HISTORIAN HAVINAAA ELOKUVISSA. Länsi-Uusimaa 25.3.2011

Viime vuoden lopulla kävin katsomassa Sofia Coppolan elokuvan Somewhere. Myöhemmin yritin muistella, mistä siinä oli kysymys. Vasta isojen ponniste­lujen jälkeen alkoi tulla mielikuvia parhaat päivänsä nähneen näyttelijän joutavanoloisesta elämästä, jossa vielä oli rippeitä elitistisestä elämästä. Ajettiin hienolla autolla älyttömästi ympyrää tai antamaan haastatteluja ja juhlittiin tolkuttomasti. Olihan siinä sanomaa, eri asia on, mitä siinä kukin näki.

      Nyt parin viikon sisällä olen katsonut sekä Juha Wuolijoen ohjaaman Hella W:n että Tom Hooperin ohjaaman Kuninkaan puheen. Muiden lailla ihmettelen, miksi Hella Wuolijoesta ei ole tehty elo­kuvaa aikaisemmin, kun aineksia olisi vaikka kuinka moniosaiseen jatkosarjaan. Vielä parikym­mentä vuotta sitten ei olisi voitu tehdäkään. Nyt on aikaa kulunut, Neuvostoliitto romahtanut ja Wuolijoen vaiheikasta elämää ja erikoista persoo­naa historiallisena merkkihenkilönä voidaan tutkia.

      Kun yhteen aikaan kun luin pelkästään elämäkertoja, oli luontevaa siirtyä Aino Kallaksen päiväkirjoista Hella Wuolijoen kirjoihin Koulutyttönä Tartossa ja Yliopistovuodet Helsingissä. Wuoli­joki kirjoitti ne vankilassa ilman muistiinpanoja tai mahdollisuutta tarkistaa faktoja. Niinpä kirjoissa saattaa olla ja onkin virheitä. Hella Wuolijoki oli joutunut maanpetossyytteen vuoksi vankilaan vältettyään kuolemantuomion äänin 3-2. Elokuvan vankilajakso oli silti painoarvoltaan iso verrattuna hänen muihin vaiheisiinsa. Vakooja vai ei? Omasta mielestään Hella W ei sitä ollut.

      Hella Wuolijoki oli tuottelias näytelmäkirjailija, piinkova bisnesnainen, politiikan huipulla suk­kuloiva rauhanneuvottelija, kartanonrouva ja maanviljelijä, kansanedustaja, Yleisradion pääjohtaja. Hän tuli nuorena tyttönä Suomeen opiskelemaan, ollen valmistuttuaan Viron ensimmäinen aka­teeminen nainen. Hän meni naimisiin Sulo Wuolijoen kanssa ja oli ensimmäinen suomalainen nainen, joka liiketoimillaan, ilman perintöjä, teki miljoonaomaisuuden. Hän omisti muutaman sahan, toi Suomeen kahvia ja sokeria, neuvotteli miljoonakau­poista länteen ja itään. Hän uudisti Yleis­radion pääjohtajaksi tultuaan sen ohjelmapolitiikan, muun muassa Radion orkesteri ja teatteri perustettiin, Työmiehen tunti ja Metsäradio saivat alkunsa. Hän onnistui lähes kaikessa mihin ryhtyi - paitsi suhteessa tyttäreensä.

     Filmin käsikirjoitus on Outi Nyytäjän, pääosassa Tiina Weckström. Elokuvassa on upeat puitteet, hienot näyttelijät, mutta aineiston runsauden vuoksi täysonnistuminen on mahdotonta. Olennaisen valinta on ylivoimaista kenelle tahansa.

     Brittielokuva Kuninkaan puhe oli myös hyvin vaikuttava. Se sai neljä Oscaria (paras elokuva, paras miespääosa, paras ohjaus ja paras käsikirjoitus). Mies-sivuosaa esittänyt (vale-)puheterapeutti Geoffrey Rush ei piitannut muodollisuuksista ja niinpä syntyikin monta herkullista tilannetta etiketistä kiinnipitäneen potilaan kanssa. Kun veli Edward VIII joutui luopumaan kruunusta rouva Wallis Simpsonin vuoksi, päähenkilöstä tuli vasten tahtoaan kuningas Yrjö VI. Englanti oli juuri joutunut sotaan Saksan kanssa ja kuninkaan piti pitää radiossa puhe alamaisilleen.

      Elokuvan esille tuoma puhevika, änkytys, on vakava asia varsinkin valtion päämiehelle. Se voi aiheutua kiusaami­sesta ja toisaalta olla kiusaamisen syy. Soisin kaikkien, joilla on puhevika, jotka on pakotettu oikeakätiseksi tai joita kiusataan, näkevän sen. Elokuva ei voi olla koskettamatta jokaista, joka sen näkee. Tirautinpa minäkin lopuksi muutaman kyyneleen.

KERTTU KERÄNEN

AVOIMIN KORTEIN VAALEIHIN, Länsi-Uusimaa 11.03.2011

Eräs mielipidekirjoittaja kyseli kansanedustajaehdokkaiden arvoja. Varsinkin näinä päivinä, kun kaikki asiat mitataan rahassa, olisi vanhoilla arvoilla tilausta. Arvokeskustelussa on mahdollista joutua loputtomaan kiistelyyn. Kuitenkin Vuorisaarnasta ja kymmenestä käskystä kumpuava kristillinen etiikka löytyy jossain muodossa kaikista uskonnoista. Myös uskonnot-tomat ovat yhtä mieltä yhteiselon onnistumisen edellytyksistä: älä varasta, älä tapa, auta lähimmäistäsi jne.

      Suomen evankelisluterilaista kirkkoa kiusaa kristillisdemokraattien esiintyminen koko kirkon äänitorvena. Nyt vaalien lähestyessä Kirkko- ja Kaupunki –lehden päätoimittaja Seppo Simola otti asiaan ärhäkän kannan: ”Tehtäköön nyt jälleen kerran selväksi, että kristillisdemokraatit eivät ole mikään kirkon puolue. Sen kannatus tulee lähinnä hellun-tailaispiireistä ja kirkon konservatiivisim­masta laidasta. Se ei edusta millään lailla kirkon tai suomalaisten kristittyjen valtavirtaa.”

(Helluntailaispiirien lisäksi kristillisdemokraateilla on kytköksiä viidenteen herätysliikkeeseen. Puolueen puheenjohtajan Päivi Räsäsen mies Niilo Räsänen on Luther-säätiötä lähellä olevan  Kansanlähetysseuran opiston rehtori. Kansanlähetysseura, Suomen Raamattuopisto ja Kansan Raamattuseura ovat ns. viidennen herätysliikkeen suurimmat järjestöt. Herätysliike syntyi 1900-luvulla rukoilevaisuuden, herännäisyyden, evankelisuuden ja lestadiolaisuuden jälkeen. L-U toim.poistama kpl))

Onko kirkko huolissaan kenties siitä, että monet ihmiset äänestävät kristillisiä ajatellen, että ne nyt ainakin ovat kunnollisia ihmisiä. Niin yleensä onkin, mutta lahkolaisuus merkit-see myös ehdotto­mia äärikannanottoja aiheuttaen arkielämän ahdistusta. Lahkolaiset pitävät itseään muita parempina kristittyinä. Kuitenkin kaikissa puolueissa on kristilliset arvot ja etiikan omaavia ehdokkaita, joille myös tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat tärkeitä. Näin ei voi sanoa kaikista lahkoista.

     Kävin MTV3:n vaalikoneella. Jokaisen kysymyksen kohdalla tuli eri ehdokas ja lopulta ekaksi sijoittui kristillisdemokraatti! Mistä tiedän mihin lahkoon hän kuuluu? Onko hän piilohelluntailai­nen, vapaakirkkolainen, lestadiolainen? Luther-säätiöläinen tai muu arvo-koservatiivi? Uskonnolli­nen suuntautuneisuus on niin tärkeä tieto, ettei sitä saisi piilotella. Vaalikoneesta tietoa ei löydy ja puolueen ehdokasluettelossa on pelkät nimet.

      Äänestysiän laskeminen ei ehtinyt näihin vaaleihin, onneksi. Nuorten pitäisi ensin hankkia vähän elämänkokemusta. Todella pieni vähemmistö nuorista tietää tai edes välittää yhteiskunnallisista asioista. Esimerkiksi kymmenlapsisessa lestadiolaisperheessä saattaa olla viisikin nuorta äänestä­jää, joille isä sanoo ketä äänestetään. Ja isälle on annettu seuroissa ohjeet. Lestadiolaiset kuuluvat usein keskustaan.

      Soini taas kertoi olevansa roomalaiskatolinen. Katolisessa kirkossa on paljon hyvää. Moniin asioihin silläkin on tiukka kanta, jotka aiheuttavat ihmisille ahdistusta ja jopa terveyshaittoja.

      Kansanedustajat ovat ylintä lainsäädäntövaltaa edustava taho. Vaikka meillä on perus- ja ihmis­oikeuksista lainsäädäntö kunnossa, niitä koskevia uudistuksia saattaa tulla käsit-telyyn. Silloin ei ole ollenkaan merkityksetöntä kansanedustajan arvot. Uskonnon ja politiikan yhdistäminen saattaa olla jopa vaarallista. Kunnallispolitiikassa uskonnolliset hyvä-veli­porukat vaikuttavat pieneen ihmiseen vielä enemmän.

      No niin tytöt (sanoo jumppaohjaajani), muistakaamme, mitä mieltä katolinen kirkko ja useimmat lahkot ovat tasa-arvosta, naisten asemasta, naispappeudesta, ehkäisystä, abortista ja avioliitosta.

KERTTU KERÄNEN

PIENIÄ JA ISOJA ROSVOJA. Länsi-Uusimaa 25.2.2011

Koulujen talvilomaviikko alkoi. Elias, Pyry, Valtteri ja Otso tulivat mummin ja vaarin kanssa Karjalohjalle pakkasia pelkäämättä. Luntakin oli valtavasti, mutta pakkasta puolen päivän aikaan enää -15C. Sisällä oli sentään +13, eikä hätää: tuli pönttöuuniin ja lämpöpatterit täysille!

