohjan hautausmaalla lepäävät vanhempani ja kaikki lapsuu-
teni naapurintädit ja sedät, useita opettajia ja paljon muita. Siellä lepää-
vät myös kaksi luokkatoveriani, Risto ja Tuula.

KERTTU KERÄNEN

UNELMIA PERUSTULOSTA. Länsi-Uusimaa 15.6.2012

Taasko ovat joidenkin kädet kyynärpäitä myöten veronmaksajien taskussa?

Aina silloin tällöin hanke pul­pahtaa esiin, milloin kansalaispalkan, kansalais-

tulon tai perustulon nimikkeellä. Vihreät ehdottivat kansa­laispalkkaa jo 1980-

luvulla, nyt Vasemmistoliitto ajaa sitä ponnekkaimmin. Tavallisesta veron-

maksajasta ja 16-vuotiaana säännöllisen työn aloittaneesta perustulo kuulos-

taa työtä kaihtavien katalalta juonelta. Se on kuin aikuisten lapsilisä, jolla

voi elellä mukavasti eläkeikään saakka.

Mutta olisiko siinä kuitenkin järkeä?

Kyseessä olisi sosiaaliturvan ja työn yhteensovittaminen. Koska perustulo

antaisi mahdollisuuden ottaa vastaan lyhytaikaisempiakin töitä, saavutet-

taisiin täystyöllisyys. Syyperusteinen sosiaaliturvaviidakko selkenisi ja väki

toimeentuloluukulla vähenisi. Sosiaaliturvarahat vain kiertäisivät eri tavalla.

Tukihaarukka olisi 400-1000 euroa kuukaudessa. Kun perustulo olisi saman-

suuruinen kaikille, verotus hoitaisi rahat suurituloisimmilta takaisin valtion

kassaan. Kuulostaa silti kovin kalliilta. 

Ensimmäisenä perustuloidean esitti englantilainen Thomas Paine. Hän eh-

dotti 1795, että valtio maksaisi yli 21 vuotiaille perustuloa, joka olisi

kaikille ihmisille kuuluva osuus yhteisen kansallisomai­suuden tuotosta.

Suomessa malleja on kehitelty varmaan kymmeniä, mainittakoon Jan Otto

Anderssonin, Ilpo Lahtisen, Osmo Soininvaaran, Anne Mattilan jne. mallit ja

lisää selvityksiä vaaditaan. Tukijoita on kaikissa puolueissa ja monilla niistä

on omat mallinsa. Vihreät haluavat purkaa perus- ja ansioturvan kytköksen,

Keskusta suhtautuu penseästi ansiotulosidonnaisiin etuuksiin, joita taas

sosialidemokraatit kannattavat. Perustulo saattaisi heidän mielestään lisätä

pätkätöitä. Pätkätyösukupolvi eli prekariaatti haluaisi elää ilman palkkatyö-

pakkoa ja kehnojen työnantajien komentoa. Perustulo lopettaisi kansalaisten

nöyryyttämisen.

 

Kokoomuksen kansanedustajat Lasse Männistö ja Petteri Orpo kannattavat

perustulon harkintaa sekä työn tarjonnan että työhalujen lisääjänä.

”Perustulo on sijoitus eikä kustannus”, sanoo Jussi Vähämäki Itä-Suomen

yliopistosta. Hän kannattaa perustuloa keinona yrittäjyyteen ja solidaari-

suuteen. Poliittisten tahojen ehdotukset perustulosta perustuvat sosiaali-

turvaan ja sen järkevöittämiseen ja silloin se on vastikkeetonta rahanjakoa.

”Perustulo olisi ase heikkoja työehtoja vastaan, eli se helpottaisi huo-

noista työtarjouksista kieltäytymistä, kuten myös irtisanoutumista tarpeen

vaatiessa” perustelevat Jukka Peltokoski ja Tero Toivanen.

Jukka Torikka laskee, että ”jos Suomessa on työhalukkaita 200 000 enem-

män kuin työpaikkoja, se tarkoittaa työttömyyttä. Osa-aikatyö ja vajaa-

aikatyö kenties lisääntyisivät ja ihmisten autonomia samalla”.

Puhdasta perustuloa ei taloustieteilijöiden suosituksista huolimatta ole

toteutettu Euroopassa. Tanskan minimituloon liittyy työvelvoite. Hollannin

perustuloa maksetaan kuin veronpalautusta, mutta sitä eivät saa työttö-

myyskorvauksen piirissä olevat. USA:n Alaskassa jokaiselle aikuiselle jaetaan

mineraaleista saadut tulot kansalaisosinkona. Alaskassa onkin mittavat öljy-,

kulta- ja kupariesiintymät. Iranissa otettiin 2011 käyttöön 60 dollarin perus-

tulo, ja sitä maksetaan myös lapsille ja tytöille. Järjestelmä on osoittau-

tunut kalliiksi ja sen jatkuminen on epävarmaa.

Kansalaisaloite perustulosta on vireillä. Sen allekirjoittamiseen tarvitaan

50 000 nimeä, koossa lienee noin 4000. Asia olisi yksinkertaisempi, jos

meilläkin olisi maaperässä öljyä ja kultaa. Tuottoja valtion metsistä ja

kaivoksista ei ainakaan suoraan ole jaettu kansalle.

KERTTU KERÄNEN