      Odotetuin riento oli tietysti uintireissu Päiväkummun Kylpylään, höyrysaunaan, pikku-riikkiseen vesiliukumäkeen ja uima-altaisiin. Sinne sutena! Illemmalla sanapeliä pelattaessa kuului ruoka­kaapista rapinaa; hiiret olivat siis hankkiutuneet taloon. Aamulla havaittiin, että ruokakomeroon unohtunut makaronipussi oli tyhjä. Joka ikinen makaroninkiekura oli viety; pussin kyljessä oli vain pikkuriikkinen reikä. Mahtoi olla hiiriheimolla säpinää ja touhua, kun raahasivat saaliin koloihinsa. Mutta, mitenkähän hiirille kävi? Kuolivatko nämä ahneet pikkurosvot ähkyyn, kun makaronit turposivat pikkumahoissa moninkertaiseksi? Rapina komerossa ainakin loppui.

      Makaronien rosvous ei tietysti paljoa haitannut, Mies uudestaan kauppaan ja se oli sillä selvä. Mutta miten valtaisaa tuhoa hiiret ja rotat tekevätkään maailman viljavarastoissa! Intiassa Biharin maa­kunnassa puolet viljasadosta menee rottien ja muiden jyrsijöiden suihin. Osissa Intiaa rotta on pyhä eläin niin kuin nautakin, eikä sitä saa hävittää.

      Maailman viljavarastot ovat huvenneet koko 2000-luvun, eikä ennätyssato 2009 juuri-kaan kohen­tanut tilannetta. Yhdysvaltain maatalousministeriön arvion mukaan viljasato kasvoi yli 90 miljardia kiloa edellisvuodesta 1781 miljardiin kiloon, vaikka viljelyala pysyi ennallaan. Keskihehtaarisato nousi 3,1 tonnista 3,3 tonniin, ja myös oli uusi ennätys. Varastointioloja vain pitäisi parantaa kaikkialla, torjua homeen, hyönteisten ja jyrsijöiden tuhot. Äärimmäiset sääilmiöt, kuivuus mm. Venäjällä ja nyt Kiinassa sekä tulvat Australiassa ovat aiheuttaneet sadolle jyrsijöitäkin suurempaa tuhoa.

      Entäs tämä toinen iso rosvo, Guggenheimin taidemuseohanke? Eräs viimekertaisen pakinani lukija oli epätietoinen, olenko Helsingin Guggenheimin museon puolella vai vastaan. Kyllä kantani piti näkyä: nyt on jo niin monta jättihanketta meneillään (Musiikki-talo, rautatietunneli Tallinnaan, pisararata ja uusi pääkirjasto) ja kun Kiasmakin tuottaa tappiota 200 000 € vuodessa, niin ei enää Guggenheimia, please! Eihän Helsinki pysty edes avaamaan uudestaan erästä jo lakkautettua sivukirjastoakaan, se kun maksaisi muka          50 000€!

       Markkinataloudessa yritykset tekevät markkinatutkimukset ja analyysit omalla kus-tannuksellaan. Nämä vekkulit Guggenheimin johtajat tekevät selvitykset itse, mutta maksattavat sen mahdollisella tilaajalla. Selvityssumma on kaksi miljoonaa euroa. Se on törkeää rahastusta! Ja jos rakentamiseen päädytään, järjestetäänkö arkkitehtikilpailu, missä suomalaiset arkkitehdit pääsevät esittelemään näkemyksensä? Kanadalaissyntyisestä arkkitehti Frank Gehrystä, 82, puhutaan jo itsestään selvyy­tenä. Millä oikeudella? Sitä paitsi vauraat Rio de Janeiro, Guadaljara, Taichung, Hongkong, Las Vegas ja myös Vilna luopuivat Guggenheim-hankkeista, osaksi kustannussyistä.

      Mistä koko idea on lähtöisin? Helsingin taidemuseon johtaja Jussi Gallen-Kallela-Sirén myönsi aamuTV:n lähetyksessä 18.1. olevansa idean isä: ”Pari museonjohtajaa keskusteli asiasta, hän itse ja pääjohtaja Richard Armstrong ja he sitten ehdottivat Guggenheimin Museon sijoittamista Helsin­kiin.” Sillalailla! Ja taas on kädet kyynärpäitä myöten veronmaksajien taskussa!

KERTTU KERÄNEN

HUUTOLAISET KESKUUDESSAMME. Länsi-Uusimaa 11.2.2011

1800-luvun alkupuolella vanhusten- ja köyhäinhoidosta Suomessa vastasi kirkko. Kunnallis-laki vuodelta 1873 muutti hallintoa ja siirsi muun muassa köyhäinhoidon kuntien tehtäväksi. Asetus yleisestä vaivaishoidosta uudistettiin vuonna 1879 ja se velvoitti kunnat auttamaan elatusta vailla olevia vanhuksia, lapsia, raajarikkoja, heikkomielisiä ja pitkällisempää tautia sairastavia. Ylöspito järjestettiin pitämällä huutokauppa viattomien lasten päivänä. Huutolaiset annettiin niille, jotka huusivat heistä pienimmän summan. Talolliset huusivat taval­lisesti lapsia, joista oli apua talon töissä. Köyhät huusivat hoidokin saadakseen lisätuloja. Huutolaisen ylläpito oli usein huonoa ja valvonta olematonta. Huutokauppoja järjestettiin vielä 1920-luvulla.

      Jotkut kiersivät mieluummin kerjäläisinä kylästä kylään. Kerjääminen oli yleistä 1800-luvun alussa eikä sitä saanut kitketyksi Ruotsin eikä Venäjän hallinto. Kerjäläiset eivät päässeet vaivaishoitoon paitsi siellä missä olivat kirjoilla. Kirjoille taas pääsi vain, jos oli elättänyt itsensä ko. kunnassa kaksi vuotta, eikä siis ollut köyhäinhoidon tarpeessa.

      Poikkeaako nykymeno paljoakaan tuosta? Nettikeskustelussa eräs äiti murehti lapsensa oloa perhepäivähoidossa. Lapsi sai eri kohtelun kuin hoitajan omat lapset, joiden teke-misiin ei puututtu samalla tavoin kuin hoitolapsiin. Huutolaislapset taas saattoivat joutua tekemään kellon ympäri töitä ja ylöspito oli ihan toista kuin talon omilla lapsilla. Eriarvoisuus alkaa varhain ja mitä se tekee lapsen itsetunnolle? Päiväkodissa lapset ovat sentään tasa-arvoisia keskenään. - Kyseessä oli siis yksit­täistapaus, eikä tällä äidillä ilmeisesti ollut valinnan mahdollisuutta.

      Ei ole kaukana huutolaismenettely vanhustenkaan kohdalla. Hoivapalveluja yksityiste-tään tai ulkoistetaan ja kilpailutetaan säästöjen toivossa. Kilpailutus edellyttää tuotteista-mista. Mutta voi­daanko hoivapalveluja edes kunnolla tuotteistaa? Toimenpiteitä kyllä, mutta miten mitataan toiseen ihmiseen suhtautuminen, tapa jolla palveluntuottaja kohtaa palvelun saajan? Pelkät toimenpiteet eivät hyvässä hoivapalvelussa riitä.

      Entä terveydenhuolto? Kolme vuotta sitten luovuttiin lääkärien oikeudesta ottaa yk-sityispotilaita julkisissa sairaaloissa. Nyt helmikuussa HUS päättää yksityissairaalan perus-tamisesta julkisiin tiloihin. Perusteluna on tilojen käytön tehokkuus, hyvien lääkärien pysyminen viroissaan ja se, ”etteivät vuorineuvokset halua jonottaa arkena julkisessa sairaalassa”. Ehkä suunnitelmaa ei kannata torpata, eikä enää voikaan. Silti, verorahoja ei pitäisi syytää yksityiseen terveydenhuoltoon, mutta uuden sairausvakuutuslain mukaan julkisissa tiloissa toimiva yksityinen sairaala voi saada Kela-korvauksia vuoteen 2015 saakka. Ainakin.

      Ulkoistusesimerkiksi sopii kun kunta vähentää väkeä hoivapalveluista ja kehottaa työntekijöitään ryhtymään yrittäjiksi. Vanhukset yrittävät kaikkensa, ettei apua tarvitsisi ostaa ja tukeutuvat mie­luummin sukulaisiinsa, jos niitä on. Kun aikoinaan tein tutkimusta naisyrittäjyydestä, oli äärim­mäisen vaikea saada haastateltavia. Osa vastanneista oli ns. pakkoyrittäjiä, entisiä kunnan kodin­hoitajia, joiden tulotaso oli heikentynyt yrittäjyyden myötä. Mitään ei jäänyt käteen ja niinpä he yrittivät kaikin keinoin vaihtaa alaa.

      Onko missään tutkittu, kuinka paljon ulkoistaminen, kilpailuttaminen, tuotteistaminen ja valvonta maksaa? On alkanut kuulua kuiskauksia, ettei ulkoistaminen olisikaan niin edullista. Ja, kun valtion tai kunnan järjestämisvastuu on poistettu, sitä ei saada takaisin.

KERTTU KERÄNEN

TAIDETTA FRANCHISING-PERIAATTEELLA. Länsi-Uusimaa 28.1.2011

Arkkitehti- ja taidepiireissä kuhisee, on suorastaan turbulenssia: Helsinkiin halutaan museoiden museo: Guggenheimin modernin taiteen museo. Selvitystyön tekemisestä on sovittu ilmeisesti ilman kilpailutusta Helsingin kaupungin ja Guggenheim-säätiön välillä, ja työhön on budjetoitu kaksi miljoonaa euroa. Maksamiseen osallistuvat Helsingin kaupungin lisäksi Suomen Kulttuuri­rahasto ja Svenska Kulturfonden - varakkaita yksityisiä säätiöitä kumpikin. Itse museon raken­tamiseen tulisi kulumaan useita satoja miljoonia. Se olisi metron jälkeen suurin hanke Helsingissä kautta aikojen.

      Vertailun vuoksi mainittakoon, että vireillä on myös Helsinki – Tallinna rautatietunnelin raken­tamisselvitys. Selvitystyö aloitettiin vuonna 2008, kun Jussi Pajunen ja Edgard Savi-saar alle­kir­joittivat aiesopimuksen. Kumpikin kaupunki maksoi 100 000 euroa ja rahaa anottiin myös EU:lta vähintään 500 000 euroa, mutta ei saatu. Itse tunnelin rakentamisen arvellaan maksavan sitten jo miljardi euroa. Suunnittelua tehdään ilmeisesti virkatyönä, ainakaan kilpailutuksista ei ole havain­toa. Tunnelin perusteluina on liikenteen päästöjen vähennystarve jota edesauttaa tavaraliikenteen siirtäminen raiteille. Mutta sittenpä olisimme maayhteydessä Eurooppaan!

       Edellistä vähäisempi hanke on Helsingin Musiikkitalo Töölönlahdelle, joka aloittaa toimintansa jo ensi kesänä. Talon ovat suunnitelleet suomalaiset arkkitehdit Marko Kivistö, Ola Laiho ja Mikko Pulkkinen. Kustannusarvio oli alun perin 98 miljoonaa euroa ja nyt toivotaan, että kustannukset pysyisivät 140 miljoonassa eurossa. Musiikkitalon osakkeista valtio omistaa 48 ja Helsingin kaupunki ja Yleis­radio kumpikin 26 prosenttia.

      Sitä paitsi nykytaidetta varten meillä on jo Kiasma, jonka suunnitteli amerikkalainen arkkitehti Steven Holl. Rakennusbudjetti oli 38 miljoonaa euroa. Kiasma on toiminut run-saat kymmenen vuotta, eikä ole kaikkien mielestä vastannut sille asettuja taiteellisia odo-tuksia. Kiasman maineik­kain teoskin lienee Teemu Mäen kissantap­povideo.Tappiota tuli viime vuonna 200 000 euroa. Suurin menestys oli vuoden 2006 ARS-näyttely, muutoin vuosittaiset kävijämäärät ovat alle 200 000.

      New Yorkin, Venetsian, Berliinin ja Bilbaon lisäksi Abu Dhabiin nousee Guggenheim-museo parin vuoden kuluttua. Helsinki olisi siis kuudes, ja sitä hallinnoitaisiin Bilbaon yksiköstä, jolla on veto-oikeus uusiin hankkeisiin Euroopassa. Bilbao on suureksi osaksi Guggnheiminsa ansiosta elpynyt  merkittäväksi talous- ja matkailukeskukseksi. Asukkaita siellä on runsas 350 000 ja suunta on ollut laskeva vuodesta 1970, esikaupunkialueet mukaan luettuna väkeä on noin miljoona. Tässä kohtaa Helsinki siis pärjäisi ilman väestöä koskevaa metropolihankettakin, mutta mistä saataisiin miljoona turistia vuodessa? Firenzen ja Bilbaon leveys­asteilla ei tarvitse jonottaa sisäänpääsyä pakkasessa.  

      Guggenheim-museot tapaavat olla veden äärellä. Vaikka nyt puhutaan rakentamisesta Katajanokan rantaan, voi tontti Töölönlahdelta olla todennäköisempi. Tarvitsisiko sen välttämättä olla Helsin­gissä? Eikö jokin rapakunnossa oleva paikkakunta, josta on tehtaat suljettu ja työttömiä joka puolel­la, tarvitsisi Bilbaon ihmettä kipeämmin?

      Olin aikoinaan vuorenvarma siitä, että Hartwall Areena ei menesty ja kaatuu lopulta veronmaksa­jien syliin. Näin ei ole käynyt, joten katson hiukan optimistisemmin Guggen-heim-hanketta. Siinä on puolensa. Ainakaan en lyö vetoa.

KERTTU KERÄNEN

KOHTI JÄNIKSEN VUOTTA. Länsi-Uusimaa 14.1.2011

Jotkut ehkä muistavat yhden 1970-luvun lopun vihaisista nuorista miehistä, kiharapäisen Dan Steinbockin (s. 1954). Hän nousi julkisuuteen arvosteltuaan vastakult­tuuri- ja vaihto-ehtoliikkeitä. Vuosiin hänestä ei kuulunut mitään, mies oli muuttanut rapakon taakse. 90-luvulla hänestä tuli kansain­välisesti tunnettu taloustutkija muun muassa amerikkalaisen media- ja viihdeteollisuuden ja Nokian menestystä koskevilla analyyseillaan. Uusimpaan Nokia-kirjaansa hän haastatteli kymmeniä Nokian johtajia, mutta johon syksyn organi-saatiomuutos ei ehtinyt. Steinbock sai kovaa kritiikkiä Nokin johdon mielistelystä.

      Viime vuosina Steinbock on ollut Intian, Kiinan ja Amerikan instituutin (ICA) kansain-välisen liiketoimin­nan tutkimusjohtaja ja käy silloin tällöin Suomessa. Marraskuun lopulla hän esitelmöi Työ- ja elinkeinoministeriön järjestämässä ”Alueet globaalissa taloudessa – aluekehittämisen strategiset valinnat” -seminaarissa. Kaukaa näkee helpommin missä mennään?

      Steinbock puhui huomattavan nopeasti, eivätkä suomenkielen sanat olleet hakusessa, vaikka mies on asunut vuosikymmeniä ulkomailla. Varoituksen sana kohdistui siihen, että ”kun Suomen teollisuu­desta on ensin siirtynyt suorittava työ Viroon ja myöhemmin Kiinaan, niin seuraavaksi lähtevät asiantuntijatyöpaikat, ellei kilpailukyvystä pidetä huolta. Nokian kannalta Kiina on tärkeä, mutta Afrikka myös; kehittyvien maiden riski­alttius on pienempi kuin kehittyneiden maiden.”

      ”Tulevaisuuden näkymät koko maailmassa ovat mustia. Viiden vuoden kuluttua todel-liset ongelmat ovat Steinbockin mukaan demokratiakriisi ja velkaantumisaste. Valtavan velkaantumisen ja työttö­myyden seu­rauksena monet USAn kaupungit autioituvat, eikä nousua näy. Maailman talouden veturit ovat muuttu­massa, pääoma menee Aasiaan ja ongelmat on hoidettava inflaatioilla. Tämä koskee lopulta muitakin maita.”

      Kiina on maailman väkirikkain maa, jonka valtava talouskasvu ei ole hyödyttänyt kaik­kia kansan­osia. Sielläkin rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Energiantarve kasvaa kilpaa teollistumisen ja elintason nousun kanssa. Sähköntuo­tannon lisäämiseksi Jangtse-jokeen valmistui vuonna 2003 valtava Kolmen rotkon pato, jonka vuoksi yli 1500 kylää ja kaupunkia peittyi veden alle ja lähes kaksi miljoonaa ihmistä joutui muuttamaan kotiseu­dultaan. Yksitoista ydinvoimalaa tuottaa sähköä, 32 on suunnitteilla ja näistä parikymmentä on jo rakenteilla. Kiinan vaikutusvalta Afrikassa ja myös Euroopassa on lisääntynyt huimasti. Olympia­laiset 2008 ja Shanghain maailmannäyttely 2010 oli­vat iso näyttö maailmalle Kii-nasta suurvaltana. Mutta ongelmiakin riittää: ilman ja ym­päristön saastuminen, uiguuri- ja Tiibet-kysymykset, suuret tuloerot ja demokratiaa ja ihmisoikeuksia vaativat toisin-ajattelijat. Liu Xiaobon tyhjä tuoli Oslon Nobel-juhlassa muistutti Kiinan johtoa poliittisen muutoksen tarpeellisuudesta.

      Kiinalaisten uusi vuosi alkaa 3.2., ja siirtymistä jäniksen vuoteen juhlitaan neljä päivää. Kiinalaiset kehittivät astrologiansa alun perin intialaisesta mytologiasta. Sen mukaan Buddha kutsui kaikki eläimet luokseen ollessaan lähdössä maan päältä. Vain kaksitoista eläintä saapui. Buddha nimitti palkinnoksi 12 vuotta näiden eläinten mukaan ja määräsi ne hoitamaan vuorollaan maan ja sen asukkaiden asioita, kukin kykyjensä ja luonteensa mukaan. Jäniksen ominaisuuksiin kuuluu hyvä käytös ja verraton neuvottelutaito; kunpa ne kuvaisivat kehityksen hallittua luonnetta jäniksen vuonna, Kiinassa ja muuallakin.

Hyvää ja Onnellista Jäniksen Vuotta!

KERTTU KERÄNEN

SILENZIO - HILJAISUUTTA! Länsi-Uusimaa 24.12.2010

Ihmisten vähyys voi tuntua oudolta. Eräs suomalainen pikkutyttö, jonka perhe oli isän työpaikan takia vuosia asunut Mumbaissa, tuli lomalle Suomeen. Helsingin Mannerheimintiellä tyttö kysyi isältä: ”Missä ihmiset ovat?” Hän oli tottunut ihan toisenlaiseen väenpaljouteen.

      Yksi Koskenniemen tunnetuimmista runoista on ”Yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin”. Joku voi tuntea olevansa yksin perheessä, avioliitossa tai suuressa ihmisjoukossa. Se on lähinnä surumielinen tunnetila. On eri asia olla yksin kotona tai vaikka metsässä, siten ettei muita ole lähimaillakaan. Joskus yksinäisyys on juhlaa. Ainakin silloin kun se on vapaaehtoista.

      Yksinäisyyden sisarilmiö on hiljaisuus ja puhumattomuus. EU:n humoristisessa posti-kortissa kuvailtiin taannoin, millainen täydellisen eurooppalaisen tulisi olla. Hänen pitäisi olla humoristinen kuin saksalainen, hyvä organisaattori kuten kreikkalainen, hyvä kokki kuin britti, hänen pitäisi ajaa autoa kuin ranskalainen, olla raitis kuin irlantilainen, vaatimaton kuin espanjalainen, hillitty kuin italialai­nen ja puhelias kuin suomalainen (Talkative as a Finn),  ja niin edelleen. Suomalaisten vähäpuheisuus ja puhumattomuus tunnetaan. 

      Kun suomalainen pitää tauon puheessa tai puhuu liian hitaasti, se tulkitaan lopettamiseksi ja puheenvuoro siirtyy toisille. Suomalainen puhuu kyllä, kun on aihetta. Puhu-mattomuutta ei meillä edes pidetä pahana, päinvastoin. Sen sijaan  henkilö, joka ei anna toiselle suunvuoroa,  on ”suuna ja päänä”. Mutta suomalaisten puhumattomuus kiusaa muita. Jos istut seurassa pitempään sanomatta mitään, hyvin nopeasti sinulta kysytään, mikä sinun on? Mikset sano mitään? Oletko suuttunut, onko sinulla huolia?

       Oma lukunsa on hiljaisuus. Kun ei kuulu liikenteen tai minkään muunkaan ihmisen toiminnan aiheuttamaa ääntä tai melua, ei edes musiikkia. Ihminen voi kuulla omat ajatuksensa. Toisia hiljaisuus hermostuttaa tai jotain säpinää pitää olla. Heti huoneeseen tultuaan he laittavat ämyrit päälle, television, radion tai jonkin musiikkilaitteen.

      Tuomo Airaksinen, joka on Invest in Finlandin toimitusjohtaja, esitelmöi äskettäin investoinneista ja globaalista  taloudesta. Hän sanoi, että mikäli Suomeen halutaan ulkomaista pääomaa, sijoittajille ei kannata esitellä kaunista luontoa, koskemat­tomia erämaita eikä hiljaisuutta. Jotkut suorastaan ahdistuvat hiljaisuudesta, muun muassa kiinalaiset. Jo Keski-Euroopassa on miljoonia ihmisiä, joka eivät ole koskaan käyneet maalla, erämaista puhumattakaan. Moni kaupunki-ihminen saattaa ahdistua ja jopa pelätä metsässä.

      Kun Vatikaanin Sikstiiniläiskappelissa puheensorina yltyy, kaiuttimista kuuluu komento: ”Silènzio!” Kymmenien kielten sekamelska on yhtä tasaista kohinaa, eikä sen luulisi häi-ritsevän ketään. Se on samaa sukua kuin maailman (ihmiskunnan) humu rautatieasemilla, mikä myös on yksi kiehtovimmista äänimaisemista mitä tiedän.

      Mutta yhtä kaikki, Herran huoneessa tulisi olla hiljaa. Siellä ei kuitenkaan koskaan voi syntyä sellaista hiljaisuutta, jonka koin vuosia sitten öisellä hiihtoretkellä Kiilopäällä. Musta tähtitaivas kaartui kaiken yllä, tähdet tuikkivat ja oli aivan hiljaista. Vähitellen tajuntaan tunki käsittämätön ikiavaruuden humina. Ja oivallus omasta pienuudesta ja kaiken turhanaikaisuudesta valtasi mielen.

      Huomenna on joulupäivä. Kaiken humun ja kohinan jälkeen on hyvä hiljentyä, levätä arjen aherruksesta ja vain olla, yksin tai yhdessä. Hyvää Joulua meille kaikille!

KERTTU KERÄNEN

KIRJOITTAMISEN SIETÄMÄTÖN KEVEYS. Länsi-Uusimaa 10.12.2010

Kirjoittamisessa on riskinsä. Koskaan ei voi olla kyllin tarkka, jos tavoitteena on olla pahem­min tökkimättä ketään. Silti on metkaa havaita, miten lähipiiri tai omakohtainen kokemus muuttavat omia käsityksiä. Ja kaikilla asioilla on monta puolta, ainakin kaksi. Moni lukija nokkaantuu, pahastuu, tietää enemmän tai on muuten vaan eri mieltä. Kritiikkiä pitää kuitenkin kestää, mutta toisaalta lukeminen on vapaaehtoista.

      Olin aikoinaan hyvin kriittinen kaikkea mainontaa kohtaan ja laskeskelin, paljonko minkin tuotteen hinnassa on mainos- ja muita markkinointikuluja. Kuka syö pöydässäsi? Mainosmies! Poikani, joka oli 90-luvulla aloittanut opinnot taideteollisessa, sanoi: minäkin taidan päätyä mainosalalle, mitäs sitten sanot? Niin ei käynyt, mutta suhtautumiseni mainontaan suopeni. Onhan mainoksista hyötyä­kin, niistä kuluttajat saavat tietoa uusista tuotteista ja palveluista. Kauneudenhoitotuotteiden ja alkoholin mielikuvamainontaa tosin pitäisi suitsia jotenkin.

       Kansantaloudellisestikin mainonta on merkittävä toimiala. Se työllistää yli 10 000 ihmistä ja liikevaihtokin oli viime vuonna yli 1.6 mrd. euroa. Joskus tosin tuntuu sää-littävältä, kun nuoret lahjakkaat ihmiset tekevät kovan paineen ja aikataulujen puris-tuksessa töitä - suoraan jätepaperiin. Tai ihmiset hipsivät jääkaapille aina TV:n mai-nostauon aikana.

       Valtakunnan ykkösjälkiviisas Kalle Isokallio heitti viime viikolla, ettei jäähallien rakentaminen hänen mielestään mitenkään kuulu kunnan tehtäviin. No, siinähän voisi luetella samaan joukkoon muutkin urheilu­laitokset, urheilukentät, uimahallit ja niin edelleen. Tähän Mies tokaisi, että on hyvä, että lapsilla ja nuorilla on urheilu- ja harras-tuspaikkoja. Sitä paitsi käyn itse ahkerasti uima­halleissa. Ja suloiset sisarentyt­töni tyttäret pelaavat tosi pätevästi jääkiekkoa LOKV:n riveissä ja voittivat viime kaudella aluesarjassa kultaa. Halleja pitää olla, ja jos verovaroista niiden rakenta­mista tuettaisiinkin, niin voisivatko ne tulla omillaan toimeen sitten jatkossa? Kenties tulevatkin.

      Pakko laittaa suuta soukemmalle myös maahanmuuttajien suhteen. Kerrostalossamme asui jonkin aikaa irakilainen mies suomalaisvaimonsa ja vanhan terrierinsä kanssa. Kun he muuttivat taloon, tunsin heidän koiransa takia epäluuloa, kun kissani olisi voinut tavata sen rapussa ja kissakoirasota on valmis. Kissani on vankkaa maalaisrotua ja tahtoo ulos monta kertaa päivässä, pakkanen ja kinoksetkaan eivät haittaa. Se osaa jopa itse avata molemmat ovet, jos ei muu auta. Mutta tämä irakilainen. Voi hyvin olla, että hän on Irakin kurdeja. Ja kurdien puolella olen ollut niin kauan kuin muistan. Hän oli kohtelias, huomaavainen ja tyylikäs. Hän tervehti kaukaa ja aina virisi jotain pientä puhuttavaa. Jotkut suomalaiset eivät edes tervehdi, vaikka ollaan asuttu vuosia samassa talossa. Maahanmuuttajissakin on monenlaisia, on kerjäläisiä, taskuvarkaita ja pahempiakin, kuten suomalaisissakin.  Kaikki he ovat yksilöitä ja kaikilla on oma tarinansa.

       Kehitysapu vasta jakaakin mielipiteet. Se on kumminkin niin kaukainen asia, että voi huoletta olla kumpaa mieltä tahansa, puolesta tai vastaan. Mainoksen, jossa pieni värillinen tyttö katsoo suoraan silmiin ja tekstinä on ”Jos olisin tyttö – olisin raskaana ennen kuin opin lukemaan” luulisi vievän aseet vastustajilta, kuten muukin asiatieto naisten asemasta ja avuntarpeesta maailmassa. Tyttöjen koulunkäynnin turvaaminen on yksi tehokkaimmista kehitysavun keinoista; siitä hyötyvät lopulta heidän tulevat lapsensa, perheensä ja koko kylä.

KERTTU KERÄNEN

VOI TÄTÄ AHNEUDEN MÄÄRÄÄ. Länsi-Uusimaa 26.11.2010

Ensin julkaistiin tulo- ja verotiedot, 1000 suurituloisinta, 1000 suurinta pääomatulonsaajaa ja sijoitus edellisvuonna, koko maassa ja kunnittain. Jotkut ovat sitä mieltä, ettei vero- ja tulotietoja pitäisi julkistaa, useimpia ei edes kiinnosta, mutta kyllä tiedoilla jotain merkitystä on. Kyllä, kyllä, seuraan niitä. Pitäähän sitä olla perillä suuruusluokasta ja tasosta verrattuna muihin EU-maihin. Joku peräänkuulutti jopa 1000 pienituloisimmankin listaa; onhan meillä lähes miljoona köyhää.

     Suomalaisten keskitulot ovat ennen veroja alle 2000 euroa kuussa, kun mukaan lasketaan pääoma­tulot, ansiotulot, eläkkeet ym. Kokoaikaisen palkansaajan keskiansio taas on noin 2876 ja keskieläke 1344 euroa kuukaudessa.

     Seuraavaksi lehdistön luupin alle joutuivat valtionyhtiöiden hallintoneuvostojen kokous-palkkiot. Professori Jarmo Leppiniemi oli arvostellut Ylen uutisissa Neste Oilin, joka itsenäistyi Fortumista jokin aika sitten, Fortumin ja Vapon hallintoneuvostoja ja vaati tiedottamaan kansanedustajien niistä saamista palkkioista. Äkkiäkös tutkivat journalistit uutisoivat lisää aiheesta, yhtiöiden antamien tietojen perusteella. Palkkiot olivat käsittä-mättömän suuria ja ne maksettiin riippumatta siitä, osallistuiko kokoukseen vai ei. Löytyipä kansanedustajia, jotka eivät olleet osallistuneet kertaakaan ja saaneet silti palkkioita.

      Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyrki Häkämies reagoi heti. Hän aikoo keväällä esittää näiden hallintoneuvostojen lakkauttamista. Tilalle tulisi 12-jäseniset neuvottelukunnat ja palkkiot maksettaisiin osallistumisen mukaan. Näinhän sen olisi pitänyt olla alusta alkaen! Mutta toisaalta, kyseessä on nimenmuutos, siis mitään ei lakkauteta oikeesti. - Sauli Niinistö kannattaa hallintoneuvostojen lakkauttamista ja ehdottaa, että eduskunnan tarkastusvaliokunta hoitaisi osan niiden tehtävistä.

      Yhtiöjärjestyksissä määrätään toimitusjohtajan ja hallituksen tehtävät. Hallintoneu-vosto valvoo niitä ja päättää isoista asioista. Ihmetyttää vain, että jos yhtiön tuotteiden hinta määräytyy muualla (sähkö, öljy), säät ja muut luonnonolosuhteet ovat mitä ovat, ja tuotteen kysyntä kasvaa ilman markkinointitoimia, niin mitä hallintoneuvoston päätet-täväksi jää? Öljyseikkailut maailman merillä ja omat palkkiot kenties? Toimitusjohtajaa pitää tietysti valvoa, mutta eiköhän johtokunta tai hallitus voisi hoitaa asian.

      Nyt etusivut kirkuvat työeläkeyhtiöiden johtajien uusista bonusjärjestelmistä, joita on kehitelty entisten päälle. Suurin eläkevakuutusyhtiö Varma ei kerro yksityiskohtia, mutta Ilmarinen sentään kertoi johtajien saavan palkan ja entisen, lyhyen aikavalin 50 prosentin bonuksen lisäksi pitemmän aikavälin bonusta 15-30%. Varmassa toimitusjohtajan saamat korvaukset hyvästä johtamisesta ovat nousseet 50 prosenttia viidessä vuodessa. Muiden johtajien palkat voivat jopa kaksinkertaistua. Bonuksia tulee silti, vaikkei tuottotavoitteita olisi saavutettu. Lisäksi bonukset kartuttavat johtajien eläkkeitä.

     Nyt heräsi Raimo Ilaskivikin. Hän vaati eläkeyhtiöiden johdon palkkojen sitomista eläkkeiden nousuun. Mutta kovempaa kuuluu bonusjärjestelmien puolustajien ääni, eläke-yhtiöiden hallitukset tietysti puolustavat niitä ja eräät yksittäiset ihmiset. Myös Paperi-liiton puheenjohtaja Jouko Ahonen Varman hallituksen jäsenenä kannatti selkeesti johtajien ökybonuksia 700 000 euron palkan lisäksi A-studion haastattelussa. Kyllä jotain rootelia pitää olla ja niinpä Ahonen on joutunut lausumiensa vuoksi Paperiliitossa hyllylle. Toistaiseksi.

KERTTU KERÄNEN

VIIKON PÄHKÄILYT. Länsi-Uusimaa 12.11.2010

Niin siinä kävi, että viivyttelin seurakuntaan liittymisessä sen verran etten saa äänestää.

LUSIKKA KIELISOPPAAN. Länsi-Uusimaa 29.10.2010

Ylioppilaiden pitäisi päästä vuodeksi yliopistoihin ja korkeakouluihin ilman pääsykokeita. Ei tulisi välivuotta ja nuori näkisi heti, onko hän ryhtymässä oikealle alalle. Liian moni tosin haluaa nyky­ään toimittajaksi tai yleensä informaatioalalle, mikä on kansantalouden kannalta jonkin sortin tuhlausta sekin. Siitä seuraisi myös preppausbisneksen kuihtuminen, kenties loppuminen kokonaan. Ei myös­kään olisi yhtään pöllömpää periä ulkomai­silta opiskelijoilta yliopistoissa ja ammatti­korkeakouluissa lukukausimaksua. Näin päätettiin Ruotsissakin äskettäin.

       Peruskoulun tuntikehyksistä käydään keskustelua myös, tosin hallitus päätti juuri olla puuttumatta asiaan. Taideaineiden ja liikunnan lisäämistä halutaan, vaikka arkielämän taidot opitaan etupäässä muissa aineissa.

     Matematiikka, kotitalous, yhteiskunnalliset aineet, medialukutaito ja jopa autolla ajo ovat kaikki tarpeellisia jokamiehen taitoja arkielämässä. Yleissivis­tävien osuuksien jälkeen taideaineet voi jättää harrastusluontoisina muiden tahojen vastuulle. Koulun ulko­puolinen toi­mintahan innostaa lapsia muutenkin enemmän. ”Lahjakkuudesta” olen taipuvainen ajattelemaan, että huippu-urheilijoita tulee treenaamalla, toistamalla, ja näin syntyy myös hyviä pianonsoittajia.

       Ruotsinkielen pakollisuus ei myöskään poistu otsikoista, vaan kannattajat ja vastustajat terottavat kynsiään. Suomella ja Ruotsilla on yli 600-vuotinen yhteinen historia, johon länsimainen kulttuu­rimme ja sivistyksemme pohjautuvat.

       Sieltä juontavat julkisen hallinnon ja oikeuslaitoksen rakenne, sen myötä tuli ruotsin-kielistä virkamie­histöä Suomeen, ja virkakieleksi tuli ruotsi. Suomenruotsalai­sia on nykyään runsas 230 000. Kuuden­tena marraskuuta, Kustaa II Aadolfin kuolinpäivänä, vietetään ruotsalaisuuden päivää. Skål!

       Näistä luvuista ja historiasta ponnistetaan, kun puhutaan pakkoruotsin tarpeesta koulus-sa. Kriittiset kannanotot tuntuvat lisääntyneen. Osmo Soininvaara lohkaisi blogissaan 3.9., että suomalaiset antavat muille maille kohtuuttoman etulyöntiaseman osaamalla kahta kansainvälisissä yhteyksissä hyödytöntä kieltä (suomi ja ruotsi).

       Jotain vapaavalintaisuutta siis pitäisi olla. Edes tärkeimpiä pääkieliä ei voida tarjota yhtä aikaa. Täysi vapaavalintaisuus taas johtaisi siihen, että kaikki valitsisivat englannin. Ruotsinkielisissä ja osin kaksikielisissäkin kunnissa motivaatio opiskella ruotsia on korkea varmaan itsestäänkin.

       Ruotsin kieli on Suomen perustuslaissa määritelty Suomen toiseksi kansalliskieleksi. Kielilain­säädännön mukaan kuntia on kolmenlaisia: on yksikielisiä joko ruotsin- tai suo-menkielisiä tai kaksikielisiä, jolloin virallinen kieli on joko suomi tai  ruotsi. Kokonaan ruotsinkielisiä kuntia on 19, muun muassa kaikki Ahvenanmaan kunnat, kaksikielisiä 31, joissa 13:ssa pääkielenä on ruotsi. Kaksikielisessä kunnassa enemmistön kieli on pääkieli. Tällöin molempia kieliä puhuu äidin­kielenään vähintään kahdeksan prosenttia tai 3 000 henkeä.

       Lohja on ainoa kunta, joka on säilyttänyt omasta halustaan kaksikielisyyden, vaikka ruotsinkielisiä on vain runsaat neljä prosenttia väkiluvusta.

      Kuntaliitokset saattavat muuttavat kaksikielisyystilannetta. Karjalohjalla ruotsinkielisiä on alle kaksi prosenttia, mutta lapsuudessani ruotsia kyllä kuuli kirkonkylän raitilla. Karja-lohja – Karislojo muuttuu kaksikieliseksi liittyessään Lohjaan vuoden 2013 alusta. Kuten Sammatissa, kylttien ja opasteiden ruotsintaminen on siis edessä. Tässä ensiapua siihen hommaan: Ei talvi­kunnossapitoa – Ej vinter­underhåll.

KERTTU KERÄNEN

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄSI! Länsi-Uusimaa 15.10.2010

Miten jakselee täti Uudessa-Seelannissa? Huonosti, huonosti…korkeasta iästään huolimatta hän nousi tikkaille vaihtamaan kammarinsa lamppua, keikahti ja makaa nyt sairaalassa. Käsi on murtunut ja muisti meni. Nyt me omaiset lähettelemme postia, kuvia Kekkosesta ja vanhemmista sukulaisista, jos niistä olisi apua muistin palautumiseen.

       Tykkään käydä kuuntelemassa kaikenlaisia alustuksia. Uuden-Seelannin tätiin liittyen teema ”Asukasturvallisuus” kuulosti lupaavalta. Kuulijoille jaettiin heti alkuun ristiintaulu-koituna tapaturmiin ja väkivaltaan kuolleiden yleisimmät kuolinsyyt ikäryhmittäin vuonna 2008: ykkös­sijalla olivat kaatumis- ja tapaturmat 1154 henkeä, toisena itsemurhat 1033 ja kolmanneksi myrkytystapaturmat 873 kpl. Kuljetustapaturmissa menehtyi 356, hukkumalla 168, väkival­taisesti 119, tukehtumalla 113 ja muihin tapaturmiin 461 henkeä. Esityksen pääpaino olikin sitten millä torjua ilmiöitä ja tapahtumia, jotka johtavat turhiin kuolemiin ja miten lisätä yleistä turvallisuutta.

      Kaatuminen tai putoaminen ovat yleisin tapaturmainen kuolinsyy yli 65-vuotiailla, joilla voimat ja tasapainoaisti ovat heikentyneet. Rakennus­teknisesti voidaan portaiden ja rakenteiden turval­lisuutta lisätä, rakentaa luiskia ja kaiteita. Jalkakäytävät pitäisi hiekoittaa ajoissa ja itse kukin voi hankkia liukuesteet jalkineisiinsa.

      Itsemurhien määrä taas on suurin työikäisillä eli 15-44 -vuotiailla. Taustalla usein oleva nuorten miesten ja naistenkin masennus pitäisi havaita ja hoitaa asianmukaisesti ja estää alkoholisoituminen. Itsemurha aiheuttaa omaisille menetyksen tunteiden lisäksi ahdistusta ja syyllisyyttä enemmän kuin kuolemantapaukset yleensä.

      Myrkytystapaturmat taas vallitsevat 45-64-vuotiaiden ryhmässä. Yleisin aiheuttaja on etanoli, mutta myös lääkkeet, korvikeaineet ja huumeet. Alkoholimyrkytykset ovat erityisesti miesten vaara, mutta naisten osuus on kasvanut jo neljäsosaan. Myrkytykseen kuolleiden miesten keski-ikä oli 52 ja naisten 54 vuotta. Lasten ja nuorten osuus oli pieni. Mikään ammatti tai sosiaa­liluokka ei näytä suojaavan alkoholimyrkytys­kuole­malta, mutta yksinäisten alimman sosiaali­luokan miesten riski on yli 15-kertainen. Työikäisillä on alkoholikuolemia jo enemmän kuin sepelval­timo­tautikuolemia. Koskenkorva Suomessa saa enemmän tuhoa aikaan kuin Al Gaida maailmassa.

      Suoraan väkivaltaan kuoli 119 henkeä. Suhteutettuna väkilukuun ja verrattuna EU:n keskiarvoon määrä on kaksinkertainen. Vain Baltian maissa, Romaniassa, Bulgariassa ja Unkarissa rikollisuus­taso on Suomea korkeampi. Valtaosa henkirikosten uhreista on miehiä ja taustalla on sekä tekijöillä että uhreilla alkoholin käyttö.

      Turvallisuus on järjestyneen yhteiskunnan ykköstuote. Turvallisuudestamme huolehtivat poliisit, tulli- ja palomiehet ja rajavartijat sekä yksityiset turvamiehet, jotka maihinnousu-enkineen näyttävät usein pelottavilta. Moni asia korjaantuisi asennemuutoksella. Jos hei-astimet ja turvavyöt olisivat käytössä, pyöräilijöillä kypärä päässä ja nopeusrajoituksia noudatettaisiin, onnettomuudet vähenisivät huomattavasti. Tärkein turva olemme me jokainen itse tykönämme.

      Pahin turvallisuuden uhkatekijä meillä on kuitenkin viina. Keljuttaa toistaa paheksuntaa nuorten alkoholisoitumisesta: humalahakui­suudesta ja humalan ihannoimisesta. Olutpullo kourassa kassit kolisten alkaa tämänkin viikonlopun vietto surullisen monen nuoren kohdalla. Valitettavasti.

KERTTU KERÄNEN

TÖKKIIKÖ ALGEBRA? Länsi-Uusimaa 20.8.2010

Koulut alkavat, jippii! Saa tavata kavereita loman jälkeen! Mutta, mutta, joillekin pienille koulu­laisille koulu voi muuttua hyvänkin alun jälkeen vastenmieliseksi paikaksi. Enkä puhu nyt koulu­kiusaami­sesta, joka olisi oman virtensä väärti. Itselläni ilon elämästä tappanut seikka ekaluokalla oli, etten osannut laskea. Pienessä sinisessä laskuvihkossani oli opettajan punaiset pukkimerkinnät levinneet kyynelistä ja sotkeneet koko sivun, kaikki sivut. Niin mainio opettaja kuin Faina Pyykkö olikin, hän ei huomannut. Siis lähes jokainen pieni laskutoimitus oli väärin, joskus olin arvannut oikein. En osannut laskea edes paljonko on 3+4?.  

      Kun taas eräänä iltana itkin ja tuhersin kotilaskujen kanssa, vanhempi sisareni kysyi, mikä nyt on. Laske sormilla! Näpelöin sormiani eestaas eikä siitä mitään apua ollut. Sisareni tarttui käsiini ja näytti miten ensin valitaan kolme sormea ja sitten neljä ja lasketaan alusta yhteen. Mikä mieletön oivallus! Siitä lähtien laskeminen kävi kuin tanssi ja tehtävät oli hetkessä tehty kaikki oikein. Olisin halunnut lähteä heti kouluun kello kahdeksan illalla! – Eikä opettaja edes huomannut edistystä, joka oli tapahtunut yhdessä yössä.

      Sittemmin olen aina tsekannut pikkulapsilta, osaavatko he laskea sormilla. Moni lapsi osaa kouluun mennessään jo lukea ja laskeakin, mutta eivät kaikki. Sitten myöhemmin oli kiva laskea vaikka miljoonia yhteen, lapset tykkäävät suurista luvuista. Ja voi sitä riemua, jos osaa laskea sataan! - Nyt on tärkeätä, että ekaluokkalaisten vanhemmat ovat tarkkana; jokin muukin pikkuasia voi tärvellä alkuun pääsyn.

       Kertotaulut olivat seuraava, missä piti ponnistella tosissaan. Nehän oli osattava ulkoa. Ja häpeän häpeä: kolmannella luokalla jäin laiskalle kolmen kertotaulun vuoksi! Laiskalle jääntiä ei enää edes käytetä, mutta siitä minä aikoinaan hoksasin, että osaamisen eteen on tehtävä töitä.

       Keskikoulussa matematiikka vaikeutui uudestaan. Geometria oli kuitenkin minun lajini, se oli konkreettisempaa. Siinä saattoi päättelemällä onnistua, jos ei ollut viitsinyt opetella teoreemoja. Tuloksen oikeellisuudestakin sai vihiä katselemalla kuvioita. Aatellaan nyt vaikka Pytha­goraan teoreemaa (mun lemppari), sen osaan vieläkin vaikka unissani.   

       Algebrasta en voi sanoa samaa. Onhan se järjestelmällistä ja loogista jos tietää ne asiat, jotka on sovittu. Opettaja, rehtori Tauno Heikkilä käveli lenseästi pulpettien välissä ja tolkutti itselleen ja meille: Matema­tiikka on kaunista…matematiikka on niin kaunista… ja varmemmaksi vakuudeksi läimäytti karttakepillä leveään lahkee­seensa niin että lähin oppilas miltei säntäsi pystyyn. Algebra tökkii vieläkin, mutta jos jossain sitä tarvitsisin, katsoisin netistä. Siellä on algebran kursseja, kauniina ja helppotajuisena. Olisipa ollut jo aikaisemmin…mutta eipä ollut nettiä eikä edes lasku­koneita silloin.

       Laulaminen sen sijaan oli kivaa ja mutkatonta. Yläluokilla laulua ja musiikkia opetti Henrik Helmer Krohn. Muistan, miten me hänen harjoit­tamanaan lauloimme kirkon parvella adventtina Hoosiannaa niin, että kirkko raikui. Ja Krohn vaati lisää: ”Huutakaa! Niin kovaa kuin kurkusta lähtee!” Ja kyllä me huusimmekin! Noin viikko sitten Karjalohjan kirkon 150-vuotis­juhlissa tuli huuto­kuorom­me mieleen katsellessani puuttuvia parvia. Kirkkohan paloi 1970-luvulla, eikä parvia akustiikan vuoksi rakenneta uudestaan. Mutta juhlista puuttui jotakin - kirkkokuoro! Ja oishan se ollut komeeta jos piispakin olisi ollut paikalla.

       Tästä pääsimmekin ideaani: lapsikuoro joka kouluun, siitä tulee useimmille onnistu-misen meininki.

KERTTU KERÄNEN

LUOTETTAVUUSTUTKIMUKSESTA. Länsi-Uusimaa 6.9.2010

Valitut Palat kyseli viime vuodenvaihteessa 16 Euroopan maassa tilaajiltaan näiden luotta­musta 20 eri ammatin edustajaan. Suomessa kirje­kyse­lyyn vastasi 1338 henkilöä. Otos painotettiin iän ja sukupuolen mukaan aikuisväestöä vastaa­vaksi. Tilaajilta kysyttiin ”Kuinka paljon luotat seuraavien ammattien edustajiin (Suomes­sa)?” Vaihtoehdot olivat: suuressa määrin, melko paljon, en kovin paljon, en lainkaan.

     Minulle Valitut Palat on profiloitunut lehden lisäksi Kirjavalioistaan. Samoissa kansissa on neljäkin romaania lyhennettyä (lue: silvottuna) ja joita tulee postiluukusta jos et ole huomannut peruuttaa. Yhtiö harrastaa myös aggressiivista myyntipolitiikkaa kuva­teos­ten, videoiden ja muusikin aloilla. Esimerkiksi moniosaista kuvateosta on erittäin hankala peruuttaa. Itse jouduimme asian kanssa tekemisiin, kun mieheni lähiomaisen täysin tarpeettoman tilauksen peruutus onnistui vasta, kun perusteena oli maksajan kuolema. Muitakin tämän­kaltaisia tarinoita olen kuullut.

      Valitut Palat edustaa myös amerikkalaista perhekäsitystä ja arvomaailmaa. Vaimot kotiin lapsia hoitamaan ja tukemaan miestä tämän uralla. Suomessa naisilla on usein oma ura perheen ohella, eikä elämää eletä toisen henkilön kautta. Vuosi sitten kuollut Marilyn French on kuvannut erin­omaisesti amerikkalaista elämän­­­menoa ja odotuksia vaimojen suhteen kirjoissaan (mm. Verta­vuotava sydän ja Naisten huone on suomennettu).

       En yritäkään arvailla Suomen ja Euroopan enkä edes Pohjoismaiden vertailukel­poi­suutta, mutta erilaisten kulttuurien, historioiden ja olosuhteiden huomioon ottaminen on varmaan tieteellisesti hyvin haastavaa. Olisivatko tulokset samat, jos Italia ja Kreikka olisivat mukana? En ynnäisi suomalaisen ja venäläisen poliisin luotetta­vuutta, vaikka matemaattisen keskiarvon voi tietysti esittää vaikka mistä.

       Suomes­sa luote­taan taksi­kuskiin, poliisiin, pappiin ja tuomariin selvästi enemmän kuin muualla. Tämä selvä, omaakin kokemusta on: lomakaupungin taksi ajoi ympyrää, kun luuli, etten osaa lukea karttaa, ja käski ulos autosta kun rupesin kyseleen. Sitä paitsi meteoro-logien asemesta olisi voitu kysyä tutkijoiden luotettavuutta.

      Valittujen Palojen levikki on noin 221 000. Kirjeitä lähetettiin 8000 tilaajarekisterin osoitteisiin. Vastauksia tuli 1338 mutta riittääkö se? Palkintokin oli luvassa. Vastaajien vastaavuus aikuis­väestöön painotettiin tieteellisesti. Mutta silti: vastaajien joukko oli valmiiksi valikoitunut. Sama jos asioita kysyttäisiin jalkapallo-ottelun väliajalla – kaikki ovat jalkapallo­ihmisiä. Sitä paitsi tyyty­väi­set eivät pukahda!

      Poliitikkojen jumbosija 10%  (luottaa suuresti tai melko paljon) selittynee osaksi vaalirahasotkuilla ja hömppäjulkisuudella. Jotkut vaihtavat puoluetta kesken vaalikauden oman edun tai yhteistyö­kyvyttö­myyden vuoksi. Rötöksiäkin sattuu. Muutama tämmöinen poliitikko leimaa koko porukan.

      Kuitenkin suuri osa heistä on kunnollisia, tunnollisia ihmisiä, miehiä ja naisia, jotka ovat kiinnos­tuneita yhteiskunnal­lisista asioista ja ihan oikeesti ajavat lapsiperheiden, vanhusten, yrittäjien tai muun sidosryhmänsä asiaa. Vaaleissa annetut lupaukset vain kaatuvat usein suuressa salissa.

      Poliitikon mahdollisen takinkäännön jonkin asian suhteen tulkitsen yleensä siten, että uutta tietoa on saatu, ja se on rohkeasti myönnetty. Poliitikot kirjoittavat puheita yökaudet ja kulkevat viikonloput maakunnissa puhumassa. Sitä paitsi he joutuvat pyrki­mään työpaikkaansa aika ajoin uudestaan. Poliitikon ammatti ei ole vapaa-aika­orientoituneen ihmisen ammatti. Kiitosta ei tule, ja haukkua saa kuka vaan. Nekin, jotka eivät edes vaivaudu äänestyskoppiin.

KERTTU KERÄNEN

KESÄSALAATTIA. Länsi-Uusimaa 23.7.2010

Onnea vaan kovasti kaikille niille 632 000 tytölle, joilla oli ja on nimipäivä naistenviikolla. Siinä on mansikkakaakkua maiskuteltu kautta Suomenniemen ja hätäisimmät ovat kenties jo mustikka­piirakankin pyöräyttäneet. Niin pyöräytin minäkin, viimevuotisista mustikoista tosin, vaikka näitä nimipäivä­sankareita ei osunut kohdalle. Ja nyt on mansikatkin  pakas-tettu, vielä kun saisi uusia mustikoita. Ja saahan niitä, kun menee ja poimii.

      Naisten viikon jälkeen sunnuntaina on Jaakon päivä. Edesmennyt appeni oli toiselta nimeltään Jaakoppi. Hän oli ottanut tehtäväkseen huolehtia edellisessä kesäpaikassamme kylmän kiven heittämisestä Oulujokeen. Oulussa heitetään kivi virallisestikin, mutta meillä oli oma vaarin performanssi. Aikuiset ja lapset juoksivat hänen perässään pitkin rantaa huutaen EI EI EI vielä! Mutta mikään ei auttanut, aikansa väkeä juoksutettuaan vaari paiskasi kiven jokeen.

      Nyt seuraan mielenkiinnolla, mitä tekee Epätieteellinen Seura tänä vuonna. Seura on perustettu vuonna 1992 ja se ”paneutuu vakavasti sekä maanläheisiin että korkeissa sfääreissä leijuviin asioihin ja analysoi niitä ympäripyöreästi, mutta seikkaperäisesti”. Silläkin on jo vuodesta 1995 lähtien ollut traditio heittää jotain Jaakon päivänä Kolera-altaaseen Helsingissä. Altaaseen on heitetty muun muassa syväjäätynyt kivi, kosminen meteoriitti, puinen mukulakivi, silitysrauta, laavakivi Etnasta, riimukiven puolikas, Volgan mutkan kivi ja vuolukivi.

      Heidän viimevuotisesta kylmästä kivestään en löytänyt tietoja. Taisivat puuhailla vempuloiden kanssa Jaakonpäivän ohi. Sitä paitsi heillä on meneillään usean vuoden projekti täydellisen tietämättömyyden tutkimisessa. Kunhan vielä saisivat kehiteltyä pölyn muuttamisen näkymät­tömäksi, niin saisivat perheenemännät jättää imuroinnit sikseen. Siitä tosin seuraisi bankrotti pölynimurikauppialle, mutta jospa heille löytyisi jotain korvaavaa jopia. - Kuka teillä muuten imuroi?

                      *****

Sanoivat uutisissa, ettei koiria saa tuoda yleisille uimarannoille hygienisistä syistä. Eipä ole ollut tietoa asiasta, minulla eikä kaikilla muillakaan. Koirillakin on kuuma! Siinä polskivat pikkulapset ja koirat yhdessä noin seitsemän metriä leveällä seurakunnan hiekkarannalla. Ja moottoriveneellä sekaan! Olin ollut siinä käsityksessä, ettei Puujärvellä saa ajella moottori-veneillä. Ehkä niin on joskus ollutkin. Nyt olen antanut kertoa itselleni, että nykyään ajaa saa, mutta nopeusrajoitus on 10. Sitä paitsi nykyään on kuntosalit soutulaitteineen, joten asia on kunnossa.

       Mutta missä viipyy kunnan vierassatama puujärveläisille? Nyt siis jotkut mökkiläiset ajavat moot­toriveneillään edellä mainitulle seurakunnan uimarannalle, oli uijia tai ei, välillä on kaksikin venettä. Hienot portaat tietysti kutsuvat kaukaa. Koska pukukoppeja ei ole, uimari saattaa joutua odottelemaan hyvän tovin, ennekuin pääsee pukemaan, kun rantau-tuja puhuu kännykkään ja toisessa kädessä on siiderilasi eikä rouva jaksa vetää venettä maihin. Ja sitte koira vielä hyppii uteliaana jaloissa. No tää nyt oli ääriesimerkki. Tarvitaan kauheesti hyvää tahtoa, että asia ei ala jurppia.

                      *****

Kansanradiosta sieppasin erinomaisen kikan paarmanpuremiin. Koska hyttyset ja monet muutkin ilkeät kesäötökat rakastavat minua, pääsin oitis kokeilemaan: pieni siru sipulia paarmanpureman päälle. Ja jos ei ole aikaa pidellä sitä siinä käsin, laastari sipulin päälle. Kutina lakkaa oitis ja elämä jatkuu…

KERTTU KERÄNEN

VOI POIKA MINKÄ TEIT! Länsi-Uusimaa 25.6.2010

Kylläpä väsyttää. Prinsessa Victorian ja Danielin häissä meni kymmenen tuntia! Hauskaa oli ja niin uskomattoman suloista ja ihanaa, että juuri ja juuri pärjäsin ilman lakanaa. Tosin minun kyyne­lei­täni ei lasketa, liikutun niin helposti asiasta kuin asiasta. Hautajaisissa itka-sen aina, hyrskeelle ei meinaa tulla loppua ollenkaan. Se on hyvin noloa, etenkin jos leski ei herauta kyyneltäkään. Hautajaiset kierrän siis kaukaa, mutta häät ovat toista!

      Tulin yhä vakuuttuneemmaksi, että Suomeen pitää saada monarkki. Enkä tarkoita mi-tään jöröä Väinöä, vaan edustavaa, valoisaa PR-henkilöä, esimerkiksi prinsessa Madeleine. Ehkä prinssi Carlkin kävisi, mutta kaunis prinsessa on parempi.

      Nopeimmin tämä kuningas-asia järjestyisi tietysti sillä, että julistetaan huomenna sota Ruåtsille ja antaudutaan seuraavana päivänä. Näin saataisiin valmis kuningashuone ilman mieshukkaa. Pitäisi vain varmistaa, että saadaan osavaltion asema, eikä yhteistä olisi muu kuin em. kuningashuone. Tietenkin pitäisi ryhtyä pohtimaan, ottaako emämaa rahayksi-kökseen euron vai me kruunun, mutta se on sen ajan murhe. Tosin ruåtsalaiset voivat vaatia, että Suomi muuttaa lainansa Kreikalle yksiselitteisesti tueksi ennen yhdistymistä. Nalle W ja muut miljardöörit voisivat maksaa sen heti pääoma-, palkka- ja maataloustuki-tileiltään ja lakata kiusaamasta yksinhuoltajia, joilla on aina matti kukkarossa.

     Ehkä oma kuningatar olisi parempi. Mikä mittaamaton mainosarvo Suomelle! Hän matkustaisi ympäri maailmaa edustamassa Suomea, lukuisa liikemiesten seurue mukanaan. Suomen kansatalous saisi uutta potkua! Ja mikä säästö: ei kalliita presidentinvaaleja ja vähemmän vaalirahasotkuja!

      Pääministeri Kiviniemi voisi ensi töikseen nimittää delegaation tunnustelemaan asiaa. Jos prinsessa Madeleine suostuu, on ryhdyttävä muokkaamaan perustuslakiin pykälät pe-rustus­laillisesta monarkiasta. Rukataanhan perustuslakia tuon tuostakin jo nyt. Otettaisiin mallia Ruotsis­ta, niin lainsäätäjien ei tarvitsisi nyhertää kuukausikaupalla ja tulisi kerralla huolellista lainsäädän­töä. Emme tietenkään luopuisi demokratiasta. Toinen laki, joka kiireesti pitäisi muuttaa, on ulko­maa­laislaki isoäitiystävälliseksi. Jos ruotsalaiset luopuvat monarkiasta vuonna 2024, niin kuin tasa­valtalaisten tavoite siellä on, saattaisi kuningatar Silvia joutua maanpakoon ja kuningas myös.  Kuningaspari voisi nopeesti siirtyä Suomeen tyttärensä ja mahdollisten lastenlasten luo, eikä pääsisi syntymään ikäviä palautetaan Ruåtsiin – ei palauteta -tilanteita.

     Sitten kuninkaallinen asuntoasia. Mäntyniemi voisi aluksi kelvata, presidentin linna myös, mutta ei mikään estä rakentamasta uutta linnaa. Kesäasunnon pitäisi tietysti sijaita täällä Karjalohjalla. Onhan täällä jo ennestään presidenttien Ahtisaaren ja Halosen kesä-asunnot. Olenkin ryhtynyt katsele­maan paikkoja sillä silmällä, ettei ainakaan tämän asian suhteen tule hoppua.

     Myös Madeleinen miesasia pitäisi järjestää pikimmiten. Olen ihmetellyt, miksei kukaan järjestä Suomessa käytösleirejä tai -kouluja kesäisin teini-ikäisille? Kiroileminen ja syljes­kely pitäisi saada aisoihin nyt ensimmäiseksi. Käytöskoulutukseen tosin pitäisi ottaa hieman iäk­käämpiä maalais­poikia mukaan, vaikka nuorehko on parempi. Ei ole ehtinyt töpeksiä vielä kovin paljoa. Ja sitten kosimahan! Saisimme omat prinsessahäät! Mutta tällä asialla on tosi kiire, Madeleine ei ole sinkku enää pitkään.

     Sitten joku suomalaisisä(ntä) voisi huokaista että: Voi poika minkä teit!

KERTTU KERÄNEN

NAISPIISPA INNOITTAA SITTENKIN. Länsi-Uusimaa 11.6.2010

Kävin viikko sitten terveyskeskuksessa, ajattelin tutkituttaa kolesteroli- ja veriarvot, varmuuden vuoksi. En kuitenkaan kovin kepeesti aio ryhtyä syömään mitään kolesteroli-lääkkeitä, vaikka tiedän, että niitä kovin helposti määrätäänkin. Raja-arvojahan on muutettu alaspäin, ja olen ymmärtänyt, että kyseessä oli lähinnä lääketeollisuuden kikka-merkkinen konsti lisätä menekkiä.

      Laborantti oli nainen, jolla oli hiukset peitetty kokonaan joustavalla valkoisella päähineellä, semmoisella joita pidetään pikkulapsilla talvella varsinaisen lakin tai hupun alla. Tulin siihen tulokseen, että kyseessä on suomalainen muslimi (puhui suomea). Kotimatkalla juolahti mieleeni hänen kenties loukanneen päänsä.

      Oli miten oli, jos ihminen kääntyy aikuisiällään toiseen uskoon, se varmaan tapahtuu melkoisten pohdiskelujen ja vertailujen jälkeen. Suomessa on yli 20000 muslimia ja  suurin osa heistä on sunneja. Suomalaisia käännynnäisiä on muutama sata.

      Onko kristinuskossa ja islamissa sitten merkittäviä eroja? Kumpikin uskonto on saanut pyhän kirjansa Koraanin ja Raamatun Jumalan ilmoituksella. Kumpikin perustuu kreikka-laiseen filosofiaan ja yksijumalisuuteen, tosin kristityillä pyhä kolminaisuus eli Poika ja Pyhä Henki lisäksi. Sekä muslimit että erityisesti kristityt joutuvat tuonpuoleisessa tilille teoistaan. Muslimien velvollisuudet ovat usko, rukous, almut, paasto ja pyhiinvaellus. Kunnon muslimi rukoilee viisi kertaa päivässä. Sana islam merkitsee alistumista, toisen selityksen mukaan rauhaa, ja sitä moni suomalainen käännyn­näinen sanoo etsineensä ja löytäneensä. Rukous tuo ryhtiä arkielämään ja jo oluen ylenmääräisen läträämisen lopetus tuo laatua elämään. Sianlihan syönnin lopetuksen vaikutuksista ei ole tietoa.

       Kristityillä on kymmenen käskyä. Markku Pölönen tosin on sanonut, että jos Jumala olisi savolainen, hän olisi antanut 15 ehotusta. Käskyt opetellaan viimeistään rippikoulussa ulkoa selityksineen. Parikymmentä vuotta sitten Terho Pursiainen laati uudet käskyt, moraalia arjen tarpeisiin. Kuten muun muassa: Älä pure ruokkivaa kättä. Älä koske toisen omaan. Älä juorua. Älä ole loinen. Älä saastuta perussuhteita. Älä vedä välistä. Älä sorra erilaista. Älä pane vahinkoa kiertämään.

      Kaikista hienoin asia kristinuskossa on armo. Armahda itseäsi ja toista.

Uutisissa islam on esillä lähinnä äärimmäisten terroritekojen ja sotien vuoksi. Uskonto ja valtio ovat yhtä. Katukuvassa islam näkyy naisten pukeutumisessa. Hunnuilla ja huiveilla naiset korostavat uskoaan ja niistä on tullut sanomista länsimaissa. Suomessakaan ei oikeastaan saisi esiintyä naamioituneena ja mitä muuta täysmittainen burkha on. Naisten asema on islamissa hyvin alisteinen ja imaamien ja muiden tulkitsijoiden tulkinnoista riippuvainen. Missään tapauksessa nainen ei kelpaisi uskonnolliseksi toimijaksi.

      Me täällä Suomessa sentään saimme naispiispan. Kumma kyllä uutinen ei enää paljoa hetkauttanut, ehkä olin jo kyllästynyt odottamaan sitä. Olihan nainen ollut ehdolla jo yhdeksän kertaa. Kun naispappeudesta äänestettiin 80-luvulla, sekä arkkipiispa että minä (!) itkimme kielteistä vaalitulosta. Ja erosin kirkosta luvaten, että vasta kun omaan seura-kuntaani tulee naispappi, palaan kirkon helmaan. Nainen tuli kymmenen vuotta myöhem-min, mutta vain apupapiksi. Sittemmin entinen seurakuntani liitettiin naapuriseurakuntaan. Vaikka kirkossa organisaationa on vielä paljon kohentamista, aion pitää lupaukseni liittyä kirkkoon. Naispiispa korvatkoon ehdon.

KERTTU KERÄNEN

SEHÄN ON VAIN LAINA? Länsi-Uusimaa 28.5.2010

Ensin oli sota ja sotakorvaukset. Moskovan välirauhansopimuksessa 1944 Suomi määrättiin maksamaan 300 US dollarin sotakorvaukset Neuvostoliitolle. Summa nousi lopulta 600 miljardiin dollariin. Heti paikalla luovutettiin yli sata laivaa kauppalaivastosta, parhaita jäänmurtajia ja matkustajalaivoja sekä myös Suomen Merivoimien lippulaiva, panssarilaiva Väinämöinen. (Mainittakoon tässäkin, että panssarilaiva Väinämöinen oli Ilmarisen sisar-laiva. 13.9.1941 Ilmarinen törmäsi Utön edustalla kahteen miinaan, kallistui ja upposi seitsemässä minuutissa. Niinpä setäni ja 270 muuta merisotilasta makaa tänäkin päivänä Itämeren pohjassa. Väinämöinen taas romutettiin 10 vuoden kuluttua).

      Sotakorvausten suuruus on nykyrahassa noin neljä miljardia euroa, ja niiden maksa-miseen meni  kahdeksan vuotta. Arkistossani on kuva, missä viimeinen sotakorvausjuna lähtee Helsingin asemalta 19.9.1952. Sotakorvausten maksamisen ansiosta Suomen teollisuus uudenaikaistui tai  suorastaan syntyi. Nyt vähätellään tätä merkitystä ja pidetään asiaa vain ilmaisena lahjana Neuvostoliitolle. Olisi voitu pitää itse sekin tuotanto. Sodan jälkeen elintarvikkeet olivat kortilla, sokeri- ja kahvikortit käytössä pitkälle viisikymmentäluvulle. Onneksi Suomi sai apua ja lainoja maailmalta, joten tästä valtavasta ponnistuksesta sel-vittiin. 

      Vasta sotakorvausten päätyttyä alkoi oma vaurastuminen. Sitten saatiin elää rauhassa monta vuosikymmentä, kunnes 1990-luvulla tuli pankkikriisi. SKOP, HOP ja STS poistuivat pankki­kartalta, KOP ja SYP yhdistyivät Meritaksi ja lopulta Nordeaksi. Osuuspankki selvisi vähimmin vaurioin. Valtio eli me veronmaksajat tuimme pankkeja lähes 100 miljardilla, eihän niitä voinut päästää konkurssiin. Tapahtui kaikkien aikojen omaisuuksien uudelleen jako. Miten lienee takaisin maksun laita? Jotain on saatu, mutta toisaalta kaikkia tukea saaneita pankkeja ei ole enää edes olemassa. Seuraamme asiaa silti. 

      Uusin ilman vakuuksia tai takuita tapahtunut rahankylvö vastatuuleen on Kreikan pank-kiireille luvatut 1,5 miljardia euroa eli 282 euroa jokaista suomalaista kohti. Se on pikku-summa omaan pankkitukeemme verrattuna mutta silti. Eikö Suomen hallituksessa ole yhtään ekonomia tai edes merkonomia, joka kertoisi ministereille, että lainan ehtona pitää olla vakuus. Tai tehdään kunnon kauppa: ostetaan muutama pieni Kreikan saari Suomelle. ”Lainan” ehtoja ei enää voi muuttaa, mutta takaisin maksua helpottamaan Suomen hallitus voisi neuvoa Kreikan veroministeriä keksimään uusia verotus­kohteita. Ainakin takavuosina kreikkalaisten, joilla oli koti rakenteilla, ei tarvinnut maksaa kiinteistöveroa. Niinpä kaupungit näyttivät suurilta rakennustyömailta, kun kenenkään ei kannattanut rakentaa kotiaan ihan valmiiksi. Ja matkailijat vaatikoot kuittia joka ouzosta ja stifadosta, vaikka kuittien ja kirjapidon yhteyttä ei voi missään taata, Suomessakaan.  

      Nyt saisi vastikkeeton mellastus verorahoilla loppua. Silmäni eivät ole enää kirkkahat eli verojen maksun ilo on kadonnut. Kirkosta voi erota, jos meno ei miellytä, mutta liitto valtion kanssa sitoo lopun ikää. Erota ei voi eikä varmaan kannatakaan, jos sitten joskus haluaa vaippansa vaihdetuksi ja vähän kaurapuuroa rinnuksille.

KERTTU KERÄNEN